Iranin keisarilliset asevoimat

Nikhris

Majuri
ir05_01b.jpg

Nykypäivän Iran on paljon puhuttu, mutta keskustellaampa Iranin keisarillisista asevoimista; Iranin vallankumousta edeltäneistä asevoimista. Asevoimat oli hyvin koulutetut ja varustettu modernilla kalustolla (olihan Iran USA:n ohella ainut F-14 hävittäjää lentänyt maa) - maalla oli myös hyvät suhteet Israelin kanssa ja Iran muodusti Israelin ohella Lähi-idän tärkeimmät USA:n liittolaiset (jolla tietysti oli osansa islamistisessa vallankumouksessa) - ymmärteekseni IDF ja Iranin tuolloiset asevoimat vaihtoivat koulutustakin keskenään.

F-14 konetta valmistaneen Grumman yhtiön aikoinaan tuottama filmi Iranin keisarillisten ilmavoimien uusista F-14 hävittäjistä (filmissä on aito 70-luvun jenkki-fiilistely todella hyvin esillä mainioine musiikkeineen :) )

Asevoimat julistivat itsensä neutraaliksi šaahin hallinnon kaataneessa vallankumouksessa, jota seuranneissa puhdistuksissa Iranin asevoimat kärsivät - standartisoitunut koulutustaso ja kalusto etenkin - jätten asevoimat siihen kuntoon jota vastaan Irak uskalsi hyökätä. On mielenkiintoista miettiä mitä olisi tapahtunut jos Iranin asevoimat eivät olisi julistaneet itseään neutraaliksi osapuoleksi vallankumouksessa, vaan olisivat sen sijaan tukeneet šaahia
 
Viimeksi muokattu:
Miksi muuten Iraniin myytiin F-14? Miksei jotain muuta? Miksi juuri tuo kone? Sehän oli lentotukialuksiin tarkoitettu raskas torjuntahävittäjä. Ei ihan heti tulisi mieleen moinen kone hankkia, luulisi jotain paremmin sopivia olleen, vaikka F-16 tms. jne.
 
Kaupat sovittiin vuonna 1974, jolloin F-16 oli vielä kehitysvaiheessa (ensimmäinen testilento tuona vuonna ja virallinen palvelukseen astuminen vasta neljä vuotta myöhemmin); F-14 koneen (joka vuonna 1974 oli valmis tuotantoon ja astui tuona vuonna myös USA:n viralliseen palvelukseen) ainut kilpailija Iranin kaupoille oli McDonnell Douglasin F-15, joka oli kehitetty jo siihen vaiheeseen että pystyi kilpailemaan F-14 koneen kanssa, vaikkakin astui virallisesti palvelukseen vasta vuonna 1976. Molempia koneita esiteltiin Iranille kovassa tarjouskilpailussa, jonka päätteeksi F-14 valittiin voittajaksi - voittajan valintaan liittyi varmasti myös se, että kumpaa konetta pystyttiin toimittamaan Iraniin nopeammalla syötöllä.
 
Ilmeisesti siksi juuri, että kone oli saatavilla + vahva lobbaus amerikkalaisten puolelta. Sanotaan myös, että Irania kiinnosti vielä pitkän matkan torjuntakyky. Tähän sisältyi AIM-54 Phoenix-ohjusten hankinta koneen asejärjestelmäksi.

Metkaa muuten sekin, että tällä hetkellä Iran on maailman ainoa Tomcat-käyttäjä. US Navy luopui konetyypistä jo vuosia sitten. Iranin ilmavoimat pitää koneita lentokunnossa ilmeisesti kaikenlaisilla jeesusteippiviritelmillä. Pakotteiden ja kauppasaartojen takia varaosapalvelua ja tehdasvalmistajan huoltoja ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Aika vaikuttavalta näyttää myös Iranin maavoimien kalustolista 70-luvulta ajalta ennen vallankumousta. Lista on Wikin mukainen.

Ja tässä vain kovinta kärkeä

- 300 amerikkalaista AH-1 SuperCobra tst-hekoa

- 400 M60 Pattonia

- 1200 Chieftainia ! (tilattu määrä)

- 200 ZSU-23-4 itpsv

- 500 M109 telahaupitsia

Lisäksi TOW-panssarintorjuntaohjuksia, SA-7 Strela MANPAD:ja, Hawk-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä ym.

Ja näiden lisäksi vielä hulppea määrä kalustoa, joka ei enää ihan terävimpään kärkeen kuulu. Esim. M47 Pattoneita ja T-54/55 vaunuja.
 
Miksi muuten Iraniin myytiin F-14? Miksei jotain muuta? Miksi juuri tuo kone? Sehän oli lentotukialuksiin tarkoitettu raskas torjuntahävittäjä. Ei ihan heti tulisi mieleen moinen kone hankkia, luulisi jotain paremmin sopivia olleen, vaikka F-16 tms. jne.

Iranilaiset halusivat koneen joka pystyisi torjumaan MiG-25:n. Sopivia ehdokkaita olivat vain F-14 ja F-15. Sitä en tiedä miksi sitten juuri F-14 voitti. Kehitysmaissa monesti valintoja tehdään enempi coolness-faktorilla, lahjuksia unohtamatta. Phoenix-ohjus on tietysti voinut valintaan vaikuttaa. Rahaahan shaahilla kyllä oli.

