Hän oli vuosisadan vakooja – "esti kylmän sodan muuttumisen kuumaksi"

Bushmaster

Greatest Leader
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/1poljakov dmitri-38428

Hän oli vuosisadan vakooja – "esti kylmän sodan muuttumisen kuumaksi"

Maailmanhistorian kenties tärkein vakooja paljasti Neuvostoliiton suurimpia salaisuuksia USA:lle liki 20 vuoden ajan.




    • 45006abbaf8b533ce5f8b41ce4846825fb5775588041fa7d278b20036172b7ef

      Dmitri Poljakov (1921-1988). Venäläiskenraalin pidätys Moskovassa näkyy oheisella Youtube-videolla.

Elettiin vuotta 1961 ja Neuvostoliiton vakoojia New Yorkissa valvonut tiedustelu-upseeri Dmitri Poljakov oli vihainen. Hänen vakavasti sairas poikansa oli kuollut.

Dmitri Poljakov syytti kuolemasta Neuvostoliiton johtoa. Esimiehet olivat vastanneet kieltävästi Poljakovin pyyntöön viedä poikansa amerikkalaiseen sairaalaan.

Katkeroitunut Poljakov lähestyi samana vuonna Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n agentteja Manhattanilla.

Venäjällä sotilastiedustelu GRU:n huippujohtoon kohonneesta Poljakovista tuli seuraavina vuosikymmeninä Yhdysvaltojen, ja kenties jopa maailmanhistorian, merkityksellisin vakooja.

Yhdysvalloissa toimineiden neuvostoagenttien valvomisen lisäksi Poljakov työskenteli muun muassa GRU:n kuunteluaseman päällikönä Myanmarin eli silloisen Burman Yangonissa (Rangoon) ja Neuvostoliiton sotilasattaseana Intiassa. Hän kertoi amerikkalaisille kaiken, minkä tiesi.

Poljakovin tietopaketteja odotettiin Yhdysvaltojen tiedustelujohdossa kuin joulua. Vuosien saatossa hänestä tuli amerikkalaistiedustelun asiantuntijoille pikemminkin opettaja kuin tiedonantaja.

”Hän oli iso saalis ja homma jatkui pitkään”, FBI:n entinen Neuvostoliiton vastavakoiluasiantuntija James Nolan kertoi Timelle vuonna 2001.

"Moni ei aloita keskitason upseerina ja nouse kenraalikuntaan".

Isänmaan ystävä

Dmitri Poljakovin amerikkalaiskontaktit pitivät miestä kummajaisena. Toisin kuin monen muun kylmän sodan ajan loikkarin kohdalla, eivät Poljakovin motiiveina olleet raha tai henkilökohtaiset ongelmat.

Puusepäntöitä vapaa-ajallaan harrastanut Poljakov halusi vaatimattoman noin 3 000 dollarin vuosipalkkionsa yleensä amerikkalaisten sähkötyökalujen, kalastusvälineiden ja metsästysaseiden muodossa. Monista CIA:n ja FBI:n kanssa tekemisissä olleista GRU-upseereista poiketen hän joi ja poltti harvoin ja oli uskollinen vaimolleen.

Poljakov piti itseään aitona isänmaan ystävänä.

”Uskon, että hänen motivaationsa kumpusi toisesta maailmansodasta”, eräs Poljakovin kanssa hänen Intian komennuksensa aikana tekemisissä ollut CIA-virkailija kertoo.

Hänen mukaansa sodassa urhoollisuusmitalilla palkittu neuvostoupseeri oli pettynyt Moskovassa sodan jälkeen näkemäänsä juonitteluun ja poliittiseen korruptioon. Lisäksi hän piti amerikkalaisia naiiveina ja oli varma, että he häviäisivät kylmän sodan.

”Hänestä huokui käsitys siitä, että hänen oli pakko auttaa meitä tai Neuvostoliitto voittaisi kylmän sodan – eikä hän voinut sietää sitä”, Poljakovin yhteyshenkilönä 15 vuoden ajan toiminut CIA-upseeri toteaa.

Muutti maailmanhistoriaa

”Kenraali Dmitri Poljakov ei vain auttanut meitä voittamaan kylmää sotaa. Hän esti sitä muuttumasta kuumaksi”, CIA:n entinen johtaja James Woolsey on sanonut.

Poljakov kertoi amerikkalaisille useista Neuvostoliiton lukuun vakoilleista amerikkalaisvirkailijoista, joita olisi tuskin koskaan saatu kiinni ilman hänen apuaan, ja välitti Yhdysvaltojen tiedustelulle valtavan määrän arkaluontoisia neuvostojohdon asiakirjoja. Hänen kauttaan USA tiesi, mitä neuvostojohdossa ajateltiin ja puhuttiin.

Poljakovin tietojen kerrotaan säästäneen lukemattomia amerikkalaishenkiä vielä Persianlahden sodan aikaankin. Asiakirjojen ansiosta amerikkalaiset tunsivat Saddam Husseinin Irakin käyttämät neuvostoliittolaiset asejärjestelmät.

Paljastukset liittyivät myös Neuvostoliiton ja Kiinan välisten suhteiden sisäpiiritiedon avaamiseen amerikkalaisille. Poljakov paljasti 1970-luvun alussa Yhdysvaltojen johdolle Pekingin ja Moskovan väliset visusti salassa pidetyt ristiriidat ja mahdollisti näin yksin presidentti Richard Nixonin pelinavauksen Kiinaan vuonna 1972.

Poljakov kuvasi salaa yli 100 numeroa Neuvostoliiton sotilasjohdon Voennaia mysl’ -lehden (Sotilaallinen ajattelu) salaista versiota, jossa maan tärkeimmät strategistit ja eturivin päättäjät arvioivat sotilaspoliittista tilannetta ja Neuvostoliiton puolustusta.

”Siihen aikaan meillä väiteltiin kovasti Neuvostoliiton sotilasstrategiasta ja -doktriinista ja siitä, kuinka he käyttäisivät joukkojaan sodan syttyessä. Poljakovin toimittamat asiakirjat kertoivat meille, mitä he keskustelivat keskenään näistä asioista sekä sen, pitivätkö he ydinsodan voittamista mahdollisena. Vastaus oli onneksi negatiivinen”, CIA:n entinen johtaja ja pitkän linjan Neuvostoliiton ja Venäjän asiantuntija Robert Gates muistelee.

