deeq
Kersantti
Iran esittelee voimiaan mittavassa sotaharjoituksessa
Iranin vallankumouskaarti on aloittanut laajan sotaharjoituksen Persianlahdella ja Hormuzin salmessa, kertoo Iranin valtiollinen TV. Harjoitus järjestetään alueella, joka on maailman raakaöljyn keskeinen kuljetusreitti
Sotaharjoitukseen osallistuvat vallankumouskaartin meri-, ilma- ja maajoukot.
Samaan aikaan Iranin ja lännen väliset jännitteet kiristyvät. Länsi pelkää, että Iranin ydinohjelma tähtää ydinaseen kehittämiseen. Iran kiistää epäilyt.
Iranin armeija järjestää usein sotaharjoituksia, joiden ilmeisenä tarkoituksena on osoittaa maan valmiutta torjua maan arkkivihollisten Israelin ja Yhdysvaltojen mahdolliset sotilastoimet.
Valtiollisen television mukaan Iran aloitti sotaharjoituksen "esitelläkseen puolustuskykyään ja päättäväisyyttään turvallisuuden ylläpitämisessä".
Keskiviikkona Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon sanoi, että sotilastoimet Irania vastaan pysyvät vaihtoehtona, vaikka Yhdysvallat pyrkii pysäyttämään Iranin toimet diplomatian ja sanktioiden keinoin.
Iran on ilmoittanut, että se vastaisi mahdolliseen hyökkäykseen muun muassa sulkemalla Hormuzin salmen. Salmen läpi kulkee 40 prosenttia maailman öljykuljetuksista.
Reuters, AP
Pari videota:
Kuvia harjoituksista:
Last edited by a moderator: