Falling on a grenade

RPG83

Soome Majori
Wikipedia - Falling on a grenade

Todennäköisesti yksi yleisimmistä tornihuhuista on edellisessä saapumiserässä tapahtunut onnettomuus käsikranaatinheittoharjoituksessa, jossa töhö varusmies on onnistunut pudottamaan kranaatin poteroon, ja harjoitusta valvova upseeri heittää varusmiehen pois poterosta muttei ehdi itse ja menehtyy. Tai vaihtoehtoisesti upseeri heittäytyy kranaatin päälle, kuinka vain.

Vaan onko Suomessa dokumentoituja tapauksia? Maailmallahan näitä on riittänyt ihan Irakiin ja Afganistaniin asti, joten voisi kuvitella jonkun tapauksen sattuneen myös Suomessa II MS:n pyörteissä tai jopa rauhan aikana.
 
Olen kuullut eräältä kapiaiselta pariinkin kertaan vuosien varrella, miten eräs hitaan puoleinen varusmies käkrin heittämisen sijaan lähinnä työnsi ja pudotti kranun juuri ja juuri poteron etupuolelle. Koluluttaja (siis tämä kapiainen) sitten runttasi pojan poteron pohjalle ja painui itse päälle. Savun hälvettyä molemmat totesivat olevansa ehjiä ja kouluttaja päätti hieman keventää jäykäksi mennyttä tunnelmaa kysymällä että:"Heitäkkö toisen?" Mihin varusmies:"Joo, voin mä heittää..."

Ei vissiin sitten ollut kuitenkaan toista heittänyt...:p
 
Aina niin luotettavasta lähteestä kuin Mythbustersin jaksosta jossa testattiin myyttiä siitä että käsikranaatin räjähtäessä maassa makaava henkilö olisi turvassa johtuen sirpaleiden tendenssistä mennä ylös ja sivulle:

Ensimäiseksi ne siinä testasivat että miltä etäisyydeltä käsikraatin aiheuttama paineaalto on tappava. Taisi olla tappava 5 jaardiin asti. Voi olla että ole 5 jalkaa.... 5 jotain se kuitenin oli :) Mutta paineaalto siis mitattiin olevan sellainen että se tappaa varmasti joko 1.5 m tai 4.5 m asti.

Oli se sitten kumpi tahansa niin ainakin tuo tarina siinä miten kranu pudotettiin juuri ja juuri poteron etupuolelle ja selvittiin poterossa ilman vaurioita lienee siis fuulaa.
 
Oli se sitten kumpi tahansa niin ainakin tuo tarina siinä miten kranu pudotettiin juuri ja juuri poteron etupuolelle ja selvittiin poterossa ilman vaurioita lienee siis fuulaa.
Miten niin? Paineaalto ja sirpaleet etenevät eri tavalla jos välissä on ilmaa tai jos välissä on poteron seinämää jne. Poteron vieressä tasaisella maalla räjähtävän kranaatin paineaalto ei suinkaan etene täysinvoimaisesti maanpinnan alapuolella olevaan poteroon, vaan leviää kuin paska tuulettimeen joka suuntaan ja vain murto-osa siitä paineaallosta, joka kulkee poteron ylitse, menee poteroon sisälle.
 
Aina niin luotettavasta lähteestä kuin Mythbustersin jaksosta jossa testattiin myyttiä siitä että käsikranaatin räjähtäessä maassa makaava henkilö olisi turvassa johtuen sirpaleiden tendenssistä mennä ylös ja sivulle:

Ensimäiseksi ne siinä testasivat että miltä etäisyydeltä käsikraatin aiheuttama paineaalto on tappava. Taisi olla tappava 5 jaardiin asti. Voi olla että ole 5 jalkaa.... 5 jotain se kuitenin oli :) Mutta paineaalto siis mitattiin olevan sellainen että se tappaa varmasti joko 1.5 m tai 4.5 m asti.

Oli se sitten kumpi tahansa niin ainakin tuo tarina siinä miten kranu pudotettiin juuri ja juuri poteron etupuolelle ja selvittiin poterossa ilman vaurioita lienee siis fuulaa.

Tuo paineaalto lienee mitattu suoralla näköetäisyydellä. Jos tilanne on esim. alla olevan kaltainen, niin paine suuntautuu isolta osin ylös. Ei tule liiemmälti poteroon.

size0.jpg
 
Tuo kuvan tarina kyllä kiinnostaa! Onko siellä alokas kämmännyt ja kouluttaja torppaa kranaattia pitävästä kädestä kiinni? Vai kranaattipoterossako annetaan heittokoulutusta?

Joka tapauksessa: :cool:
 
Onkohan poterosta heittäminen paras järjestely koulutuksessa? Näin jossakin amerikkalaisessa kuvassa heittopaikan, jossa heittopaikka oli eräänlainen taaksepäin avoin lokero ehkä noin kolme neljä metriä korkean muurin yläosassa, niin että heittopaikan lattia oli ehkä vajaan parin metrin korkeudella maahan nähden. Jos kranaatti olisi sattumalta tippunut heittopaikan lattialle, sen olisi voinut helposti potkaista avoimelta laidalta alas tai vaihtoehtoisesti heittäjä ja kouluttaja olisivat voineet itse hypätä alas suojaan.
 
