Ensimmäisessä nyrkkitappelussaan noin seitsenvuotias Vladimir Putin sai pahasti köniinsä. Työläisperheen lapsi asui ankealla alueella Leningradissa ja liikkui jengeissä. Putin on kertonut oppineensa silloin monta läksyä.
"Opin, että minun täytyy olla valmis vastaamaan hyökkäykseen. Heti! –– Ymmärsin, että jos haluaa voittaa, täytyy jokainen kamppailu tapella loppuun asti, ikään kuin se olisi viimeinen, ratkaiseva taistelu", Putin kertoo haastatteluihin perustuvassa elämäkerrassaan.
Venäjän presidenttinä Putin ei ole suinkaan häpeillyt menneisyyttään katupoikana. Se on tärkeä osa hänen imagoaan, yksi monista piirteistä, joita aina tarpeen tullen korostetaan.
Presidentti puhuu kuin katujätkä silloin, kun Venäjä kokee itsensä uhatuksi. Yhä muistetaan, miten Putin uhosi tappavansa tšetšeenikapinalliset heidän "paskahuusseihinsa". Tai miten hän lupasi "hirttää munista" Georgian presidentin.
"Putinia on kutsuttu "mieheksi ei-mistään".
Hän on monikasvoinen poliitiikan performanssitaiteilija, johon on helppo liittää mielikuvia.
Putin on itse sanonut, että hänen tärkeimpiä kykyjään on saada ihmiset –
erityisesti Venäjän kansa – näkemään hänet sellaisena kuin he haluavat hänet nähdä. Siis ei sellaisena kuin hän todellisuudessa on.
Putin on johtanut ydinasevaltiota pian 15 vuotta, mutta silti tiedämme hänestä hämmästyttävän vähän. Esimerkiksi yksityiselämä on pysynyt hyvin privaattina. Tiedämme toki, että hänellä on kaksi alle kolmekymppistä tytärtä, takana avioero ja nyt ilmeisesti sutinaa voimistelun olympiavoittajan Alina Kabajevan kanssa.
Suuri mysteeri on se, miten pietarilainen politrukki ja entinen tiedustelupalvelu KGB:n rivimies nousi presidentti Boris Jeltsinin seuraajaksi. Ja kuinka se saattoi tapahtua niin nopeasti?
Väritön virkamies saapui Moskovan valtapiireihin 1996 aivan ulkopuolisena. Vain kolme vuotta myöhemmin hänet poimittiin suuren Venäjän valtiaaksi.
Putin ei ole vain arvoituksellinen. Hän on myös arvaamaton.
Hänen reaktionsa Ukrainan kriisiin yllätti monet Venäjän-tuntijat. Taas kysytään:Kuka Putin oikeastaan on? Mihin hän pyrkii? Voiko häneen luottaa?
Ehkäpä Putinin ymmärtäminen on vaikeaa siksi, että "Putineita" on niin monta. Eikä nyt puhuta siitä, minkä toimintasankarin rooliin pr-tiimi presidentin kulloinkin pukee – tai riisuu.
Yhdysvaltalaiset Venäjän-tuntijat Fiona Hill ja Clifford G. Gaddy määrittelivät Vladimir Putinille kuusi eri "identiteettiä" vuonna 2013 ilmestyneessä, kiitetyssä kirjassaan Mr Putin.
Kirjan mukaan identiteetit ovat limittäisiä persoonallisuuksia, jotka perustuvat Putinin elämänvaiheisiin ja jotka selittävät hänen toimintaansa. Ne ovat:
1. Vahvan valtion mies
Vladimir Putin palasi Saksasta tiedustelutehtävistä Leningradiin vuonna 1990. Seuraavina vuosina hän seurasi vierestä, kuinka Neuvostoliitto romahti.
Putinista tuli nopeasti vahvan Venäjän valtion kannattaja. Hän ei haikaillut kommunismia, mutta hän kauhisteli kaaosta, joka syntyi romahduksen jälkeen.