Kenraalin paljastusten perusteella amerikkalaiset päättelivät, että Neuvostoliitossa pelättiin yhtä paljon kuin Yhdysvalloissakin. Se madalsi merkittävästi ydinsotaan johtavan virhearvion todennäköisyyttä maiden välillä.

Neuvostokenraali paljasti amerikkalaisille myös yli 5 000 Neuvostoliiton aseohjelmaa, joissa pyrittiin hyödyntämään länsimaista sotilasteknologiaa. Paljastukset vaikuttivat merkittävästi amerikkalaisen ase- ja teknologiaviennin tiukentumiseen.

”Merkitsemätön hauta”

Uskomatonta kaksoiselämää vuosikymmeniä viettänyt Dmitri Poljakov oli alansa huippuammattilainen. Poikkeuksellisesti CIA antoi hänen sanella niin tapaamisten kuin tiedonvälitystapojenkin ehdot lähes koko hänen vakoojanuransa ajan.

Poljakov kohtasi amerikkalaisia henkensä kaupalla niin Yangonin kujilla kuin Intian viidakoissakin. Hän varasti käyttöönsä neuvostotiedustelun välineitä, kuten filmien kätkemiseen tarkoitettuja onttoja kiviä, joita hän jätti CIA:n miesten poimittaviksi.

Moskovassa Poljakovin käyttöön kehitettiin pienoislähetin, jolla hän pystyi välittämään lyhyitä noin 2,6 sekunnin datapurkauksia radioteitse Yhdysvaltojen suurlähetystölle samalla, kun hän ajoi sen ohitse metrolla.

Poljakov anasti GRU:lta käyttöönsä erityisfilmiä, jonka pystyi kehittämään vain hänen ja CIA:n tuntemalla kemiallisella seoksella. Poljakovin kanssa työskennelleiden amerikkalaisagenttien mukaan GRU-kenraali oli aina askelen heidän edellään.

Kenraalin kanssa Intiassa toiminut CIA-agentti kertoo keskustelleensa tämän kanssa huolestuneena varsinaisesta loikkaamisesta, kun Poljakov oli yllättäen kutsuttu takaisin Moskovaan vuonna 1980.

”Toivon, että voimme jonain päivänä istua avoimesti vastakkain ja nauttia illallista ja juomia Yhdysvalloissa”, hän muistelee sanoneensa.

Venäläiskenraali oli luonut agenttiin jäätävän katseen.

”En tule koskaan Yhdysvaltoihin. En tee tätä teidän vuoksenne. Teen tämän minun maani vuoksi. Synnyin venäläisenä ja kuolen venäläisenä”, Poljakov totesi hiljaa.

Kun agentti kysyi, mitä Poljakoville tapahtuisi, jos hän jäisi kiinni, vastasi hän venäjäksi.

”Bratskaja mogila (merkitsemätön hauta).”

Vuotajan uhri

Elettiin vuotta 1988 ja Dmitri Poljakov työnnettiin pieneen selliin Venäjällä. Polvilleen painetun kenraalin taakse asettui sotilas ja ampui häntä takaraivoon.

Neuvostomedian mukaan vuonna 1980 eläkkeelle jäänyt GRU:n kenraaliluutnantti Dmitri F. Poljakov sai teloitustuomion vakoilun vuoksi.

Vain Venäjällä on tieto sitä, koska Poljakov jäi tarkalleen kiinni ja mitä hänelle tapahtui sen jälkeen. Varmaa on ainoastaan kuolinvuosi ja se, kuka hänet oli paljastanut. Useiden lähteiden mukaan häntä kuulusteltiin ja kidutettiin ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Yhdysvaltojen arvokkaimman vakoojan kohtaloksi koituivat ironisesti Neuvostoliiton kenties merkittävimmän amerikkalaisvakoojan, Aldrich Amesin, paljastukset. Toisin kuin Poljakovin kohdalla, oli Amesin motiivina raha.

CIA:n Neuvostoliiton vastavakoiluosaston päällikkönä työskennellyt Ames oli alkoholisoitunut ja kärsi pahoista talousvaikeuksista. Hän alkoi myydä tietojaan Neuvostoliitolle vuonna 1985 ja paljastui vasta vuonna 1993.

Kiinni jäädessään Ames oli saanut Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän tiedustelupalveluilta kaikkiaan noin 2,7 miljoonaa dollaria ja hänelle oli luvattu kaksi miljoonaa lisää. Rahat menivät ylelliseen elämäntyyliin.

New York Times huomauttaa tässä useisiin Amesista hänen paljastumisensa jälkeen kirjoitettuihin kirjoihin perustuvassa vuoden 1995 jutussaan, ettei yksikään vakooja ollut aiemmin saanut vastaavia palkkioita.

Toinen Amesin paljastamiseen johtanutta tutkintaa hoitaneista oli CIA-agenttiSandy Grimes.

”Sen olisi tullut jäädä historiaan kaikkien aikojen suurimpana vakoilutarinana”, hän toteaa Poljakovista tässä George Washington Universityn ylläpitämän NSA-arkiston julkaisemassa haastattelussa vuodelta 1998.

”Rick Ames päätti ikävä kyllä kirjoittaa tälle tarinalle toisenlaisen lopun”, Grimes sanoo.

Ames jäi lopulta kiinni vuoden 1994 helmikuussa. Hän myönsi paljastaneensa Neuvostoliitolle kaikki tietonsa. Jälkikäteen on arvioitu, että hänen paljastuksensa johtivat noin sadan tiedusteluoperaation epäonnistumiseen ja aiheuttivat ainakin kymmenen amerikkalaisille vakoilleen tietolähteen kuoleman.

Grimes luonnehtii Dmitri Poljakovia Yhdysvaltojen tiedustelun ”kruununjalokiveksi”. Hänen mukaansa Poljakov saattoi olla paras lähde, joka millään tiedustelupalvelulla on koskaan ollut.

"Olimme kaikki toivoneet, että Poljakov olisi lopulta saanut nähdä kylmän sodan lopun ja ettei kukaan olisi tiennyt hänen osallistumisestaan siihen", Grimes toteaa.

"Hän oli käsittämättömän rohkea mies".

 
Kylmän sodan aikana lännen hyväksi työskenteli myös sotilastiedustelu GRU:n eversti Oleg Penkovski. Neukkukomentoon tympääntynyt Penkovski tarjosi 60-luvun alussa palveluitaan briteille, jotka jakoivat tiedot amerikkalaisille. Erityisen arvokkaita olivat tiedot NL:n sotilaallisesta iskukyvystä ja aivan erityisesti strategisista ydinaseista.

Sanotaan, että ilman Penkovskin kautta tullutta tietoa Kuuban ohjuskriisi olisi voinut päättyä toisin. Kennedy oli tietoinen neukkujen heikkouksista erityisesti ydinaseistuksen määrässä ja laadussa.



https://www.cia.gov/news-informatio...featured-story-archive/colonel-penkovsky.html


Penkovsky-photo.jpg



Toinen merkittävä lännelle työskennellyt itävakooja oli puolalainen eversti Ryszard Kuklinski. Puolan pääesikunnassa työskennellyt operatiivisesta suunnittelusta vastannut Kuklinski inhosi isänmaansa kommunistijohtoa ja aivan erityisesti neuvostoliittolaisia isäntiä. Aatteellisista syistä johtuen hän päätyi työskentelemään CIA:n hyväksi noin kymmenen vuoden ajan 70-luvun alusta 80-luvun alkuun. Kerrotaan, että Kuklinski toimitti lännelle erityisen merkittäviä tietoja Varsovan liiton sotilaallisesta iskukyvystä. Tietojen perusteella NATO kykeni parantamaan omaa valmiuttaan torjua mahdollinen hyökkäys.

Kuklinski paljasti myös Puolan sotilasjohdon ja kenraali Jaruzelskin aikeet kukistaa solidaarisuusliike väkivalloin. 1980-luvun alkuun tultaessa silmukka Kuklinskin ympärillä kiristyi ja tämä päätti loikata länteen. Pako onnistui.

Kuklinski_legitimation.jpg



https://www.cia.gov/news-informatio...-story-archive/colonel-ryszard-kuklinski.html
 
Kun maailma on muuttunut vakoilun/tiedustelun suhteen vain monimutkaisemmaksi/monitahoisemmaksi mutta ihmiset jotka sillä alueella puuhaavat ovat heidän motiivinsa edelleen ihan samat ja perinteiset...

Kun kerran sekaannut et ikinä irti pääse...paitsi yhteen suuntaan ja lopullisesti.
 
Kun maailma on muuttunut vakoilun/tiedustelun suhteen vain monimutkaisemmaksi/monitahoisemmaksi mutta ihmiset jotka sillä alueella puuhaavat ovat heidän motiivinsa edelleen ihan samat ja perinteiset...

Kun kerran sekaannut et ikinä irti pääse...paitsi yhteen suuntaan ja lopullisesti.

Ihmisluonto ei muutu. Teknologia mahdollistaa nykyisin vaikka minkälaisen urkkimisen. Tästä huolimatta on varmasti vielä myös näille perinteisillekin tiedonhankintamuodoille (vakoojan värvääminen) käyttöä. Mikäs sen hienompaa kuin saada "oma mies" sijoitetuksi esim. vihamielisen valtion tai organisaation johtajan lähipiiriin, joka tuntee sisäpiirin suunnitelmat ja mielenlaadun.
 
Mikäs sen hienompaa kuin saada "oma mies" sijoitetuksi esim. vihamielisen valtion tai organisaation johtajan lähipiiriin, joka tuntee sisäpiirin suunnitelmat ja mielenlaadun.

Ihminen on ketjun jokeri.....joko vahvin tai/ja heikoin lenkki...

saisko tästä säikeen missä näitä juttuja tuotaisiin esiin ja niitä pähkäiltäisiin?
 
OT: Ja joillakin on pakassa liian monta jokeria ;)
 
Mitenkäs sitten itäblokin hyväksi vakoilleet ? Siis erityisesti sellaiset vakoojat, jotka toimittivat sotilaallisesti merkittävää tietoa Moskovaan ? Mieleen tulee ainakin länsisaksalainen NATO-virkamies Rainer Rupp.

On suorastaan käsittämätöntä, että 60-luvun vasemmistolaisradikaali pääsi töihin läntisen sotilasliiton päämajaan Brysseliin. Itä-Saksan tiedustelupalvelu värväsi Ruppin, jolla oli pääsy lännen sotilassalaisuuksiin. Tieto vuosi ensin Itä-Berliiniin ja sieltä tietysti myös Moskovaan saakka. Rupp toimitti tietoja mm. Pershing II ohjusten ja risteilyohjusten sijoittelusta Länsi-Eurooppaan. Hän aiheutti toiminnallaan takuuvarmasti valtaisaa vahinkoa NATOn puolustussuunnitelmille.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rainer_Rupp


rrupp-s.jpg
 
Günter Guillaume oli myös ollut vakooja, toisaalta hän toimi Itä-Saksan leiviin.

Hän olikin virallisesti Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin assistentti. Paljastumisesta kuitenkin aikanaan kehkeytyi skandaali 1974. Noloa olikin ollut että valtion päämiehen lähelle pääsikin "vihollisen" vakooja. Kuitenkin Brandt oli tunnettu enemmänkin liennytyslinjastaan Itä-Saksaa kohti (ostpolitik). Elikkä skandaali ei välttämättä palvellut niinkään Neuvostoliiton etuja siinä mielessä että heille suotuisa kansleri kaatui skandaalin myötä.

Guillaume vaihdettiin joihinkin itä blokin kaappaamiin vakoojiin.(https://en.wikipedia.org/wiki/Guillaume_Affair)
 
sitten oli tällainen juttu:

https://www.washingtonpost.com/worl...26-49d6fa26a8c6_story.html?tid=pm_world_pop_b

Moskovan lentokoneinsinööri oli "miljardin dollarin vakooja"

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/adolf_tolkatsev_miljardin_dollarin_vakooja-38282

Adolf Tolkatsev välitti Neuvostoliitosta henkensä kaupalla tietoja amerikkalaistiedustelulle lähes kymmenen vuoden ajan.


  • cce5288e1d94f4f57df5b130afc2f9b09489837a29eb4d6cacc2996bffebbcf5

    Adolf Tolkatsev tutkii kulkulupaansa. Dramatisaatio Hoffmanin kirjan mainosvideolla.

    (Billion Dollar Spy/youtube.com)
  • 4a09ec116fa6d006a0f8eaf897f0f98c3039d218e4d28016f388a10e3625963d

    CIA:n julkaisema neuvostolähteestä peräisin oleva kuva Tolkatsevin pidätyksestä.

1/2
Adolf Tolkatsevia (1927-86) kutsutaan joskus ”miljardin dollarin vakoojaksi”. Nimi juontaa juurensa miehen Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelulle CIA:lle välittämien tietojen arvosta. Muun muassa Neuvostoliiton kehittyneimpiin hävittäjiin liittyvien paljastusten uskotaan säästäneen Yhdysvalloille noin kaksi miljardia dollaria, jotka olisi muuten ohjattu omien asejärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen.

Kirjailija David E. Hoffman kertoo Tolkatsevista kirjoittamastaan kirjastaMiljardin dollarin vakooja: Tositarina kylmän sodan vakoilusta ja petoksestasovitetussa Washington Postin artikkelissaan, kuinka huippusalaisten projektien parissa työskennellyt moskovalainen lentokoneinsinööri päätyi CIA:n palkkalistoille.

”Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen kylmän sodan alkuvuosina keskustiedustelupalvelulla oli epämiellyttävä salaisuus. CIA ei ollut koskaan oikein onnistunut saamaan vakoojilleen jalansijaa Moskovan kaduilla. Vakoojien värvääminen sieltä oli yksinkertaisesti liian vaarallista siihen ryhtyvälle neuvostokansalaiselle tai -virkamiehelle”, Hoffman kirjoittaa.

Hänen mukaansa jo itse värväysprosessi paikan päällä oli käsittämättömän vaikea Neuvostoliiton salaisen palvelun KGB:n tiukan valvonnan vuoksi.

Sitten kuvaan astui Adolf Tolkatsev.

Synytymäpäiväkakku...
”Oli tyypillinen masentava tammikuun ilta Moskovassa vuonna 1977. CIA:n paikallinen asemapäällikkö lähti toimistostaan ja ajoi diplomaattien suosimalle huoltoasemalle. Hän yllättyi, kun keski-ikäinen venäläismies lähestyi häntä kesken tankkauksen ja kysyi häneltä, oliko hän amerikkalainen. Hänen vastattuaan myöntävästi, pudotti venäläismies hänen autonsa penkille taitetun paperilapun”, CIA:n kotisivuilla julkaistussa osin edelleen salattuun materiaaliin perustuvassa artikkelissa kerrotaan.

Mies oli Adolf Tolkatsev. Lapulla Tolkatsev kertoi haluavansa ”keskustella asioista äärimmäisen luottamuksellisesti asianmukaisen amerikkalaisviranomaisen kanssa”. Hän ehdotti myös erilaisia tapaamisvaihtoehtoja.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Tolkatsev tapasi CIA:n edustajan. Vuosien saatossa tapaamisia tuli lisää. KGB:n silmien alla Moskovan ytimessä järjestetyt kohtaamiset vaativat kuitenkin uskomattomia järjestelyjä.

David E. Hoffman kertoo kirjassaan, millaisiin temppuihin CIA:n agenttien tuli venyä tavatakseen Tolkatsevia ja saadakseen käsiinsä hänen kopioimiaan salaisia Neuvostoliiton puolustusteollisuuden teknisiä asiakirjoja.

Yksi tempuista oli ”vieteriukko”.

CIA menetti yhteyden Tolkatseviin loppuvuodesta 1982. KGB:n valvonta oli kiihtynyt äärimmilleen ja Yhdysvaltojen suurlähetystön henkilökuntaa seurattiin herkeämättä. KGB:n peiteagentteja ja valvonta-autoja oli joka nurkalla.

Joulukuuhun mennessä Tolkatsev ja CIA olivat joutuneet perumaan jo viisi aikataulun mukaista tapaamista, KGB:n päästyä heidän jäljilleen. Joulukuun 7. päivälle päätetyn kuudennen tapaamisen oli pakko onnistua. Se annettiin CIA:n kenttäagentin Bill Plunkertin tehtäväksi.

”Sinä iltana Plunkert ja hänen vaimonsa astelivat ulos lähetystön parkkipaikalle yhdessä CIA:n asemapäällikön ja hänen vaimonsa kanssa. KGB:lle raportoivat univormupukuiset virkailijat tarkkailivat heitä jatkuvasti. He nousivat autoon. Asemapäällikkö ajoi ja Plunkert istui pelkääjän paikalla. Heidän vaimonsa olivat takana ja heillä oli mukanaan suuri syntymäpäiväkakku”, Hoffman kertoo.

...olikin vieteriukko
Sinä iltana Plunkertin juhla-asun alla oli toinen vaatekerros. Myös syntymäpäiväkakku oli silmänlumetta. Todellisuudessa sen sisällä oli CIA:n teknisen osaston rakentama vieteriukoksi kutsuttu laite, jota käytettäisiin nyt ensimmäistä kertaa kentällä.

”CIA tiesi, että KGB:n valvontaryhmät seurasivat autoa lähes aina takaapäin ja nousivat vain harvoin sen rinnalle. CIA:n agenttia kuljettava auto saattoi livahtaa toisinaan kulman taakse niin, että se oli hetken poissa näkyvistä.”

Plunkert riisui päällimmäisen vaatekertansa autossa. Sen alta paljastui vanhalle venäläismiehelle tyypillinen asu. Hän veti päähänsä naamarin ja pani nenälleen silmälasit. Ne viimeistelivät valepuvun.

Auto pyörähti kulman taakse. Plunkert räväytti matkustajanoven auki ja hyppäsi ulos. Samalla hetkellä toinen vaimoista pani täytekakun etupenkille hänen paikalleen. Kakun päällinen lennähti auki kovalla napsahduksella ja sen sisältä pomppasi esiin juuri autosta poistuneelta CIA-mieheltä näyttävä pään ja ylävartalon jäljitelmä.

”Ulkona Plunkert ehti ottaa neljä askelta. Viidennellä askeleella KGB:n auto kääntyi kulman takaa. Ajovaloihin osui jalkakäytävällä seisova vanha venäläismies. KGB:n agentit sivuuttivat hänet ja kiihdyttivät CIA:n auton perään. Vieteriukko oli toiminut."

Bill Plunkertin uhkarohkea tempaus onnistui. Hän tapasi Tolkatsevin ja CIA sai haltuunsa useita valokuvia miehen kotiinsa salakuljettamista arkaluontoisista asiakirjoista.

