Israel

No mikäs se greetan kaulaa koristaa - from The River to The sea.

Palestiinalaisten tunnuksena on koko Israelin kartta, eivätkä he hellitä ennen kuin palestiina on tuon muotoinen ja kokoinen. Siinä ei kahden valtion politiikka paljon paina, kun yksiselitteisenä tavoitteena on - niin, yksi valtio.Screenshot_2025-10-03-16-45-05-34_28e9fa53dee8d2bf607f25195500669b~2.webp

En malta alta olla lisäämättä, että:

HOW DARE YOU!
 
Viimeksi muokattu:
Näin se on. Ehud Barak tarjosi Camp Davidissä kesällä 2000 Palestiinan valtioksi koko Gazan ja melkein koko Länsirannan, osia Itä-Jerusalemista. Arafat hylkäsi tarjouksen. Hamas ja Fatahin aseellinen siipi jatkoivat terrorismia, koska ei niitä kiinnostanut Palestiinan valtio vaan Israelin tuhoaminen.

Tämä unohtuu koko ajan Suomessa, jossa jatkuvasti esiintyy löyhäpäistä median ja poliitikkojen ruokkimaa ajattelua mielikuvitusvaltion symbolisesta tunnustamisesta.

Palestiinalaiset eivät koskaan tule saamaan tuollaista tarjousta enää.
 
Näin se on. Ja olen käytännössä varma, että Hamas tulee hylkäämään Trumpin rauhan tänä viikonloppuna. Eivät he halua valtiota tai rauhaa
 
Näin se on. Ja olen käytännössä varma, että Hamas tulee hylkäämään Trumpin rauhan tänä viikonloppuna. Eivät he halua valtiota tai rauhaa
Trump osaa ei sitten -pelin. Tekninen termi on batna. Jos ”tämä” ei käy, niin hän saa mellastaa. Senaattia vastaan nyt shutdown. Ryssän kanssa mitä vain voi tulla. Ja sama nyt hamas kanssa. Toista hyvää tarjousta ei tarvitse tehdä! Tanskakin ehkä kokee G-lannin kanssa tämän.

Kurinalainen hän ei tietysti ole, eikä 4d shakki ole totta. Mutta ei sitten -peli onnistuu kyllä.
 
Kurinalainen hän ei tietysti ole, eikä 4d shakki ole totta. Mutta ei sitten -peli onnistuu kyllä.
Trumpin two weeks -shakki muistuttaa samaa tyhjää jargonia kuin kolmen päivän sotilaallinen erikoisoperaatio.
 
Ei taida tulla mitään: Hamazz kyllä vapauttaa panttivangit, mutta eivät suostu siihen että heidän omiensa tappaminen loppuu. Menettävät lännessä majailevien mielipuolien kannatuksen.
Saap nähdä kuin tuoss nyt käy. Minen kyllä usko että Hamaazz loppupeleissä tähän myöntyy.
 
Näin se on. Ehud Barak tarjosi Camp Davidissä kesällä 2000 Palestiinan valtioksi koko Gazan ja melkein koko Länsirannan, osia Itä-Jerusalemista. Arafat hylkäsi tarjouksen. Hamas ja Fatahin aseellinen siipi jatkoivat terrorismia, koska ei niitä kiinnostanut Palestiinan valtio vaan Israelin tuhoaminen.

Tämä unohtuu koko ajan Suomessa, jossa jatkuvasti esiintyy löyhäpäistä median ja poliitikkojen ruokkimaa ajattelua mielikuvitusvaltion symbolisesta tunnustamisesta.

Palestiinalaiset eivät koskaan tule saamaan tuollaista tarjousta enää.
Tästä ei pro-palestinalaisessa Lännessä ei puhuta. Olen yrittänyt monta kerta, minulle huudettu "vaihda aihetta", "ei kiinnosta vähänkään", mutta samalla pale-huivit oli kaulassa.
Tässä on pätkä gazalaisten elämästä, iphonien kauppa käy kuumana, ai mikä nälkä? Joten keräätkööt länsihullut onat dollarinsa
gazalaisten iphonien jatkossakin.
Ihan normi Gaza, blogereita, jotka kehuu milloin mitäkin siellä pilvin pimein.
Hursin pitää ottaa esimerkkia..Kyllä suomalaisetkin nälkäiset ansaitsevat iphonit!
 
Viimeksi muokattu:
Hamasilla ei ole kortteja eikä se saa niitä mistään. Persianlahden maat ja Turkki ovat todenneet, että Hamasilla ei ole sijaa Gazan hallinnossa.

