Huopakumisaappaat: Naali, Rokka jne.

jokiranta

Alokas
BAN
Keskustelun alku

Hankin itselleni Rokka-kumisaappaat. Raskaat ovat, lämpimät ovat ja sopivat Suomen puolustusvoimille valmistettuihin Peltosen suksiin.

Miten huopakumisaappaat kestävät kulutusta? Niistä ei varmaan vuodessa pidetä niin kauaa ja kuljetaan vain pehmeällä alustalla, joten kumikin voi olla pohjastaan pitävää ja pehmeää.

Mikä on kylmin ja pisin aika, jonka olette kävelleet huopakumisaappailla? 2-3 tuntia / - 30 C ?
 
Muistan kirjoittaneeni huopakumisaappaista jo aiemmin johonkin ketjuun tällä foorumilla. Alkaa olemaan näitä jalkineaiheisia ketjuja kohta aika paljon. Eikö voitaisi käyttää jo olemassaolevia uuden avaamisen sijaan?
 
On olemassa joku vielä vanhempi ketju, jossa puhuttiin huopakumppareiden valmistuksen siirätämisestä Serbiaan
 
Kiitos

noska kirjoitti:
Muistan kirjoittaneeni huopakumisaappaista jo aiemmin johonkin ketjuun tällä foorumilla. Alkaa olemaan näitä jalkineaiheisia ketjuja kohta aika paljon. Eikö voitaisi käyttää jo olemassaolevia uuden avaamisen sijaan?

On tietenkin huolestuttavaa, jos palvelin alkaa jo maaliskuussa tulla täyteen viesteistä eikä lisätilaa saa lisäveloituksetta: ääretön palstatila onkin rajallinen ja tilanhallinta alkaa ahdistaa.

Missäpä nuo keskustelut huopakumisaappaista, niiden tämän hetken tyypeistä, laaduista, kulutuskestävyydestä ja jalkaterveydestä nyt sitten ovat?

Voisitko laati bibliogradian asiasta, jottei tämä asia "jäisi välille", tietonetaidottomille annettuun kehoitukeen:"Katso Googlesta!".?

Minusta on laadukasta keskustelua se, että aloitetaan varustuksen tuotelajitelmasta ja syvennetään sitä tuotevalikoimaan päätyen lopulta yksittäisiin kokemuksiin ja tavaramerkkeihin.

Toisin sanoen olisi myönteistä tuottaa jotain arvonlisää lehtitestien ja mainosten yli ja ohi.
 
pstsika kirjoitti:

Kiitos. Tuo keskustelu kuitenkin sisältää myös talvinahkajalkineet. Tässä on kuitenkin jotain otsikkoon eli huopakumisaappaisiin liittyvää:

baikal
*********
Mitali Mitali Mitali Viestejä: 4,584
Liittynyt: 11.04.2010
Maine: 1
RE: Talvijalkineet
Huopakumpparit Nokia, Parkanon Talvikas ?. Parkanolainen on parempi pitää ja sillä on varsin hyvä kävellä ja kahlailla. Huopakumppari on minusta itsestään sarvipäästä, mitä tulee sen kävelyominaisuuksiin. Paino on toinen juttu, talvikkaat on varmaan melkein puolta kevyemmät. Muutama päivä sitten kokeilin piruuttani sellaista polyuretaanisaapasta, hirmu kevyt ja lämmin, vedenpitävä. Siinä kavio ainakin pysyy lämpöisenä. Kävelyominaisuudet ei kummoiset, sellaiset pojotuskengät. Olis varmaan ihan hyvät mm. vartiossa seisojalle.

