Isot puolueet kannattavat puolustusmäärärahojen korotusta

Tvälups

Ylipäällikkö
#1
Karjalainen-STT-Yle 05.02.2014 07:05
Yle: Isot puolueet kannattavat puolustusmäärärahojen korotusta

Puolustusvoimat tarvitsee arvioidensa mukaan 150 miljoonaa euroa lisää rahoitusta vuoteen 2020 mennessä.
Suuret puolueet kannattavat Puolustusvoimien määrärahojen korotusta vuoden 2015 jälkeen, kertoo Yle. Vain vasemmistoliitto ja vihreät vastustavat korotuksia. Ne ehdottavat muun muassa varuskuntien karsimista.
Puolustusvoimat tarvitsee arvioidensa mukaan 150 miljoonaa euroa lisää rahoitusta vuoteen 2020 mennessä.

Puolustusrahoitusta pohtivan työryhmän johtaja kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) toteaa Ylelle, että määrärahoja on korotettava. Muuten maanpuolustuksen perusasioista joudutaan tinkimään.

yle 5.2.2014 klo 7:08
Suuret puolueet kannattavat puolustusrahojen korotusta
Puolustusvoimien määrärahojen korotus vuoden 2015 jälkeen näyttää saavan tukea suurimmilta puolueilta. Vain vasemmistoliitto ja vihreät vastustavat korotuksia ehdottaen säästökeinoiksi muun muassa varuskuntien karsimista.

Puolustusvoimat hankkii sata käytettyä Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunua Hollannista. Kuva: Puolustusvoimat
Ylen A-studio kysyi kaikilta puolueilta, pitäisikö puolustusvoimien rahoitusta kasvattaa vuoden 2015 jälkeen. Valtaosa puolueista olisi valmis viemään puolustusvoimien esillä pitämän tavoitteen seuraavaan hallitusohjelmaan.

Puolustushallinnossa laaditun arvion mukaan puolustusvoimat tarvitsee vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa lisää rahoitusta ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa. Tämän päälle tulisivat indeksikorotukset.

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen toteaa A-studiolle, että puolustuspoliittisessa selonteossa esitetty korotustarve on vähimmäisvaatimus.

– Tämä on taso, jolla puolustuskyky voidaan pitää edes tyydyttävällä tasolla. Lisärahoitus on tarpeen erityisesti puolustusmateriaalin hankkimiseksi, hän sanoo.

Kanerva: Maata ei puolusteta nykyrahoilla
Sopivaa rahoitustasoa on pohdittu syksystä lähtien selvitystyöryhmässä, jossa istuvat kaikkien puolueiden edustajat. Työryhmällä on ollut käytössään puolustushallinnon salassa pidettäviä laskelmia, joissa on arvioitu, miten leikkaukset vaikuttaisivat puolustusvoimien toimintakykyyn.

Pidämme puolustusvoimien esittämää tasoa vähimmäisvaatimuksena

- Jussi Niinistö

Ryhmää johtaa kokoomuksen Ilkka Kanerva. Hänen mukaansa puolustusvoimien laskelmat osoittavat, ettei nykyinen rahoitustaso riitä maanpuolustukseen. Ilman korotuksia joudutaan tinkimään puolustuksen perusasioista.
– Yksi vaihtoehto on todeta, että koko maata ei puolusteta. Toinen vaihtoehto on, että luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta tai kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisesta. Tai sitten luovutaan elintärkeiksi koetuista materiaalihankinnoista, Kanerva muotoilee.

Kanerva toteaa, että kokoomus on valmis viemään puolustushallinnon toivomat miljoonat seuraavan hallituksen ohjelmaan.

– Oma käsitykseni on, että noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta pitäisi pystyä turvaamaan maanpuolustukseen. Se on hyvin lähellä sitä, mitä puolustusvoimat on itse esittänyt, hän sanoo.

Oppositio tukee puolustusvoimien korotusesityksiä
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö toteaa myös perussuomalaisten kannattavan määrärahojen korotusta vähintään puolustushallinnon laskelmien mukaisesti. Niinistö viittaa erityisesti siihen, että puolustusvoimien rahoitusta on vähennetty tuntuvasti kuluvalla hallituskaudella.

Tämä on taso, jolla puolustuskyky voidaan pitää edes tyydyttävällä tasolla.