Katkera vakooja
Adolf Tolkatsev tapasi CIA:n miehiä Moskovan kaduilla kaikkiaan 21 kertaa niiden liki kymmenen vuoden aikana, kun hän luovutti tietoja amerikkalaisille.

Pääasiassa tutkajärjestelmien parissa työskennellyt Tolkatsev salakuljetti töistä pihistämiään asiakirjoja kotiinsa kesken työpäivän, kuvasi ne ja palautti paperit sitten takaisin työpaikalleen.

David E. Hoffmanin mukaan Tolkatsevia motivoi katkeruus ja viha neuvostojärjestelmää kohtaan. Hän luonnehti itseään toisinajattelijaksi. Tolkatsevin äiti oli teloitettu ja isä lähetetty vankileirille neuvostojohtaja Josif Stalinin suurissa puhdistuksissa 1930-luvulla, ja mies janosi kostoa.

Tolkatsevin CIA-kontaktien mukaan moskovalaisinsinööri halusi aiheuttaa Neuvostoliitolle mahdollisimman paljon vahinkoa – vaikka henkensä kaupalla. Hän pyysi CIA:lta itsemurhapillerin siltä varalta, että jäisi kiinni. Hän ei halunnut kuolla neuvostotiedustelun käsissä.

Tolkatsev pyysi vastineeksi tiedoistaan vain rahaa ja länsimaisia LP-levyjä. Joskus hän pyysi kirjoja. Summat olivat pitkälti symbolisia ja lähinnä kunnianosoitus. Pula-ajan Moskovassa ei ollut paljoa ostettavaa. Rock-albumit menivät Tolkatsevin teini-ikäiselle pojalle.

Kesällä ja syksyllä 1983 Tolkatsev ja CIA:n agentit joutuivat toistuvasti perumaan tapaamisiaan KGB:n valvonnan takia. Kun tapaaminen lopulta onnistui lokakuussa, kykeni vakooja luovuttamaan CIA:lle vain muistiinpanoja. Hän oli joutunut tuhoamaan kameransa.

Tolkatsev kertoi hänet tavanneelle CIA:n agentille työpaikallaan alkaneesta mittavasta tutkinnasta, jolla pyrittiin selvittämään erääseen neuvostohävittäjissä käytettyyn maalinhakujärjestelmään liittyvää epäiltyä tietovuotoa.

Piinaviikot
Tolkatsev oli kauhuissaan. Hän oli juuri vastikään luovuttanut tietoja järjestelmästä amerikkalaisille. Tolkatsev oli pyytänyt heti vapaata töistä, vienyt kaikki vakoiluvälineensä ja kameransa datsalleen ja polttanut ne. Hän heitteli kameroiden metalliosat ulos autonsa ikkunasta matkalla takaisin Moskovaan.

Seuraavat viikot olivat piinaavia. Adolf Tolkatsev oli varma, että kutsu hänen esimiehensä toimistoon tarkoittaisi, että hän on paljastunut. Vakooja laittoi CIA:n myrkkypillerin kielensä alle joka ikinen kerta, kun hänet pyydettiin laitoksen johtajan puheille. Jos KGB:n agentit syöksyisivät paikalle, puraisisi hän sen oitis rikki.

Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut ja Tolkatsev jatkoi pian vakoiluaan yhä tiukemmaksi käyvän valvonnan alla. CIA kertoo miehen välittämien tietojen määrän ja laadun kuitenkin heikentyneen vaikean toimintaympäristön vuoksi.

CIA:n tietojen mukaan Adolf Tolkatsevin kohtaloksi koituivat mitä todennäköisimmin lopulta CIA-loikkareiden Edward Lee Howardin ja Aldrich Amesin paljastukset. Molempien uskotaan kertoneen vakoojasta Neuvostoliiton tiedustelulle 1980-luvulla.

Tolkatsevin paljastumisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Kesäkuussa 1985 yksi hänen asuntonsa ikkunoista aukesi CIA:n kanssa sovittuna merkkinä tapaamisesta. Tolkatsevin kodin läheisissä pensaikoissa piileskelleet KGB:n agentit pidättivät kuitenkin näyttävästi paikalle tulleen CIA:n virkailijan. Virkailija ei koskaan nähnyt Tolkatsevia. Hänet karkotettiin maasta kuulusteluiden jälkeen.

Syyskuussa Tass-uutistoimisto välitti maailmalle tiedotteen ”eräässä Moskovan tutkimuslaitoksista työskennelleen A. G. Tolkatsevin” kiinni ottamisesta. Tassinmukaan mies oli pidätetty kesäkuussa epäiltynä yrityksestä luovuttaa salaista puolustusmateriaalia Yhdysvalloille. Vuonna 1986 Neuvostoliiton viranomaiset vahvistivat, että Tolkatsev oli teloitettu maanpetoksesta.

Myöhemmin julki tuli huippusalainen NKP:n keskuskomitean politbyroon pöytäkirja syyskuulta 1986. Neuvostojohtajat puhuivat vaarallisimpien rikosten rankaisemisesta, jolloin KGB:n johtaja Viktor Tsebrikov kertoi, että "eilen pantiin täytäntöön Tolkatsevin tuomio".

– Amerikan tiedustelu maksoi hänelle hyvin. Hänen hallustaan löydettiin kaksi miljoonaa ruplaa, Mihail Gorbatshov kertoi kokoukselle perättömiä tietoja.
 
Ruotsin ilmavoimien eversti Stig Wennerström vakoili Neuvostoliiton hyväksi 15 vuotta. Neuvostotiedustelu teki ensimmäiset lähestymisyritykset ilmeisesti jo 40-luvun alussa, jolloin Wennerström palveli diplomaattitehtävissä Moskovassa.

220px-Stig_Wennerstrom.jpg


Tiedetään, että myyräntyöllään eversti aiheutti Ruotsin maanpuolustukselle huikeat vahingot. Neuvostoliitto sai tietoja mm. Ruotsin puolustussuunnitelmista. Lisäksi Wennerström välitti tietoa Ruotsin sotateollisuuden hankkeista (mm. hävittäjien kehityksestä).

Tämän lisäksi Wennerström saattoi hyvinkin kertoa venäläisille yksityiskohtaisia tietoja Ruotsin ja USA:n 50-luvun alussa Itämerellä harjoittamasta lentotiedustelusta. 1952 tämä johti ruotsalaisen DC-3 tiedustelukoneen ja Catalina meripelastuskoneen alasampumiseen.

