Hybridistä opitte vasta venäjän opettaessa

Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
#1
Jouduin puolivahingossa häpeälliseen toimintaan jonka tarkoitus on jengiyttää, ja valmistella ryhmiä jotka muutetaan tulevaisuudessa separatisti liikehdinnäksi.
Venäjälle ei pitkään ole riittänyt vain netissä trollailu vaan on jalkauduttu häiritsemään ihmisiä.
Nämä ihmiset ovat ovelasti kerätty valtiolle katkerista varattomista joita osin kiristetään ja lahjotaan.
Heitä löydetään varsin paljon venäjämielisten ja lahjottujen sosiaalivirkailijoiden avulla.

Painostus on levinnyt median ja toimittajien lisäksi kommenttipalstoilla päivittäin vaikuttavien tavisten painostukseen ja täällä on pari vuotta käytetty todisteita jättämätöntä tekniikkaa kuin jenkeissä, eli pienin 20-100GHz repuissa/autoissa kannettavin mikroaaltokojein osoitellaan ihmisiä kaupungissakin, ja esimerkiksi osoitellaan nipistävällä mikrosäteellä toimittajia vatsaan ja uhataan lapsettomuudella; moni median väestä jo kirjoittaa mitä ei haluaisi.
Valittettavasti mikrosäteily ei ole rakettitiedettä ja moni nuori youtubessakin virittelee näitä magnetroneja.

Tulisi pyytää korkeakoulutettujen ihmisten suunnitella pieniä kojeita joilla voi kuvantaa ja todistaa kyseistä häirintää mutta sitä kehittää aivan liian harva. Jenkeissä laitteilla on jo kysyntää, siellä on tubessa jo tuhansittain "gang stalking" videoita koska ihmisiä häiritään kyseisellä tavalla.

(Huomioikaa että painostukseen valitut uhrit ovat psygologisesti profiloituja valittuja varattomia ja todella yksinäisiä vaikka olisivatkin hyviä tyyppejä, ja heitä on helpompi suostutella ja kiristää kuin teitä isänmaallisihenkisiä.)

Näin kirjoitin muualle:
Venäjämielisille, vuosia sitten tarkoituksella sosiaalialalle värvätyille henkilöille on annettu tehtävä löytää varattomia asunnottomia, ja niistä kirjoituskykyisiä/häiriköintikykyisiä, ja heille annetaan asuntoja tietyistä venäjämielisten vahtimista asuntoyhteisöistä, ja myöhemmin parempi asunto venäjämielistettäviltä alueilta jos he sitoutuvat venäläiseen naiseen, johon heitä painostetaan. Heitä kiristetään ja lahjotaan.
Nämä venäläiset naiset ovat aidosti motivoituneita ja heille on luvattu lapset talo ja suomen kansalaisuus ja heille opetetaan joukolla suomen kieltä.

Värvättävän/häirittävän kohteen naapuriasuntoihin on sijoitettu. Toisesta asunnosta mikrosätein osoitellen heidän ei anneta nukkua, ja siihen lisätty (oikea) vaino liittyy myöhempään tilanteeseen jossa venäjämielisen psykiatrin on helppo todistaa uhrin faktat harhoiksi, eikä kukaan lahjomaton lääkärikään usko uhria. Tässä tilanteessa lääkäreiden lempikysymykset koskevat vainoa ja unettomuutta josta he toivovat uhrin puhuvan, ja he saattavat näyttää unohtavan että mainitsit joitain fyysisiä akuutteja kipuja.

Nämä mikrosäteet ovat syy sydänkuolemiin oulunseudulla - he tekevät sitä nukkuvalle, sammuneelle,
ja pitkältä kuntolenkiltä palaavalle - hänen rasittunutta sydäntä häiritään mikrosätein eikä se kye kunnolla
lepäämään kun säteet häiritsevät hermostoa sydämen ja selkäytimen alueella.
Sammuneen, kiristykseen suostumattoman ihmisen sydäntä häiritään tämän nukkuessa. Todisteita ei jää.

Nämä isommat laitteet häiritsevät motoriikkaa päähän osoitettuna ja muut värvätyt ovat puhuneet aiheutetuista kolareista, ja hukkumisista, joista ei jäänyt todisteita rikollisuudesta.

