HS: Vihreiltäkin hyväksyntää lakien rikkomiselle

Tvälups

Ylipäällikkö
HS: Vihreiltäkin hyväksyntää lakien rikkomiselle
Sunnuntai 14.7.2013 klo 08.56

Myös Vihreät ovat valmiita joustamaan lakien noudattamisessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) kohautti sanomalla, että Jumalan sanaa vastaan olevia lakeja voi rikkoa.

Räsäsen lisäksi myös Vihreät ovat valmiita joustamaan lakien noudattamisesta riittävän hyvillä perusteilla. Puolueen verkkosivujen mukaan väkivallaton ja avoin, epäeettiseen toimintaan kohdistuva kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävä vaikuttamisen muoto.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tykkynen puolustaa linjausta ja ottaa esimerkiksi Venäjän homopropagandan kieltävät lait.

- Jos tietoisena poliittisena tekona menen Punaiselle torille kantamaan kylttiä, jossa lukee "olen homo", rikon lakia. Se on kuitenkin perusteltua. Siinä puolustetaan sananvapautta ja niitä ihmisoikeuksia, jotka Venäjä itse on hyväksynyt osana monia kansainvälisiä sopimuksia.

Tynkkynen ei kuitenkaan täysin hyväksy Räsäsen linjausta asiasta. Hänen mukaansa olennainen ero on siinä, ohitetaanko laki ihmisoikeuksien puolustamiseksi vai niiden kaventamiseksi.
 
Että tällaista sakkia meille lakeja ja asetuksia sekä veroja säätää. Älkää tehkö kuten minä teen vaan kuten minä sanon.
 
Kansalaistottelemattomuus on minunkin mielestäni hyväksyttävä protestimuoto, jos se on väkivallatonta ja osallistuja no valmis kantamaan seuraukset. Martin Luther King ja Mahatma Gandhi ovat kuuluisimpia esimerkkejä

Ongelmaksi muodostuu se että jos ministeri/kansanedustaja joka kirjoittaa säännöt joita vastaan sitten kehotetaan rikkomaan on kyseessä Keisari-luokan tekopyhyys.
 
Mitähän piruutta sitä tänään tekisi.

http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_hyvaksyy_kansalaistottelemattomuuden/5051584
UUTISET
Vaalit 2.1.2012 klo 22:06 | päivitetty 8.6.2012 klo 23:23

Arhinmäki hyväksyy kansalaistottelemattomuuden

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Paavo Arhinmäen mielestä kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää tietyissä puitteissa. Arhinmäki muistuttaa, että yhteiskunta muuttuu vasta, kun joku uskaltaa nostaa esiin myös kiperiä kysymyksiä.
 
Hyvä kannanotto vihreiltä. Arhinmäki ja vihreät tuntuvat kuitenkin usein unohtavan, että aktivismia ja kansalaistottelemattomuuttakin on hyvin monenlaista eikä kaikki ole vain talonvaltausta sekä punavihreän sateenkaariagendan lietsomista. Arhinmäki tuskin hyväksyy kuitenkaan esimerkiksi spontaanina kansalaistoimintana syntynyttä Lapuan liikettä, sillä se ei suinkaan olisi mitään trendikkään tiedostavaa kansalaistottelemattomuutta, vaan kamalaa "äärioikeistolaista terrorismia".:a-rolleyes:

Suomen historiasta löytyy muitakin esimerkkejä kansalaistottelemattomuudesta, joista tuskin myöskään heimoaktivismi, jääkäriliike, fennomania tai näihin rinnastettava nykyajan aktivismi ja kansalaistottelemattomuus saavat Arhinmäen aatetoverien hyväksyntää. Ne ovat väärän väristä kansalaistottelemattomuutta.

Eikö myös rasismi ja niin sanotut "rasistiset viharikokset" ole kansalaistottelemattomuutta? Mikäli siis kansalaistottelemattomuudeksi määritellään teot, joiden taustalla on poliittinen tai jokin ideologiaan perustuva motiivi.
 
Nürnbergin oikeudenkäynneissä jo korostettiin etiikkaa ja moraalia. Ihmisten tappaminen ja sen perusteleminen vetoamalla "tottelin vain käskyjä tai lakeja" ei ole hyväksyttävä peruste, ei vaikka murhaamisen takana ja kannalla olisi punavihreä etiikka ja lainsäädäntö.

