Henkilö, nimeltä Vladimir Vladimirovitš Putin

Putte väitti olleensa pettynyt Tucker Carlsonin nasumaisuuteen, koska oli varautunut antamaan vastapalloon. Teräviä kysymyksiä ei kuitenkaan tullut.

Edelleen hän väitti, että Venäjän kannalta Biden olisi parempi presidentti, koska tämä on ennustettavampi.

En tiedä, yrittääkö hän vaikuttaa näillä lausunnoilla, mutta jälkimmäisen ajatuksen varmasti tavallaan jakavat myös eurooppalaiset.
 
Historioitsija Timothy Snyder varoittaa Putlerin retoriikasta. Jos ryssän annetaan historiantulkintoihin vedoten määritellä uudelleen Venäjän rajat ja etupiirit, ollaan väistämättä suursodan tiellä. Putikka tulee pysäyttää nyt.

Putte väitti olleensa pettynyt Tucker Carlsonin nasumaisuuteen, koska oli varautunut antamaan vastapalloon. Teräviä kysymyksiä ei kuitenkaan tullut.

Hauskin läppä aikoihin! Kaippa sielläkin on huomattu, ettei maailmalla oltu kovin vaikuttuneita tuosta monolog...haastattelusta.
Kremlihän kysymyslistan on laatinut, Carlsonin inputti lienee ollut minimaalinen. Jos Putin haluaa vastata hankaliin kysymyksiin, niin antaa palaa, listat on valmiina. Ei siihen jotain stoogea tarvita.

Ensikohtaamisella presidentteinä Putin imarteli Bideniä, sanoen jälkeenpäin ettei hän ole mikään horisko kuten mediamme väittää, vaan fiksu ja terävä. Voiko tästä vetää jotain johtopäätöksiä, eos. Vai yrittääkö hän käänteispsykologiaa, laskien että jos hän kannattaa jotain niin länkkärit varmasti äänestävät kiusallaan päinvastoin.

Uskoisin että USAn presidentinvaalit näyttäytyvät nyt Kremlille win-win-tilanteelta, miten tahansa käykin niin tulos on luultavasti Yhdysvaltoja destabiloiva. Pietarin trollien ei tarvitse enää edes näppäimistöön koskea, kaikki ovat vakuuttuneita että he ovat hääräämässä siellä kuitenkin.
 
En osaa sanoa, mikä juoni tuossa on. Toimittajat varmasti pitävät syöttinä, mutta tietysti Trump on myös oikeasti arvaamaton. Se seikka, että Trump on halukas lähtemään Natosta, tuntuisi kuitenkin olevan sellainen täky, että sitä hevosta Putin haluaa veikata.

Trumpin aikana Putin ei kuitenkaan hyökännyt. Trump muuten toitottaa juuri nyt suureen ääneen, miten Biden on se luuseri, joka syöttää Ukrainan venäläisille. Juuri tuota se arvaamattomuus on.
 
Trumpin arvaamattomuus ei tosiaankaan ole Putinin kannalta pelkästään positiivinen asia. Trump voi keksiä että Donbass kuuluu Venäjälle, mutta yhtä hyvin Trump voi myös päättää että nyt annammekin Ukrainalle 100 F-35:ttä ja 1000 ATACMSia, ja kaikki Venäjän kulta ja omaisuus USAssa takavarikoidaan ja laitetaan Meksikon rajan muurin rakentamiseen. Bidenin kanssa shakkipelin siirtoja voi miettiä pitemmälle.

Toisaalta, Yhdysvaltain tietynlainen alennustila näkyy siinä että tällaista edes mietitään. Olisi ollut absurdi ajatus, että vaikkapa Jeltsin olisi voinut mitenkään vaikuttaa siihen että Bill Clinton valitaan.
 
Mielenkiintoinen YLE:n juttu Putlerin ylellisestä yksityisjunasta. Löytyy mm. turkkilainen sauna, kuntosali. Ja hoidetaanpa junassa myös ikääntyvän diktaattorin ikääntyvää ihoakin.

Back
Top