Flunssa

Maidan

Respected Leader
En muista milloin minulla oli niin paha.
Tänään on 10-s vuorokausi yhtä kidutusta. Nuha hoidin sarvikuonolla, eli apteekista ostetulla huuhtelukannulla. Värillinen räkä (anteeksi) alkoi tulla melkein heti. Tukkoisuutta , mutta aivastellu jäi lopulta vähäiseksi. Vaikka nuha oli. Ei kuumetta, ei varsinaista kurkkukipua, eikä yskäkään, mutta 3 vuorokautta en tiennyt missä ajassa olin, oli niin kurja olo. Joutuin ottaa panadolia ja jopa panakodia, ja imeskeltävät nielun desinfioivat Toncils tabletit nenähuuhtelun lisäksi. Olo koheni vähittellen, jaksoin siivota ja työskennellä, ja sitten virus aktivoitui taas :mad:

Pyysin tuomaan inkivääriä, palottelin ja tein sitä keitoksen, puristin sitruuna joukkoon ja lisäsin hunajan. Auttoi vähän pahoinvointiin. Juon paljon nestetta kuten suositellaan, mutta kärsivällisyys alkaa olla koetuksella.

Pää on edelleen kun pelttipurkki, vaikka ei ole varsinaista tukkoisuutta. Epäilin poskiontelotulehdusta, mutta kasvoihin ei satu, eikä pää alas laittaessa, näistä oireista mainitaan poskiontelotulehduksessa. Mutta voiko poskiontelotulehdus olla ilman selvä tukkoisuutta ja kipua? Sikainfluensa viruksen aiheuttama?

Mitä vielä avuksi? Onko kenellä nyt ollit tavallista pahempaa ja pitkäkestoisempaa flunssa, mutta ei kuumetta? Paraneeko tämä ilman antibiotteja?
 
Aluksi käytin Jägerteetä, nyt on menossa tummasta rommista tehty toti. Kaikkia nenäsuihke-burana yhdistelmiä kokeiltu. Helpottaa hiukan. 5 pv. menossa. Nykyään flunssat eivät ole enään 3 päivän pikatauteja. Jälkitautina sitten odotettavissa keuhkoputken-tai poskiontelon tulehdus. Sitä odoteltaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Aluksi käytin Jägerteetä, nyt on menossa tummasta rommista tehty toti. Kaikkia nenäsuihke-burana yhdistelmiä kokeiltu. Helpottaa hiukan. 5 pv. menossa. Nykyään flunssat eivät ole enään 3 päivän pikatauteja. Jälkitautina sitten odotettavissa keuhkoputken-tai poskiontelon tulehdus. Sitä odoteltaessa.
Oliko sinulla kuumetta?

Olen kuullut että flunssat ovat erilaisia nyt. Viime vuosina sain olla kuitenkin rauhassa viruksista, oletin että rokotuksen ansiosta, käsien pesun ja tehotoimien heti viruksen iskiessa (2 Coldrexia, runsaasti tuoresta inkiväristä tehtyä keitosta sitrunamehulla ja hunajalla - tämän jälkeen yleensä nukahdan heti ja herän terveenä). Syön myös paljon valkosipulia raakana. Se pitää tehdä melkein tunnin-parin sisällä kun oireet alkavat tulla.
Mutta kerran viidessa vuodessa minua aina runtelee jokin ärhäkkä virus, tai sitten stressi on suurempi ja saan sen helpommin, enkä ehti tehdä sitä ensiapua itselleni. Minulla on taito haistaa viruksia. Haistan niitä metrossa jos joku sairastaa sitä ja uimahallissa, yritän väistyä kauemmaksi. Täytyy muista huuhtelukannun käyttö heti, epäilen että sain viruksen uimahallissa vedestä. Muistan jopa hetken jolloin haistoin viruksen sieraimissa, luulin että saunassa se tuhoutuu uintin jälkeen. Sarvikuonoa käytin sen vasta 2 päivän jälkeen. Pitää kantaa se uimahallin ja huuhdota nenän siellä saman tien! Jostain syystä luotan siihen.