Irakin-Iranin sodan aikana israelilaiset avustivat koneen huollossa - asia mistä ollaan sittemmin oltu aika hissun & kissun. Muuta kamaa meni Iran-Contra -skandaalissa. Tämä kuvio olisi kaatanut Reaganin, ellei Ollie North olisi alkanut syntipukiksi.
 
Iran syyti tosiaan 70-luvun mittaan aivan jäätäviä summia asevarusteluunsa (fyffeä toki oli, kuten totesitkin). Mutta tiedätkö sanoa, oliko shaahilla noihin aikoihin olemassa jotain ihan kovan luokan ekspansiosuunnitelmia naapureidensa kustannuksella ? Alueellinen suurvaltahan Iran on aina halunnut tietysti olla. Ja voisin kuvitella, että amerikkalaisille vahva ja jenkkimyönteinen Iran sopi hyvin. Olihan se vielä mukava tulppa NL:n valtapyrkimyksille noilla seuduilla.
 
Eipä šaahilla mitään kummoisia suunnitelmia ollut Iranin rajojen laajentamiseksi ainakaan arabinaapuriensa kustannuksella: vain muutama vuosi ennen vallankumousta šaahi pääsi yhteisymmärrykseen Irakin Saddamin kanssa maiden rajoista. Iranin keisarillisten asevoimien iskukyvyn parantaminen oli lähinnä oman alueellisen valtansa säilyttämisestä. En tosin osaa sanoa, että miten šaahi olisi suhtautunut afghanistanilaisiin naapureihinsa ja näiden neuvostoliittolaisten kanssa tapahtuviin leikkeihin jos hän olisi pysynyt vallassa.
 
Viimeksi muokattu:
Iranin asevoimia oli joskus kuvattu tuohon aikaan liian vahvoiksi pikkusotiin ja liian heikoiksi isoihin.

Muistaakseni Israelin ja Iranin yhteistyö toimi vielä 1980, kun Iranista saatuja Phantom-tiedustelukoneiden valokuvia Osirakin ydinlaitoksesta käytettiin iskun suunnitteluun. Iran-Contra olikin sitten erikoisempaa touhua.
 
Iranin asevoimia oli joskus kuvattu tuohon aikaan liian vahvoiksi pikkusotiin ja liian heikoiksi isoihin.

Jos vallankumousta ei olisi sattanut ja Irakin ja Iranin välinen sota olisi silti syystä tai toisesta syttynyt, niin ei se sota olisi kahdeksaa vuotta kestänyt Iranin asevoimien koulutuksella ja kalustoksella; Irak olisi kyllä äkkiä ottanut kuonoonsa. Mullahien vallankumousta seuranneissa puhdistuksissa asevoimien länsimaalaisella nykypäivän sota-opilla koulutettu upseeristo karsittiin ja pakotteiden/-kauppasaartojen takia kalustoa ei voitu huoltaa standartisoidulla tavalla, jonka seurauksena länsimaalainen teho-kalusto alkoi jäädä syrjään ja korvattiin kiinalaisella/-neuvostoliittolaisella karvahattu kalustolla - puhdistuksissa karsittujen korvaajien taktista taktisempien aivojen ansiosta sitten turvauduttiin jo ensimmäisessä maailmansodassa vanhentuneisiin ihmisaalto rynnäkköihin - yhtä helvetillistä ensimmäisen maailmansodan tyylistä asemasotaa.
 
Näinhän se meni. Ja kertoo minusta samalla aika paljon myös Saddamin armeijan kyvyttömyydestä. Nämä kun eivät saaneet lopulta aikaan kuin jonkinlaisen tasapelin iranilaisten kanssa. Muistelen kyllä myös, että mullahit joutuivat sodan alkuvaiheen tappioiden takia ottamaan takaisin riviin asevoimista pois heitettyjä ammattisotilaita.
 
Irakin asevoimat eivät kokonaisuudessaan olleet kovin ammatillisia: suurin osa perusarmeijan miehistöstä oli melko vanhallisella sota-opilla koulutettua nostoväkeä - tasavaltalaiskaartin yksiköt olivat armeijan kyvykkäimpiä joukkoja, mutta sotaa ei voiteta muutaman teho-yksikön voimin. Armeijan johto oli pääosin baath puolueen valtaan tulon jälkeen ylennettyjä, jolla korvattiin enimmäkseen brittien kouluttama johto. Ilmavoimat taas olivat Lähi-idän mittapuulla hyvinkin koulutettu, mutta teknisten rajoitusten takia nämä eivät kyenneet täysillä hyödyntämään Iranin asevoimen puhdistusten (jossa meni myös suuri osa tuossa Grummanin filmissä nykyvistä amerikkalaiskoulutteisista F-14 lentäjistä) jälkeistä kaoottista tilaa sodan alkupäivinä, jolloin Irakilla olisi ollut mahdollisuus aiheuttaa huomattavaa tuhoa asevoimien kalustolle.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top