Vuodet vierivät, ja Putin työskenteli Pietariksi muuttuneen kaupungin hallinnossa. Putinin pettymykseksi maahan ei alkanut syntyä vahvaa valtakoneistoa. Putin myös ajatteli, että Länsi oli nöyryyttänyt Venäjää sen heikkouden hetkellä.
Vahvan valtion kaipuu ei ollut yllättävä tunne entiseltä KGB-mieheltä, ja kovempaa keskusvaltaa alkoi kaivata myös Venäjän kansa.
Kun Yhdysvalloissa valtion tehtävänä on puolustaa yksilön oikeuksia, Venäjällä valtio on tärkeämpi ja yksilön yläpuolella.
Putinin ajattelu edustaa melko perinteistä venäläistä konservatismia. 1990-luvun myllerryksiä Putin kuitenkin tarkkaili kylmänviileänä pragmatistina, eikä hän halunnut Venäjän ripustautuvan yhteen ideologiaan. Sen Neuvostoliiton romahdus oli hänelle opettanut.
Hän piti etäisyyttä myös nationalisteihin, jotka korostivat etnistä venäläisyyttä.
Vuosituhannen vaihteessa Putinille riitti tavoitteeksi, että valtiosta tulisi vahva, Venäjästä tulisi jälleen suurvalta ja että perinteiset arvot, kuten isänmaallisuus, kollektivismi ja solidaarisuus, olisivat taas kunniassa.
2. Historioitsija
Putinin kerrotaan lukevan alinomaa Venäjän historiaa ja valtiomiesten muistelmia.
Hän on vakuuttunut siitä, että hänen oma kohtalonsa on kietoutunut Venäjän historiaan. Hän on valinnut itselleen historiallisen tehtävänsä. Hän on Venäjän vakauttaja kommunismin kaatumisen jälkeen.
Tehtävä on yhä pahasti kesken, Putin sanoo. Siksi hänen piti palata presidentiksi.
Historian harrastajana Putin on jäljittänyt omia sukujuuriaan aina 1700-luvulle Moskovan lähistölle. Myös sukujuurien avulla korostetaan Putinin roolia Venäjän johtajana.
Putin tutkii etenkin vallankumousta edeltävää Venäjän historiaa mutta on kiinnostunut myös Neuvostoliiton ajasta. Siksi Lenin saa maata mausoleumissaan Moskovan Punaisella torilla.
Putin on sanonut, että maan pitää kohdata oman historiansa ikävätkin vaiheet.
Historiasta Putin on myös löytänyt ajatuksen, jonka mukaan Venäjälle ei sovi länsimaiden kaltainen demokratia, vaan sen täytyy kehittää oma poliittinen järjestelmänsä. Siinä presidentti on oikeastaan koko perustuslain suojelija ja duuma on presidentin apulainen, ei vastavoima.
Putin käyttää historiaa politiikan välineenä. Hän tekee päätelmiä historiasta luovasti ja omia tarkoitusperiään palvelevasti.
Putinin kerrotaan ihailevan etenkin Pietari Suurta, valloittajaa ja uudistajaa. Monille tulee Putinista kuitenkin mieleen aivan toinen tsaari, nimittäin Nikolai I, Venäjän viimeinen todellinen yksinvaltias. Putin saattaisi pitää vertausta loukkauksena.
Myös Pjotr Stolypin, Nikolai II:n pääministeri vuosina 1906–1911 on Putinin mieleen. Stolypin pyrki suuriin uudistuksiin ilman vallankumousta.
3. Selviytyjä
Putinin isä oli sissi, joka toisessa maailmansodassa seikkaili vihollisen selustassa. Hän vammautui vuonna 1942 ja palasi perheen luo Leningradiin.
Leningradin piirityksessä (1941–1944) kuoli satojatuhansia ihmisiä, heidän joukossaan Putinin isoveli, tuolloin viisivuotias. Kuoleman kerrotaan johtuneen osittain aliravitsemuksesta. Kun Vladimir syntyi 1952, piiritys oli vielä tuoreessa muistissa. Hän kasvoi ainoana lapsena. Suhde isään jäi etäiseksi.
Kauheuksista selviäminen on osa Venäjän suurta kertomusta ja myös Putinien historiaa.
