Halosen sotaväestä seuraavan presidentin supistettuun armejaan

Tvälups

Ylipäällikkö
Halosen sotaväestä seuraavan presidentin supistettuun armejaan
YLE 5.2. klo 12:35

Tasavallan presidentti Tarja Halonen jää viimeiseksi puolustusvoimien ylipäälliköksi, jolla oli varuskuntia kautta maan. Seuraava ylipäällikkö pistää nimensä paperiin, jolla maasta lopetetaan arvioiden mukaan kuusi varuskuntaa.

Vanhasen ykköshallituksen puolustusministeri Seppo Kääriäinen kirjoittaa tänään Savon Sanomissa Halosen kahdestatoista vuodesta ja sivuaa "puolustusvoimauudistusta". Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja pistää uudistuksen tekstissään lainausmerkkeihin. Sen suoremmin ei tarvitse sanoa, että rytinä tulee.

Kääriäinen kirjoittaa seuranneensa puolustusministerinä läheltä Halosen ylipäällikköotteita. Presidentillä on painavaa sananvaltaa Suomen puolustuksen strategiasta päätettäessä. Kääriäisen mukaan nyt valittava presidentti seuraa kuitenkin vain katseella "puolustusvoimien rakenteita maakunnissakin ravistelevan uudistuksen päättämistä".

Seuraavan ylipäällikön kannattaa varautua seuraavanlaisiin kysymyksiin: missä iskussa on Suomen puolustuskyky varuskuntien lakkautusten, puolustusvoimien väen vähentämisen, meri- ja maastovuorokausien vähentämisen sekä lentotuntien niistämisen jälkeen? Reserviä leikataan ja varusmieskoulutuksen vaikuttavuudesta tingitään.

Uudistuksen jälkeen koulutettava suomalainen sotilas ei enää saavuta kaikilta osin sotilaalta vaadittavaa taitotasoa. Kuusi vuotta sitten presidentinvaaleissa puhuttiin eurooppalaisista turvatakuista. Toivottavasti ne ovat voimassa, riittävät ja hyvässä tallessa.

Petri Kejonen (kirjoittaja on radion ajankohtaistoiminnan päällikkö)
 
Molemmille ehdokkaille asevoimat ovat lähinnä ikävä ja kiinteä menoerä josta voidaan kyllä säästää ja leikata jos jotain tärkeämpää sattuu budjettiin löytymään. Yhtäältä, suomalaisten enemmistölle maanpuolustus ei näinä syvän rauhan ja vakauden aikoina mitenkään erityisen suurta intohimoa tai kiinnostusta. Jos vastakkain ovat vaikkapa pari varuskuntaa tai leikkaus toimeentulotukiin, on toimeentulotukien varassa aika monta äänestäjää enemmän kuin varuskuntien varassa. Jos vastakkain asetetaan oman autoilun kustannukset ja ilmavoimien lentotunnit, on kanta varsin selkeä.

Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa yleisen asevelvollisuuden kannatus huiteli enää 56% tasolla. Veikkaanpa että seuraava eduskunta tulee käsittelemään esitystä valikoivasta/sopimusluonteisesta asevelvollisuudesta malliin kansalliskaarti. Käytännössä järjestelmä on jo nyt valikoiva, sillä asepalveluksen suorittaa enää noin 65-70% ikäluokasta. Jos varuskuntia lakkutetaan 5-6, ei kaikille ole enää tilaakaan. Ottaen huomioon nuorten ikäluokkien fyysiset, henkiset ja sosiaaliset haasteet, ei tämän suuntainen kehityskulku välttämättä ole edes pahasta JOS palvelukseen saataisiin motivoitua se parempi osuus. Tämä edellyttää kylläkin kahisevaa.

Tulevat muutokset olisi pirun paljon helpompi hyväksyä jos tietäisi mikä on todellinen tavoitetila ja määränpää. Muutenkin kuin fraasit "koko maan puolustus" tai "yleinen asevelvollisuus" tai "uskottava puolustus" joihin ei usko enää kukaan. Kenties ensiviikolla paljastettavassa pohdinnossa selviäisi muutakin kuin vain suljettavien joukko-osastojen ja laitosten nimet.
 
