Ilmastopsykoosi -ketju

– Annan aplodit Suomen kunnianhimoiselle tavoitteelle tulla hiilineutraaliksi maaksi jo vuoteen 2035 mennessä.

Maanosan ykkösnainen korosti, että Suomen ilmastotavoitteisiin käyttämä rahaosuus on paljon suurempi kuin mitä komissio edellyttäisi.

52388395-1118x629.jpg

– Ylitätte vaatimukset. Se on erinomaista, hän suitsutti.

leipajono.png

Ryskijä jo maalailee sen mikä on jo muutenkin tiedetty, ilmastohullujen kanssa eri mieltä olevat ovat salaliittoteorioihin uskovia, tietysti rokotevastaisia ja aivan varmasti putinisteja.

"Hän aprikoi, että seuraava kiivaiden taistelun kohde voi löytyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltämisestä, joka on jo nyt yleistä salaliittoteoriapiireissä."

Eikä saa uhmata, etenkään Brysselin komissiota vaikka se veisi rahat, metsät, maatalouden ja pohjavedet:

"Suomessa ei uhmata omaa hallintoa samalla tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, vaan täällä sama ilmiö kanavoituu usein EU:n legitimiteetin kyseenalaistamisena."

Samaan nippuun kaikki, tietysti.
 
Viimeksi muokattu:
– Annan aplodit Suomen kunnianhimoiselle tavoitteelle tulla hiilineutraaliksi maaksi jo vuoteen 2035 mennessä.

Maanosan ykkösnainen korosti, että Suomen ilmastotavoitteisiin käyttämä rahaosuus on paljon suurempi kuin mitä komissio edellyttäisi.

52388395-1118x629.jpg

– Ylitätte vaatimukset. Se on erinomaista, hän suitsutti.

leipajono.png

Löytyykö vedonlyötipaikkaa tähän "Suomen vastuu realisoituisi ainoastaan, jos elpymisvälineestä lainaa ottanut jäsenvaltio ei pystyisi maksamaan lainaansa takaisin tai takausvastuussa olevat jäsenvaltiot eivät pystyisi suoriutumaan vastuustaan."... aika pienellä riskillä voisi lyödä vetoa että realisoituu.
 
Ei löydy.
 
Voi voi, mistä nyt uusi kauhistelun aihe ilmastouskovaisille kun Australian koralliriutat ovat parhaimmassa kunnossa koskaan?
Sky News Australia, vaikka välillä osuu jutuillaan ihan terävästi, on tämän tästä ainakin ilmasto kysymyksiin liittyen kerrottu olevan faktan tarkastuksen suhteen leväperäinen. Toki kaivelematta syvemmin, paha sanoa onko nyt tämmöinen tapaus. Mutta siltä hieman vaikuttaisi...
 
Teollisuudessa on paljon prosesseja joissa perinteinen hiilidioksidia tuottava menetelmä pitäisi korvata vedyllä.
Yksi niistä on ammoniakin valmistaminen. Se on typpilannotteiden tärkeä raaka-aine.
Tällä hetkellä siinä käytetään metaania (maakaasu) mutta on hyvin selvää että selvää että siinäkin pitää siirtyä vetyyn.
Tämä Haber-Bosch menetelmä tuottaa 1% koko mailman hiilidioksidista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haber–Bosch-menetelmä#Ympäristövaikutukset

Terästeollisuus tuottaa 7-9% mailman hiilidioksidista.
Hiilen sijasta raudan pelkistämiseen voidaan käyttää vetyä.
Tätä taustaa vasten ydinvoimalan rakentaminen Hanhikiveen Raahen terästehtaan naapurin on hyvin järkevää.

Meriliikenne tarvitsee vetyä joko suoraan tai sitten ns ”sähköpolttoaineena”.

Sähköpolttoaine tarkoittaa sitä että tuotettuun vetyyn yhdistetään hiiltä joko ilman taikka savukaasujen hiilidioksiidista.
Silloin sitä voidaan käyttää mm mäntämoottoreissa. Tietenkin tämä on kallista.

Vedyn valmistaminen elektrolyysillä CO2-vapaasti vaati paljon sähköä.
Emme pysty siihen muuten kuin rakentamalla uusia ydinvoimaloita. Epävarman tuulivoiman varaan sitä ei voi laskea.

Hiilidioksidista päästään eroon, mutta se vaatisi enemmän talousosaamista.
Mitä huonommin taloudella menee sitä vaikeampi on tehdä vety-investointeja jotka vähentävät CO2-päästöjä.
 
Marseillen rannoille hyökyi jätettä. Poikkeuksellisten jätemäärien syynä tietysti poikkeuksellinen sää ja ilmastomuutos.
 
Sähköpolttoaine tarkoittaa sitä että tuotettuun vetyyn yhdistetään hiiltä joko ilman taikka savukaasujen hiilidioksiidista.
Silloin sitä voidaan käyttää mm mäntämoottoreissa. Tietenkin tämä on kallista.

Vedyn valmistaminen elektrolyysillä CO2-vapaasti vaati paljon sähköä.
Emme pysty siihen muuten kuin rakentamalla uusia ydinvoimaloita. Epävarman tuulivoiman varaan sitä ei voi laskea.

Hiilidioksidista päästään eroon, mutta se vaatisi enemmän talousosaamista.
Mitä huonommin taloudella menee sitä vaikeampi on tehdä vety-investointeja jotka vähentävät CO2-päästöjä.
Ei vain tehdä Suomessa terästä. Problem solved ja voidaan mainostaa edelläkävijämäistä hiilineutraaliutta, esimerkkinä muulle maailmalle.
 
Ei vain tehdä Suomessa terästä. Problem solved ja voidaan mainostaa edelläkävijämäistä hiilineutraaliutta, esimerkkinä muulle maailmalle.

Ja kun teräksen käyttöä ei voi lopettaa, niin sitten katetaan koko teräsmarkkina jollain hiilivoimalla tuotetulla tuontiteräksellä. Ilmasto pelastuu. Älyvapaata.
 
Ei vain tehdä Suomessa terästä. Problem solved ja voidaan mainostaa edelläkävijämäistä hiilineutraaliutta, esimerkkinä muulle maailmalle.

Ja mainitusta ammoniakistakin päästään kivasti eroon, kun ei viljellä enää maata :whistle:

Sillä ei tietenkään ole merkitystä, että jotain pitäisi syödä ja teräs on oleellinen materiaali kaiken valmistamiseen.
 
Ei sillä ole väliä, jos se teräs tulee jostain muualta, kunhan se päästö ei tule Suomen rajojen sisältä. Esimerkkiä voi ottaa Helsingistä, jossa aiotaan käyttää todella paljon betonia Malmin lentokentän rakentamiseksi ja hiilidioksidipäästöt tulevat olemaan valtavia. Ongelmaa ei kuitenkaan ole, koska betoni valmistetaan muualla, niin Helsinki voi näin noudattaa hiilineutraalia strategiaansa puhtaalla omatunnolla.
 
Isukki maksaa...

Ylemmän keskiluokan lapsosia, pakko kapinoida...
 
Isukki maksaa...

Kasvatus mennyt pieleen lastensuojeluilmoa kehiin
 
Back
Top