Putin on lukenut ahkerasti erästä amerikkalaista oppikirjaa strategisesta suunnittelusta. Sen mukaan suunnittelussa tulee varautua odottamattomuuksiin. Putinilla on aina b-suunnitelma, ja tärkeissä asioissa niitä on useita.
Heti Venäjän johtoon noustuaan Putin alkoi rakentaa jättimäisiä varmuusvarastoja: ruokaa, polttoainetta, vaatteita, lääkkeitä ja tavaroita. Järjestelmä on kallis mutta Putinin mielestä välttämätön.
Pahan päivän varalle Putin on rakentanut puskureita myös taloudessa. Valtion velkaa lyhennettiin hurjaa tahtia ja öljyrahoja myös rahastoitiin. Ajatuksena oli säilyttää Venäjän taloudellinen itsenäisyys. Puskureiden ansiosta Venäjä selvisi finanssikriisistä.
Suurena uhkana Putin näkee ulkovaltojen lisäksi Venäjän sisäisen hajaannuksen. Siksi hän oli valmis käyttämään valtavaa voimaa tšetšeenikapinallisten kukistamiseksi.
4. Ulkopuolinen
Koulussa Putin oli hiljainen ja huomaamaton poika, joka suunsa avatessaan kuitenkin puhui painavaa asiaa.
Putin rekrytoitiin KGB:hen vuonna 1975 siksi, että Juri Andropov halusi sinne uutta verta ja uutta kriittistä ajattelua. Putinin perhe ei kuulunut intelligentsiaan tai kommunistisen puolueen nomenklatuuraan.
Tiedusteluelimissä hän jäi rivimieheksi. Turvallisuuskoneistossa valtaa käyttäviin silovikeihin Putin suhtautui kriittisesti. Tiedustelijaksi sopi mies, joka ei erottunut tapetista.
Perestroikan ja glasnostin aikaan Putin oli etäällä Venäjän valtapiireistä, sillä hän toimi tiedustelu-upseerina ummehtuneessa DDR:ssä vuosina 1985–1990. Myös tämä komennus korosti Putinin ulkopuolisuutta. Mihail Gorbatšovin Neuvostoliitosta hänellä oli kielteinen kuva, tosin hän ei tuntenut sitä hyvin.
Kun Neuvostoliitto kaatui, Putin lähes romahti henkisesti. Kaikki se, minkä puolesta hän oli työskennellyt, menetti merkityksensä. Hän pettyi erityisesti siihen, ettei oikein mitään tullut tilalle. Todennäköisesti juuri DDR:ssä hän ymmärsi, ettei hän voinut sitoa lojaliteettiaan tiettyyn ideologiaan tai joihinkin poliittisiin johtajiin. Oli parempi seurata tapahtumia sivusta.
Kotimaahan palattuaan hän toimi Pietarin kaupunginhallinnossa varapormesterina. Kun hänen oppi-isänsä Anatoli Sobtšak hävisi pormestarinvaalit 1996, Putin löysi töitä Kremlistä.
Moskovasta hän ei tuntenut juuri ketään, ja juuri tällaiselle ulkopuoliselle olikin käyttöä. Putinin tehtävä oli kerätä tietoa oligarkeista ja vahtia, että he tekevät rahaa myös maalleen, eivät vain itselleen. Samalla hän toimi oligarkkien riitojen sovittelijana. Tehtävään haluttiin riippumaton ja ryvettymätön henkilö.
Myös vaalikampanjoissa on korostettu Putinin ulkopuolisuutta, sillä se vetoaa kansaan. Hän voi sanoa suorat sanat kenelle tahansa. Hänet esitetään työteliäänä ihmisenä, joka on jollain ihmeellisellä tavalla poliittisen järjestelmän yläpuolella.
Ulkopuolisuus auttoi Putinia nousemaan valtaan. Nykyisin hän on tietenkin sisäpiirin ydin.
5. Markkinatalousmies
Putin oli lojaali Neuvostoliitolle, mutta matkustaessaan 1980-luvulla myös Länsi-Saksan puolella hän ymmärsi, että markkinatalous on kommunismia parempi talousjärjestelmä.