Zero The Hero kirjoitti:

Vahvensin. Niimpä. En ymmärrä millään miksi näitä kysymyksiä ei voida avata aivan julkisesti ja rehellisesti. Tulee väkisin mieleen, että julkisuudessa roikutetaan jotain illuusiota, mutta juna menee ihan toiseen suuntaan.

Uudistus-sanan käyttö on sikäli korni, että tässä kohtaa uudistus tarkoittaa asevelvollisten kouluttamisen sisältöjen ja määrien "uudistamista" erikoiseen suuntaan, jos sitä vertaa julkisiin lallatuksiin.

Olen ollut jo pitkään sillä kannalla, että ihan avoimesti ja rehellisesti paketti esille, tuli mitä tuli.
 
Zero The Hero kirjoitti:
Tulevat muutokset olisi pirun paljon helpompi hyväksyä jos tietäisi mikä on todellinen tavoitetila ja määränpää.

Se on ehdottomasti totta, että moni asia olisi paljon helpompi käsittää ja käsitellä jos tavoitetila olisi tiedossa.
 
No mutta nythän Työ poijjaat syyllistytte samaan perisyntiin mistä allekirjoittanutta syytettiin virkaurallaan: muutosvastarintaa!

Lord Tennysonin sanoin: "Ours is not to reason why. Ours is but to do and die"

Muutosta muutoksen vuoksi. Onko tullut mieleen ettei tätä prosessia johda/valvo kukaan?
 
Kapiainen kirjoitti:
Zero The Hero kirjoitti:
Tulevat muutokset olisi pirun paljon helpompi hyväksyä jos tietäisi mikä on todellinen tavoitetila ja määränpää.

Se on ehdottomasti totta, että moni asia olisi paljon helpompi käsittää ja käsitellä jos tavoitetila olisi tiedossa.

Jos tavoitetilaa nyt yleensä on? Todisteiden valossa ei ole mitenkään poissuljettua, että paatti seilaa ilman kipparia ja ainoastaan kimpoilee kiveltä toiselle. Kertakaikkisen salaamisen ja keskustelemattomuuden periaate ei lisää luottamusta siihen, että mentäisiin jollain pohditulla ja perustellulla kurssilla eteenpäin.
 
Kyllä Halosen presidenttikautta vielä muistellaan jaksona, jolloin armeija vielä oli arvossaan ja voimissaan. Sitten Kokoomus sai vallan...

Ei sen kai näin pitänyt mennä?
 
Hande kirjoitti:
Kyllä Halosen presidenttikautta vielä muistellaan jaksona, jolloin armeija vielä oli arvossaan ja voimissaan. Sitten Kokoomus sai vallan...

Ei sen kai näin pitänyt mennä?

Näin se menee kun puna-yle uutisoi.
 
Nyt valittiin Nato-myönteinen presidentti. Kolmen vuoden kuluttua valitaan uusi eduskunta hups 2015 tai silleen. Jos presidentti ajaa Kokoomuksen voittamiin vaaleihin liittyen kirjauksen konkreettisista Nato-toimista niin kyyti on selvä. Näin niinkuin sisäpoliittisessa mielessä.

Jos, siis jos, leikkaukset tapahtuvat huhujen mukaisina, se tarkoittaa minun katsannossani aivan selvää liikahtamista kohti hyvinkin selvää TAVOITETILAA, jota on edeltänyt hyvinkin selvä TAHTOTILA.

Kyllä nämä palikat ovat menossa hyvin paljon samaa rataa kuin Ruotsissa jo vuosia sitten. Molemmat rakentavat ja ovat rakentaneet asiansa ja orkesterinsa hyvinkin Nato-yhteensopivaisiksi.

Onko asevelvollisuusarmeija sopiva työkalu Natoon liityttyämme? Njet, ei se ole. Resurssit käytetään armotta silloin siihen, että on käytettävissä Nato-työkalu.