- Ari Puheloinen

– Pidämme puolustusvoimien esittämää tasoa vähimmäisvaatimuksena. Nosto merkitsisi sitä, että vain puolet Kataisen tällä vaalikaudella tehdyistä leikkauksista pystyttäisiin palauttamaan. Itse katson, että puolustusmäärärahat pitäisi palauttaa vuoden 2011 tasolle, Niinistö sanoo.
Keskustan Seppo Kääriäinen on samoilla linjoilla Niinistön kanssa.

– Keskusta on puolustusvoimien esittämän korotuksen kannalla. Enemmänkin varmaan tarvittaisiin, mutta se on realistinen tavoite, hän sanoo.

Sosiaalidemokraattien riveissä on erilaisia näkemyksiä. Selvitysryhmässä istuva Johannes Koskinen kuitenkin toteaa, että puolue kannattaa korotuksia, mutta ei naulaa niitä armeijan tavoitetasoon.

– Varmasti jonkinlaista korotusta tarvitaan, mutta ovatko nämä 50 ja 150 miljoonaa jämptisti oikeat, siihen ei ole vielä edellytyksiä ottaa kantaa.

Säästökuurin jatkuessa tulee hallinnonalan itse priorisoida toimintoja niin, etteivät keskeiset tehtävät vaarannu.

- Pekka Haavisto

Myös RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander ja kristillisdemokraattien Sari Palm kertovat, että puolueet kannattavat määrärahojen nostoa.
– Puolustusmäärärahojen osalta pohja on nähty. Täytyy olla valmiutta uskottavaan varautumiseen eli rahoituksen lisääminen riittävän kansallisen puolustuskyvyn takaamiseksi on tulevaisuudessa realismia, muotoilee Palm.

Haavisto: Lyhyempi intti ja vähemmän varuskuntia
Puolustusmäärärahoista ei kuitenkaan päätetä täydessä konsensuksessa. Vihreät ja vasemmistoliitto katsovat, että puolustushallinnon on pystyttävä säästämään myös vuoden 2015 jälkeen.

– Säästökuurin jatkuessa tulee hallinnonalan itse priorisoida toimintoja niin, etteivät keskeiset tehtävät vaarannu, toteaa kehitysministeri Pekka Haavisto.

Haavisto esittää säästökeinoiksi asepalveluksen remonttia ja varuskuntien vähennyksiä.

– Rakenteellisten uudistusten joukossa tulee tarkastella myös tiiviimpää, laadukkaampaa ja valikoivampaa tai räätälöidympää asepalvelusta sekä varuskuntaverkoston karsimista. Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa koko maata, ei kaikkia kasarmeja, hän toteaa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie hakisi säästöjä samoin keinoin kuin Haavisto.

– Pitää arvioida järjestelmää, jossa varuskuntia on joka puolella maata ja varusmiespalvelusaika on pitkä. Olen esittänyt monta kertaa, että lähdettäisiin lyhentämään varusmiespalvelusaikaa, hän sanoo.

Lapintie katsoo, että puolustusvoimat on ohjannut koko puolustusmäärärahoista käytävää keskustelua. Hänen mukaansa selvitysryhmä on nojannut työssään lähinnä puolustusvoimien tekemiin laskelmiin.

– Suurin uhka Suomelle ei ole sotilaallinen hyökkäys. Tästä syystä ulkoministeriöllä olisi pitänyt olla vahvempi rooli valmistelussa. Nyt työ tehdään vain siitä näkökulmasta, mikä olisi puolustusvoimien toivelista ja lähdetään sitä rahoittamaan, hän sanoo.

Ilkka Kanervan vetämä selvitystyöryhmä esittelee tähänastista työtään eduskunnan seminaarissa torstaina, ja muotoilee raporttinsa kesän jälkeen. Valtiopäivien avajaisissa puhunut presidentti Sauli Niinistö kiinnitti huomiota selvitysryhmän työhön.

– Ryhmän näkemys eri resurssitasojen vaikutuksesta puolustukseen tulee olemaan erityisen tärkeää, hän totesi puheessaan.
 
baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#3
Tvälups, älä nyt pilaa poikien iloa, kohta olisi ollut ostoslistaa esillä:cool:. Tuo lisärahoitus vaan ei pojat osu ostoksiin, valitettavasti. Se osuu ihan ydintoimintojen ylläpitämiseen ja niiden kasvaviin kuluihin. Tyhjää parempi toteutuessaan, mutta talouden pelimerkit ratkaisevat juur tuolla 2015. Jolloin muuten alkaa "sattumalta" uusi kierros uudistusten osalta.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#4
On melkoinen ihme jos rahoitus pysyy edes nykyisellä tasolla. Mites paljon valtion pitäisi saada aikaan säästöjä? Jotain 4-5 miljardia? Vähän epäilen, että tykkiostoksiin ei tule lisää fyrkkaa kun kaikkialta muualta joudutaan myös leikkaamaan.
 
SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#6

Itse veikkaisin, että jatkossa voisi olla edelleenkin rahaa hankkia ylijäämä/poisto varustusta, jos niitä nyt sattuu olemaan saatavilla ja ne ovat kalustoa, jonka hankintaa on harkittu siihen nimenomaiseen ajankohtaan. Mutta mistä minä olen huolissani, on ammuksien hankinnat, joita oletan tapahtuvan joka vuoksi ilman suurempia ilmoituksia.
 
SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#7
Piti muuten laittaa aivan samalla lailla mutta ehdit ensin :)
Kävi muuten minullakin mielessä. Tuosta tiedotetaan arvatenkin juuri siksi, että tuo on aikomus tehdä ja se kuitenkin parantaa asemia vaaleissa. Mutta kyynisyydestäni huolimatta uskoisin, että puolustusmäärärahat tulevat nousemaan.
 
Charlyn_enkelit

Kersantti
ALTTERI
#8
Tiukkoina aikoina kannattaisi käyttää aikaa halpoihin uudistuksiin, joita olisivat mm.

- yhdenkään miehen ei tarvi olla työttömyyskortistossa, vaan voisi olla automaattisesti PV:lla töissä 42e päivä, minkä saa nyt tekemättä mitään
- siellä nämä reservin ukot urheilee (marssii omilla kengillään yms), suunnittelee ja rakentaa. Esim 5000 korsua ja 5000 bunkkeria vuosittain, ja kaluston huoltoa niin että kaikki on aina kuin uutta !
- ukkoja on suoraan 150 000 ja lisäksi kurssilaiset yms toisen tai kolmannen tutkinnon opiskelijat 200 000 lisää (esim minä) = 350 000
- valtio säästäisi kun loppuu turha koulutus, arvioisin että 300 miljoonaa. PV:n tilat olisi käytössä kahdessa vuorossa
- yhteiskunta säästäisi lisäksi 600 miljoonaa, kun lopettaisi lastensuojelun määrärahat. Miljoona mummoa tehtailee päivittäin ilmoituksia ja jokainen tutkitaan. Todellinen tarve ehkä 1-2 milj. Suku ja naapurusto kyllä valvoo ilmaiseksi. Pohjimmiltaan kyse on siitä että eläkeläinen haluaa olla jollain tavalla hyödyksi, mutta onkin pahin haitta

EDIT: osapäivähomma esim 2x5h vuorot
 
aj77

Ylipäällikkö
#9

Hyvä idea. Työttömillä pitää olla mahdollisuus tehdä töitä armeijan hyväksi. Siellä on kaikenlaista pikkuhommaa. Samalla voisi vähän kerrata. Aina löytyy työttömistä reservin kessuja joilla muistissa jotain. Voivat keskiviikkoisin käydä mettässä.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#10
Ollaan aika jännän äärellä, mikäli seuraava hallitus lakkauttaa lisää varuskuntia. Mitähän luiskattaisiin seuraavaksi? Mikä kalusto poistuu SA-joukoilta kulumisen ja iän takia eli minkä tyyppisen joukon joukkotuotanto lakkaa tuon kautta ja kaluston poistumisen myötä joukko lakkaa olemasta vahvuuksissa.

KAIPR voi olla aika pahasti liipaisimella isoista, mutta ehkä sitä ei luiskata aluepolitiikan nimissä...
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#11

Tuskin Porin prikaati pitkään toimii kahdessa varuskunnassa. Ilman Niinisaloa ei tulla toimeen, joten Säkylä on isoista varuskunnista maavoimien puolella seuraavaksi liipasimella. Lisäksi todennäköisesti Rovaniemi, Riihimäki ja Hamina. Viestirykmenttiä lukuunottamatta kaikki em. muutokset on jo edellisellä kierroksella valmisteltu, eli lakkautuksiin riittänee hallinnollinen päätös. Aselajikoulut niputetaan yhteen Maasotakoulun kanssa myös fyysisesti samaan tapaan kuin Pioneerikoulu. Uudenmaan prikaati on Merivoimien puolella aina sulkeutumaisillaan, katsotaan miten käy jatkossa?

No, vaalien jälkeisenä aamuna näemme missä mennään, kunhan em. asioiden valmistelu etenee.

