Huru-ukot jo tänään

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#1
Valmennan ja ohjaan tuollaista 12 pojan porukkaa. Yritän kehittää näitä pelaamaan yhteen ja kasvamaan joukkueeksi. Vaadin vastuunottamista, toisten huomioimista ja sovittujen asioiden hoitamista. Yritän opettaa myös rehellisyyttä ja sitä, kuinka totellaan perusteltuja ohjeita ja määräyksiä. Jos poikia kohdellaan väärin esim. turnauksissa, riehaannun heidän puolestaan ja osoitan, että olen heidän puolellaan. Tuttua varmasti kaikille junioreita ohjaaville. Ja nyt tässä kohtaa teen selväksi, että olen vajavainen itsekin, silkka ihminen vain, ei enempää eikä toisaalta vähempääkään. Miten tällainen avaus mp-foorumilla?

Olen huomannut, että tiedostamattani olen ottanut toimintaan mukaan monia armeijasta tuttuja asioita. En tarkoita, että seisotan rivissä ja poistutan taakse tai käsken pitää paidan ylänappia kiinni, ei mitään sellaista. Mutta olen huomannut, että käytän armeijasta tuttuja ryhmäyttämisen keinoja, puhutteluja armeijan malliin, ryhmän jäsenet ovat tasavertaisia silmissäni, (toteutunee varsin hyvin), vaadin oikeita suorituksia, ymmärtänen huumorin paikan asian niin kohdalle osuessa, pidän vissin huolen siitä, että mukana oleva tyttö on tasavertaisena mukana ja mamu-poikaa ei kohdella kuin tasavertaisena, ei paremmin eikä huonommin, samalla tavalla vain. ADHD-poika, joka koulussa hajottaa paikkoja ja karkailee, ei aiheuta pienintäkään ongelmaa ryhmässä, rajat ovat yksinkertaiset ja selvät ja niistä pidetään kiinni. läpäläpäläpä. Lopetan aiheettoman itsekehun tähän. Ja asiaan.

Soturinpäiväni ovat taakse jääneet. Kasvatanko tiedostamattani uutta soturipolvea? Laahaako oppimani, perimäni, asenteeni ja kaikki muu mukana niin, että opetan tiedostamatta myös soturinpoikasia? Ovatko vuosituhansien geenimerkit niin vallitsevia, että ne puskevat läpi: yhteisö tarvitsee uusia ja nuoria sotureita, wanha stara roikkuu kehissä ja ammentaa hyvässä uskossa ja tahdossa oppia nuorelle polvelle ja jonkinlainen sotiluus lyö läpi, vaikka sitä ei millään tavoin edes tiedosta?

Korostan: minkäänlaisesta armeijameiningistä ei ole kyse, ei taatusti. Mutta jotkut soturiuden ja sotiluuden teemat lyövät läpi siitä huolimatta. Mistä se kumpuaa? Onko se meidän geeneissämme niin vahvasti?
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#2
On se.

Samat on murheet ja harrastukset :)

Lisäys: on maar sitä huumoria ja leppoisuuttakin mukana.
 
#3
Soturinpäiväni ovat taakse jääneet. Kasvatanko tiedostamattani uutta soturipolvea?
Jos et nyt varsinaisesti kasvata uutta soturisukupolvea, niin ainakin opetat erinäisiä valmiuksia ja sosiaalisuutta, jotka puoltavat nuorten menestymistä soturin tiellä, mikäli he sille vanhemmalla iällä päättävät lähteä - tai se on heidän aikanaan ylipäätään heille järkevällä tavalla mahdollista.

Tuo kuvailemasi toimintatapa on ihan perinteistä peruskasvatusta ja samalla hyvää vaihtelua nykyajan pehmeille höpötyksille. Pieni kuri ja selkeiden pelisääntöjen noudattaminen ei suinkaan tee pahaa.
 

AKE-ukki

Kenraali
Lahjoittaja
#4
Mielestäni huru-ukkojen tärkein tehtävä kautta-aikojen on ja on ollut... siirtää kokemus-peräisten oikeiden arvojen siirto seuraaville sukupolville! Ei tuputtamalla väkisin vaan ohjaamalla viisaasti.
 