Second
Bannattu
Viestejä: 1,116
Liittynyt: 24.04.2010

RE: Talvijalkineet
Huopakumisaappaita. Toiset on noin 2 kiloa/pari painavat Master-merkkiset saappaat, esim intin saappaisiin verrattuna siis jumalaisen keveät ja pehmeät. En tiedä miten kumi kestää pidemmän päälle, mutta varren taipuisuus ja ohkainen huopa tekevät saappaasta kohtuullisen mukavan käveltävän. Tämä on nimenomaan liikkuvan ihmisen saapas, jos pitäisi vain seistä tai istua kovassa pakkasessa ja viimassa niin silloin voipi käydä kylmäksi. Hiihtorontti löytyy totta munassa ja on vastaava kuin Nokialaisissa. Huono puoli on sama kuin nokialaisissa varren suu on avara kuin Molokin kita, Eli housuissa on syytä olla varaa pujottaa varren päälle lahjetta 'jos metsään haluat mennä nyt'.

Toiset on sitten Hurrien armeijan huopakumpparit, kuten olen aiemminkin marissut niin ei sovi minun jalkaan ja niin isoa kokoa ei olekaan ettäkö minun koipi (42-43) mahtuisi saapaaseen kahden villasukan kanssa, lesti on helvetin ahdas. Saappaassa siis ei ole huopaa vaan eräänlainen kangassukka, joka on verrattain kylmä. tuohan on kans kohtuu hyvä saapas liikuvalle, kohtuu keveä paino 2,2 kg/pari, mutta kumi onkin sitten kohtuullisen jäykkää ja nilkan seutuvilla on muistaakseni vielä vahviketta (löytyy myös jonkin sortin turvakärki). Nuo tekevän saappaista kankeat käveltävät. Hiihtorontti on paska ruotsalainen, vai olisiko ollut norjalainen. En mää noita kyllä enää käytä, vaan ovatpahan tallessa varakenkinä. Hyvä puoli on se että varsi on sopivan ahdas, ja nuo istuu jalkaa hyvin. Suksisissiköhän perinnefoorumilla meinasi että nuo voisi pistää jalkaan vaikka baariin, eikä nyt hirvittävästi ole kyllä väärässäkään. Tre Krunor go-go!

Talvikkaat tai ylipäätään isohkot pitkävartisen nahkasaapaat ostaisin jos halvalla sattuisi saamaan silloin kun rahaa on. Ilman hiihtoronttia en tosin osta, kyllä talvisaapaan pitää olla suksen kanssa ystävä, se on meikäläisen periaate.

Yksistä toppakengistä koitin hand-made customina Mora-puukolla tehdä suksien kanssa tyköistuvat vaan eipä tullut mitään, rontin sain jollakin tapaa muotoiltua mutta kengän kestävyys ikään kuin kärsi joka indikoitui siten että kenkä repesi kantaosastaan hiihdon aikana ja kenkä muuttui täten kerta heitolla vähän kylmemmäksi.

suksisissi
Kersantti
***
Viestejä: 230
Liittynyt: 26.04.2010
Maine: 0

RE: Talvijalkineet
Mitäköhän noita nyt onkaan... Huopavuorikumpparit (Nokian Kairat) ovat kyllä ykkönen pitemmässä maastotoiminnassa. Kairat ovat vähän kevyemmät kuin sa-pakkassaapas eli kauppanimeltään Nokian Naali tai Suomen Kumitehtaan Rokka* , joten Kairat eivät ole yhtä lämpimät. Kyllä niillä silti tarkenee. Lapikkaatkin löytyvät, en tosin ole raskinut hiihtää niillä,ja samoin kaksikin pari intin M75-varsikenkää; noista vanhemmat tosin jo 30 vuotta vanhat ja harvoin käytössä (mutta nahkapohja kumikulutuspinnalla ei murene, kun M91-kenkien polyuretaanipohjat...) Kevyempään päiväkäyttöön Etelä-Suomen kaamosloskassa on sitten vielä "flossakkomaiharit" - pohjalaisjuurisen vaimon terminologiaa - eli kumiteräiset ja nahkavartiset varskengät, joissa on kiinteä vuori. Ne sopivat siis lähinnä päiväkäyttöön, kun kengät saa kuivattua sisätiloissa.
'(viimemainittu eli Nokian jalkineiden henkilöstön ostama vanha tehdas ei tainnut lyödä leiville, kun Berner siirsi Nokian-merkin saapasvalmistuksen halpamaihin)

--------------------------------------------------------------------------

Tästä nyt ei selviä kuin se, että huopakumisaappaita on muutamia, jotkut "täysiä" sellaisia kuin mitä puolustusvoimissa käytetään ja jotkut kevennettyjä versiota hieman ohuemmin huopikkain ja että osa valmistuskesta on siirretty halpamaihin.

