Isänmaan puolustajien päivä ruuhkauttaa itärajan

Tvälups

Ylipäällikkö
Isänmaan puolustajien päivä ruuhkauttaa itärajan
yle 23.2. klo 12:22

Venäläisten juhlapäivä on jälleen ruuhkauttanut Itärajan rajanylityspaikkoja. Ruuhkia pahentaa myös sairastapauksista johtuva normaalia pienempi miehitys rajavartioasemilla.

Venäjälle vietettävä Isänmaan puolustajien päivä on ruuhkauttanut pahoin Nuijamaan raja-aseman. Tällä hetkellä Suomeen päin on usean kilometrin mittainen henkilöautojono. Jonotusaika on yli kolme tuntia.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kutsuu ylimääräistä henkilökuntaa töihin purkamaan jonoa. Ruuhkaa on lisännyt se, että rajavartiostossa on lukuisia sairastapauksia ja kaikkia kaistoja ei ole pystytty pitämään auki.

Myös Vaalimaalla on Suomeen päin reilun kilometrin jono, jossa odotusaika on pari tuntia.

Imatran rajanylityspaikalla jonoa ei ole syntynyt, mutta liikennettä on paljon.
 
23.2.1918 olivat saksalaiset aloittaneet hyökkäyksensä kohti Petrogradia, minkä vuoksi punakaartit eivät kyenneet puolustamaan pääkaupunkia omin voimin. Tuli välttämättömäksi Petrogradin suojaamiseksi perustaa työläisten ja talonpoikien puna-armeija asevelvollisuudelle. Hyökkääjänä oli Saksan kahdeksas armeijakunta. Rääveli (Tallinna), Pihkova, Minsk ja Kiova menivät saksalaisille kovin helposti.

http://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%94%D0%B5%D0%BD%D1%8C_%D0%B7%D0%B0%D1%89%D0%B8%D1%82%D0%BD%D0%B8%D0%BA%D0%B0_%D0%9E%D1%82%D0%B5%D1%87%D0%B5%D1%81%D1%82%D0%B2%D0%B0

http://en.wikipedia.org/wiki/Defender_of_the_Fatherland_Day
 
..ja vodka virtaa. ei yhtään selvää tulli-/rajamiestä kun kaikilla on muuta kiinnostavampaa tekemistä :D
Otsikko paljastaa tekijänsä mielenlaadun ja "isänmaansa" sijainnin. hmm.. toisessa haarassahan jutustettiin nukkujista ;)

Minä kun jo tein otsikosta päätelmiä, jotta Pohjois-Karjalan pojat on lähteneet liikkeelle..
 
Olisikohan pitänyt itse mennä Äänislinnaan, Äänisen rantaan Vapauttajien muistomerkille tämän ikimuistoisen päivän kunniaksi. Taidan malttaa joulukuun alulle kuitenkin.
 
23.2.2012

KorpiSISSI kirjoitti:
Minä kun jo tein otsikosta päätelmiä, jotta Pohjois-Karjalan pojat on lähteneet liikkeelle..

No aivan oikeasti 23.2. ollaan kännissä eikä vielä krapulassa. Siksi FSB:n alainen rajavartiosto on paikalla minimimiehityksellä, kun maassa on JUHLAPÄIVÄ.

Ongelma on siinä, että ei ole oikein "miestenpäivää" Venäjällä, jolta lakkautettin työläisten ja talonpoikien puna-armeijan päivä 1990-luvun alussa, mutta koska 8.3. on naistenpäivä niin miestenpäivä ikään kuin katsosi demokratian pyörteisiin. Tämän symmetrian vuoksi se jouduttiin palauttamaan.

Päivää voidaan pitää kommunistisena, mutta se on myös venäläinen päivä siksi, että tuo punakaartien muuttaminen työläisten ja talonpoikien puna-armeijaksi oli välttämätöntä siksi, että Saksan kahdeksas armeija hyökkäsi Baltiaa pitkin kohti Petrogradi (Pietaria).

Ymmärrän kyllä, miksi Venäjällä pitää ja saa viranhaltijakin olla kännissä juuri tuon päivän.

Venäjällä on rajalla sekin ongelma, että lähinnä Suomea oleville virkapaikoille ei oikein pääse, kun siellä ei ole joukkoliikennettä vaihtoja varten. Toin kerran yhden noin 23-vuotiaan naisvääpelin kyydissäni Torfjanovkaan.

Ilmeisesti on niin, että kannattaa jäädä jo hyvissä ajoin varmuuden vuoksi pois raja-asemalta sairauden vuoksi, kun hieman myöhemmin palaaminen rajalta sinne varsinaiselle pääkallonpaikalle olisi vaivalloista.

http://www.venajaseura.com/venaja-tieto/tapakulttuuri/venajan-juhlapaivat

Tässä muuten mielenkiintoinen pätkä elokuvasta, joka oikeastaan osoittaa kulttuurin ortodoksisuuden. Tuossa rajavartija on kuin Jeesus Kristus ristinsä alla.

 
Last edited by a moderator:

Tässä on vielä rajavartijan itsensä omista kuvistaan tekemä video rajavartioston juhlahetkistä. Laulu on rajavartiojoukkojen piirissä suosittu "On meillä olkapäillämme vihreät laatat".
 
Last edited by a moderator:
Back
Top