Iso mullistus tulee varmaankin olemaan se, että operatiiviset ja alueelliset joukot täytyy kaataa samaan laariin, panssarijoukkoja lukuunottamatta. Alueellisten joukkojen varustaminen ei tule onnistumaan kuin valmiusprikaateista syömällä.
 
PJ85

Majuri
Lahjoittaja
#12
Pohjoisen varuskuntien (KAIPR,JPR) kalusto on aika hyvässä iskussa, kun saatiin hommattua hyväkuntoiset bankut sinne.

Säkylän varuskuntaan voisi laittaa lapun luukulle (kuten täällä on jo esitettykin), ja keskittää toiminta Niinisaloon. Osa joukko-tuotannosta voitaisiin kevyesti hoitaa myös Karjalan Prikaatissa.

Edit. Hande oli hitusen nopeampi :)
 
Tvälups

Ylipäällikkö
#13
Santahamina ja Persviik on ainoita varuskuntia, joiden kiinteistöillä on myyntiarvoa siviilimarkkinoilla, joten niihin ei kosketa. Vaan vähiin käy ennenkuin loppuu.
 
#14
Vasta äsken nimenomaan isot puolueet päättivät puolustusmäärärahojen ankarista leikkauksista.

Vaalit on tulossa ja vaalikarja vaatii hunajaisten sanojen ja tyhjien lupausten voitelua.

Santahamina ja Persviik on ainoita varuskuntia, joiden kiinteistöillä on myyntiarvoa siviilimarkkinoilla, joten niihin ei kosketa. Vaan vähiin käy ennenkuin loppuu.
Näiden em. kiinteistöjen lisäksi myös HÄMR ja LSHRE (Hämeenlinna) sijaitsevat sijaintipaikkakuntiensa keskeisillä paikoilla ja epäilemättä arvokkaalla monen ahneen grynderin sekä kunnallisen pikkupoliitikon himoitsemalla tonttimaalla.
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#15
Laitetaas pöytään se mitä me tiedetään:

Toiminta- ja palkkakulut kasvaa 3-4% vuosivauhtia, se takoittaa että vaikka ei osteta edes yhtä räkäpäätä niin fyrkkaa pitäisi löytyä semmoinen 60-70 miljoonaa euroa lissee. Jos annetaan vähemmän, täytyy erotus puristaa jostakin.

Ensi vuonna hankintoja leikataan 220 milj jotta saadaan ylläpidettyä ydintoimintoja (Budjetin leikkaus+menojen kasvu+KV toimintojen lisäys=220 milj)

Lääkkeet on tiedossa, mutta liian monta hyvää veljeä on piparipurkilla
 
Hande

Kenraali
Lahjoittaja
#16

50 miljoonaa euroa lienee se luku, joka vuosittaisena nousuna takaisia kadettiupseerien virkojen säilyttämisen. Hankintabudjettia pitäisi ehkä siinä sivussa hivuttaa hissukseen alaspäin. Jos budejettiin ei tule lisää rahaa, niin ollaan kohta nolossa ja vaikeasti selitettävässä tilanteessa, jossa palkkoihin ei riitä rahaa, vaikka hankinnat lopetettaisiin kokonaan. Ja tämä siitäkin huolimatta, että asioita tehdään nyt täysin uudella tavalla...

Puolet henkilöstön palkkakustannuksista pois ja oltaisiin taas siedettävässä tilanteessa. SA-vahvuudestahan on hävinnyt vuosikymmenessä hyvinkin 60%, joten tuon tason leikkaus pitäisi olla helposti toteutettavissa.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
#17
Vasta äsken nimenomaan SAMAISET isot puolueet päättivät puolustusmäärärahojen ankarista leikkauksista.

Vaalit on tulossa ja vaalikarja vaatii hunajaisten sanojen ja tyhjien lupausten voitelua.

Näiden em. kiinteistöjen lisäksi myös HÄMR ja LSHRE (Hämeenlinna) sijaitsevat sijaintipaikkakuntiensa keskeisillä paikoilla ja epäilemättä arvokkaalla monen ahneen grynderin sekä kunnallisen pikkupoliitikon himoitsemalla tonttimaalla.
Pieniä muokkauksia ja vahvennuksia Lamiksen viestiin. Lisähuomiona, että Tupsukorva, korjaan, Hämeen Rykmentti on menossa lihoiksi vuoden loppuun mennessä.
 
baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#18
Laitetaas pöytään se mitä me tiedetään:

Toiminta- ja palkkakulut kasvaa 3-4% vuosivauhtia, se takoittaa että vaikka ei osteta edes yhtä räkäpäätä niin fyrkkaa pitäisi löytyä semmoinen 60-70 miljoonaa euroa lissee. Jos annetaan vähemmän, täytyy erotus puristaa jostakin.

