Juurihoito ehdottomasti. Minulle on tehty niitä vaikka kuinka. Ei se satu.
Pahus, ehtinyt jo poista viestin kun näytti pitkältä litanialta.
En voi nukkua kun sattuu hampaaseen. Eli hammasta on mahdollisesti juurihoidettu, (en ole nyt varma) , ainakin syvälle paikattu yhden röngeenikuvan mukaan. Siinä on myös alkava paradontittia, mikä on jokaisen vanhenevan kohtalo lopulta, ymmärttäkseni.
Minulla on juurihoidettu yksi hammas 100% varmuudella toisella puolella, olen keksinyt että halusin kruunun siihen, jotta se olisi kaunimpi (ihan kun joku näkisi sitä, poskihammashan se on) Siinä kallissa hankeessa hampaaseen tuli mikrohalkeama, sitten se tulehtui ja sitä leikattiin veks Töölössä. Rahaa meni ja jäin ilman hammasta.
Epäilen että tähän toiseen tuli myös halkeama, se oli kakkosena huonoudessa suussa, varmaan hauras ja paradontiitkin turmellut sitä ikenestä. Puoli vuotta sitten Roassa oli kova (luupalanen) mahdollisesti ja tunsin vihkaisun, sitten se vaivanut enemmän tai vähemmän vaikka oli enimmäksen oireton. Kunnes eilen kipeytyi tosissaan.
Ymmärsin ettei haljenutta hammasta kannattaa enää hoitaa juurihoidolla? Tiedätkö mitä tästä, Mikoyan?
Lisäksi kun muistan kuinka makasin tunnin silloin kahteen otteseen siinä juurihoidossa suu auki, en oikein huvittaa enää kokea saman
Olen ihan hyvin pärjänyt ilman yhtä hammasta suussa tähän asti, joten pärjän ilman kahta. Lisäksi ovat symmetrisesti alaleukassa ja pilossa katseltaan. Ei ole hammasta - ei ole ongelma
Olen lukenut että juurihoito on yliarvostettu, kuolluthan hammas silloin joka tapauksessa, hauras, tunnoton, ei siellä ole verisuonistoa eikä hermostoa ja aina menee vaan haurammaksi.
Ja implantit ovat bisnesta turhautuneille.
En halua sairasta ja/tai kuollutta hammasta suuhuuni.