Helpot kohteet

vlad

Respected Leader
Tää on muuten niin totta. Muualla sentään tajutaan ottaa rahaa oikeen kunnolla, mutta täällä Suomessa saa muutaman drinksun hinnalla tai ilmatteeksi valtionsalaisuuksia.....

Niin juu..... jos meinaa paljastua niin lavastetaan joku toinen syylliseksi ja todelliset syylliset piilotetaan viranomaisten kassakaapiin ettei kansalaisten mielenrauhaa järkytetä liikaa...

Tuntuu jotenkin oudolta, että viina on sellainen aine, että sen myötä suomalainen on valmis huomattaviinkin tekoihin melkoisen vähäistä korvausta vastaan. Tai kaipa tämä johtuu kieroutuneesta alkoholipolitiikasta Suomessa ja siitä, ettei Suomessa osata suhtautua alkoholiin luontevasti - se on "myrkky" joka villiinnyttää mielen...

Mutta tästä "suomalaiskansallisesta helppoudesta" piti kirjoittamani karun (ei poliittisen) esimerkin myötä.

Työskentelin reilu vuosikymmen sitten silloisen Postin/Itellan palveluksessa Vantaalla ja kollegoinani oli muun muassa turkkilaisia, eräs miekkonen oli kotoisin turstialueelta ja hän kertoi yks'kantaan, että suomalaiset (naiset) olivat kaikkein helpoimpia. Aina löytyi "suomineito", joka yhdestä tai kahdesta paukusta levitti haarojaan ja tätähän ne paikalliset käyttivät hyväksi, eikä aina tarvinnut edes ostaa niitä paukkujakaan vaan muutama kaunis sana ja hiukan hierontaa olkapäille ja suomineito oli valmis lähtemään matkaan. Tämä turkkilainen kertoi etteivät minkään muun maan kansalaiset lähteneet niin helposti matkaan, eivät mitkään muut. Ruotsalaiset taisivat olla seuraavaksi helpoimpia.

No, tietty kyseisiin kohteisiin ehkäpä hakeutui turisteja, jotka toivoivat matkaltaan seikkailua, mutta ne lukuisat kuvaukset suomalaisten helppoudesta ja typeryydestä olivat kaikesta huolimatta karuja. Hetkittäin (tai aika usein) tuli tunne, että kuuluuko suomalaisuuteen kansallinen idioottigeeni?

Ehkäpä hiukan samaa on tässä poliitikkojen ja virkamiesten sun muiden toiminnassa. Ei ole ylpeyttä omasta itsestä vaan retkahdetaan helppoon ja halpaan kovin helposti ja tätä sitten hyödynnetään sumeilematta toisten toimesta. Miksi maksaa miljoonaa kun pullo vodkaa riittää?

vlad.
 
No, tietty kyseisiin kohteisiin ehkäpä hakeutui turisteja, jotka toivoivat matkaltaan seikkailua, mutta ne lukuisat kuvaukset suomalaisten helppoudesta ja typeryydestä olivat kaikesta huolimatta karuja. Hetkittäin (tai aika usein) tuli tunne, että kuuluuko suomalaisuuteen kansallinen idioottigeeni?

Veikkaan että tuossa vaikutti ns. merimies-faktori, eli kun Turkissa paneskelee menemään niin voi olla melko varma että asia ei nimen kanssa leviä kenenkään suomalaisen tutun tietoisuuteen. Suomessa voi sitten olla näennäisesti siveyden sipuli. Ja muutenkin, jos tuonne menee yksinäinen nainen matkailemaan niin mitä todennäköisimmin on jonkinlainen preferenssi ottomaanivaltakunnan miehiä kohtaan.

Merimiehillähän on flaksi käynyt aina helposti (sanovat?) osittain samasta syystä. Merivoimissa aluksilla palvelevat varusmiehet pääsevät sitten hyötymään tästä, koska vaikka eivät oikeasti ole mitään pian maasta poistuvia tahoja niin syy/seuraussuhde viehättymisessä on jo katkennut ja parikymppiset naaraat sitten alitajuisesti yhdistävät merisotilaan lomapuvun siihen, että noiden kanssa voi vehdata ilman jälkipuheita :D Sitten voikin käydä niin että ne molemmat sillipukuiset nuorukaiset asuvatkin samassa korttelissa kuin leidikin...
 
Mutta tässä kohdin nousee esille sitten se ajatus siitä, että kuinka sen homman (paneskelun) suorittaa. Antaako kuvan itsestään idioottina jakorasiana vaiko tilanteen "rouvana". Ymmärrykseni mukaan lukuisilla muistakin maista tulleilla naisturisteilla oli samainen tarkoitus, viettää villiä elämää turkkilaisten kanssa, mutta jopa tässä kuviossa suomalaiset onnistuivat erottumaan negatiivisessa mielessä (Suomen kannalta tarkasteltuna) olemana tavattoman helppoja ja jopa typeriä käytökseltään. Ja kyllä tätä "suomalaiskansallista idiotismigeeniä" käytettiin hyödyksi Turkinpoikien toimesta (ja muidenkin). Sama ilmiö oli havaittavissa aiemmin Kreikan tietyillä lomasaarilla.