Jos asuntoyhteisöä lähestyy poliisi yms niin laitteet ovat määrä siirtää rapussa tai parvekkeen kautta toiseen myös venäjän hallitsemaan asunttoon.
Heillä on myös poliisissa pari miestä joita kiristetään ilkeästi joten joistain asioista he saavat tiedon.
He jatkuvasti yrittävät saada miehiä Elisaan töihin, ja heitä kiinnostaa ulospäin menevien tietojen manipulointi ja eritoten mil.fi ja eduskunta.fi osoitteisiin sähköposteihin menevät viestit.
Postissa venäjämielinen mies välillä pystyy tutkia mitä postia eräät saavat.

He vaihtavat miehiä joita liikuskelee kohteen ympärillä reppussa kannettavien mikroaalto-magnetronien kanssa. He vaihtavat miehiä myös koska akut loppuvat.
Bussissa istuessasi heitä voi olla useita. He osoittelevat usein vatsaan, he haluavat énnen sanallista uhkailua yrittää saada uhrin sairaalaan mikrosäteilyllä väliaikaisesti tuotetulla kivulla; toivovat uhrin luulevan että on pahoja sappikiviä, tai häikkää maksassa. Nämä valinnat siksi että on vain tiettyjä elimiä joissa tämä korkea mikrosäteily suuremmin nipistää.

Sairaalassa ei toistuvasti löydetä sairautta, se lisää luottamuspuutetta ja ellei uhri valita kohtaamastaan vainosta,
uhrille tullaan sanomaan että vaino laantuu jos tämä hankkii jollain verukkeella itsensä psykiatriselle osastolle.
Tämä luo turvaa rikollisille. Vasta tämän jälkeen uhrille kerrotaan tietoa jolla suostutellaan trolli/häiriköinti/vainoamis työhön.

He näkevät yläkerrasta alakertaan
tarkalla lämpökameralla, ja sovellus tulkitsee sormiliikkeesi tai he katsovat nauhoituksen
hidastettuna - ei tarvita edes hakkerointia. Tässä venäjän asuntokauppojen syitä.

He tekevät myös aktiivista tekaistua rasismia propagandana, esimerkiksi "suomiradikaalit" ryhmään on ujuttautunut muutama heistä ja he tönivät maahanmuuttajia yms. He yrittävät kaveerata häirittävää henkilöä ja esittää maahanmuuttajille että hän olisi näiden rasistien kaveri. Sen jälkeen he yrittävät kerätä maahanmuuttajia kostamaan tälle uhrille.
Toinen suuri hyöty venäläismielisille on että moni sota-alueelta karkuun lähtenyt saadaan
nyt maassamme tiettyyn mielentilaan kun he ovat mukana jengityyppisessä toiminnassa jonka joskus tulevaisuudessa on tarkoitus muuttua separatisti liikehdinnäksi.
Tämä on todellinen tarkoitus asialle jota asiasta tietämättömät kaiken disinformaation keskellä kutsuvat "gang stalk" nimellä keskustelupalstoilla ja teitä yritetään pitää turvantunteessa ajattelemassa että venäjää kiinnostaa vain operaatiot kaukana suomesta, mutta todellisuudessa täällä on pitkään yritetty horjuttaa poliisia ja ottaa otetta siitä, koska hybriditoiminta alkaa siitä.
 
Viimeksi muokattu:
#2
ollaan siis soluttauduttu virkoihin ja panostettu tekniikoihin joista ei jää todisteita, kuten ei stasin zersetsungin pohjalta kehitetystä psygologisesta vainostakaan.
 
#3
http://maanpuolustus.net/forums/iltavapaat.26/ saattaapi olla parempi paikka tälle kirjoitukselle.
 

hessukessu

Kenraali
Lahjoittaja
#4
Kannattaisi syödä ne lääkkeet, ei mulla muuta.
 
#6
Lääkityksestä ei ole mitään hyötyä, jos sen jättää ottamatta.

Ensimmäisen kappaleen pariin ensimmäiseen lauseeseen asti ihan hyvä yritys.
 

Samses

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#8
Että semmoista. Ketju suljettu. Ja kirjoittaja myös.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Top