Huipputapaaminen Helsingissä

ak.tied

Respected Leader
Tästä tullee siinä määrin keskustelua, että oma lanka voisi olla paikallaan. Hajoaa tarinointi muuten ympäriinsä pitkin eri lankoja.

Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin toistamiseen vuoden sisään, pyyntö tapaamiseen on tullut Trumpilta suurlähettilään kautta. Aika poikkeuksellista.

Viranomaisille vieraiden kuin sisäisen turvallisuuden turvaamisesta tulee poikkeuksellinen voimanponnistus. Tulemme näkemään ennen näkemättömän määrän betoniporsaita katujen varressa.

Mielestäni kokous antaisi Suomelle mahdollisuuden pienimuotoiseen voimannäyttöön ja signalointiin missä seisomme. Mielestäni Trumpin avaus tavata Niinistö taas heti uudestaan on hyvä signaali.
Trump kutsui Niinistön tapaamiseen, odottaako Putin kutsua Niinistöltä vai aikooko hän tehdä kutsunsa itse? Jos ei niin pitääkö Niinistön esittää pyyntö?

Me olemme isäntä, mutta mielestäni tällä tapaamisella voi ja pitää tehdä ulko- sekä turvallisuuspolitiikkaa.

Millaista vipua mielestänne Suomen pitäisi tässä käyttää? Ja mitä odotatte tapahtuvan?
 
Toivottavasti TP Niinistö saa äänensä kuuluville ainakin mustan hiilen osalta. Senhän takia varmasti koko tapaaminen järjestetäänkin:D
 
Toivottavasti TP Niinistö saa äänensä kuuluville ainakin mustan hiilen osalta. Senhän takia varmasti koko tapaaminen järjestetäänkin:D

No mä näin jossain uutisessa, että TP kanslia oli taas nostanut arktiset alueet (ainoana mainittuna) keskustelun aiheena esille. SInänsä luonnollinen keskustelunaihe kun Suomi arktista neuvostoa nyt vetää. Mutta väistämättä itelle tuli ekana mieleen, että onko jutun aiheet niin vähissä, että tuosta pitää USA:n presidentin kanssa jankata monta kertaa vuodessa. Puhuisivat nyt vaikka Natosta ja halvasta alueilmatorjunnasta mieluummin välillä :p
 
Suattaa olla, että Salella ei tässä hommassa ole kuin hyväksyjän rooli. Ulospäin toki annetaan kuva isännästä, mitä toki on. Putte ja Trump sopii rajanvedot, natotus loppuu heti ja myönnytyksenä venäjänkaupan pakotteet puretaan. Ensin Suomen osalta, sitten muiden halukkaiden kanssa. Usa vetäytyy natosta kauemmas, ja venäjä saa krimin itelleen.

Tai mistä minä tiedän. Valtamedian kannanotot varmasti tulee olemaan mielenkiintoisia. Pitäisi Salea kehua ja pitää kuitenkin yllä narratiivia kahdesta gauheasta kelmistä.
 
Niinistö voisi kertoa Trumpille että hänelläkin on videonauhoja Trumpista. Putinille voisi kertoa jotain asiakirjoista jotka sitovat Putinin Pietarin lihapuhallukseen kun Putinilla oli duuni hankkia lihaa kaupungille ja rahat käytettiin ja lihaa ei tullut. Sitten Putin videonauhoistakin voisi mainita ja vain mumista että kuvottavaa.

Uudenlainen diplomaattinen avaus
 
Mielestäni 1800 luvulla Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten kulttuuriperinnön ylläpito voisi olla Salen listalla. Montako savupirttiä on entisöity ja mahdollisesti museoitu? Mielestäni tärkeää ja Salelle sopivaa.
 
Suattaa olla, että Salella ei tässä hommassa ole kuin hyväksyjän rooli. Ulospäin toki annetaan kuva isännästä, mitä toki on. Putte ja Trump sopii rajanvedot, natotus loppuu heti ja myönnytyksenä venäjänkaupan pakotteet puretaan. Ensin Suomen osalta, sitten muiden halukkaiden kanssa. Usa vetäytyy natosta kauemmas, ja venäjä saa krimin itelleen.

Tai mistä minä tiedän. Valtamedian kannanotot varmasti tulee olemaan mielenkiintoisia. Pitäisi Salea kehua ja pitää kuitenkin yllä narratiivia kahdesta gauheasta kelmistä.
Vähän sama pelko on minullakin! Vastalahjaksi Trump saa rakentaa ilmaiseksi Trump Towerin Kremlin lähelle. Kaikki muut ähkivät tyytyväisyydestä paitsi Suomi, baltit ja Ukraina...
 