Viimeksi muokattu:
#5
Valmennan ja ohjaan tuollaista 12 pojan porukkaa. Yritän kehittää näitä pelaamaan yhteen ja kasvamaan joukkueeksi. Vaadin vastuunottamista, toisten huomioimista ja sovittujen asioiden hoitamista. Yritän opettaa myös rehellisyyttä ja sitä, kuinka totellaan perusteltuja ohjeita ja määräyksiä. Jos poikia kohdellaan väärin esim. turnauksissa, riehaannun heidän puolestaan ja osoitan, että olen heidän puolellaan. Tuttua varmasti kaikille junioreita ohjaaville. Ja nyt tässä kohtaa teen selväksi, että olen vajavainen itsekin, silkka ihminen vain, ei enempää eikä toisaalta vähempääkään. Miten tällainen avaus mp-foorumilla?

Olen huomannut, että tiedostamattani olen ottanut toimintaan mukaan monia armeijasta tuttuja asioita. En tarkoita, että seisotan rivissä ja poistutan taakse tai käsken pitää paidan ylänappia kiinni, ei mitään sellaista. Mutta olen huomannut, että käytän armeijasta tuttuja ryhmäyttämisen keinoja, puhutteluja armeijan malliin, ryhmän jäsenet ovat tasavertaisia silmissäni, (toteutunee varsin hyvin), vaadin oikeita suorituksia, ymmärtänen huumorin paikan asian niin kohdalle osuessa, pidän vissin huolen siitä, että mukana oleva tyttö on tasavertaisena mukana ja mamu-poikaa ei kohdella kuin tasavertaisena, ei paremmin eikä huonommin, samalla tavalla vain. ADHD-poika, joka koulussa hajottaa paikkoja ja karkailee, ei aiheuta pienintäkään ongelmaa ryhmässä, rajat ovat yksinkertaiset ja selvät ja niistä pidetään kiinni. läpäläpäläpä. Lopetan aiheettoman itsekehun tähän. Ja asiaan.

Soturinpäiväni ovat taakse jääneet. Kasvatanko tiedostamattani uutta soturipolvea? Laahaako oppimani, perimäni, asenteeni ja kaikki muu mukana niin, että opetan tiedostamatta myös soturinpoikasia? Ovatko vuosituhansien geenimerkit niin vallitsevia, että ne puskevat läpi: yhteisö tarvitsee uusia ja nuoria sotureita, wanha stara roikkuu kehissä ja ammentaa hyvässä uskossa ja tahdossa oppia nuorelle polvelle ja jonkinlainen sotiluus lyö läpi, vaikka sitä ei millään tavoin edes tiedosta?

Korostan: minkäänlaisesta armeijameiningistä ei ole kyse, ei taatusti. Mutta jotkut soturiuden ja sotiluuden teemat lyövät läpi siitä huolimatta. Mistä se kumpuaa? Onko se meidän geeneissämme niin vahvasti?
Tätä samaa sitä yritetään täälläkin. Kunnon kansalaisia. Työelämään. Ammattiopistossa.
 
#6
Olen huomannut, että tiedostamattani olen ottanut toimintaan mukaan monia armeijasta tuttuja asioita. En tarkoita, että seisotan rivissä ja poistutan taakse tai käsken pitää paidan ylänappia kiinni, ei mitään sellaista. Mutta olen huomannut, että käytän armeijasta tuttuja ryhmäyttämisen keinoja, puhutteluja armeijan malliin, ryhmän jäsenet ovat tasavertaisia silmissäni, (toteutunee varsin hyvin), vaadin oikeita suorituksia, ymmärtänen huumorin paikan asian niin kohdalle osuessa, pidän vissin huolen siitä, että mukana oleva tyttö on tasavertaisena mukana ja mamu-poikaa ei kohdella kuin tasavertaisena, ei paremmin eikä huonommin, samalla tavalla vain. ADHD-poika, joka koulussa hajottaa paikkoja ja karkailee, ei aiheuta pienintäkään ongelmaa ryhmässä, rajat ovat yksinkertaiset ja selvät ja niistä pidetään kiinni.
Tuossahan menee moni asia ihan eri tavalla kuin peruskoulussa!