Ja käytäntö kun usein oli se, että vaaleat suomalais- ja ruotsalaisnaiset olivat niitä halutuimpia seuralaisia, ja toisaalta sitten kummatkin olivat myös niitä helpoimpia eli suomalaiset eivät edes hyödyntäneet omaa valttikorttiaan niillä markkinoilla.

Toivottavasti asian suorasukainen esittäminen ei loukkaa ketään, pyrin vain esittämään sen siten kuten tämä turkkilainen ex. kollegani asian minulle esitti aikanaan.

vlad.
 
Mutta tässä kohdin nousee esille sitten se ajatus siitä, että kuinka sen homman (paneskelun) suorittaa. Antaako kuvan itsestään idioottina jakorasiana vaiko tilanteen "rouvana". Ymmärrykseni mukaan lukuisilla muistakin maista tulleilla naisturisteilla oli samainen tarkoitus, viettää villiä elämää turkkilaisten kanssa, mutta jopa tässä kuviossa suomalaiset onnistuivat erottumaan negatiivisessa mielessä (Suomen kannalta tarkasteltuna) olemana tavattoman helppoja ja jopa typeriä käytökseltään. Ja kyllä tätä "suomalaiskansallista idiotismigeeniä" käytettiin hyödyksi Turkinpoikien toimesta (ja muidenkin). Sama ilmiö oli havaittavissa aiemmin Kreikan tietyillä lomasaarilla.

Ehkä keskimäärin helvetin huono itsetunto selittää asiaa. Voisihan se tosiaan olla kannattavampaa antaa poikien vähän yrittää ennen kuin antaa heti löysät pois. Varmaan jättäisi itsestään paremman kuvan ja nämä miehetkin todennäköisesti pitäisivät touhusta enemmän kun kokisivat saaneensa merkittävämmän "valloituksen", ihan sama vaikka daami olisi salaa päättänyt jo 10 sekunnin kohdalla että kyllä heruu. Edit: Ja kyllä, tämä on vakoiluasiaa :D
 
Tulevaisuuden (tai tämän hetken) mata harit kyseessä... vakoilijoitapa vakoilijoita!

"vlad - palaa ruotuun!"

vlad: Kyllä herra yl'piällikkö!

vlad.

Näin, kunnia ansiokkaasta lainauksesta kuitenkin Bushmasterin :D
 
Näin, kunnia ansiokkaasta lainauksesta kuitenkin Bushmasterin :D

Tämäpä vasta mielenkiintoista, koska lainasin teitä kumpaakin ja kun menen muokkaamaan viestiäni, kyseinen viesti on Bushmasterin kirjoittama - eli kyseessä on ilmeisesti jokin bugi ohjelmassa kun kirjoittaja ja lainaus ovat sekoittuneet.

Koetan korjata viestin ulkoasun oikeaksi! (ensimmäinen yritys ei nimittäin tuottanut tulosta).

vlad.

edit: ongelma paikannettu, yksi "]" puuttui joukosta ja niinpä koko lainaus oli mennyt päin hanuria... kyseinen lainaus korjattu!
 
Mielenkiintoinen aihe. Kuinka paljon mp.nettiä hyödynnetään moiseen tarkoitukseen?

Gambiassa ne vaaleat naiset vasta helppoja ovatkin, kun maksavat seksistä. Tosin, tiedä sitten millaista tasoa nuo helpot suomalaisnaiset ovat, en ylläty mikäli eivät ole niitä kuumimpia misuja..
 
Gambiassa ne vaaleat naiset vasta helppoja ovatkin, kun maksavat seksistä. Tosin, tiedä sitten millaista tasoa nuo helpot suomalaisnaiset ovat, en ylläty mikäli eivät ole niitä kuumimpia misuja..

Subjektiivisten havaintojen perusteella, eivät yleensä ihan niitä kuumimpia. Jos ei Suomessa nyt ihan hulluksi uroksia saa olemuksellaan, niin onhan se varmaan kuumottavaa saada oikein Etelän tyyliin huomiota vaaleutensa ansiosta...
 