Tämä on hyvä kysymys. Toinen on sitten se että pitäisikö tätä tarkoitusta varten tarkoitettuja poteroita vähän jatkokehitellä. Olen nähnyt kuvia poteoista joiden lattiaan on seiniä vasten jätetty kapea mutta syvä ura johon kranaatin voi potkaista, sitten heittäydytään vastakkaiselle puolelle poteroa.

Muistelen että kotimaassa vajaa 10 vuotta sitten olisi uutisoitu tapauksesta jossa alokas/jääkäri sähläsi kranaatin kanssa ja kouluttajan piti saada sekä itsensä että alokas pois poterosta, siinä onnistuen... On siinä voinut vähän hippulat vinkua...

Kuvateksti: Staff Sgt. Baharri Weston, 4th Battalion, 10th Infantry Brigade, instructs a new Soldier at the Remagen Live Hand Grenade Range. Weston recently saved the life of a Soldier when a grenade was accidently dropped with them inside the training bay.

http://www.army.mil/article/101392/Training__experience_saves_lifes_at_hand_grenade_range/

Kun tuota kuvaa katsoo niin kysymys herää että miksikähän pudotti kranaatin :cool:

No ei vaineskaan. Kunhan näin nojatuolista käsin koitan päteä.
 
No ainakin meillä se kranu nakattiin mäen päällä olevsta tavallisesta poterosta alarinteeseen ja poteron edessä oli pari hiekkasäkkiä suojana. Kranaatti siis lensi vähälläkin voimalla alamäkeen melko pitkälle. Maalina oli spol-taulu jossain 15- 20m päässä.

Muoks.

"Tavallinen potero" oli siis kahden hengen noin vyötärösyvyinen, etureunastaan hiekkasäkeillä ja maavallilla korotettu potero. Ennen heittoa harjoiteltiin varotoimenpiteinä poteron reunalle hyppääminen, mikäli kranu putoaa poteroon ja vastaavasti suojautuminen pohjalle, mikäli kranu lipeää käsistä poteron ulkopuolelle. (Kommennoilla "Ylös" ja "Alas")

Paineaalto ei todellakaan "kierrä kulman ympäri" vaan käyttäytyy lähinnä, kuten aallot vedessä, eli jos olet suojan takana, niin paine on huomattavasti pienempi. Käsikranaatissa ei edes ole sellaista määrää r-ainetta, että paineisku olisi kuolettava kuin korkeintaan tuon puolentoista metrin etäisyydelle.
 
Viimeksi muokattu:
Toisessa maailmansodassa Iwo Jiman taistelussa yksi jenkki mariini teki tuollaisen tempun. Heittäytyi kranaatin päälle pelastaakseen kaverinsa. Tietenkin hän eli 2008 asti, elikkä ei nyt ihan kuollut ainakaan vammoihinsa. Toivottavasti ei käynyt pahemmin silti, vaikka kyllähän sirpaleet varmaan tekevät kipeää.:confused:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jacklyn_H._Lucas

Hänellä kävi sellainen tuuri että tuo kranaatti olikin mitä ilmeisimmin hautautunut vulkaaniseen hiekkaan hieman, joten heppu selvisi sirpalevammoilla. Sai kuitenkin urhoollisuusmitalin - Medal of Honor.

Muistaakseni kyseinen heppu oli siitä syystä, erikoinen amerikkalaissotilas että hän oli ilmoittautunut sotaan vapaaehtoisena lapsena 14-vuotiaana.

Tietenkin hän valehteli ikänsä tuolloin. Heppu oli ollut niin vakuuttavan näköinen sotilaana, ettei kukaan epäillyt mitään, ennenkuin oli liian myöhäistä tehdä asialle mitään (sotilaat olivat laivassa matkalla sotatoimialueelle)
 
Irakissa tapahtuneiden juttujen takia 4 yhdysvaltalaissotilasta on saanut Medal of Honorin. Kaikki posthumaanisti ja näistä kolme sai surmansa heittäydyttyään käsikranaatin päälle pelastaessaan muita.

CPL Jason Dunham
Fought hand-to-hand with the enemy and hurled himself on a grenade to protect fellow Marines.
SPC Ross A. McGinnis
Saved the lives of four soldiers by diving on a grenade while inside HMMWV (Humvee).
Master-at-Arms Second Class Michael A. Monsoor
Saved the lives of his fellow SEALs at his sniper position by diving on a grenade.

Afganistanissa on yhdestä omalla vartalolla suoritetusta tovereiden suojaamisesta saatu yks Medal of Honor (CPL Kyle Carpenter ) ja saaja jäi eloon, joskin vammautui pahasti.
 
Back
Top