Ensi vuonna hankintoja leikataan 220 milj jotta saadaan ylläpidettyä ydintoimintoja (Budjetin leikkaus+menojen kasvu+KV toimintojen lisäys=220 milj)

Lääkkeet on tiedossa, mutta liian monta hyvää veljeä on piparipurkilla

Jep, tämä ei muuksi tule. Tässä saumassa olisi ollut viisautta jäädyttää muutamaksi vuodeksi kv-toiminta, selitellä jotain ympäripyöreetä samiksille, valehdella jotain jne. Olisi helpottanut paljon seuraavaan etappiin. Mutta näillä mennään.
 
Tvälups

Ylipäällikkö
#19
Aliupseeriliitto - Puheenjohtajan blogi
6.2.2014 13.14
Ei uusia villoja
Kanervan kontaktiryhmä tuli julkisuuteen.
Viime vuonna asetettiin suurella tohinalla parlamentaarinen selvitysryhmä, jonka tehtävänä on ratkaista maanpuolustuksen rahoitus. Työryhmän vetäjäksi määrättiin kokenut kehäkettu, kansanedustaja Ilkka Kanerva (Kok). Suurimmat puolueet saivat selvitysryhmään useamman paikan ja pienimmät joutuivat tyytymään yhteen edustajaan. Kaartin korttelin kantaa laitettiin valvomaan kansliapäällikkö Arto Räty, jotteivat poliitikot heittäydy aivan vallattomiksi.

Kanervan selvitysryhmältä on odotettu tuloksia ja tälle päivälle (6.2.2014) oli kutsuttu tiedotusvälineiden edustajat tiedotustilaisuuteen eduskuntaan. Tilaisuus videoitiin suorana verkkoon. Jälleen kerran kyseessä oli tiedotustilaisuus, jossa ei ollut mitään tiedotettavaa. Tilaisuuden anti oli se, että työryhmä julkaisee tuotoksensa sitten, kun Suomessa on lämpöisemmät kelit - joskus juhannuksen tietämissä tai sitten syyskuussa. Toki se vuosikin jäi mainitsematta.

Sekä kansanedustaja Kanervan että Johannes Koskisen (Sd) viesti oli selvä, että sotilaallisen maanpuolustuksen resurssit ja tehtävät eivät ole tasapainossa. Tämänhän me tiesimme jo ennestään. Jyrki Kataisen hallitus kun leikkasi sotaväen rahoitusta 200 miljoonalla vuodessa. Päätös muuten taitaa olla ainoa tämän mittaluokan asia, jossa Kataisen hallitus on kyennyt päätöksentekoon. Kaikki muut asiat näyttävät siirtyvän seuraavien eduskuntavaalien jälkeen koottavalle hallitukselle.

Ylen eilisten uutisten mukaan puolustushallinto on esittänyt Kanervan ryhmälle puolustusvoimien määrärahojen nostoa 50 mijoonalla vuonna 2016 ja siitä kasvattaen vuoteen 2020 mennessä korotusta 150 miljoonaan. Hallituspuolueista Kokoomus, RKP ja KD kannattavat virkamiesten esitystä, SDP on periaatteessa samaa mieltä, muttei ota kantaa summiin ja luonnollisesti Vasemmistoliitto ja Vihreät vastustavat määrärahojen lisäystä. Eli lopputulos ei ole muuttunut Kataisen hallitusohjelman neuvotteluista kolmen vuoden takaa mihinkään.

Tämän päiväisen perusteella en enää usko, että tämä hallitus saa aikana sellaisen tulevia hallituksia sitovaa päätöksen, jolla sotaväen resurssit ja tehtävät tasapainotetaan. Löysässä hirressä roikkuminen jatkukoon.

Petteri Leino
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#20
50 miljoonaa euroa lienee se luku, joka vuosittaisena nousuna takaisia kadettiupseerien virkojen säilyttämisen.
Aliupseeriliitto - Puheenjohtajan blogi

Ylen eilisten uutisten mukaan puolustushallinto on esittänyt Kanervan ryhmälle puolustusvoimien määrärahojen nostoa 50 mijoonalla vuonna 2016 ja siitä kasvattaen vuoteen 2020 mennessä korotusta 150 miljoonaan.
Hande perkele, oletko selvännäkijä?