Minusta tätä showta ei jumankkeri voi kohtuuden nimissä kaataa Halosen niskaan, kyllä tässä maassa on nyt pääministeri ja presidentti Kokoomuksesta. Tarjako olisi jotenkin peruuttamattomalla tavalla ja IHA YKSIN, niillä presidentin oikeuksilla, jotka Suomessa on enää käytössä, pistänyt Laitoksen uudistamisen tielle? Aika heppoinen selite.

Kokoomus oli Ruotsissakin uudistusten käyntiin paneva voima. Niin se on Suomessakin ja vauhti tulee kiihtymään. Eikä minulla ole siihen mitään sanomista, kai Herrat tietävät mitä tekevät. Tai sitten eivät. Kunhan tehdään jotain sellaista, joka on "sopivaa" eurooppalaisesta näkökulmasta. Eurooppalainen näkökulma? Taas jälki johtaa Kokoomuksen sylttytehtaalle.

Kokoomusjohtoisen Suomen sotilasammattiväki kääntyy vaikka piikkilankarullan ympärille luokille, jos niikseen tulee. Katsotaan piruuttaan, mihin kohti iskee hlöstöpolitiikan kirveslinja? Ei taatusti sinne, missä lojaliteetin odotetaan olevan kunnossa......
 
baikal kirjoitti:
Olen ollut jo pitkään sillä kannalla, että ihan avoimesti ja rehellisesti paketti esille, tuli mitä tuli.

Demokratia aiheuttaisi valitettavia ongelmia eliitin rikolliselle puuhastelulle, jos asioista puhuttaisiin avoimesti ja rehellisesti. Siksi asioista pyritään tekemään mahdollisimman sotkuisia tai salaisia. Ellei tämäkään toimi, niin sitten valehdellaan päin naamaan. Viimeisenä vaihtoehtona on keinotekoinen kiire. APUA! KRIISI! HÄTÄ! PÄÄTETTÄVÄ JO TÄNÄÄN tai MAAILMANLOPPU!!!!!!!
 
JOKO kirjoitti:

Tai sitten TONAVA-päätökset eli Tämä ON Ainoa VAihtoehto.
 
Baikal nakuttaa hyvin tänä aamuna. On aivan totta, että ei Halonen tätä pistänyt liikkeelle, vaan päätös tuli lamanjälkeiseltä hallitukselta, joka näki, että seuraavan finanssi kriisin sattuessa ei voida kuin luottaa Naton apuun. Mutta sitähän se on se Lännen kumartaminen, eli suunnataan kohti sitä yhteistä politiikkaa, missä neutraalin osapuolen mielepiteillä ei ole mitään väliä.

EU joukot oli tapetilla jo rahanvaihdon yhteydessä, ellei aikaisemmin.

Ei ne hirveästi kansalta kyselleet kun ne nuo valmiusjoukot vetäsivät pystyyn Kosovon operaation jälkeen ja sitten tulikin jo Bush valtaan, ja NATO:n kasanväliset operaatiot rupesivat olemaan normitavaraa uutisten yhteydessä.

Jos teillä on kyky kattoa BBC:n iplayeria, niin tsiitkatkaa http://www.bbc.co.uk/iplayer/episode/b01b3hkm/Putin_Russia_and_the_West_Taking_Control/ Se on kolmi-osainen sarja, minkä BBC on tuottanut antamaan tietynnäköisen kuvan Putinista. On melkein kuin se yrittäisi aivopestä lännen ihmisiä uskomaan, että idän suunnalta on nousemassa suuri paha.

Ja kuten Joko sen ilmaisi niin viimeisenä keinona he voivat käyttää ameriikan pelikirjasta kaapattua liikettä, missä kansaa uhataan kärjistyvän kriisin varjolla liittymään natoon.

Mutta tuo on sitä foliohattu osastoa, kun meidän pitäisi tällä hetkellä odottaa sitä muutosta, jonka vallassa oleva presidentti tuo kentälle. Ja se osoittaa luottamusta valtaa pitävälle armeijan ylipäällikölle. Tosin tuo luottamus on myös kaksisuuntaista neutraalissa maassa, missä puoluettomuus on yksi Suomalaisuuden tukipilareista.
 
Back
Top