Helpot kohteet

Tuntuu jotenkin oudolta, että viina on sellainen aine, että sen myötä suomalainen on valmis huomattaviinkin tekoihin melkoisen vähäistä korvausta vastaan. Tai kaipa tämä johtuu kieroutuneesta alkoholipolitiikasta Suomessa ja siitä, ettei Suomessa osata suhtautua alkoholiin luontevasti - se on "myrkky" joka villiinnyttää mielen...

Mutta tästä "suomalaiskansallisesta helppoudesta" piti kirjoittamani karun (ei poliittisen) esimerkin myötä.

Työskentelin reilu vuosikymmen sitten silloisen Postin/Itellan palveluksessa Vantaalla ja kollegoinani oli muun muassa turkkilaisia, eräs miekkonen oli kotoisin turstialueelta ja hän kertoi yks'kantaan, että suomalaiset (naiset) olivat kaikkein helpoimpia. Aina löytyi "suomineito", joka yhdestä tai kahdesta paukusta levitti haarojaan ja tätähän ne paikalliset käyttivät hyväksi, eikä aina tarvinnut edes ostaa niitä paukkujakaan vaan muutama kaunis sana ja hiukan hierontaa olkapäille ja suomineito oli valmis lähtemään matkaan. Tämä turkkilainen kertoi etteivät minkään muun maan kansalaiset lähteneet niin helposti matkaan, eivät mitkään muut. Ruotsalaiset taisivat olla seuraavaksi helpoimpia.

No, tietty kyseisiin kohteisiin ehkäpä hakeutui turisteja, jotka toivoivat matkaltaan seikkailua, mutta ne lukuisat kuvaukset suomalaisten helppoudesta ja typeryydestä olivat kaikesta huolimatta karuja. Hetkittäin (tai aika usein) tuli tunne, että kuuluuko suomalaisuuteen kansallinen idioottigeeni?

Ehkäpä hiukan samaa on tässä poliitikkojen ja virkamiesten sun muiden toiminnassa. Ei ole ylpeyttä omasta itsestä vaan retkahdetaan helppoon ja halpaan kovin helposti ja tätä sitten hyödynnetään sumeilematta toisten toimesta. Miksi maksaa miljoonaa kun pullo vodkaa riittää?

vlad.

Nuorena poikana kun kierrettiin Euroopan WW2 taistelupaikkoja, niin huomattiin että Suomi on naitu maailmankartalle.

Joka leirintäalueella oli aina joku henkilökunnasta, joka oli pannut suomalaista emäntää.

No onneksi suomalaiselta saa helposti. Olisi muuten itellä hankala saaha tällä ulkonäöllä ja romantiikan taijoilla
 
Viimeksi muokattu:
Nuorena poikana kun kierrettiin Euroopan WW2 taistelupaikkoja, niin huomattiin että Suomi on naitu maailmankartalle.

Joka leirintäalueella oli aina joku henkilökunnasta, joka oli pannut suomalaista emäntää.

No onneksi suomalaiselta saa helposti. Olisi muuten itellä hankala saaha tällä ulkonäöllä ja romantiikan taijoilla

Tämä on aivan oikein, ei se tavara siitä antamisesta kulu.
 
"Ei järvi soutamisesta kulu" - Wanha wiidakon sanonta -
 
Mielenkiintoinen aihe. Kuinka paljon mp.nettiä hyödynnetään moiseen tarkoitukseen?

Gambiassa ne vaaleat naiset vasta helppoja ovatkin, kun maksavat seksistä. Tosin, tiedä sitten millaista tasoa nuo helpot suomalaisnaiset ovat, en ylläty mikäli eivät ole niitä kuumimpia misuja..

Löytyykö Gambiasta vaaleita helppoja naisia, ja ihanko varmasti maksavat seksistä? Olisiko valkoisella neekerillä vientiä siellä?

Paljonko se matka maksoikaan?

vlad

PS. Kenkälankit on matkassa!
 
Olen nähnyt saksalaisen elokuvan aiheesta.
En muista mikä maa olisi kyseessä, mutta elokuva näyttää melkein dokumentilta:

Suosittelen elokuvana.
Edit. Lisäys
Kenia on kyseessä. Sinne en menisi.

Mutta tässä kohdin nousee esille sitten se ajatus siitä, että kuinka sen homman (paneskelun) suorittaa. Antaako kuvan itsestään idioottina jakorasiana vaiko tilanteen "rouvana". Ymmärrykseni mukaan lukuisilla muistakin maista tulleilla naisturisteilla oli samainen tarkoitus, viettää villiä elämää turkkilaisten kanssa, mutta jopa tässä kuviossa suomalaiset onnistuivat erottumaan negatiivisessa mielessä (Suomen kannalta tarkasteltuna) olemana tavattoman helppoja ja jopa typeriä käytökseltään. Ja kyllä tätä "suomalaiskansallista idiotismigeeniä" käytettiin hyödyksi Turkinpoikien toimesta (ja muidenkin). Sama ilmiö oli havaittavissa aiemmin Kreikan tietyillä lomasaarilla.

Turkki on myös aikamoinen kutupaikka suomalaisten naisten keskuudessa, mutta on siellä myös muun maalaisiakin, brittilaisia ja venäläisiäkin. Kaikki eivät ole kutuasialla, eikä iskemässä turkkilaisia, vaan ihan turistejakin on. Olin hotellissa jossa oli paljon suomalaisia,ja siellä jotkut naiset juoneet koko ajan, tuntui että matkustavat sinne istumaan hotellin baareissa juoden viina ja jahtamaan baaripoikia jotka kelpavat heille pojiksi. Kännipäisinä ne ovat kai vastustomattomia (omasta mielestään) mutta turkkilaiset lypsävät heiltä rahat, käyttävät hyväkseen, luulen näin. Tietenkin moni halua päästää länteen ja avioliittojakin on.
 