Se voi olla pitemmän päälle merkittävintä.
Kunpa idiotteile Italiassakin joku kertonut tätä, pale-huiviset aiheuttaneet massivista taloudellista vahinkoa kun eivät päästäneet ihmisiä töihin eikä kouluihin. Kaikki tiet tukkineet tarkoituksella valumalla kaduille. Meloni on ainoa järkevä ihminen siellä hallituksessa, lukeekot mitä hän sanonut. Ja nämä terojen järjestämä väen paljous on hälyttävä merkki.
Ne ovat kaikki Hamasin puolella, koska Gaza on Hamas, ja Länsirannalla yllätys-yllätys Hamasin kannatus vielä suurempi.
Kyllä maailma sekaisin ja pahasti, että tuetaan avoimesti terroristeja järkyttävän veriteon jälkee umpikierosti sekottaen siihen joku ihme "palestina".
 
Viimeksi muokattu:
Jos tähän videoon saa tekoälyn kautta tekstitys, niin kannattaa kuunnella jokaista sanaa. Tämä nuori kirgisialainen blogeri Maija minusta parhaiten paljastaa mikä on Gaza, hän on sekulaari valtion kannattajia, hänen paljastukset, jota hän kutsuu "борьба с мракобесием". Ilmaisu kääntyy suomeksi suurin piirtein muotoon "taistelu taantumuksellisuutta vastaan" tai "taistelu pimeyden voimia vastaan" asiayhteydestä riippuen.

- *"Мракобесие"* viittaa taantumuksellisuuteen, tieteen ja kehityksen vastustukseen, taikauskoon tai sivistymättömyyteen.
- *"Борьба"* tarkoittaa taistelua tai kamppailua.
Ilmaisun voi suomentaa myös hieman vapaammin esimerkiksi **"kamppailu taantumusta vastaan"**, erityisesti viitattaessa edistystä vastustaviin ajatuksiin tai asenteisiin.

Hänellä on sekä tuttuja Gazassa, että paljastusverkosto sekulaari musliimien keskuudessa. Hienoa työtä hän on tehnyt!
Juutalaisia kun ei edes päästeta Gazaan, jos joku ei tiedä, mutta nämä roistot syyttää Israelia apardeidissa.
Valhe valhen päällä. Hyvin hän mainitsee myös miten tämä 90% gazalaisista tukee Hamasia, ja samoin ne valitse nämä kaikesta köyhemmät ihan alimmasta luokasta, kuten itsekin kuvailin, joilla ei sitten ole mitään yhteyksiä Hamasin hallintoon, juuri heitä mm käytetään paliwoodin videoihin, Hamas voi myös hakata heitä, kuten myös muitakin jotka tietää miten oikeasti he ovat. Muut ovat enemmän kun tyytyväisiä oloihin ja ennen kaikkia Hamasiin!
Hyvinvoivia,hyvinkin rikkaita siellä näköjään paljon kun on michlen tasoiset ruokapaikat, josta monien kaikkea nähneidenkin suut loksahtavat auki, siinä on upea kaikki - sisustuksesta ruokaan. Aika merkittävä, meille kerrotaan nälästä ja kurjuudesta, mutta kun niitä katsoin, varsinkin pale bloggareiden luomuksia miten hengailevat kahviloissa,kalliit kuteet, juoden maailman kuuluisia kahviluomuksia ja hienoja leivoksia, niin henkeä salpaa. Olen Majan avulla kurkkanut tavallisen kurjan ja nälkäisen gazalaisen kosmetologi kabineettiin, siellä on paras apparatti laitteet, huuliin ruiskutetaan täydettä, ja kuulemma suurin osa gazalaisista naisista käy manikyyrissä.
Jotkut sanoo ettei Israelissakaan moiseen ei ole kaikilla varaa. Kuinka moni suomalainen juoksee säännöllisesti manikyyrissa?? Minä teen itse , salongissa kallista. Viimeinen salonki manikyyri tehty 15 v sitten Virossa.
On tämä kusetus, megaluokan kusetus ja veronmaksajien rahat "kurjille" ja "nälkäisille" gazalaisille.
Gaza on venäjän kielellä "афера века", "vuosisatamme kusetus".
Nyt monilta pitäisi löytää myös munaa myöntämään että olivat väärässä, mutta kaikki eivät tähän kykene, se nimittäin vaati vahvuutta. Vain vahvat kykenee!
 
