Israel

Etenkin siepattujen naisten kohtalo terroristien käsissä on hirveä. Välittämättä median tarpeesta vääntää mustasta valkoista, pitää kaikilla alustoilla pitää totuus esillä. Maailma näki kumpi hyökkäsi yllättäen ja siviileitä teloittaen. Teloituskin on lievä tapahtuma vrt naissotilaiden kohtalo arabien käsissä.

Israelilla on oikeus ja velvollisuus iskeä takaisin koko mahdillaan. Myös taustapiruja vastaan. Lännen moraalinen velvollisuus on olla Israelin puolella tässä raakalaismaisessa provokaatiossa ja epäinhimillisyyden näyteikkunassa.

Jos meidän naissotilaita siepattaisiin tuon porukan toimesta, niin tiedämme mikä olisi tehtävämme.
 
No niin, seurataanpa nyt vähän aikaa kahta rintamaa. Tästä sodasta ei vain taida tulla ihan yhtä pitkäkestoista kuin ryssien kolmepäiväinen. Israel ei, länsimaiden yleisen tavan mukaan, pitele kiinni käsijarrusta kun alkaa toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Panttivankien perään on ehkä turha enää huudella, lienevät jo kuolleet tai tulevat kuolemaan.

Israelin sotakoneisto on kuitenkin sellaisessa iskussa että nyt nähdään mihin hyvin valmistautunut sotavoima pystyy ja hyvä niin.
 
Jos ryssät on tämän takana edes pienellä roolilla, teki putte kyllä ison virheen. Israel kostaisi kyllä Ukrainan välityksellä koko sopan ja moninkertaisesti. Itse toivon syvästi että ryssät ovat tämän terroriteon takana ja jäävät myös kiinni osallisuudestaan jolloin Israelilla on oikeus ja velvollisuus kostoon.
 
Tässäkin sodassa, kuten yleensä, hyökkääjä on tiennyt alkuajan ja toiminut sen mukaan. Hamas on tiennyt milloin se hyökkää ja pystynyt kohtuullisen hyvin ennakoimaan ensimmäiset vastatoimet. Ei Hamaskaan niin tyhmä ole, että tunnetuissa kokouspaikoissa istuvat tänään neukkarissa lätkimässä toisiaan selkään hyvin tapetuista siviileistä. Hajautus on tehty loppuun viimeistään viime yönä. Toisaalta Gazassa on nyt X määrä Israelin kansalaisia, elossa tai ei, jotka yhtäältä toimivat ihmiskilpinä, ja myös mahdollisina kaupanteon välineinä. Jotenkin pitäisi selvittää missä ovat, ja missä kunnossa.

Vaikka voisi olla jopa inhimillisempi kohtalo, ei Israel voi pommittaa hengiltä omia kansalaisiaan, jotka Hamas on Gazaan kaapannut.
 
Osa Merkavan vaunumiehistä oli valitettavasti elossa ja jäi vangiksi. Valitettavasti siksi, että kuolema olisi ollut armollisempi kuin joutuminen Hamasin käsiin

Tukeeko Palestiinan hallitus noita kyrvän nuppeja? En ole oikein kartalla tosta paska järjestöstä. Vaikka ryssä on tyhmä ku anopin tossut niin en usko että niin tyhmä että on jotenki tämän takana. Mitä se voittais tuolla touhulla? Sais vaan enemmän paskaa itelle jos israel alkaa tukemaan enempi Ukrainaa ja pahimmassa tapauksessa pommittaa Iranin tehtaita.
 
Kolmisenkymmentä kuollutta Israelin puolella toistaiseksi, sotilaita ja siviilejä. (Tosin sotilaan ja siviilin ero Israelissa on jotain muuta kuin meillä.)
 
En osaa linkata twitteriä enää tänne, mutta tämän lisäksi ne lukuisat videot koteihin, kadulle ja bussipysäkeille ammutuista siviileistä herättää kysymyksen miten edes poliittisesti Israel voi tilanteen rahoittaa muuten kuin lanaamalla hamasin.

edit. ottaa päähän miten vähän näistä on kotimaisessa mediassa juttua. Focus on pelkästään raketti iskuissa.
 
Jumalauta että tommosen prkl ähläm vuohennusija terroristit vituttaa. Nyt se hamas matalaksi eikä tarvi noita kadulla autojen perässä juoksevia öyhöttäjiä varoa kaikki vaan nurin
 
Kuka näistä varmaksi tietää, mutta en usko.

En usko että venäläisillä olisi kykyä organisoida tällaista operaatiota, enkä usko että heillä olisi halua hyökätä suoraan Israelia vastaan.

Venäjällä on kykyä organisoida juurikin tällaista operaatiota vaikka muiden kykyjen kanssa tuppaa olemaan vähän niin ja näin :ROFLMAO: En toki väitä että Venäjä on ehdottoman varmasti tämän(kin) perseilyn takana. Ajankohta vain on Venäjälle niin sopiva että on vaikea uskoa että ajoitus olisi puhdasta sattumaa vaikka onhan maailmassa ihmeellisempiäkin yhteensattumia sattunut.

Jos ryssät on tämän takana edes pienellä roolilla, teki putte kyllä ison virheen. Israel kostaisi kyllä Ukrainan välityksellä koko sopan ja moninkertaisesti. Itse toivon syvästi että ryssät ovat tämän terroriteon takana ja jäävät myös kiinni osallisuudestaan jolloin Israelilla on oikeus ja velvollisuus kostoon.

Jos Venäjä on tässä mukana niin Iran on luultavasti se jonka kautta asioita on junailtu vaikka voi toki olla myös niin että niitä on junailtu ilman Venäjää. Israel saa kyllä tietää kuka oli ja missä oli. USA ei voi katsoa tätä touhua sivusta jos se vähänkin pidempään jatkuu ja tässä on nyt todella isot riskit että homma leviää nopeasti hyvinkin laajalle alueelle.

Oli miten oli niin on hyvin vaikea uskoa että edes hullut hihhulit lähtevät näin isoa ja vakavaa provokaatiota Israelia vastaan tekemään ilman minkäänlaista taustatukea.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top