Foorumin kommandoryhmän invaasio reaalimaailmaan?

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Uskallammeko me tavata naamakkain joskus?
 
Uskalletaan. Voin järjestää kohtuulliset puitteetkin sille. Tarjoan käyttöön erämaisen mökin, saunan, ulko-vessan, runsaasti kyitä ja kirkkaan uimaveden. Se ei maksa mitään, kunkin tehtäväksi jää saapuminen ja eväshankinnat itselleen. En pane osoitetta yleiseen jakoon ymmärrettävistä syistä. Vihjeenä: ylä-karjala ja ylä-savon rajamailla, matkaa esim. Tampereelta noin 420 km ja Joensuusta noin 160 ja Kuopiosta noin 140. Jos ajankohta on passeli, niin emäntä hoitaa leivonnaisia, karjalanpiirakoita ja minä hoidan paikalle lihaa. Viinaa en juo, mutta kukin tuokoon, mitä haluaa.

Ymmärrän hyvin, että keskemmällä kotimaata on sijainnillisesti parempia mestoja. Mutta kernaasti ym. on järjestettävissä.
 
:)Junnujen slangisanoin: "ois ihan helmee!"
 
Maanpuolustuksen kannalta tuo baikalin pytinki ymv. ovat paljon parempia kuin Länsi-Salo tms. Kannatan.
 
Susi1.netin netin aikana olisi sissi-hengen mukaisesti pitänyt olla telttamajoitus ja pari majapaikan vaihtoa yön aikana, mutta ehkäpä voimme antaa sivistykselle sen verran periksi että sauna ja mökki kelpaavat.

Kuningas Alkoholi on jäänyt saunakaljojen tasolle, mutta voin tuoda Mukhtar-tason Shisha piipun ja mansikka-Nakhlaa illan piristykseksi.
 
mp.net salainen kommando pataljoona (SKP :D !!) kuittaa Etelä-Savosta (muutin sitten viimeinkin :cool:). Messissä ollaan...
 
Tuleeko Litterat salattuna sähköpostina ? :cool: Mikähän mahtanee ajankohta?
 
Foorumilla löytyy tietoa, luuloa, mielipiteitä ja intohimoa sekä myös joskus terävää analyysiä, kunhan muistaa Hanlonin partaveitsen ("90% kaikesta on paskaa").

Meillähän ois aineksia vaikka Ajatushautomoksi RAND Corporationin rinnalle :p.
 
Kiinnostaisi kyllä, mutta tuo välimatka ( n 600 km ) ...? Mitäs sitten, jos kkesken illan tulee häytys...? Onkos siihen varauduttu...?
 
Kiinnostaisi kyllä, mutta tuo välimatka ( n 600 km ) ...? Mitäs sitten, jos kkesken illan tulee häytys...? Onkos siihen varauduttu...?

Kimppakyydit? Ja jos häly tulee, niin ehtiihän sitä vähän myöhemminkin, ei sodat niin vaan lopu. :rolleyes:
 
Kävin tässä taannehtivasti erään pitkäaikaisen perhetuttuni luona kyläilemässä ja sielläpä oli PC:llä maanpuolustus.net auki ja rekisteröitynyt vakkari-hörhö paraikaa koneella naputtelemassa vastausta omaan, aimpaan kommenttiini. Täytyy kyllä myöntää että olisin melkein arvannutkin käyttäjän henkilöllisyyden. ;)
 
Oisko ajankohta sellainen että päällimmäiset villahousut voi jättää pois, mutta kuitenkin sellainen että hyttysmyrkkyä ei tarvitse?
 
Joku ketterämpi kaveri hankkii sponsoroinnin ko. tapahtumalle.

Kylläpä muuttuu asenne esim. Patriaan tai Suomen Sotilaaseen nähden foorumilla sen koommin...
 
Oisko ajankohta sellainen että päällimmäiset villahousut voi jättää pois, mutta kuitenkin sellainen että hyttysmyrkkyä ei tarvitse?

Wahvasti otaksun näin. Odotan myös sitä, että joku haluaa ehdottaa jotain paikkaa keskemmältä Suomea. Äkkiähän me homma jalkeille pannaan, kun niikseen tulee.
 
Öö, mites jos kerätään kimppa jollekin vanhalle Metsähallituksen kämpälle joka strategisesti oikeassa paikassa. Eivät oo ihmeen kalliita ja jos vaikka sattuu olemaan kunnollisen kalaveden rannalla niin avot.

Itsellä kokemuksia paristakin paikasta: Vanhojen työkavereiden kanssa oli tapana kokoontua jonnekin vuosittain "rosvopaisti agendan tiimoilta".

Tähän muuten liittyykin yksi tarina: Olin vähän väsynyt kun ukot päätti SAUNAN JÄLKEEN lähteä ongelle. Meillä oli paisti vielä "modified montussa": Sattu hitto sen verran kivikkoinen paikka, jotta monttu piti virittää: Alaspäin pääsi etwaksen, mutta oikeasti monttu oli ns. savimaja, jonka lämpöä ruokittiin ulkopuolelta vähän kuin loimutuksessa. No, tätä himmeliä piti vahtia koko ajan, ettei päässyt liian kuumaksi kun näreet oli käytännössä savikakun kyljässä kiinni. Samoin pojille, jotta menkää te, mä jään paistivahdiksi.

Tunnin päästä ukot tuli takas, mitään eivät saaneet, järvi kuulema sai tyhjiä kaljapulloja lisää kutupesiksi. Huvitti tuo erään oikeinkin hyvän kaveri kommentti: "No, jokos paistivahti on lauennut :p".... Repesin ...

Ei muuten tullut hyvä paisti. Vaikka varovaisia yritettiin olla, liian kuumaa oli: karrella etwaksen kuivemmat lihat, mokomat :mad:. Alas kyllä menivät ....
 
Juu, ehdotuksia vaan keskemmältä kotimaata. Ymmärrän mainiosti, jos kuussatanen suuntaansa ajo ei oikein iske. Ei iskisi mullekaan.
 
Miten pelittää netti/kännykkä tuolla veli baikalin majalla?
 
Back
Top