Vähän sama pelko on minullakin! Vastalahjaksi Trump saa rakentaa ilmaiseksi Trump Towerin Kremlin lähelle. Kaikki muut ähkivät tyytyväisyydestä paitsi Suomi, baltit ja Ukraina...
Ja sitten sovitaan, että Trump saa myös pistää pystyyn minitowerin Hesaan, kun ei oikein meillä kaavat anna myöden kunnon torneille. Ja alueet, joilla antaisi on jo livattu muille.
 
No onneksi potentiaalisilla teroilla ja salamurhaajilla on myös varsin lyhyt varoitusaika. Oikeastaan koko spektaakkelissa olisi ainekset elokuvaan, sekä jännäriin että komediaan.
 
Tästä tullee siinä määrin keskustelua, että oma lanka voisi olla paikallaan. Hajoaa tarinointi muuten ympäriinsä pitkin eri lankoja.

Samaa mieltä. Olin itse juuri tulossa tekemään samaa, mutta joku muu olikin nähnyt vaivan. (y)

Uutinen, joka ei tosin ole uutinen vakavasti maanpuolustukseen suhtautuville:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005736733.html

Helsinkiin tuodaan molemmat tuomiopäivän salkut, joilla voi määrätä maailman täyteen tuhoon minuuteissa



Yhdysvaltain presidentin mukana on salkku, jolla voi määrätä ydinaseiskun. (KUVA: Jonathan Ernst / Reuters)

Julkaistu: 29.6. 7:00


Ydinasesalkut tuodaan Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien mukana kaikkialle.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä heinäkuussa varmistui torstaina.

Molempien presidenttien mukana saapuu Suomeen tavallisen näköinen salkku, jolla voi määrätä käyttämään karmeaa tuhovoimaa.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto totesivat kylmän sodan aikaan, että ne tarvitsevat tehokkaan komentojärjestelmän ydinasepelotteen säilyttämiseksi. Molemmat suurvallat päätyivät varsin samankaltaiseen ratkaisuun: salkkuun, jonka avulla voi määrätä ydiniskun minuuteissa.




Ilta-Sanomat kirjoitti viime vuoden heinäkuussa Putinin Suomen-vierailun yhteydessä havainnosta Hotelli Punkaharjun terassilla. Venäläinen laivastoupseeri seisoi terassilla vierellään tumma salkku. Upseeri esitteli itsensä Putinin adjutantiksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)





Mainos päättyy

Upseeri kantaa salkkua
Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkki arvioi viime kesänä Ilta-Sanomille kaiken viitanneen siihen, että kyseessä oli Tsheget.

– On vaikea sanoa varmasti, mitä laukun sisällä on, mutta laukku muistuttaa suuresti Tshegetiä, eli strategisten ohjusjoukkojen komentojärjestelmän päätelaitetta, Pulkki sanoi.

Terassilla ollut upseeri oli ensimmäisen luokan kapteeni, joka vastaa suomalaista kommodoria ja maavoimien everstiä.

– Perinteisesti Tsheget-päätteen operaattorina on vähintään toisen luokan kapteeni eli everstiluutnanttia vastaava. Perinteisesti he ovat olleet laivaston palvelusarvossa, vaikka he ovat itse asiassa viestijoukkojen edustajia. Upseerilla on viestijoukkojen hihakilpi. Kaikki viittaa siihen, että hän on Tshegetin operaattori ja hänellä on päätelaite salkussa.

Laukku lähellä presidenttiä
On tapana, että Tsheget tuodaan helikopterista juuri ennen presidenttiä tai juuri tämän jälkeen siten, että se on vain muutaman metrin päässä presidentistä. Näin toimittiin upseerin kantaman salkun kanssa myös, kun Putinin kopteri oli laskeutunut Savonlinnan lentokentälle.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Venäjällä on useita ydinaselaukkuja. Foreign Policy -lehden mukaan myös ainakin Venäjän puolustusministerillä ja asevoimien komentajalla on oma salkku.

Useamman salkun päätelaitteen pitää olla yhteydessä toisiinsa, jotta voidaan antaa komento ydinaseiskusta.

– Niillä vapautettaisiin laukaisukoodit. Kyseessä ei ole mikään laukaisunappula, Pulkki sanoi.

Ydinjalkapallo
Yhdysvaltain presidentillä on myös oma ydinasesalkku, joka tunnetaan nimellä nuclear football (suom. ydinjalkapallo). Venäjän Tsheget-salkun tavoin myöskään Yhdysvaltain ydinasesalkussa ei ole mitään nappulaa, jota painamalla strategiset ohjukset syöksyvät siilosta.

Salkku sisältää välineet ja asiakirjat, joiden avulla Trump voisi välittää käskyn ydinaseiskun laukaisemiseksi.

– Presidentti ei voi itse painaa nappia ohjusten laukaisemiseksi. Hän voi antaa vahvistetun määräyksen, jonka seurauksena muut ampuisivat ohjukset, Duken yliopiston professori Peter Feaver kertoi CNN:n mukaan viime vuonna.

Feaverin mukaan iskun määräämiseksi presidentin olisi toimittava yhdessä sotilasneuvonantajien sekä koko komentoketjun kanssa korkeimmista upseereista ohjussiilojen työntekijöihin.

Samassa hississä, samassa kerroksessa
Oli Trump sitten autosaattueessa, lentokoneessa tai ulkomailla, hänen pitää olla salkun välittömässä läheisyydessä. Salkkua kantava upseeri tulee samaan hissiin kuin presidentti ja majoittuu samaan hotellikerrokseen.

Yhdysvaltain presidentillä on valtaoikeudet määrätä isku, vaikka sen toteuttamiseen liittyisikin tilanteen arviointia ja konsultaatiota Yhdysvaltain korkeimman sotilas- ja siviilijohdon kanssa.

Salkkua kantamaan valtuutetut upseerit käyvät läpi perusteellisen seulan psykologisine testeineen ja saavat koulutuksen kyetäkseen ohjaamaan presidenttiä nopeasti sen käytössä.

– Availin sitä jatkuvasti vain muistuttaakseni itselleni, mitä siellä on ja millaisia päätöksiä presidentti saattaisi joutua tekemään, Bill Clintonin salkkua kantanut ilmavoimien majuri Robert Patterrson kertoi taannoin AP:lle.



Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili viime vuonna Suomessa, venäläinen upseeri kuvattiin salkun vierellä Hotelli Punkaharjun terassilla. IS:n saaman asiantuntija-arvion mukaan kaikki viittasi siihen, että kyseessä oli Putinin ydinasesalkku. (KUVA: Arja Paananen)

Antti Honkamaa
 
No onneksi potentiaalisilla teroilla ja salamurhaajilla on myös varsin lyhyt varoitusaika. Oikeastaan koko spektaakkelissa olisi ainekset elokuvaan, sekä jännäriin että komediaan.

Ilkuin toisessa ketjussa Suomen turvallisuusorganisaatioille, kun ne eivät onnistuneet estämään Turun terrori-iskua. (Tosin onhan sitä isommissakin maissa käynyt, vaikka tyyppi olisi ollut seurannassa asti...)

Mutta joo, Suomessa on pieni määrä toimijoita, jotka haluaisivat ja saattaisivat yrittää jouduttaa jomman kumman herrasmiehen päätymistä paratiisiin. Sikäli siis turvallisempaa kuin monessa muussa maassa, joku ranskalaisterroristi tms. joutuisi toimimaan vieraalla maaperällä.
 
Takku on ollut hiljaa. Mutta J Aro yms masinoi jo mielenosoituksia.
Media ei oikein tiedä, pitäskö pyllykipuilla vai olla tyytyväisiä et tämmnönen tapahtuu suomessa.

Et tarkoittane Jessikka Aroa?
 
Minusta tämä on kyllä aina hyvä, kun Suomi saadaan maailmankartalle. Toki huvittavaa luettavaa historiaa opiskeleville jälkipolville, jos kirjassa lukee, että Helsingissä tehtiin kolmikantapäätös uuden rajan sijainnista Kymijoella... tai Tornionjoella, pahimmassa tapauksessa. Mutta enpä tiedä, onko sillä niin väliä, missä paperit kirjoitetaan?
 
Minusta tämä on kyllä aina hyvä, kun Suomi saadaan maailmankartalle. Toki huvittavaa luettavaa historiaa opiskeleville jälkipolville, jos kirjassa lukee, että Helsingissä tehtiin kolmikantapäätös uuden rajan sijainnista Kymijoella... tai Tornionjoella, pahimmassa tapauksessa. Mutta enpä tiedä, onko sillä niin väliä, missä paperit kirjoitetaan?

No joo, kyllä mä paljon enemmän olisin huolissani jos kokous pidettäisiin Jaltalla kuin Helsingissä :)

Mutta yhtä kaikki, musta se, että Niinistön tapaaminen on heti kokousta sovittaessa jo kätelty Trumpin osalta ja Kremliä ilmeisesti vielä odotellaan niin on minusta selkeä viesti USAn suunnasta ei vain Suomelle, mutta myös Venäjälle. Ellei Trumpilla ole kiire kertoa Niinistölle, että unohda nyt v**** se hiili hetkeksi, mulla on paljon huonompia uutisia ;)
 
Myös PV ja Raja sekä erilaisia kaupungin ja valtion virjkamiehiä mukana siirtämässä lomiaan

Ketä rajan porukasta ? Vahvasti veikkaan että valmiusjoukkueiden väkeä nyt ainakin. Voipi olla että täältä meiltä kaakkoisrajaltakin lähtee Helsinkiin nimenomaan Kaakkois-Suomen Rajavartioston valmareita.
 
Back
Top