Hyvällä johtamisella säästää silkkaa rahaa

Tvälups

Ylipäällikkö
11.12.2013 klo 16:50
Hyvällä johtamisella säästää silkkaa rahaa
Oulussa on selvitetty, että hyvällä johtamisella voi säästää satoja tuhansia euroja vuodessa. Työterveyslaitos on tutkinut Oulun ruoka-ja siivouspalveluja tuottavan Serviisin johtamista.

Kuva: YLE
Mistä on kyse?
  • Hyvällä johtaisella voi syntyä säästöjä kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin vuodessa.
  • Työkyvyttömyydestä aiheutuvat kustannukset pienenivät, kun työntekijöiden tehtäviä kevennettiin vastaamaan jaksamista.
  • Työterveyslaitoksen tutkimuksessa todettiin, että sairauslomien määrä väheni ja työurat pitenivät.
Tutkimuksessa selvisi, että työkyvyttömyydestä johtuvat kustannukset pienenivät ja sairauspoissaolot vähentyivät, kun työntekijöiden tehtäviä kevennettiin vastaamaan omaa jaksamista. Kaupungin liikelaitos voisi säästää esimerkiksi työhyvinvointiin perehtyneen työntekijän avulla jopa yli 600 000 euroon vuodessa.

Kunnallinen liikelaitos voi vähentää kustannuksiaan merkittävästi, kun se panostaa työkykyjohtamiseen. Samalla työntekijöiden urat pitenevät.

Hyvinvointikoordinaattori tukee sekä esimiehiä että työntekijöitä
Suomessa aivan uudenlaisena työkykyjohtamisen ratkaisuna liikelaitos perusti työhyvinvointikoordinaattorin toimen. Hän ohjaa ja tukee esimiehiä ja työntekijöitä neuvotellen. Yhtenä olennaisena tehtävänä on tukea henkilöstösuunnittelua yli tiimirajojen ja kehittää koko liikelaitoksen kannalta järkevää henkilöstörakennetta.

- Työhyvinvointikoordinaattorimme on tukija, sparraaja, esimerkkien antaja, verkostojen luoja ja asenteiden muuttaja. Hän toimii linkkinä johdon, työntekijöiden, esimiesten ja yhteistyökumppaneiden välillä, kertoo Oulun Serviisin johtaja Riitta Lappalainen.

Sairauslomien määrä väheni ja työurat jatkuvat
- Hänen työnsä ansiosta työnantajan työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyvät maksut eivät ole lähteneet nousuun, vaikka työntekijämme ovat ikääntyneet ja heidän määränsä on kasvanut kuntaliitosten myötä. Kokeneet, osaavat työntekijät ovat jatkaneet työuriaan ja sairauslomien määrä on vähentynyt, iloitsee Lappalainen.

- Työssä jatkamisen polkuihin osallistuu työpaikan lisäksi usein niin KELA, työterveyshuolto, muu terveydenhuolto, kuntoutuspalvelut kuin työeläkevakuutusyhtiökin. Yksilötasolla kokonaisuutta on vaikea saada toimimaan. Koordinaattorin rooli työssä jatkamisen polun sujuvoittajana ja jopa mahdollistajana on valtavan tärkeä, sanoo tutkimusta johtanut vanhempi asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti Työterveyslaitoksesta.

Tutkimus toteutettiin Oulun kaupungissa 2012-2013 ja tutkimuksen toteutukseen osallistuivat Oulun kaupunki, Liikelaitos Oulun Serviisi ja Oulun Työterveys. Tutkimusta ovat rahoittaneet Työsuojelurahasto ja Työterveyslaitos.
 
Onneksi Puolustusvoimat on erityisesti johtamiseen erikoistunut valtionlaitos.
 
Työhyvinvointikoordinaattori...

Eli liikelaitokseen palkattiin uusi työntekijä tekemään johdon hommia, koska liikelaitoksen johto on epäpätevä. Halvemmalla olisi päässyt johtajat vaihtamalla, kuten olisi kuulunut tehdä johdon hukatessa yrityksen resursseja.
 
Puolustusvoimat on erikoistunut kaikkeen johtamiseen.

Työhyvinvointikoordinaattori

Mikä ihme on työhyvinvointikoordinaattori tai ylipäätään whatever koordinaattori? Jos ei muuta, niin ainakin täysin ala-arvoista suomen kieltä.
 
Back
Top