Soturinpäiväni ovat taakse jääneet. Kasvatanko tiedostamattani uutta soturipolvea? Laahaako oppimani, perimäni, asenteeni ja kaikki muu mukana niin, että opetan tiedostamatta myös soturinpoikasia? Ovatko vuosituhansien geenimerkit niin vallitsevia, että ne puskevat läpi: yhteisö tarvitsee uusia ja nuoria sotureita, wanha stara roikkuu kehissä ja ammentaa hyvässä uskossa ja tahdossa oppia nuorelle polvelle ja jonkinlainen sotiluus lyö läpi, vaikka sitä ei millään tavoin edes tiedosta?

Korostan: minkäänlaisesta armeijameiningistä ei ole kyse, ei taatusti. Mutta jotkut soturiuden ja sotiluuden teemat lyövät läpi siitä huolimatta. Mistä se kumpuaa? Onko se meidän geeneissämme niin vahvasti?
Hyvä se on oppia jo nuorella iällä tekemään ryhmässä pitkäkestoista tavoitteellista toimintaa. Koulujärjestelmä ei siihen totisesti ohjaa ja eivätpä monet tunnu ikinä tekevän sitä työelämässäkään.
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#7
Hmm, kun toimin peruskoulussa opettajien sijaisena ennen varusmiespalvelustani niin toimintamallini oli hyvinkin sotilaallinen.
Mistä se kumpusi ellei geenistöstä ja jo aiemmin opitusta mallista?
 

OldSkool

Kapteeni
Lahjoittaja
#8
Valmennan ja ohjaan tuollaista 12 pojan porukkaa. Yritän kehittää näitä pelaamaan yhteen ja kasvamaan joukkueeksi. Vaadin vastuunottamista, toisten huomioimista ja sovittujen asioiden hoitamista. Yritän opettaa myös rehellisyyttä ja sitä, kuinka totellaan perusteltuja ohjeita ja määräyksiä. Jos poikia kohdellaan väärin esim. turnauksissa, riehaannun heidän puolestaan ja osoitan, että olen heidän puolellaan. Tuttua varmasti kaikille junioreita ohjaaville. Ja nyt tässä kohtaa teen selväksi, että olen vajavainen itsekin, silkka ihminen vain, ei enempää eikä toisaalta vähempääkään. Miten tällainen avaus mp-foorumilla?

Olen huomannut, että tiedostamattani olen ottanut toimintaan mukaan monia armeijasta tuttuja asioita. En tarkoita, että seisotan rivissä ja poistutan taakse tai käsken pitää paidan ylänappia kiinni, ei mitään sellaista. Mutta olen huomannut, että käytän armeijasta tuttuja ryhmäyttämisen keinoja, puhutteluja armeijan malliin, ryhmän jäsenet ovat tasavertaisia silmissäni, (toteutunee varsin hyvin), vaadin oikeita suorituksia, ymmärtänen huumorin paikan asian niin kohdalle osuessa, pidän vissin huolen siitä, että mukana oleva tyttö on tasavertaisena mukana ja mamu-poikaa ei kohdella kuin tasavertaisena, ei paremmin eikä huonommin, samalla tavalla vain. ADHD-poika, joka koulussa hajottaa paikkoja ja karkailee, ei aiheuta pienintäkään ongelmaa ryhmässä, rajat ovat yksinkertaiset ja selvät ja niistä pidetään kiinni. läpäläpäläpä. Lopetan aiheettoman itsekehun tähän. Ja asiaan.

Soturinpäiväni ovat taakse jääneet. Kasvatanko tiedostamattani uutta soturipolvea? Laahaako oppimani, perimäni, asenteeni ja kaikki muu mukana niin, että opetan tiedostamatta myös soturinpoikasia? Ovatko vuosituhansien geenimerkit niin vallitsevia, että ne puskevat läpi: yhteisö tarvitsee uusia ja nuoria sotureita, wanha stara roikkuu kehissä ja ammentaa hyvässä uskossa ja tahdossa oppia nuorelle polvelle ja jonkinlainen sotiluus lyö läpi, vaikka sitä ei millään tavoin edes tiedosta?