Talousasioihin hän oli perehtynyt jo opiskeluaikoinaan, vaikka lukikin Leningradin yliopistossa lakia.
Pietarissa hän toimi pitkään eräänlaisena kaupungin ulkomaankauppaministerinä. Tässä tehtävässä hän tutustui myös suomalaisiin. Hän päätti, voiko ulkomainen yritys aloittaa toimintansa Pietarissa.
Pietarin-ajan markkinatalous oli raadollista aikaa, erilaisia diilejä tehtiin.
Putin näki läheltä, että markkinataloudessa ei aina voita se, joka tekee parhaita tuotteita taloudellisesti tehokkaimmin. Se voittaa, joka pystyy käyttämään hyödykseen toisen heikkouksia ja löytää porsaanreiät. Putin oppi ymmärtämään kapitalismin omalla tavallaan.
Sotšin olympialaisista saattoi syntyä kuva, että Putin olisi tuhlailevainen. Hän on kuitenkin tiukan talouskurin kannattaja. Valtion taloudellinen itsenäisyys on hänelle tärkein opinkappale talousasioissa. Valtiontalouden kannalta olennaista oli, että öljyn hinta nousi ja verojen keruu ylipäätään onnistui.
Putin ei ole halunnut kansallistaa yhtiöitä, vaikka esimerkiksi finanssikriisin aikaan monet suurliikemiehet suorastaan tyrkyttivät yrityksiään valtiolle. Hän on sanonut suoraan, ettei halua luoda valtionkapitalismia. Tosin Putinin mielestä öljyn, kaasun ja muiden strategisten luonnonvarojen on viisainta olla valtion hallussa.
6. Tiedustelija
Putin on hyödyntänyt vakoojana oppimiaan tietoja ja taitoja myös toimiessaan virkamiehenä ja poliittisena päättäjänä. Pietarissa ja myöhemmin Moskovassa oligarkkeja valvoessaan hän keräsi tietoa yritysten liiketoiminnan hämäristä puolista. Näitä tietoja käyttäen hän puolittain kiristi yrityksiä toimimaan tahtonsa mukaisesti.
Tätä taktiikkaa hän on käyttänyt myös presidenttinä. Putin ajattelee, että liikemiehiin ja yrityksiin ei kannata luottaa.
Tiedustelutaustansa vuoksi Putin osaa toimia ihmisten kanssa. Hän ei pidä pitkiä puheita, vaan presidenttinä hän on järjestänyt keskustelutilaisuuksia, joissa niin kansa kuin asiantuntijat voivat käydä hänen kanssaan dialogia. Tilaisuuksiin hän suhtautuu kuin tiedustelu-upseeri: kysymykset ovat informaatiota, vastaukset yrityksiä voittaa kysyjä puolelleen.
Tiedustelija manipuloi ja käyttää hyväkseen ihmisiä tai valehtelee tarvittaessa. Tämä on tullut mieleen, kun on kuunnellut Putinin puheita siitä, ettei Krimillä ole venäläisjoukkoja.
Hillin ja Gaddyn analyysin mukaan nämä kuusi "identiteettiä" vaikuttavat kaikkeen, mitä Putin tekee. Ne saattavat selittää hänen joskus epäjohdonmukaista politiikkaansa ja hänestä syntyvää ristiriitaista kuvaa.
Kolme ensimmäistä muodostavat hänen maailmankuvansa perustan, kolme viimeistä ovat ominaisuuksia, jotka Putin on hankkinut koulutuksellaan ja kokemuksillaan.
Näillä identiteeteillä oli tärkeä rooli Putinin nousussa valtaan ja kansansuosioon. Pitkä valtakausi on kuitenkin väljähdyttänyt Putinin vetovoimaa.
Putin on osittain identiteettiensä vanki, eikä hän ole kyennyt uudistumaan. Se nähtiin muutama vuosi sitten, kun keskiluokka osoitti kaduilla tyytymättömyyttään Putiniin. Tämä yllätti Putinin ja hänen 20–30 hengen sisäpiirinsä.
