Finnairin kone oli saada ohjuksesta jouluna 1987

Vonka

Supreme Leader
  • Lentäjät kertovat: Ohjus oli osua Finnairin koneeseen 1987 – täystuho 20 sekunnin päässä
Jouluna 1987 Finnairin lento AY 915 oli matkalla Tokiosta Helsinkiin, kun Huippuvuorten kohdalla konetta lähestyi ohjus.
SUNNUNTAI 7.9.2014 8:00

Miksi tapauksesta kuullaan vasta nyt?

Selvyyttä siitä, mitä tietoa Finnairin matkustajakoneesta ja ohjuksesta viranomaisille kulkeutui, ei ole.

Raporttien teko oli ykköskapteenin vastuulla. Tapahtumasta olisi pitänyt tehdä vaaratilanneraportti, joka olisi mennyt myös liikenneministeriön alaiselle Ilmailuhallitukselle (nyk. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi). Se olisi voitu merkitä myös lentolokikirjaan.

Ohjaamossa ollut kapteeni Esko Kaukiainenkertoo, että hän pyysi useaan otteeseen ykköskapteenia tekemään raportin. Hänen ja perämies Markku Soinisen mukaan se jäi tekemättä.

"Ehkä se jäi, koska kapteeni ei itse nähnyt tapahtunutta. Sellaista on vaikea todistaa", Kaukiainen sanoo. "Myös joululomat sotkivat siinä."

Syitä ei voi vahvistaa, sillä kyseinen kapteeni on kuollut.

Eläkkeellä oleva Finnairin lentotoiminnan johtaja Lauri Laine vahvistaa, ettei virallista raporttia koskaan tehty. Raportit kulkivat hänen kauttaan Ilmailuhallitukselle.

Asiaa ei silti salailtu. Soininen kertoo puhuneensa ohjuksesta muun muassa turvallisuuskoulutuksissa ja Kaukiainen vuonna 1988 Ilmailuhallituksen jäsenelle. "Ei siitä oltu sen kummemmin kiinnostuneita. Silloin oltiin niin pirun suomettuneita, erityisesti viranomaispiireissä."

http://www.hs.fi/sunnuntai/Lentäjät kertovat Ohjus oli osua Finnairin koneeseen 1987 täystuho 20 sekunnin päässä/a1409895098937
 
Viimeksi muokattu:
No kyseessähän ei voi olla risteilyohjus jos kerran pilvi leijaili siellä DC-10:n korkeuksissa. Kyseessä lienee ollut ballistinen ohjus, kenties esim. sukellusveneestä laukaistava. Varmasti USA:n arkistoja tonkimalla löytyisi tieto siitä mitä ohjusta tuolloin on kokeiltu. Telemetriatietojahan ei salattu kylmän sodan aikana.

20s päässä tuhosta? Erittäin epätodennäköistä, raflaavaa. Toki ohjuksen koeammunta reittilentoalueella on vastuutonta.
 
Vähän erikoinen tapaus josta ei ole oikein mitään kunnon todisteita.
 
Vastaavia tapauksia. Isäni ollut merillä koko ikänsä. Eteläisellä Atlanttilla rahtilaivan ohi lensi aivan pinnoissa jokin mikä jätti savuavan vanan. Mikä lienee ollut, ohjus tai ufo?
 
No kyseessähän ei voi olla risteilyohjus jos kerran pilvi leijaili siellä DC-10:n korkeuksissa. Kyseessä lienee ollut ballistinen ohjus, kenties esim. sukellusveneestä laukaistava. Varmasti USA:n arkistoja tonkimalla löytyisi tieto siitä mitä ohjusta tuolloin on kokeiltu. Telemetriatietojahan ei salattu kylmän sodan aikana.

Lentäjien mukaan ohjus muutti suuntaansa kohti konetta saavutettuaan saman lentokorkeuden mikä sopisi varsin hyvin it-ohjuksen lentorataan. Ei ainakaan ballistisen. Toisaalta Hesari sotkee pakkaa höpisemällä Naton lentokoneita vaanivista ballistisilla ohjuksilla varustetuista sukellusveneistä.

Todennäköisesti näin paljon tapauksen jälkeen ei ole löydettävissä mitään todisteita, joten käteen jää vain lentäjien kertomus.
 
miten lentäjät pystyivät näkemään ohjuksen? Käsittääkseni näkyvyys muihin suuntiin kuin eteenpäin on aika olematonta?
 
miten lentäjät pystyivät näkemään ohjuksen? Käsittääkseni näkyvyys muihin suuntiin kuin eteenpäin on aika olematonta?

Lentäjät sanoivat sen nousseen etuvasemmalta koneen lentokorkeudelle. Totta kai sen silloin pystyy näkemään, kyse on vain siitä kuinka alhaalta nousua pystyy seuraamaan. Mutta sattuneesta syystä koneista on jonkinlainen näkyvyys myös etualaviistoon.
 
Back
Top