Oikein em. keskustelulla ei voisi vakavassa mielessä mennä huopakumisaapaskauppaan eikä varsinkaan huopakumisaapasverkkokauppaan.
 
jokiranta kirjoitti:
Keskustelun alku

Hankin itselleni Rokka-kumisaappaat. Raskaat ovat, lämpimät ovat ja sopivat Suomen puolustusvoimille valmistettuihin Peltosen suksiin.

Miten huopakumisaappaat kestävät kulutusta? Niistä ei varmaan vuodessa pidetä niin kauaa ja kuljetaan vain pehmeällä alustalla, joten kumikin voi olla pohjastaan pitävää ja pehmeää.

Mikä on kylmin ja pisin aika, jonka olette kävelleet huopakumisaappailla? 2-3 tuntia / - 30 C ?

... Tai saappaat siis sopivat sa-malliseen eräsiteeseen; pv:lle ovat suksia valmistaneet ainakin Karhu, Järvinen ja Peltonen. Tuota sa-sidettäkin löytyy ainakin Järvisen, Karhun ja Kuusamon uistimen valmistajalogoilla...

Itselläni kestivät Nokian Kairat eli ne hieman ohuemmalla vuorilla varustetut siviilisaappaat toistakymmentä vuotta., sitten ne alkoivat pykiä. Toinen parin on nyt seitsemättä talvea käytössä. Käyttöä on ehkä 10-15 päivää talvessa, mutta kumi hapertuu, vaikka sitä ei käyttäisikään. Joka tapauksessa ne kestävät useamman talven kovemmankin käytön. Kylmimmät yhtämittaiset käyttöjaksot olivat 20-25 asteen pakkasessa tehdyt viikonloppureissut suksin. Hiihtäessä ei varpaita palellut, mutta paikoillaan ollessa hieman.
Pisimmillään olen käyttänyt Kairoja viikon Lapinjotoksilla. Tärkeää on saada vuorit kuiviksi päivittäin. Kevättalven auringossa ne kuivuvat ilman tulia rinkan päällä hiihtäessä ja käytössä on tietysti toinen vuoripari - kahdet vuorit siis pidemmille reissuille. Paras paikka kuivaukselle on toki autiotuvan kamiinan yläpuolella tai tulilla - tai kamiinateltassa, jos sellainen on käytössä.
 
suksisissi kirjoitti:

Mites, onko kumijalkineille hoitoaineita tuota ongelmaa vastaan; auttaako silikoni esimerkiksi?.
 
veffeade kirjoitti:

Itse itseäni komentaen: KVG !. -> löytyi tämmöinen retkiaitta.fi:n kokoelmista.
Liekö mistään kotoisin?

http://www.retkiaitta.fi/product/5635/tretorn-protector--hoitoaine
 
suksisissi kirjoitti:
Itselläni kestivät Nokian Kairat eli ne hieman ohuemmalla vuorilla varustetut siviilisaappaat toistakymmentä vuotta., sitten ne alkoivat pykiä. Toinen parin on nyt seitsemättä talvea käytössä. Käyttöä on ehkä 10-15 päivää talvessa, mutta kumi hapertuu, vaikka sitä ei käyttäisikään. Joka tapauksessa ne kestävät useamman talven kovemmankin käytön. Kylmimmät yhtämittaiset käyttöjaksot olivat 20-25 asteen pakkasessa tehdyt viikonloppureissut suksin. Hiihtäessä ei varpaita palellut, mutta paikoillaan ollessa hieman.