Korostan: minkäänlaisesta armeijameiningistä ei ole kyse, ei taatusti. Mutta jotkut soturiuden ja sotiluuden teemat lyövät läpi siitä huolimatta. Mistä se kumpuaa? Onko se meidän geeneissämme niin vahvasti?
Hyvä avaus! Mutta sanoisin että soturi-viittaus on hieman liioitteleva ... mielestäni käsittelet ryhmää tyylikkäästi siten, että ryhmästä kasvaa vahvempi kuin kukin yksilö erikseen. Ja mahdollistat yksilöiden kehittymisen samalla.
Vaihdapa "valmennan" -sanan paikalle vaikka "kapellimestarina johdan orkesteria" tai "talkooviikonlopun mestarina annan selkeitä ja perusteltuja määräyksiä". Ihan samat periaatteet toimii varsin laajasti. Joten älä ole huolissasi soturi-viittauksesta, siitä tulee enemmän mielikuva että porukka alkaa ottaa huiveja ja tatuointeja.

Kasvatatko tiedostamattasi? No ei todellakaan tiedostamatta. Käytät mielestäsi aidosti toimivinta sapluunaa. Jos mielestäsi paremmin toimisi vaikka Suffeli-patukoilla lahjominen, päätyisit käyttämään sitä ... mutta et.
Laahaako perimä, asenne, kaikki opittu mukana? Totta kai! Ja HYVÄ niin. Meillä Suomessa ei ihan helpolla lähdetä johtamisoppien tuonti-ideoihin eli erilaisiin hullutuksiin joukon kanssa toimimisesta. Olkoon se sitten geeneistä tulevaa, mielestäni hyvä homma.
Yhteisö tarvitsee ... no kokemuksen ja hyvän mallin opettamista. Jos siinä on samantapaisia teemoja kuin soturiudessa niin miksi olla asiasta yliherkkänä? (et ole, mainitsin vaan).

Olen itse kopioinut, oppinut, apinoinut lukuisilta mielestäni hyviltä tyypeiltä vastaavanlaisia hyviä toimintamalleja. Myös toimiessani kertausharjoituksissa. Joista taas olen vienyt siviilitehtäviin monta mallia... esimerkiksi sen, että otan selvää, onko "alainen" (tiimin jäsen) ymmärtänyt mitä pitää tehdä. Ja lupaan että vaikka en todellakaan suunnittele ja keksi tai hyväksy jokaista yksityiskohtaista tehtävää (IT-alalla), niin aina hankin päätöksen kun minulle kerrotaan pulmasta. Osaan ja haluan tunnustaa vajavaisuuteni, sillä sen avulla tiimi pystyy olemaan enemmän kuin yksikään yksilö.
Tråådin otsikko "HURU-UKOT" on epäonnistunut, sillä puhe on kokemuksen ja toimivien käytäntöjen siirtämisestä. Jos tällaisen homman kuvaisi jollekin Tekesille tai brändityöryhmälle vähän myyvemmällä nimellä niin apurahaa alkaisi ropista ... nuorisotyöhön...?
 

vehamala

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#9
........
Jos tällaisen homman kuvaisi jollekin Tekesille tai brändityöryhmälle vähän myyvemmällä nimellä niin apurahaa alkaisi ropista ... nuorisotyöhön...?
Oldskool on sisäistänyt hyvin maamme julkisen rahanjaon ytimen - kelmusetti täynnä hienoja käppyröitä ja myyvää terminologiaa - mieluummin vielä kalliin konsulentin tekemänä - ja kas, rahaa tulee kuin rännistä.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#11
Tämän voi käsittää oikein ja tämän voi käsittää väärin... :D
Olen vuosia opetellut tapaa suhtautua kaikkiin samalla tavalla. Ei ylimääräistä paapomista ketään kohtaan, toisaalta ei mitään ennakkoluulojakaan. Jos se jollekin on ollut itsestään selvää osaamista, okei, minulle ei ole ollut ja olen joutunut sitä opettelemaan.
 

crane

Kenraali
Lahjoittaja
#12
Tuo kuvailemasi toimintatapa on ihan perinteistä peruskasvatusta ja samalla hyvää vaihtelua nykyajan pehmeille höpötyksille. Pieni kuri ja selkeiden pelisääntöjen noudattaminen ei suinkaan tee pahaa.
Tuota nuoret kasvaessaan tarvivat. Kuria ja rajoja, niitä täytyy olla ja lapset tiedostamattaan niitä kaipaavatkin. Monesti käyttäytymishäiriöt on vain hätähuutoa,kun ei ole asetettu rajoja nuorempana.