Eihän tähän voi muuta sanoa kun notta helvetin hyvä.
Etelähämäläistä natsilarppausta?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Eihän tähän voi muuta sanoa kun notta helvetin hyvä.
Olitko siellä south bankin Rotherhide tjms siis, jos muistan oikein? Meikäläisenkin kaita perse on niitä saunanlankkuja meinaan kerran käyttänyt, oli hieno paikka ja sai kyllä hyvän fiiliksen Lontoon kymmenen vuoden ainoasta suomalaisesta saunareissusta mieleen.Kaiffa vei mut käymään Lontoon merimieskirkossa jotta päästiin saunaan. Ensimmäistä kertaa kunnon saunassa kymmeneen vuoteen. Oli sen jälkeen niin rentoutunut olo, että meidän illanvietosta ei meinannu tulla mitään kun kesken pubi reissun rupesi nukuttamaan hemmetisti. Ihmiset jotka tunnistivat meidän suomalaisiksi, tulivat juttelemaan Suomesta ja kuinka kaunis, ja hyvä paikka se on. Joten uskokaa pois täällä pidetään meistä paljon ja usein Suomalaiset ovat arvostetussa asemassa.
Löytyy ainakin se laivajuttu ihan huumoriketjusta iltavapaista!Nimimerkki freman voisi kertoa norjalaisvitsejä kun en itse muista nyt niitä
Etelähämäläistä natsilarppausta?
Hyppäsitkö "The Bushista" tuubiin vai onko joku lähempi asema vielä?
Noh sillähän tuo menee... Central ja Bond street on kyllä aika busy hässäkkä verrattuna rauhalliseen järvi-Suomeen näin juhannuksena! Siellä näyttää olevan kuitenkin +22c ja puolipilvistä, eipä hassumpaa. Itse kävin yhtenä jussina kävelemässä Seven Sistersin Eastbounesta Newportiin asti, jossa ostin säkkiolutta ja totesin 'fuck it', kaltaiseni kivääri-sherpa kantaa nää Brightoniin saakka . Minkä tein. I miss that day.Bushista Bond Streetille ja sieltä Canada Waterille. 5-10 minuutin kävely.
Eilen savusauna. Ensimmäiset löylyt hivenen kipakat. Välillä järveen jäähtymään. Sitten kiuas oli jo tasoittunut optimaaliseksi, viiveellä tuleva pehmeä kosteanlämmin löyhähdys, jollaista ei lähde kuin savusaunasta. Vastalla kaverin selän pieksämistä, taas järveen.Joo, kyllä suomalaiseen perinteeseen kuulu sauna, varmasti hienoa saunoa pikku paussin jälkeen.
tämä oli uusi vitsinäNimimerkki freman voisi kertoa norjalaisvitsejä kun en itse muista nyt niitä
Kotona ollaan täällä meilläkin, veden lähelle mennään, kun se on turvallisesti saunaämpärissä, hyvää jussia kaikille voorumin porukoille!Hyvää Jussia täältä Lontoosta. En tajunnut että vaimo kuolemasta seuraava viikonloppu on meidän suosikki. Mulla oli tarkoitus vuokrata auto ja ajaa jonnekin, mutta sää on sateinen ja aamulla oli taas oranssi varoitus päätin jättää välistä. Merimieskirkolle ei pääse saunaan, mutta kauppa on kuulemma auki. Ehkä mä pidän itsekseni juhannusta tänä vuonna.