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/NENAeHUUHTELUKANNU-SARVIKUONO

Minulla ei myös koskaan ollut sen kummempi kuumettakaan, vaikka vointi on erittäin huono muuten.

Tänään oli mainittu tehojuoma hyvin runssana (suosittelen suomalaista luomuhunaja sekään, Pirkka on suosikki) ja tehohuuhtelu suolan kanssa, myös hengitin höyryä paljon laitoin eukaliptusta sekaan. Otin puolikas panadolia.

Nyt tuntuu jo paljon paremmalta pitkästä aikaa..
 
Kukaan ei tätä usko, mutta paras "lääke" kurkkukipuun, tai siis sihen ettei sitä edes tule flunssan mukana, on .... tupakka. Ainakin mulla toimi niin, että kun flunssan mukana yritti tulla raastava kurkkukipu, just sellainen että ei normallisti nielemään pysty, niin ei muuta ku tupakkia vaan vetelee menemään. Samaa merkkiä polttelee mitä on polttanutkin eikä siis vaihda mihinkään menthooli tms. tupakeihin. Ei muuten tule kurkku kipeäksi. Tuota ei usko ennen kuin ite koittaa.

Noh, saas nährä kui tänä vuonna käy, jos lensu iskee, kun tuli lopetettua tuo tupakin poltto tuosa pari kuukautta sitten. Enkä tosiaan ihan taida aloittaa sitä uudestaa minkään "lensun" takia .... :)
 
Onneksi olkoon STI_Tactical19mm kun kypsyit lopettamaan tupakan polttoa.

Tupakasta VOI ja pitääkin päästä eroon. Se on yksi pirun keksintöjä päiden menoksi. Sitä kun lopetat - olet kun uudestaan syntynyt, eri ihminen.

Virus tekee edelleen tuhotyötä minussa. Ilo on ollut ennenaikainen ja näin joka päivä, päästää vähäksi aikaa ja sitten se vain jatkuu.
En odota enää yhtään mitään :rolleyes:
Jep parina iltana. Nyt ei, mutta nyt on HELVETIN kova yskä ja nenästä tulee sitkeää "akselirasvaa" :)
Kuume on hyvä merkki, immunopuolustus kunnossa. Kokeile nenähuuhtelua, se poista kaikki sitkeät "akseliirasvat".
Itselläni niitä ei enää ole, mutta aamu yllätti aivastelulla.

Muista huuhtellessä niistää sierain kerralla, toinen sierain on kiinni ja niistäminen, se on oikea tapa.
Itse en muistanut tätä heti ja varmaan siksi pää tuli peltipurkiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näy valoa tunnellin päässä..
16:ta päivä yhtä helvettia. Nyt olen varma että sairastan sikainfluenssa, tai siihen mutaatioon, kukaan ei tietenkään tutkinut mikä virus kyseessä eikä sillä enää mitään väliäkään, kun ei lääkettä ole olemassa näin pitkään sairastettuaan.
Rokotuksen ansiosta kestän sen jotenkuten elävänä..mutta kieltämättä outoin kokemani flunssa kyllä..on niii huono olo, ihmiset, niin kurja, että sellaista voisi toivoa vain Putinille.
Intoksikaatio on 10 astetta, kuvottaa! Muut flunssan oireet ovat minimaaliset, yksi aivastus, yksi yskähdys päivässä, mitään akselirasvoja ei irtoa enää, mutta silmien auki pitämiseksi kohta tarvitsen tikut.

Osaako kukaan vastata, voiko olla niin että piiloakselirasva jossain otsaaluella ja hengitystiet (nenä) kuitenkin auki? Onko jo antibiottien aika?
 
