Islamistien sota länttä vastaan

Tässä hyvä video siitä mitä lännessä olisi pitänyt oppia 911-tapahtumien jälkeen. Miksi muslimimaissa on tämä jatkuva terrori.
Eli kerrotaan miten Jihadista kirjoitetaan islamin kirjoissa.

 
EU ja Puola vääntävät parhaillaan siitä kumpi onkaan korkeammalla prioriteetilla, kansallinen laki vai EU:n lainsäädäntö.

Hyvä muistaa myös mikä on islamin kanta - sharia laki on kaikkien muiden lakien tai sopimusten yläpuolella. Tietysti kaikissa muslimienemmistöisissä maissa asia ei aina käytännössä ole näin, mutta uskonnon opin puolesta tämä on järjestys.
 
USA:ssa ollaan valmistelemassa lainsäädäntöä jolla mm. USA:sta tulisi maailman johtava islamofobiaa vastaan taistelija. Eli USA taistelisi uskonnon puolesta jonka opin kulmakiviä on taistella kaikkia ei-muslimeita (joka pitää sisällään suurimman osan amerikkalaisista) vastaan. Saapa nähdä meneekö läpi.

 
osa asukkaista protestoi tätä vastaan koska sitä mieltä että uskonnon pitäisi olla jokaisen yksityisasia sen sijaan että sitä pakkosyötetään koko ympäristölle

Juu. Vilpittömästi sanottuna epäsäännöllinen kirkonkellojen mojahtelu ei juurikaan aiheuta mitään. Mutta alituinen minareettijoiku vaatisi totuttelua kalevalaihmiseltä. Pitäjän kellojen kajahtelu on rauhallista ja rauhanomaista. Minareettijoikuilu on mielikuvissa agressiivista ja volahtelevaa. Kyllä se niin on, että perspektiivittömien vanhojen ukkojen on vaikea taipua uusille tavoille. Maailma tulee kylään - teemasto tuntuu kovin vaikealta ja mielikuvissa välähtelee ajatus siitä, mitkä päätökset tänään vaikuttavat tulevien sukupolvien elämään.

Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi näitä Maailma on tulossa kyläilemään - toki Sinun lompakollesi vielä, teemoja hierotaan naamaan joka h--tin päivä. Ei liene sattumaa, että samaan naamaan hierotaan seksuaalikaakkuja, joiden vaahdossa on paljon kirjaimia ja käsittämättömän tuntuisia seksuaaliolentoja.....kaakkujen marenkiin on upattu paljon asiaa, eikä palavia kynttilöitä sammuteta ennenkuin baakkelsi on survaistu harmaaseen kalevalapärstään.

Hajotetaan enemmän kuin rakennetaan - sukupolven päättäjät tulevat olemaan jossain kohtaa mielenkiintoisia yksilöitä historiankirjoittajille.
 
Juu. Vilpittömästi sanottuna epäsäännöllinen kirkonkellojen mojahtelu ei juurikaan aiheuta mitään. Mutta alituinen minareettijoiku vaatisi totuttelua kalevalaihmiseltä. Pitäjän kellojen kajahtelu on rauhallista ja rauhanomaista. Minareettijoikuilu on mielikuvissa agressiivista ja volahtelevaa.
Islamin uskon ylivoimaisuuttahan siinä joikhataan, tuossa sanat 1:50 asti

Kun islam on toisaalta uskonto mutta myös kuin poliittinen ideologia joka haluaa poliittista valtaa voidakseen päättää yhteiskunnan asioista, olisi mielenkiintoista tietää moniko länsimaalainen haluaisi kuunnella 5 kertaa päivässä kun yksi puolue kehuu olevansa paras puolue. En usko että Suomessa mikään puolue on edes yrittänyt saada lupaa sellaiseen vaalimainontaan.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi muslimimaissa ihmisiä tapetaan jumalanpilkan vuoksi?
Syy löytyy historiasta, Muhamed antoi esimerkin miten tällaisissa tapauksissa pitää toimia.

 
EU ja Puola vääntävät parhaillaan siitä kumpi onkaan korkeammalla prioriteetilla, kansallinen laki vai EU:n lainsäädäntö.
Miksi ihmeessä vapaakauppaliiton sopimukset menisivät kansallisten lakien edelle ?
Voiko suomessa vastaavasti esim. Kesko ja S-ryhmä sopia jotain missä ei tarvitse suomen laeista välittää ?
 
Miksi ihmeessä vapaakauppaliiton sopimukset menisivät kansallisten lakien edelle ?
Voiko suomessa vastaavasti esim. Kesko ja S-ryhmä sopia jotain missä ei tarvitse suomen laeista välittää ?
Ei EU ole enää pelkkä vapaakauppaliitto. Jotain United States of Europe tapaista ilmeisesti tavoitteena. Eli Eurooppaan samantapainen liittovaltio mitä USA on Pohjois-Amerikassa.
EU:n säännöissä lukee että EU:n lait menevät kansallisten parlamenttien päätösten yli. Mistä tuskin on paljon mainittu siinä vaiheessa kun vaikka Suomi on liittynyt jäsenmaaksi.
Kesko ja S-ryhmä ovat yrityksiä ja tietysti joutuvat sopeutumaan EU:n lakeihin jos EU:n alueella toimivat.
 
Suomi liittyi aikoinaan vapaakauppaliittoon. Sen jälkeen ei juurikaan ole äänestetty.
Näin nämä monesti menevät. Päätöksentekoa edeltävänä aikana asiaa markkinoidaan yhdenlaisella mielikuvalla mutta myöhemmin sitten huomataan ettei ihan pitänytkään paikkansa. Samanlainen kuin aiemmin tänä vuonna ajankohtainen satojen miljardien elvytyspaketti jonka piti olla ainutkertainen, tarkkarajainen ja muuta joulupukkitarinaa. Nyt on sitten jo seuraava paketti valmisteilla.

Jos palkkarengit ovat ottaneet itselleen kuulumatonta valtaa, on heidät saatettava oikeuden eteen vallankaappauksesta.
Sitä voipi yrittäää :)
 
Back
Top