Petturi jäi kiinni 1963 ja tuomittiin elinkautiseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Stig_Wennerström
 
Viimeksi muokattu:
sitten oli tällainen juttu:

https://www.washingtonpost.com/worl...26-49d6fa26a8c6_story.html?tid=pm_world_pop_b

Moskovan lentokoneinsinööri oli "miljardin dollarin vakooja"

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/adolf_tolkatsev_miljardin_dollarin_vakooja-38282

Adolf Tolkatsev välitti Neuvostoliitosta henkensä kaupalla tietoja amerikkalaistiedustelulle lähes kymmenen vuoden ajan.


  • cce5288e1d94f4f57df5b130afc2f9b09489837a29eb4d6cacc2996bffebbcf5

    Adolf Tolkatsev tutkii kulkulupaansa. Dramatisaatio Hoffmanin kirjan mainosvideolla.

    (Billion Dollar Spy/youtube.com)
  • 4a09ec116fa6d006a0f8eaf897f0f98c3039d218e4d28016f388a10e3625963d

    CIA:n julkaisema neuvostolähteestä peräisin oleva kuva Tolkatsevin pidätyksestä.
1/2
Adolf Tolkatsevia (1927-86) kutsutaan joskus ”miljardin dollarin vakoojaksi”. Nimi juontaa juurensa miehen Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelulle CIA:lle välittämien tietojen arvosta. Muun muassa Neuvostoliiton kehittyneimpiin hävittäjiin liittyvien paljastusten uskotaan säästäneen Yhdysvalloille noin kaksi miljardia dollaria, jotka olisi muuten ohjattu omien asejärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen.

Kirjailija David E. Hoffman kertoo Tolkatsevista kirjoittamastaan kirjastaMiljardin dollarin vakooja: Tositarina kylmän sodan vakoilusta ja petoksestasovitetussa Washington Postin artikkelissaan, kuinka huippusalaisten projektien parissa työskennellyt moskovalainen lentokoneinsinööri päätyi CIA:n palkkalistoille.

”Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen kylmän sodan alkuvuosina keskustiedustelupalvelulla oli epämiellyttävä salaisuus. CIA ei ollut koskaan oikein onnistunut saamaan vakoojilleen jalansijaa Moskovan kaduilla. Vakoojien värvääminen sieltä oli yksinkertaisesti liian vaarallista siihen ryhtyvälle neuvostokansalaiselle tai -virkamiehelle”, Hoffman kirjoittaa.

Hänen mukaansa jo itse värväysprosessi paikan päällä oli käsittämättömän vaikea Neuvostoliiton salaisen palvelun KGB:n tiukan valvonnan vuoksi.

Sitten kuvaan astui Adolf Tolkatsev.

Synytymäpäiväkakku...
”Oli tyypillinen masentava tammikuun ilta Moskovassa vuonna 1977. CIA:n paikallinen asemapäällikkö lähti toimistostaan ja ajoi diplomaattien suosimalle huoltoasemalle. Hän yllättyi, kun keski-ikäinen venäläismies lähestyi häntä kesken tankkauksen ja kysyi häneltä, oliko hän amerikkalainen. Hänen vastattuaan myöntävästi, pudotti venäläismies hänen autonsa penkille taitetun paperilapun”, CIA:n kotisivuilla julkaistussa osin edelleen salattuun materiaaliin perustuvassa artikkelissa kerrotaan.

Mies oli Adolf Tolkatsev. Lapulla Tolkatsev kertoi haluavansa ”keskustella asioista äärimmäisen luottamuksellisesti asianmukaisen amerikkalaisviranomaisen kanssa”. Hän ehdotti myös erilaisia tapaamisvaihtoehtoja.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Tolkatsev tapasi CIA:n edustajan. Vuosien saatossa tapaamisia tuli lisää. KGB:n silmien alla Moskovan ytimessä järjestetyt kohtaamiset vaativat kuitenkin uskomattomia järjestelyjä.

David E. Hoffman kertoo kirjassaan, millaisiin temppuihin CIA:n agenttien tuli venyä tavatakseen Tolkatsevia ja saadakseen käsiinsä hänen kopioimiaan salaisia Neuvostoliiton puolustusteollisuuden teknisiä asiakirjoja.

Yksi tempuista oli ”vieteriukko”.

CIA menetti yhteyden Tolkatseviin loppuvuodesta 1982. KGB:n valvonta oli kiihtynyt äärimmilleen ja Yhdysvaltojen suurlähetystön henkilökuntaa seurattiin herkeämättä. KGB:n peiteagentteja ja valvonta-autoja oli joka nurkalla.

Joulukuuhun mennessä Tolkatsev ja CIA olivat joutuneet perumaan jo viisi aikataulun mukaista tapaamista, KGB:n päästyä heidän jäljilleen. Joulukuun 7. päivälle päätetyn kuudennen tapaamisen oli pakko onnistua. Se annettiin CIA:n kenttäagentin Bill Plunkertin tehtäväksi.

”Sinä iltana Plunkert ja hänen vaimonsa astelivat ulos lähetystön parkkipaikalle yhdessä CIA:n asemapäällikön ja hänen vaimonsa kanssa. KGB:lle raportoivat univormupukuiset virkailijat tarkkailivat heitä jatkuvasti. He nousivat autoon. Asemapäällikkö ajoi ja Plunkert istui pelkääjän paikalla. Heidän vaimonsa olivat takana ja heillä oli mukanaan suuri syntymäpäiväkakku”, Hoffman kertoo.

...olikin vieteriukko
Sinä iltana Plunkertin juhla-asun alla oli toinen vaatekerros. Myös syntymäpäiväkakku oli silmänlumetta. Todellisuudessa sen sisällä oli CIA:n teknisen osaston rakentama vieteriukoksi kutsuttu laite, jota käytettäisiin nyt ensimmäistä kertaa kentällä.

”CIA tiesi, että KGB:n valvontaryhmät seurasivat autoa lähes aina takaapäin ja nousivat vain harvoin sen rinnalle. CIA:n agenttia kuljettava auto saattoi livahtaa toisinaan kulman taakse niin, että se oli hetken poissa näkyvistä.”

