EU:n taistelujoukot makaavat edelleen

Vonka

Supreme Leader
Maailman kriisipesäkkeissä kaivattaisiin tämän tästä kipeästi sotilaallistakin apua, mutta viime vuosikymmenellä suurin odotuksin luodut EU-joukot seisovat edelleen toimettomina.

SDP:n Kotkassa järjestämässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilaisuudessa asia vaivasi ulkoministeri Erkki Tuomiojaakin (sd.), joka kysyi asiasta paneelivieraana olleelta Puolustusvoimien komentajalta Jarmo Lindbergiltä.

Kenraali Lindberg piti yhtenä syynä joukkojen käyttämättömyyteen sitä, että niiden päivystyksiä on käytetty lepovuoroina esimerkiksi Afganistanista palaaville joukoille. Toinen syy on se, että operaatiossa tapahtuvia kustannuksia ei korvata.

– Se raha pitää jostain budjetista kaivaa, ja monet eivät ole yllätyksellisesti halukkaita niitä rahoja kaivamaan, kun puolustusbudjetteja on eri maissa Euroopassa viime aikoina laskettu.

Suomi aloittaa ensi vuoden alussa Ruotsin johtamassa osastossa neljännen päivystysvuoronsa, tällä kertaa helikopteriosastolla.

– Meillä on kuljetushelikoptereita ja noin 60 henkilöä siinä, Lindberg kertoi.
 
Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kärsii uskottavuuden puutteesta, joka ei johdu joukoista, vaan poliittisen päätöksenteon kyvyttömyydestä. Suomen tulee asettaa joukkojen vuoden 2018 vetovastuulle selkeät vaatimukset ja yhdessä Pohjoismaiden kanssa vaatia sääntöjen selkeyttämistä joukkojen käytöstä sekä koko Euroopan yhteisestä turvallisuuspolitiikasta.

Olisiko mitään?
 
Sotajoukot on, sota vain puuttuu. Kyllä on kurja tilanne. :(

JOKO. Olet aikamoinen legenda.

Nimenomaan sellainen tilanne syntyi Keski-Afrikassa - ja niitä syntyy kaiken aikaa. Jopa tunnettu pasifisti Tuomioja näkee sen, mitä sinä @JOKO et näe.

- On jotain perusteellisesti vialla EU:n kyvyissä, jos jäsenmaat kukin vuorollaan pitävät varautuneina 1 500 sotilasta erilaisiin kriisinhallintaoperaatioihin ja sitten heitä ei kuitenkaan saada mihinkään käyttöön, vaikka kaikki ovat yksimielisiä, että tilanne sitä vaatisi, Tuomioja sanoi.

Hänen mukaansa EU joutuu nyt kerjäämällä kerjäämään sotilaita mukaan.

- Ei tällä lailla voida mitään nopeaa, tehokasta, menestyksekästä kriisinhallintaa hoitaa. Tässä on EU:lla erittäin paljon opittavaa.

Tuomiojan pitää tilannetta surkeana EU:n uskottavuudelle. Syy on jäsenmaiden.

- En minäkään pahoittele sitä, että palokuntaa ei tarvita, jos tulipaloja ei ole mutta kun meillä on näitä pensaspaloja jatkuvasti eri puolilla maailmaa.
 
Olisiko kyse siitä, että melkein koko EU kuuluu NATO:n jäsenyyteen, joilla on hieman omat kuviot. Joita tuskin tullaan Tuomiojalta tai muilta kyselemään.
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko kyse siitä, että melkein koko EU kuuluu NATO:n jäsenyyteen, joilla on hieman omat kuviot. Joita tuskin tullaan Tuomojalta tai muilta kyselemään.

Ja tämä taas tarkoittaa, että de facto Euroopan puolustus nojaa Usan kulloiseenkin halukkuuteen panna voimaa kehiin. Sardaukar: ei lapatossuilusta sentään pidä tehdä mitään uskonkappaletta, jonka mukaan vätystely osoittautuukin rationaaliseksi toiminnaksi. Kukin Euroopan sotavaltio on "turvannut rakenteita" ts. turvannut tiettyjen henkilöstöryhmien edut ja inkkarit loistavat poissaolollaan. Kalusto on makuutettu vanhentuneeksi ja suuri osa ns. käytössä olevasta materiaalista huokaa ylläpidon puutteessa.

Ei se sattumaa ole, että ei venäläisiä viime talvena ainakaan eurooppalaisten pelko pidätellyt....Eurooppa luulottelee olevansa joku halvatun suurvalta. Yksikään suurvaltana itseään pitävä ei kyllä kuohitse itseään ensin aseista ja sotilaallisesta suorituskyvystään ja julista vasta sitten olevansa suurvalta. Eurooppa oli tässä oikea tulenkantaja, näytti maailmalle esimerkkiä, miten sitä homma skulaa. Skulaahan se, mutta ilman amerikkalaisosallistumista joudutaan tiukan tullen nostamaan takapuoli hollille höyläpenkkiin.

Tälläkin foorumilla laskeskellaan kuinka Unionissa on satoja miljoonia asukkaita ja palkattua sotaväkeä on sen ja sen verran. Haloo. Ilman sotakelpoisia, operaatioihin kykeneviä yhtymiä noilla laskutoimituksilla voidaan pyyhkiä tiskipöytää. Jonkun laskukaavan mukaan Israelkin olisi nakattu asukkaineen punaiseen mereen jo viimeistään -73. Mutta eipä nakattu. Miksi?
 
JOKO. Olet aikamoinen legenda.

Nimenomaan sellainen tilanne syntyi Keski-Afrikassa - ja niitä syntyy kaiken aikaa. Jopa tunnettu pasifisti Tuomioja näkee sen, mitä sinä @JOKO et näe.

- On jotain perusteellisesti vialla EU:n kyvyissä, jos jäsenmaat kukin vuorollaan pitävät varautuneina 1 500 sotilasta erilaisiin kriisinhallintaoperaatioihin ja sitten heitä ei kuitenkaan saada mihinkään käyttöön, vaikka kaikki ovat yksimielisiä, että tilanne sitä vaatisi, Tuomioja sanoi.

Hänen mukaansa EU joutuu nyt kerjäämällä kerjäämään sotilaita mukaan.

- Ei tällä lailla voida mitään nopeaa, tehokasta, menestyksekästä kriisinhallintaa hoitaa. Tässä on EU:lla erittäin paljon opittavaa.

Tuomiojan pitää tilannetta surkeana EU:n uskottavuudelle. Syy on jäsenmaiden.

- En minäkään pahoittele sitä, että palokuntaa ei tarvita, jos tulipaloja ei ole mutta kun meillä on näitä pensaspaloja jatkuvasti eri puolilla maailmaa.


Miksi me osallistuisimme kaukomaiden heimosotiin, kun meillä ei ole alueella taloudellisia intressejä turvattavana?

Olen toki valmis lähettämään suomalaisia joukkoja likaisiin operaatioihin, kunhan sotatoimien hyödyt korjaa jokin kotimainen valtionyhtiö ja voitot valuvat tavallisten suomalaisten hyvinvointiin. Oman leivän levetessä kaukaisen Afrikan kansanmurha saattaa näyttää ihan kannattavalta hankkeelta.

Ja mitä tuohon Tuomiojaan tulee, niin hän luultavasti haluaisi lähettää EU-joukot avustamaan Hamasia ja Hizbollahia sodassa Israelia vastaan.
 
Back
Top