Viimeksi muokattu:
PS. Kenkälankit on matkassa!

"Missäs täällä niitä naisia on, että pääsee paneen?"

49845_v753739e1_0.jpg
 
Tuo on kyllä aika hyvä iskulause. Tuleepahan ainakin asia selväksi.

Jep, muita hyviä:
  • Niin annatkos sitä piirakkaa vai mitä???? (huutaen)
  • Annatko? Anna. Anna ees vähän! (hankalille tapauksille)
 
Suomalaisten naisten helppous on tunnettu fakta, eikä tarjolla tarvitse olla edes E-Euroopan eksotiikkaa vaan pohjoisempikin ulkomaalainen käy. Tiedän Suomessa vaihto-opiskelleita saksalaisia jotka palasivat takaisin vain ennenkokemattoman flaksin vuoksi. Tarina kertoo suomalaiskaveruksista joilla oli enemmän pokkaa kuin ulkonäköä, ja pelikenttää tasatakseen he esiintyivät Helsingin yössä ruotsalaisena ja hollantilaisena vaihtarina. Success!

Suomalaisnaisten moraalisen heikkouden sijasta hakisin syytä juomakulttuurista. Heti suomalaisten jälkeen helpoimpana kansakuntana tunnetaan näet britit. Naiset yleensä juovat miehiä vähemmän maassa kuin maassa, mutta Suomea ja Britanniaa yhdistää tässä suhteessa sukupuolten välinen edistyksellinen tasa-arvo.
 
Suomalaisten naisten helppous on tunnettu fakta, eikä tarjolla tarvitse olla edes E-Euroopan eksotiikkaa vaan pohjoisempikin ulkomaalainen käy. Tiedän Suomessa vaihto-opiskelleita saksalaisia jotka palasivat takaisin vain ennenkokemattoman flaksin vuoksi. Tarina kertoo suomalaiskaveruksista joilla oli enemmän pokkaa kuin ulkonäköä, ja pelikenttää tasatakseen he esiintyivät Helsingin yössä ruotsalaisena ja hollantilaisena vaihtarina. Success!

Suomalaisnaisten moraalisen heikkouden sijasta hakisin syytä juomakulttuurista. Heti suomalaisten jälkeen helpoimpana kansakuntana tunnetaan näet britit. Naiset yleensä juovat miehiä vähemmän maassa kuin maassa, mutta Suomea ja Britanniaa yhdistää tässä suhteessa sukupuolten välinen edistyksellinen tasa-arvo.

51jDOktmTQL._SY300_.jpg
 
MP.netissäkin varmaan suurin osa on miehiä esittäviä naisia :)

27.8.2015 - 17.16 http://www.helsinginuutiset.fi/arti...aasanen-oli-oikeassa-pettamissivuista-jo-2012
PUHEENAIHE
Ashley Madison -vuoto vahvistaa: Henry Laasanen oli oikeassa pettämissivuista jo 2012
milan.jpg


Henry Laasanen tyrmäsi vuonna 2012 pettämissivusto Victoria Milanin väitteet, että sivuston käyttäjistä olisi Suomessa naisia joka kolmas ja Britanniassa jopa 50 prosenttia.

Arkistokuva



Miesten tasa-arvon puolesta kamppaileva Henry Laasanen arvioi vuonna 2012, että ns. pettämissivustot perustuvat huijaukseen.

Laasanen hämmästeli sivustojen esittämiä markkinointiväitteitä, joiden mukaan seuranhakijoista jopa puolet olisi naisia.

Laasanen tyrmäsi vuonna 2012 uutisotsikoihin nousseen Victoria Milan -sivuston väitteet.

– Minun näkemykseni on se, että tässä on vahva huijauksen maku. Miehille myydään katteettomia unelmia, Laasanen sanoi Helsingin Uutisille.

– Keskivertomies ei todennäköisesti löydä sieltä mitään.

Laasasen arviot osuivat oikeampaan kuin mies ehkä itse kuvittelikaan. Hän uskoi, että pettämissivustoilla mies- ja naiskäyttäjien suhde olisi 90–10.

Tällä viikolla on kohistu pettämissivusto Ashley Madisonin tietovuodosta, jonka yhteydessä on paljastunut, että ainoastaan alle promille käyttäjistä on ollut naisia.

Lähes kaikki sivuston naiskäyttäjistä ovat olleet yhtiön luomia ”feikkiprofiileja”.

Asian paljasti teknologiablogi Gizmodo.comin toimittaja Annalee Newitz, jonka mukaan noin 12 000 naisen voidaan varmasti sanoa käyttäneen sivustoa.

Ashley Madison on väittänyt, että sivuston 37 miljoonasta käyttäjästä reilut 5,5 miljoonaa olisi ollut naisia.

Newitz on tehnyt arvionsa vuodettujen käyttäjäprofiilien perusteella.
 
Naiset kalastelee pettämiskumppanit muualta kuin tuollaisilta sivuilta.
 
Jotkut muistivatkin jo tuolla brittinaeset.

Ovat kanssa kuulemma helppoja. Mitä on uskomista suomalaisten rantapummien kokemuksiin.
 
Back
Top