Merimiehillähän on flaksi käynyt aina helposti (sanovat?) osittain samasta syystä. Merivoimissa aluksilla palvelevat varusmiehet pääsevät sitten hyötymään tästä, koska vaikka eivät oikeasti ole mitään pian maasta poistuvia tahoja niin syy/seuraussuhde viehättymisessä on jo katkennut ja parikymppiset naaraat sitten alitajuisesti yhdistävät merisotilaan lomapuvun siihen, että noiden kanssa voi vehdata ilman jälkipuheita :D Sitten voikin käydä niin että ne molemmat sillipukuiset nuorukaiset asuvatkin samassa korttelissa kuin leidikin...
:rolleyes:
 
Kun käy marketissa vähän keskustasta sivussa, on tumman miehen puoliso usein hiukan - no ei ihan sivuston minkkiainesta.
Aika useasti näkee nuoremman ja ihan hyväkuntoisen näköisen tumman miehen, jonka seuralainen on sitten sellainen lähemmäksi 50-vuotias nainen, joka on parhaat päivänsä jo nähnyt. Mutta olen tietenkin iloinen siitä, että ovat löytäneet toisensa ja varmasti monella tapaa tyydyttävä parisuhde kummallekkin osapuolelle. Makuja on monia.
 
Mielenkiintoinen aihe. Kuinka paljon mp.nettiä hyödynnetään moiseen tarkoitukseen?

Gambiassa ne vaaleat naiset vasta helppoja ovatkin, kun maksavat seksistä. Tosin, tiedä sitten millaista tasoa nuo helpot suomalaisnaiset ovat, en ylläty mikäli eivät ole niitä kuumimpia misuja..

Yllättäen Kap Verde on valkoihoisten naisten pyhiinvaellusmesta. Touhukkaat paikalliset "pojat" joutuvat urakoimaan itsensä nilelle jatkuvalla syötöllä. Erikoinen mesta, suosittelen, jos haluaa nähdä ja kokea jotain.
 
Jatkakaa täällä.

Voinhan minäkin osallistua.

Me olemme odottaneet koko ajan Viagra-purkit taskuissamme, että tulisi nuoria hunaja-ansoja tiedonhankintaan, vaan eipä ole näkynyt. Tämä seikka jos mikä on omiaan kertomaan lähdearvostamme. :)

Vakavammin, naisten seksuaalisen käytöksen ei saisi olla ongelma. Hyvä vain, jos kylillä on joku, joka temput opettaa. Enemmän nuori mies kärsii siitä, jos ei lainkaan ole innokkaita, joille hänkin kelpaisi. Nuorelle kauniille naiselle on vain yhtä laatua tarjontaa: ylitarjontaa. Ja nuorella miehellä vain yhtä laatua, eli alitarjontaa.

Tähän kun lisää oidipuskompleksin, siinä on henkistä sotkua kerrakseen. Naisen pitäisi olla pyhimys mutta samalla juuri sinun komistuksesi nupissa kiinni himokkaasti. Ei se niin mene. Juuri se seikka, mikä tekee naisen mielenkiintoiseksi sänkykumpaniksi, on se sama seikka, joka tekee heille mahdottomaksi olla uskollisia yhdelle kumppanille.

Kannattaa hankkia itselleen kunnon mamma, joka tekee hyvää sapuskaa ja pyllistää joskus, kun on aika vetää kello. Ja lakata miettimästä sitä, että joku romantiikan puutteesta Suomessa kärsinyt menee sekaisin drinkeistä, etelän auringosta ja käkkäräpäistä. Ennemmin pitäisi miettiä sitä tarvetta, eli sitä, mitä siinä puuttuu. Nainen on aika kokonaisvaltainen seksuaalisissa jutuissa. Miljöö, sanat, käytös - kaikki tuollainen merkitsee. Ja viina hoitaa loput.

Mies taas... viina nostaa halun, mutta tappaa kalun! (Shakespeare)
 
Viimeksi muokattu:
Mies taas... viina nostaa halun, mutta tappaa kalun! (Shakespeare)

Muuten samaa mieltä viestistäsi, mutta tuohon olen kai säännön vahvistava poikkeus. Liekö syynä vähäinen altistus mutta nimenomaan vesiselvänä se ns. jörnitys on huipussaan. Kun vähänkin enemmän kun sen 1 annoksen ottaa niin alkaa lähinnä raukaisemaan (tai jos ottaa kiukulla niin helvetillinen nousuhumala, kielenkannat avautuu mutta himot kylläkin häviää).

Täydellisen illan resepti onkin hyvä ruoka ja punaviini, josta vaivihkaa täytetään vaimon lasia moninkertaista nopeutta omaan verrattuna. Noin puoli pulloa myöhemmin voi odottaa hillityn käytöksen tilalle suoraviivaisempaa elämänasennetta, menemättä kuitenkaan kännäämiseksi (mutta kylläkin sanan 5 viimeistä kirjainta on lähes väistämätön tulevaisuudenkuva).
 
Heittipä kovan älykkyystestin. Vieraan vallan agentit varmaan uskoo, ettei artti omaa edes älynlahjoja.
 
Heittipä kovan älykkyystestin. Vieraan vallan agentit varmaan uskoo, ettei artti omaa edes älynlahjoja.

Melko lailla samaa tasoa kuin lastenkanavien "pähkinät". Iltalehtifoorumien trollikantaa peraten välillä tuntuu että osalle niistä voisi olla liian hankalaa.
 
Back
Top