Herrat, jätkät ja sotataito

baikal

Supreme Leader
Timo Mälkin kirjoittama tutkimus kuinka kansalaissotilas, herra ja sotataito osattiin yhdistää Talvisodassa. Suosittelen lämpöisesti jokaiselle. Panee miettimään mikä lopultakaan olisi muuttunut vuosien saatossa, kun ajatellaan ihmisten sielunelämää, yhteisiä tavoitteita ja sopeutumista hankalaan tilanteeseen? Varmaan kannattaa lukea jokaisen ammattisotilaankin, minusta Mälkki on oivaltanut enemmän kuin puolet sodanjälkeisestä kirjallisuudesta yhteensä kuinka Talvisodan ihme syntyi.
 
baikal kirjoitti:

Ihanko luit kirjan kannesta kanteen? Sain tuon eilen käsiini ja yhden illan perusteella sanoisin kirjan olevan itseään toistavaa tekotieteellistä jaarittelua. Puiseva lukukokemus tähän asti. :confused:
 
Joo, kyseessä ei ole viihdekirja, jossa kopterin lavat lätkyttää ja illaksi palataan missiosta jäätelöbaarin äärelle, tavataan paikallisia tytteleitä ja syödään suklaata. Puiseva se on, mutta miksi sanot sitä tekotieteelliseksi? Minusta asetelma on oikea: teos pyrkii tarkastelemaan kokonaisuutta eikä jotain hyttysen kilkin kokoista yksityiskohtaa eikä mielestäni sorru mihinkään tekopeliin. Olen tosissani sitä mieltä, että tuo opus pitäisi jokaisen sotahaaveilijan lukea, olipa esimiesasemassa tahi ei.
 
"Kun joko lukijalle on tieteellisissä teksteissä käytetty kirjoitustapa vieras tai ei kirjoittaja sitä kunnolla hallitse tai molemmat vaihtoehdot, on usein seurauksena tuntemus, jonka perusteella teksti kuvaillaan tekotieteelliseksi."
Tieteellisen kirjallisen työn laatiminen: tekstin- ja kielenhuolto (luentomoniste)
 
noska kirjoitti:

Minulla tuo tuntemus iski kasvatustieteen opinnoissa Tapio Puolimatkan kohdalla.
 
juhapar kirjoitti:

:D Minulla tuo iski jo eka kerran yliopiston ulko-ovesta sisään astuessa opasteviittoja lukiessa.
 
Tunne vai Puolimatka? :D
 
Tunne. Puolimatkan sälli (ei kuitenkaan Tapio) iski eka kerran muistaakseni neljän vanhana. Ei iskenyt toista kertaa ja muistaa varmaan vieläkin ettei kannata edes yrittää.
 
:a-laugh:
 
Back
Top