Plunkert riisui päällimmäisen vaatekertansa autossa. Sen alta paljastui vanhalle venäläismiehelle tyypillinen asu. Hän veti päähänsä naamarin ja pani nenälleen silmälasit. Ne viimeistelivät valepuvun.

Auto pyörähti kulman taakse. Plunkert räväytti matkustajanoven auki ja hyppäsi ulos. Samalla hetkellä toinen vaimoista pani täytekakun etupenkille hänen paikalleen. Kakun päällinen lennähti auki kovalla napsahduksella ja sen sisältä pomppasi esiin juuri autosta poistuneelta CIA-mieheltä näyttävä pään ja ylävartalon jäljitelmä.

”Ulkona Plunkert ehti ottaa neljä askelta. Viidennellä askeleella KGB:n auto kääntyi kulman takaa. Ajovaloihin osui jalkakäytävällä seisova vanha venäläismies. KGB:n agentit sivuuttivat hänet ja kiihdyttivät CIA:n auton perään. Vieteriukko oli toiminut."

Bill Plunkertin uhkarohkea tempaus onnistui. Hän tapasi Tolkatsevin ja CIA sai haltuunsa useita valokuvia miehen kotiinsa salakuljettamista arkaluontoisista asiakirjoista.

Katkera vakooja
Adolf Tolkatsev tapasi CIA:n miehiä Moskovan kaduilla kaikkiaan 21 kertaa niiden liki kymmenen vuoden aikana, kun hän luovutti tietoja amerikkalaisille.

Pääasiassa tutkajärjestelmien parissa työskennellyt Tolkatsev salakuljetti töistä pihistämiään asiakirjoja kotiinsa kesken työpäivän, kuvasi ne ja palautti paperit sitten takaisin työpaikalleen.

David E. Hoffmanin mukaan Tolkatsevia motivoi katkeruus ja viha neuvostojärjestelmää kohtaan. Hän luonnehti itseään toisinajattelijaksi. Tolkatsevin äiti oli teloitettu ja isä lähetetty vankileirille neuvostojohtaja Josif Stalinin suurissa puhdistuksissa 1930-luvulla, ja mies janosi kostoa.

Tolkatsevin CIA-kontaktien mukaan moskovalaisinsinööri halusi aiheuttaa Neuvostoliitolle mahdollisimman paljon vahinkoa – vaikka henkensä kaupalla. Hän pyysi CIA:lta itsemurhapillerin siltä varalta, että jäisi kiinni. Hän ei halunnut kuolla neuvostotiedustelun käsissä.

Tolkatsev pyysi vastineeksi tiedoistaan vain rahaa ja länsimaisia LP-levyjä. Joskus hän pyysi kirjoja. Summat olivat pitkälti symbolisia ja lähinnä kunnianosoitus. Pula-ajan Moskovassa ei ollut paljoa ostettavaa. Rock-albumit menivät Tolkatsevin teini-ikäiselle pojalle.

Kesällä ja syksyllä 1983 Tolkatsev ja CIA:n agentit joutuivat toistuvasti perumaan tapaamisiaan KGB:n valvonnan takia. Kun tapaaminen lopulta onnistui lokakuussa, kykeni vakooja luovuttamaan CIA:lle vain muistiinpanoja. Hän oli joutunut tuhoamaan kameransa.

Tolkatsev kertoi hänet tavanneelle CIA:n agentille työpaikallaan alkaneesta mittavasta tutkinnasta, jolla pyrittiin selvittämään erääseen neuvostohävittäjissä käytettyyn maalinhakujärjestelmään liittyvää epäiltyä tietovuotoa.

Piinaviikot
Tolkatsev oli kauhuissaan. Hän oli juuri vastikään luovuttanut tietoja järjestelmästä amerikkalaisille. Tolkatsev oli pyytänyt heti vapaata töistä, vienyt kaikki vakoiluvälineensä ja kameransa datsalleen ja polttanut ne. Hän heitteli kameroiden metalliosat ulos autonsa ikkunasta matkalla takaisin Moskovaan.

Seuraavat viikot olivat piinaavia. Adolf Tolkatsev oli varma, että kutsu hänen esimiehensä toimistoon tarkoittaisi, että hän on paljastunut. Vakooja laittoi CIA:n myrkkypillerin kielensä alle joka ikinen kerta, kun hänet pyydettiin laitoksen johtajan puheille. Jos KGB:n agentit syöksyisivät paikalle, puraisisi hän sen oitis rikki.

Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut ja Tolkatsev jatkoi pian vakoiluaan yhä tiukemmaksi käyvän valvonnan alla. CIA kertoo miehen välittämien tietojen määrän ja laadun kuitenkin heikentyneen vaikean toimintaympäristön vuoksi.

CIA:n tietojen mukaan Adolf Tolkatsevin kohtaloksi koituivat mitä todennäköisimmin lopulta CIA-loikkareiden Edward Lee Howardin ja Aldrich Amesin paljastukset. Molempien uskotaan kertoneen vakoojasta Neuvostoliiton tiedustelulle 1980-luvulla.

Tolkatsevin paljastumisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Kesäkuussa 1985 yksi hänen asuntonsa ikkunoista aukesi CIA:n kanssa sovittuna merkkinä tapaamisesta. Tolkatsevin kodin läheisissä pensaikoissa piileskelleet KGB:n agentit pidättivät kuitenkin näyttävästi paikalle tulleen CIA:n virkailijan. Virkailija ei koskaan nähnyt Tolkatsevia. Hänet karkotettiin maasta kuulusteluiden jälkeen.

Syyskuussa Tass-uutistoimisto välitti maailmalle tiedotteen ”eräässä Moskovan tutkimuslaitoksista työskennelleen A. G. Tolkatsevin” kiinni ottamisesta. Tassinmukaan mies oli pidätetty kesäkuussa epäiltynä yrityksestä luovuttaa salaista puolustusmateriaalia Yhdysvalloille. Vuonna 1986 Neuvostoliiton viranomaiset vahvistivat, että Tolkatsev oli teloitettu maanpetoksesta.

Myöhemmin julki tuli huippusalainen NKP:n keskuskomitean politbyroon pöytäkirja syyskuulta 1986. Neuvostojohtajat puhuivat vaarallisimpien rikosten rankaisemisesta, jolloin KGB:n johtaja Viktor Tsebrikov kertoi, että "eilen pantiin täytäntöön Tolkatsevin tuomio".