Lääke flunssaan on hellyyttä ja empatiaa. *irvailee maanpuolustus.netin hellälle armeijaluonteelle*
 
Viimeksi muokattu:
Lääke flunssaan on hellyyttä ja empatiaa. *irvailee maanpuolustus.netin hellälle armeijaluonteelle*
:oops:
Minulle on tullut tavaksi kysyä terveyttä koskevista asioista ennakkoon netistakin.

Yhdestä väärästä ja kahdesta viivästyneestä diagnoosista elämässäni maksoin kovan hinnan, joten alkanut itse seurata terveyden liittyviä asioita ja miettin usein itse hoitoa. Aikaisemmin olin autoritaarisempi lääkäreiden suhteen, ei enää.
Tulin siihen tulokseen että pitää yksinkertaisesti tietää paljon. Joskus laitan diagnoositkin itse, jа lääkärit vahvistaa..Kyselen heiltä myös "vaikeita" :cool: mutta kai se on normaalia netin aikana, kun tietoakin on tarjoilla runsaasti.


Illaksi jostain kummasta syystä olo hiukan kohenee, aamut ja iltapäivät ovat tuskallisempia..todennäköisesti jään henkiin:D
 
Viimeksi muokattu:
Laitan tähän myös tieto:
PIKATESTILLÄ NOPEA INFLUENSSADIAGNOOSI
Influenssan toteamiseksi ja hoidon aloittamiseksi on Vakkilan mukaan tärkeää hakeutua lääkärin vastaanotolle pian tyypillisten oireiden ilmaantumisen jälkeen. Influenssan toteaminen tapahtuu vastaanotolla nopeasti.

- Influenssaa ei useinkaan voida erottaa pelkästään oireiden perusteella tavallisesta flunssasta. Sen sijaan influenssavirus voidaan todeta luotettavasti nenänielusta otettavalla pikatestillä. Lääkäri pystyy nopeimmillaan jo puolen tunnin kuluessa näytteen ottamisesta saamaan selville taudinaiheuttajan ja valitsemaan oikean hoidon, Vakkila kuvailee.

Nenänielunäytteestä otettavalla pikatestillä voidaan osoittaa influenssa A- ja B-virukset. Pikatesti havaitsee myös influenssa A:n alatyypit, kuten sika- ja lintuinfluenssan.

Ensi kerta luultavasti hankiudut tekstii.


- Influenssalääkkeen aloittaminen 48 tunnin sisällä ensioireista lyhentää merkittävästi taudin kestoa ja vähentää jälkitauteja, sillä lääke estää viruksen lisääntymisen, kertoo lastentautien erikoislääkäri Jukka Vakkila Mehiläisestä.
 
Huhuhh....hieron silmät, mutta totta, on 25.1. Olin elämäni flunsassa yli 3 viikkoa 2.1-25.1. Poistuin vain kolme kerta kotoa, yhden kerran taksilla lääkäriin.
Sain lääkäriltä nenätukkoisuuteen tipat "Nazonex" ja otsaontelot kuvattiin röntgenilla - puhtaat. Joko huuhtelu auttoi, tai en tietä mitä, leikosyytiit olivat vain 9, eli hiukan koholla, joten ei herunut antibiotti minulle, ja se on hyvä.
Kuvotukseen sain Somac lääkettä jostain syystä.

Kuvottaa vähemmään jo, itse asiassa tänään ei ollenkaan. Jännä ettei lääkäri uskonut intoksikaation johtuvan influensasta, vaan vatsasta. Mutta itselleni on selvä että sairastin sikavirusta, ja olen sen myrkyttämä. Nyt alkaa rehab :uzi: ja uusi elämä.

Nazonex on hyvä tippa, suosittelen, se kuulemma poistaa tulehdustakin. Ainakin ääni ei ole enää nuhainen jo muutaman päivän käytön jälkeen.
Ostin myös keinotekoista C vitamiini poretta ja Aurinkohattu uutetta.
 
