Ilmatilaloukkaukset

Tvälups

Ylipäällikkö
Ruotsin epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa
Torstai 13.9.2012 klo 20.19

Ruotsalaisen sotilasilma-aluksen epäillään loukanneen ilmatilaa Merenkurkun alueella torstaina.

Ilmatilaloukkauksen epäillään sattuneen torstaina hieman kello 12 jälkeen.

Sotilasilma-alus oli matkalla Linköpingistä Pohjois-Ruotsiin.

Rajavartiolaitos tutkii asiaa.
 
Ruotsalaista sotilasilma-alusta epäillään ilmatilaloukkauksesta. Alus oli matkalla Linköpingistä Pohjois-Ruotsiin. Rajavartiolaitos tutkii asiaa.

yle Kotimaa

Puolustusministeriö epäilee, että ruotsalainen sotilasilma-alus on loukannut ilmatilaa Merenkurkun alueella torstaina puolenpäivän jälkeen. Rajavartiolaitos tutkii asiaa.

Puolustusministeriön mukaan eri maiden sotilasilma-alukset ovat tehneet ilmatilan loukkauksia Suomessa suhteellisen harvoin, eli muutamia kertoja vuodessa.
Elokuusta 2005 lähtien loukkauksia on ollut yhteensä 19.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana Venäjä ja Ruotsi ovat loukanneet Suomen ilmatilaa kumpikin kuusi kertaa, Yhdysvallat viisi kertaa, ja Norja sekä Belgia kerran.

Aiemmin tänä vuonna Suomen ilmatilaa on loukattu kolmesti. Elokuussa venäläistä sotilasilma-alusta epäiltiin ilmatilaloukkauksesta Suomenlahdella ja belgialaista sotilasilma-alusta Ahvenanmaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Kesäkuussa yhdysvaltalaisen valtion ilma-aluksen epäiltiin loukanneen Suomen ilmatilaa Ahvenanmaan alueella.
 
Back
Top