Harva haluaa Suomeen ammattiarmeijan

Tvälups

Ylipäällikkö
HS: Harva haluaa Suomeen ammattiarmeijan

Julkaistu: 28.2.2014 5:08
Maanpuolustus Asevelvollisuudella on Suomessa vankka kannatus, uutisoi Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan kolme neljästä suomalaisesta kannattaa yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää. Ammattiarmeijan kannattajia on vain 16 prosenttia suomalaisista.

Suomen nykyinen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja eurooppalaisittain poikkeuksellisen suureen reserviläisten määrään. Ensi vuodesta alkaen armeijan sodan ajan vahvuus on 230 000 sotilasta. Mahdollinen ammattiarmeijaan siirtyminen on kuitenkin vakioaihe puolustuspoliittisessa keskustelussa.

Helsingin Sanomien mukaan ammattiarmeijaan siirtyminen saa puolueista eniten kannatusta Vasemmistoliiton sekä Vihreiden kannattajien keskuudessa. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen puolestaan on suosituinta Keskustan sekä Perussuomalaisten riveissä.

Helsingin Sanomien haastatteleman Maanpuolustuskorkeakoulun dosentin Arto Nokkalan mukaan nykyisellä asevelvollisuusmallilla on tulevaisuutta ainakin 10-20 vuodeksi.

- Nykyisen mallin muutosprosessi lähtisi todennäköisesti käyntiin, jos Puolustusvoimat alkaisi tuoda esille, että nykyistä pienempi sotilaskoulutetun henkilöstön määrä riittäisi. Koska joukkojen tarve on juuri arvioitu 230 000:een, tarvittaisiin aika vankat perustelut sille, miksi yhtäkkiä pienempi määrä riittäisi, Nokkala kertoo Helsingin Sanomissa.

IS
 
HS: Kaksi viidestä ei usko Puolustusvoimien rahojen riittävän
STT

Lähes 80 prosenttia vastaajista haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden. Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Hieman yli 40 prosenttia suomalaisista uskoo, etteivät Puolustusvoimien määrärahat riitä uskottavaan puolustukseen, selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Vastaajista 46 prosentin mielestä määrärahat riittävät.

Kriittisimpiä olivat perussuomalaisten kannattajat, joista kolme viidestä piti Puolustusvoimien määrärahoja riittämättöminä. Vasemmistoliiton kannattajista näin ajatteli vain yksi viidestä.

Lähes 80 prosenttia kaikista vastaajista haluaa, että Suomi säilyttää yleisen asevelvollisuuden. Ammattiarmeijaan siirtymistä kannattaa noin yksi kuudesta. Luku vastaa aiempien gallupien tulosta.

Kyselyn teki TNS Gallup puhelimitse helmikuun alussa, ja siihen vastasi 1 005 yli 15-vuotiasta. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
 
Back
Top