Itselläni on ollut ensin poskiontelotulehdus ja sitä seurannut elämäni flunssa about viikon ajan. Näin yöllä on miltei mahdotonta nukkua, kun hengitystiet ovat aivan tukossa ja kokoajan yskittää. Limpparilla ja kuumilla juomilla kuten kahvilla, saa liman näppärästi irtoamaan kurkusta. Myös buranasta on ollut hyötyä. Eilen kyllästyin tähän sairastamiseen ja painelin salille hieman treenaamaan. En suosittele kokeilemaan. Keuhkoissa poltti huohottaessani ja hengästyin aivan olemattomilla painoilla. Pyörryin jopa kesken penkkipunnerruksen, onneksi paikalla oli auttajia.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka typerää, hyvällä tuurilla voi tuosta hyvästä saada sydänlihastulehduksen.
Juu. Vietin viimeviikon ihan sisätiloissa ja se alkoi vähän potuttaa. Monasti kuntoilulla on piristävä vaikutus mielialaan.

Sydänlihastulehdus taasen lienee urbaanilegendaa.
 
Sairastin nyt tätä flunssaa 2 viikkoa! Nyt vasta tuntuu kunto palanneen. Sairastin influenssan n. 5 vuotta sitten. Se oli tosi järkky kokemus. Vaikeusaste x 3 tähän flunssaan nähden. Silloin tuli jälkitautikin... keuhkoputken tulehdus, myös influenssan aikana tuli sydämen rytmihäiriöitä ja tuntui siltä, että se on sitten AKE-ukin menoa... Kaamea kokemus!
 
Sairastin nyt tätä flunssaa 2 viikkoa! Nyt vasta tuntuu kunto palanneen. Sairastin influenssan n. 5 vuotta sitten. Se oli tosi järkky kokemus. Vaikeusaste x 3 tähän flunssaan nähden. Silloin tuli jälkitautikin... keuhkoputken tulehdus, myös influenssan aikana tuli sydämen rytmihäiriöitä ja tuntui siltä, että se on sitten AKE-ukin menoa... Kaamea kokemus!
Minulle tuli toistaiseksi vain silmätulehdus, sain nyt antibiottitipat ja voide. Silmät alkoi punoitua, kutia ja hiukan rähmiä. Päätäkin särkee edelleen, EKG oli normaali onneksi.
Vointi on edelleen heikko ja kuvottava joka toinen päivä, JA SE ALKANUT JO KYLLÄSTYTTÄÄ! Aina kun hiukankin rasitan itseäni, seuravana päivää makaan sängyn pohjassa.

Ukrainassa koulut ja lastentarhat kiinni - karanteeni 1.2 saakka. 112 koullutta tähän virukseen, sikaviruksen mutaatioita kaikki jos en erehdy.
 
Minulle tuli toistaiseksi vain silmätulehdus, sain nyt antibiottitipat ja voide. Silmät alkoi punoitua, kutia ja hiukan rähmiä. Päätäkin särkee edelleen, EKG oli normaali onneksi.
Vointi on edelleen heikko ja kuvottava joka toinen päivä, JA SE ALKANUT JO KYLLÄSTYTTÄÄ! Aina kun hiukankin rasitan itseäni, seuravana päivää makaan sängyn pohjassa.

Ukrainassa koulut ja lastentarhat kiinni - karanteeni 1.2 saakka. 112 koullutta tähän virukseen, sikaviruksen mutaatioita kaikki jos en erehdy.

Ja Venäjällä on tuo epidemia nyt Jenkkien aikaansaannosta :D
 
Ja Venäjällä on tuo epidemia nyt Jenkkien aikaansaannosta :D
Mutta vatnikit ovat laittaneet virukselle Putin-viikset ja ohjaneet sen Kiovaan :mad::D

Flunsan jälkeen kannatta voimistella keveysti kotona ennen kun vahvistuu, itselleni tekee terää voimistella Lee Holdenin kanssa, hän on minusta alan huippu
 
Back
Top