Samaahan se Räsänenkin sanoi, sitä että kristityn on toteltava raamattua kuin esivaltaa tietyissä tilanteissa. Hyvät kristityt piilottivat esim. juutalaisia ullakoilleen siinä missä punavihreät Hitlerin seuraajat pistivät ihmisiä ullakon sijasta savupiipusta ylös. Mutta koska Räsänen uskalsi sanoa sen ääneen ja hänen maailmankatsomuksensa ei edusta samaa murhaidealismia kuin punavihreiden, jota monet toimittajat edustavat, on hän joutunut ongelmiin.

On aivan normaalia että silloin kun tyranniasta tulee laki on kapinallisuus velvollisuus!
 
commando kirjoitti:

Niin siis osittain joo, mutta on syytä muistaa, että varsinkin Aatun ja Stalinin porukassa yleisin rangaistus kieltäytymiseen oli kuula ottaan: Tätä totalirismin puolta nuissa kansainvälisissä oikeudenkäynneissä ei liene huomioitu mitenkää. Ei tulla kyllä huomioimaan vastausuudessakaan. Itse kyllä ampuisin, toki lievällä itseinholla jos takaa kytättäisiin 5 kpl Mausereita tai Nagantteja tähdättynä takaraivoon ...

Tämä Päivi Räsänen sitten: Ei kai meillä mitään Kirkko ministerin virkaa ole perustettu. Olisi syytä olla ministerivastuulain mukaan olla hiljaa omista periaatteistaan ja olla valtiollisesti turpa kiinni...

Sitten tämä Oras: Ei tuosta ota mitään selvää mitä ukko juuri tässä ajaa takaa, mutta sama kommentti kuin edellä ...
 
Olisi mielenkiintoista keskustella Oraksen ja Räsäsen kanssa siitä kuka on kelvollinen päättämään mikä on sellainen laki jota voi rikkoahyvällä omatunnolla. Homojen suojelu vainoavilta käännyttäjiltä ei ehkä nouse Räsäsen listalla korkealle ja Oras voisi alkaa rykimään jos alkaisi torjumaan viherterroristeja jotka vainoavat turkiskavattajia.

Ymmärrän heidän periaatteensa ja osittain voin olla samaa mieltä,mutta ongelma on tuo rajanveto. Siksi meillä on lait joita kaikkien tulee kunnioittaa.
 
kimmo.j kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista keskustella Oraksen ja Räsäsen kanssa siitä kuka on kelvollinen päättämään mikä on sellainen laki jota voi rikkoahyvällä omatunnolla. Homojen suojelu vainoavilta käännyttäjiltä ei ehkä nouse Räsäsen listalla korkealle ja Oras voisi alkaa rykimään jos alkaisi torjumaan viherterroristeja jotka vainoavat turkiskavattajia.

Ymmärrän heidän periaatteensa ja osittain voin olla samaa mieltä, mutta ongelma on tuo rajanveto. Siksi meillä on lait joita kaikkien tulee kunnioittaa.

Sekä päättäjinä heidän kuuluu olla esimerkkeja kansalaisille.

Valtaa seuraa Vastuu tai näin sen kuuluisi olla..
 
Minä ymmärrän myös tuon pointin. Jos lainsäädäntö on ristiriidassa omatunnon kanssa, niin ihmisen tulee ilman muuta toimia omatuntonsa mukaan. Jokainen voi mielessään miettiä, että haluaako:

a) toimia lainmukaisesti, mutta väärin
b) toimia lainvastaisesti, mutta oikein.
 
veffeade kirjoitti:
Niin siis osittain joo, mutta on syytä muistaa, että varsinkin Aatun ja Stalinin porukassa yleisin rangaistus kieltäytymiseen oli kuula ottaan: Tätä totalirismin puolta nuissa kansainvälisissä oikeudenkäynneissä ei liene huomioitu mitenkää. Ei tulla kyllä huomioimaan vastausuudessakaan. Itse kyllä ampuisin, toki lievällä itseinholla jos takaa kytättäisiin 5 kpl Mausereita tai Nagantteja tähdättynä takaraivoon ...

No teki kuka mitä tahansa niin jos valitsit väärin niin saat siitä sitten myöhemmin voittajalta tuomion. Ja kyllähän se sotasyyllistyysoikeudenkäynneissä huomioitiin ja siihen vedottiin, että rangaistus olisi ollut kuolema jos olisivat kieltäytyneet mutta se nyt ei vain riitä syyksi tappaa puolustuskyvyttömiä siviilejä tai sotavankeja, ei missään eikä koskaan.
 
Back
Top