Irakista vetäytyminen hiljensi asekauppaa

Tvälups

Ylipäällikkö
Irakista vetäytyminen hiljensi asekauppaa
AP, YLE Uutiset 27.2. klo 10:41

Sotilaiden vetäminen Irakista hiljensi sadan suurimman aseteollisuusyrityksen kauppaa vuonna 2010, kertoo Tukholman rauhantutkimusinstituutin SIPRIn maanantaina julkistama listaus. Asejärjestelmiä ja tukitoimintoja myyvien yritysten kauppa kasvoi toissa vuonna vain prosentin, kun se vuonna 2009 kasvoi neljä ja 2008 yli kymmenen prosenttia.

Eniten kauppaa kävi vuonna 2010 yhdysvaltalainen Lockheed Martin, jonka myynnin arvo oli 35,73 miljardia dollaria eli noin 26,6 miljardia euroa.

Toiseksi suurin myynti oli brittiyhtiö BAE Systemsillä (32,88 miljardia dollaria) ja kolmanneksi suurin yhdysvaltalaisella Boeingilla (31,36 miljardia dollaria).

SIPRIn aseteollisuusasiantuntijan Susan Jacksonin mukaan talouskriisi ei vaikuttanut merkittävästi sotilasmenoihin vuonna 2010.

Suomalainen Patria on listauksessa 96. sijalla 660 miljoonan dollarin myynnillä. Vuonna 2009 Patria oli sijalla 93.

Kiinalaisyritykset eivät ole mukana listauksessa.
 
Ase ja öljyteolisuushan ovat ne suurimmat lobbarit ainakin Jenkeissä. Kun katsoo kuka näiden republikaani pressaehdokkaiden/parlamenttiehdokkaiden kampanjoiden tukijoita ovat, niin nämä kaksi alaa sielä ykkösenä yleensä kiikkuu. Eihän näillä jatkuvilla sodilla ole mitään varsinaista hyötyä itse Yhdysvaltain taloudelle, tai millekkään muulle intrestille. Ainoa joka tästä oikeasti hyötyy on juuri nämä ase- ja öljyfirmat, jotka sitten ostavat poliitikkoja isolla rahalla.

On se vain win/win, kun eka saat pari miljoonaa joltain öljyfirmalta ihan vain "hyvän tahdon eleenä" ja vinkataan ei niin varovaisesti, että jos äänestät oikein tässä ja parissa muussakin lakiehdotuksessa, jonka meidän sokeripoika nro. 58 pistää ehdolle, niin sitkun kyllästyt muutaman vuoden päästä poliitikkon leikkimiseen, niin olisi kiva konsultin paikka seiskanumeroisella vuostienestillä auki meidän firmassa. Jos et pelaa palloa, niin kyllä me parit seksiskandaalit sulle keksitään.

Lobbaus on vain laillista korruptiota.
 
niin, siinä on Obamalle miettimistä että missä on aloitettava seuraava sotaa......että raha tullee USA:lle
 
null kirjoitti:

Sodankäynnin kulut maksaa veronmaksajain karvainen kopra eli kustannukset kansallistetaan ja voitot yksityistetään. Se on raakasti sanottuna pelin henki. Kun nuorta sotakarjaakin riittää vielä, niin mikäs on sotiessa. Joskus sitten saadaan vielä ryöstösaalistakin, vaikkapa nyt sitten öljykenttiä tms. ja eikun paranee.
 
Hejsan kirjoitti:
niin, siinä on Obamalle miettimistä että missä on aloitettava seuraava sotaa......että raha tullee USA:lle

Irakin sodasta tuli kylläkin muutama triljoonan tappiot ja öljykentätkin meni kiinalaisille, jne. Yhdysvaltain hallitus ei ainakaan mitään tuosta sodasta hyötynyt.
 
Teräsmies kirjoitti:

Ok..mutta se joka voitti siinä sodassa oli varmasti Israel...Iraakin uhka on poissa ja ne Scud:ohjukset
 
Back
Top