Tiedätkö, koskeeko tuonkaltainen haurastuminen myös Rokkaa? Ilmeisesti kumimateriaali on saappaissa samankaltainen.

suksisissi kirjoitti:
Pisimmillään olen käyttänyt Kairoja viikon Lapinjotoksilla. Tärkeää on saada vuorit kuiviksi päivittäin. Kevättalven auringossa ne kuivuvat ilman tulia rinkan päällä hiihtäessä ja käytössä on tietysti toinen vuoripari - kahdet vuorit siis pidemmille reissuille. Paras paikka kuivaukselle on toki autiotuvan kamiinan yläpuolella tai tulilla - tai kamiinateltassa, jos sellainen on käytössä.

Miten siinä toimintamallissa, jossa sissit nukkuvat makuupusseissa huopakumisaappaiden huopatossuosa kuivatettaisiin?
 
jokiranta kirjoitti:
Miten siinä toimintamallissa, jossa sissit nukkuvat makuupusseissa huopakumisaappaiden huopatossuosa kuivatettaisiin?

Karu kuivausmenetelmä talvella ilman tulia yövyttäessä on varusteiden kuivaus ruumiinlämmössä =kamat päällä. Makuupussissa yövyttäessä ongelma on kosteuden siirtyminen seuraavaan kerrokseen eli pussiin. Huovat on helpompi kuivattaa tulilla kuin makuupussi, joten suositeltavaa jos mahdollista. Tosin kärtsäävät helposti, eli tarkkana saa olla nimim. kokemusta on...

Ja onhan se vanha äärimmäinen kikka kuivata saappaat kuumassa vedessä riittävän isossa kattilassa (keitintä käytettäessä), mutta riittäneekö tuon teho huoville, joiden siis olisi oltava ko. tilanteessa saappaiden sisällä. En ole kokeillut.
 
RE: Kiitos

jokiranta kirjoitti:
noska kirjoitti:
Muistan kirjoittaneeni huopakumisaappaista jo aiemmin johonkin ketjuun tällä foorumilla. Alkaa olemaan näitä jalkineaiheisia ketjuja kohta aika paljon. Eikö voitaisi käyttää jo olemassaolevia uuden avaamisen sijaan?

On tietenkin huolestuttavaa, jos palvelin alkaa jo maaliskuussa tulla täyteen viesteistä eikä lisätilaa saa lisäveloituksetta: ääretön palstatila onkin rajallinen ja tilanhallinta alkaa ahdistaa.

Missäpä nuo keskustelut huopakumisaappaista, niiden tämän hetken tyypeistä, laaduista, kulutuskestävyydestä ja jalkaterveydestä nyt sitten ovat?

Voisitko laati bibliogradian asiasta, jottei tämä asia "jäisi välille", tietonetaidottomille annettuun kehoitukeen:"Katso Googlesta!".?

Minusta on laadukasta keskustelua se, että aloitetaan varustuksen tuotelajitelmasta ja syvennetään sitä tuotevalikoimaan päätyen lopulta yksittäisiin kokemuksiin ja tavaramerkkeihin.

Toisin sanoen olisi myönteistä tuottaa jotain arvonlisää lehtitestien ja mainosten yli ja ohi.