Putinin sisäpiirissä saa esittää kriittisiä ajatuksia politiikasta, mutta ei saa kyseenalaistaa sitä, miten hän Venäjää johtaa. Putin näkee itsensä "toimitusjohtajana", mutta monet näkevät hänet toisin: heidän mukaansa Putin johtaa Venäjää kuin mafioso.
Sisäpiirissä ihminen on tärkeämpi kuin asema. Putin on Kremlin kiistaton johtaja, joka vaatii ehdotonta lojaliteettia. Silti hän ei ole despoottinen yksinvaltias. Kremlissä on monenlaisia eliittiryhmiä, joiden yläpuolella Putin toimii sovittelijana. Johtaakseen hän tarvitsee näiden ryhmien ja kansan tuen. Putinin luoma henkilövetoinen poliittinen järjestelmä on siis sekä autoritäärinen että populistinen.
Venäjän-tuntijat ovat pohtineet, onko pitkä valtakausi johtanut siihen, että Putin ja hänen lähipiirinsä elävät kuplassa, jossa propaganda tuntuu todelta.
Kerrottiin, että Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi äskettäin puhelinkeskustelun jälkeen, että Putin oli "kuin toisesta maailmasta".
Tällä Merkel tuskin tarkoitti, että Putin olisi seonnut, vaan sitä, että Putinin väitteet, analyysit ja argumentit Ukrainasta olivat vahvasti värittyneitä.
Putin katselee maailmaa omasta näkökulmastaan. Se on maailma, jossa Venäjä on ulkovaltojen uhkaama suurvalta. Venäjän on oltava vahva. Selviytyäkseen sen on varauduttava kaikkeen. Krimin haltuunotto on ollut yksi monista varasuunnitelmista, joka nyt syystä tai toisesta – suurten riskienkin uhalla – päätettiin toteuttaa.
Nyt täytyy toivoa, ettei Ukrainan kriisi ei johda tilanteeseen, jossa Vladimir Putin ryhtyy käyttämään sitä oppia, jonka hän sai katupoikana Leningradissa.
Kirjoitus perustuu pääasiassa HS:n Moskovan-kirjeenvaihtajien Jussi Niemeläisen (2010–2014) ja Pekka Hakalan (2014–) tietoihin sekä Fiona Hillin ja Clifford G. Gaddyn kirjaan "Mr. Putin. Operative in the Kremlin" (2013).
Tästä johtuen Putinia on aina luettu länsimaissa niin väärin kun lukea voi. Tämä väärinlukeminen on jatkunut myös Ukrainan kriisissä.
Ja jos joku kirjoittaa sitä, vaikka kuten Litvinenko ennen kun hänet murhattiin polloniumilla, niin se on heti "mustamaalaminen". On muukin puhunut tästä, joka oli sen ajan töissä siellä, hän ei mainitse sen suoraan, koskaan siihen aikaan tämä, kuten homous, oli jotain aivan tabuna, vaikka sitäkin oli, mutta se oli tabujen tabu ja siksi hyvin järkyttävä, niin tämä mies sanoi että "hän (putin) teki jotain mikä on sanoinkuvamatonta", hän ei edes uskaltanut lausua sen äänen, ja että se oli syy, minkä takia hänen (Putinin) siirretty. Ihan vain tiedoksi sinulle, silloset GDR KGB:ssa työpaikat olivat hyvin palkattuja, ja haluttuja, ihmisia niistä ei noin vain lähtenyt, ei ollut sellaista, että ihmisia oli siirretty viinan tai naissuhteiden takia, sitä katsottu läpi sormien, mutta ei Putinin tapauksessa. SVR:ssa eli ulkomaan tiedustelupalvelussa työskennellyt pitänyt kynsin hampain sitä työpaikasta, ja sai edetä korkealle. Mikä se oli? Miksi hän ei kelvannut? Putin heitetty silloin takaisin Pietariin, ja hän tienasi mm oli ns bomberina siellä, eli ajoi pimeätä taksia. Ei tässä maailmassa sentään kaikkia, esim. jotka asunnet sen vieressä voi eliminoida. SVR:sta pimeän taksin kuksiksi 