– Amerikan tiedustelu maksoi hänelle hyvin. Hänen hallustaan löydettiin kaksi miljoonaa ruplaa, Mihail Gorbatshov kertoi kokoukselle perättömiä tietoja.

Olipa jännittävä tarina. Onko teillä suosituksia hyvistä kirjoista, jotka kertovat näistä tapahtuneista vakoiluista, NL:n ja USA:n välillä?
Mieluiten äidinkielelläni Suomella.
 
Olipa jännittävä tarina. Onko teillä suosituksia hyvistä kirjoista, jotka kertovat näistä tapahtuneista vakoiluista, NL:n ja USA:n välillä?
Mieluiten äidinkielelläni Suomella.

Itä-Saksan ulkomaanvakoilun pitkäaikaisen päällikön Markus Wolfin omaelämäkerta oli ihan luettava. Keskittyy pääosin DDR:n harjoittamaan vakoiluun Länsi-Saksassa. Kuvaa kuitenkin mainiosti kylmän sodan aikakauden vainoharhaista meininkiä.

http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1120281
 
Ihminen on ketjun jokeri.....joko vahvin tai/ja heikoin lenkki...

saisko tästä säikeen missä näitä juttuja tuotaisiin esiin ja niitä pähkäiltäisiin?

"Suomella ei ole aktiivista asiamiestiedustelua." oli joskus virallinen kanta. Mitenkähän lienee?

Naapurivaltion toiminnasta on sen verran kokemusta (vuosikymmenen takaa), että A) yliopisto-opiskelijakin yritettiin (kevyesti) koukuttaa, mutta jäi pariin tunnusteluun, B) jokaisessa yli 10€:n arvoisessa yhteistyöprojektissa on mukana tavalla tai toisella naapurin tiedustelupalvelun miehiä, C) kaksoisvirat ovat erittäin yleisiä naapurissa, eli henkilö on sekä julkisessa virassa että ei-julkisessa virassa, tässä auttaa se, että korkeakouluopiskelijat välttävät asepalveluksen upseerikoulutuksella, joka usein annetaan johonkin erikoistehtävään (ks. kohta B) ja tiedusteluhommistahan jäädään eläkkeelle vain kuolemalla, D) Suomen tiedusteluelimet eivät ole ihan niin sokeita, kuin joskus kuvitellaan.

Ja siis en ollut mikään James vitun Bond, vaan lähinnä hämmästynyt siitä, että olematonta kalaa yritettiin pyytää ja loppuaikoina huvittunut siitä, että minua pidettiin jotenkin aktiivisena osapuolena koko pelissä.
 
Luutnantti Vilho Pentikäinen on varmasti yksi tunnetuimmista kotimaisista maanpettureista ja vakoojista. Pentikäinen palveli ammattiupseerina puolustusvoimissa 1920-1930-luvuilla päätyen aina yleisesikuntaan saakka.

220px-Pentikäinen.jpg

30-luvun alkuun mennessä Pentikäinen hankki Neuvostoliitolle tietoja mm. Suomen varuskunnista, linnoitteista ja sotatarviketeollisuudesta. Tiettävästi Pentikäisen myötä mm. Suomi-konepistoolin piirrustukset päätyivät itärajan taakse. Samoin kävi myös tiedoille Suomen ja Viron välisestä salaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä. Salaista tietoa välittyi Neuvostoliittoon kaikkiaan noin kymmenen vuoden ajan aina vuoteen 1933 saakka.

Pentikäinen jäi rysän päältä kiinni 1.10.33 kun esikunnan päivystäjä yllätti tämän itse teossa kuvaamassa toimistossaan salaisia asiakirjoja. Tämän jälkeen Pentikäinen kutsuttiin Supon edeltäjän Etsivän Keskuspoliisin kuultavaksi. Tämä jätti tulematta paikalle ja pakeni Karjalan kannaksen kautta itärajan yli jättäen perheensä Suomeen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilho_Pentikäinen
 
http://www.foxnews.com/world/2015/0...reveal-sixth-member-infamous-soviet-spy-ring/

British intelligence files reveal identity of Soviet spy during World War II

Newly declassified British intelligence files have revealed the identity of a spy who passed military secrets to the Soviet Union during World War II.

The files, which were released on Friday by the British internal security service MI5, reveal that author and journalist Cedric Belfrage passed highly sensitive information to Russian operatives during World War II, when he was employed as a New York-based assistant to William Stephenson, the most senior British intelligence agent operating in the Western Hemisphere.

According to the files, among the documents Belfrage handed over to the Soviets were summaries of briefings with British Prime Minister Winston Churchill. Christopher Andrew, the former official historian of MI5, told the Financial Times that between 1942 and 1943, Soviet intelligence valued Belfrage more highly than his more famous counterpart, Kim Philby.

Belfrage attended Cambridge University, preceding the members of the so-called "Cambridge Five" spy ring (Phily, Donald Maclean, Guy Burgess, Anthony Blunt and John Cairncross) by almost a decade. After dropping out of university, he moved to America, and briefly joined the Communist Party in 1937.

Belfrage's purple patch as a Soviet spy came to an end in 1943 when his handler suddenly died. The handler's replacement was Elizabeth Bentley, who defected from the Communist Party in 1945 and handed the names of dozens of Soviet agents to U.S. officials.

Remarkably, when Belfrage was brought in for questioning by the FBI in 1947, he admitting passing documents to the Soviet Union during the war, but maintained that he had been working as a double agent. In Belfrage's telling, he had given the Russians meaningless information to bait them into providing him with vital data.

FBI efforts to check Belfrage's story with MI6 went nowhere. Higher-ups in British intelligence responded that they could not hand over any "actionable" intelligence on Belfrage. In reality, the files seem to indicate that British intelligence feared the embarrassment that would result from the exposure of a known Communist sympathizer so close to the top of their hierarchy.

The year after his brush with the FBI, Belfrage helped found the far-left National Guardian newspaper, which brought him to the attention of the House Un-American Activities Committee.

Belfrage was deported from the U.S. in 1955, and denied being a Soviet spy until his death in 1990 at the age of 85. Unlike three of his more famous fellow spies -- Maclean, Burgess, and Philby -- Belfrage never actually defected to the Soviet Union, and he was never prosecuted for his crimes.

Click for more from the Financial Times.
 
Back
Top