Aloituksesi oli tällä kertaa ihan hyvä ja kieltämättä uot vanha keskustelu oli hankalasti löydettävissä, varsinkin kun foorumin oma haku ei oikein hyvin tunnu toimivan. Sinänsä hyvä, että tämäkin aihe siirtyy oikeaaan osioon. Pääsääntöisesti kuitenkin suosin tapaa, ettei samasta aiheesta avata kovin montta uutta ketjua elei selkeästi ole aiheesta laajaa keskustelua tai päällekkäiset keskustelut sotke toisiaan tai keskustelua käydä off topicina väärän aiheen alla. Nyt on jo olemassa ainakin keskustelut jalkineet, talvijalkineet, varsikengät, kumisaappaat, huopakumisaappaat ja Armeija tilasi 5 000 paria pakkassaappaita, jotka käsittelevät lähes samaa aihetta. Tälläinen päällekkäisyys johtaa vain siihen, että hyväkin argumentti menee äkkiä muilta keskustelijoilta ohi, kun se on rinnakkaisessa ketjussa ja samaa asiaa kysytään helposti uudestaan, kun siihenkin on vastaus rinnakaisessa ketjussa. Ylläpitäjähän lopulta päättää millä tavalla edetään, mutta itse näkisin mielummin muutaman aktiivisen keskustelun kuin lukemattoman määrn keskusteluja, jotka eivät etene. Tällä kertaa näen uudelleen tarkasteltuani tämän ketjun olevan ihan hyvä ajatus siirtämään keskustelun oikeaan aihealueeseen.

Tuo edellä mainitsemani keskustelu löytyy tuolta
http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=841
ja siellä on jo jonkin verran käyty läpi eri mallien eroja.
 
Tuo esiintuotu kumisaappaisden hapertuminen on kumille ihan luonnollinen ilmiö. Sitä nopeuttaa ultraviolettivalo. Itse asiassa se on syy miksi autonrenkaat ovat mustia (ja myls monet kumisaappaat). Värjäämisen käytettävä hiilipohjainen aine kun vähentää tuota ultraviolettivalon vaikutusta estäen sen tunkeutumisen kovin syvälle materiaaliin. Tuohon on olemassa hoitoaineita (jollaiseen oli jo linkkikin), mutta nekin vain hidastavat prosessia. Muita apuja on saappaiden säilytys kuivina ja puhtaina, viileähkössä (ei kuitenkaan kylmässä) ja pimeässä UV-valolta (etenkin aurigolta) suojatussa tilassa, suorana ilman taitoksia. MOnissa nykysaappaissa vaan on suuri osa kumista korvattu muovilla, butyylillä tai muulla aineella. Ne vaativat omat tapansa huoltoon. Oleellista onkin siis tietää omien sappaiden valmistusmateriaali.
 
RE: Kiitos

noska kirjoitti:
Aloituksesi oli tällä kertaa ihan hyvä ja kieltämättä uot vanha keskustelu oli hankalasti löydettävissä, varsinkin kun foorumin oma haku ei oikein hyvin tunnu toimivan. Sinänsä hyvä, että tämäkin aihe siirtyy oikeaaan osioon. Pääsääntöisesti kuitenkin suosin tapaa, ettei samasta aiheesta avata kovin montta uutta ketjua elei selkeästi ole aiheesta laajaa keskustelua tai päällekkäiset keskustelut sotke toisiaan tai keskustelua käydä off topicina väärän aiheen alla.

Mitäpä jos rykäisisit malliksi kymmenen säiettä polven alapuolisista varusteista oikein ryhmiteltynä?

- Selitä vähän, näytä enemmän, harjoituta eniten.
 
RE: Kiitos

jokiranta kirjoitti:
Mitäpä jos rykäisisit malliksi kymmenen säiettä polven alapuolisista varusteista oikein ryhmiteltynä?
Jätän runopojan tehtävät sinulle ja saat jopa Tabermannin tyyliin rykäistä ne polven yläpuolisista varusteista
 
RE: Kiitos

noska kirjoitti:
Jätän runopojan tehtävät sinulle ja saat jopa Tabermannin tyyliin rykäistä ne polven yläpuolisista varusteista

En muuta olisi odottanutkaan katsomojen huutosakeilta. Aidon oman panoksen saaminen on nykyään vaikeaa. Yhtä yrittäjää kohden on kymmenen narisijaa katsomossa.
 
Jos nyt vaikka luet ensin tuon linkittämäni ketjun ja huutelet sitten vasta.
 
Back
Top