Viimeksi muokattu:
YLE: Oikeusavustaja: Greta Thunbergiä nöyryytettiin ja pakotettiin suutelemaan Israelin lippua

Helpolla Greta pääsee, mutta kuvastaa mielestäni hyvin israelilaisten asennetta: mitään kunnioitusta vastapuolta kohtaan ei ole. Olet joko samalla puolella tai olet vastaan. Jos tuet vastapuolta edes ruoka-avustuksilla, olet vapaata riistaa toimenpiteille, ja kansainvälisillä sopimuksilla ei ole siinä pelissä virkaa. Mainehaitalla tai goodwillillä ei myöskään ole mitään merkitystä, ehkä jopa päinvastoin; niitä voidaan hyödyntää propagandatarkoituksiin. Eikä länsi voi kuin paheksua.
 
Great tummbergin ei ollut mikään pakko lähteä koko reissuun
 
YLE: Oikeusavustaja: Greta Thunbergiä nöyryytettiin ja pakotettiin suutelemaan Israelin lippua

Helpolla Greta pääsee, mutta kuvastaa mielestäni hyvin israelilaisten asennetta: mitään kunnioitusta vastapuolta kohtaan ei ole. Olet joko samalla puolella tai olet vastaan. Jos tuet vastapuolta edes ruoka-avustuksilla, olet vapaata riistaa toimenpiteille, ja kansainvälisillä sopimuksilla ei ole siinä pelissä virkaa. Mainehaitalla tai goodwillillä ei myöskään ole mitään merkitystä, ehkä jopa päinvastoin; niitä voidaan hyödyntää propagandatarkoituksiin. Eikä länsi voi kuin paheksua.
Greta on taparikollinen. Häntä viimeksi potkittu maasta, ja laitettu tulokieltoon Istaeliin. Kunniottako hän yhtään mitä? Ei. Hän saapui törkeällä tavalla uudestaan viisumitta ja tietoisena porttikiellosta muka tuoden "ruokaa" - pienen laatikon vilja jauhetta. Naurettavaksi tekee kun taustalla virallisesti tuodaan tonneja kokonaisia rekkoja elitarvikkeita laidasta laitaan. Kas kun kukaan ei keksinyt, yksikään kuski tai rahtimies tehdä itsestään numeroa moisesta sankaruudesta.
Mutta kun Greta peärrää todella isoista rahoista, hän kuvittelee itseään kaikkivoipaaksi, ja sen, että hän tekee tämän ilmaiseksi kuvittelee vain todella naiivi. Kun on isot rahat tukena, niin Gretalla on "oikeus" peärrätä ennen kaikkea myös itseään. Hän on melkein naispuolinen jeesus tai jotain. Vähät hän välittää koko Israelista ja sen laista. Hänelle yhdentekevä miten siellä Gazassa eletään, hän on oletan että hyvin tietoinen että Gazassa on aina ruoka yllinkyllin sekä markeiteissa että toreilla ja kojuissa. Gaza oli auki muille, vaan juulalaiseg eivät saa tulla. Videolla oleva sotakommentattori Auslender itsekin kävi siellä, kun saapui maahan. Yksi ystäväni kävi siellä turistina. Katsoi vanhoja rakennuksia ja kehui ruokaa.

Gratan joukkue ei voi olla tietämätön että siellä myydään kaikki nämä avustuksina annetut elintarvikkeet eteenpäin. Että Gaza on täynnä ravintoloita ja kahviloita, jossa satoja tuhansia rikkaita avustus elintarvikkeilla rikastuneita istuu juomassa lattea, gazalaiset blogerit kuvaa omiin Iphoneihin kaikkea, mm häitä ja juhlia, jolle tulisi kateelliseksi moni eurooppalainen asukas. Monia mietyttää miten he saavat niin upeita interjöörejä näihin paikoihin. Siellä ei niitä valmisteta, mutta kuitenkin kaiken luksuksen ne saa kuitenkin. Miten? Se on toinen asia, johon minä palaan vielä..

Väitää että Greta "nöyrytetään" silloin kun hän itse ei vähänkään arvostaa Israelin lainsäädäntöä ja toistamiseenkin tarkoituksellisesti ja röhkeästi osoittaa tätä, ja vielä esittäytyy sen tahon puolella, joka julista suoraan "kuolema Israelille"?
Voitko kuvitella että Suomeen tulisi sellainen enklaavi, jossa olisi kaikki maaailman jihadistit, hihhulit ja ryssät putineineen, jotka huutaisi "kuolema Suomelle"? Ammuskelisi raketteja toista kymmentä vuotta suomalaisten taloihin, teurastaisi 1200 suomalaista yhdessä vuorokaudessa, ja vieläpä kuvailisi sitä videoille, ja tekotapa olisi sellainen ettei niitä kuka tolkku ihminen voi edes katsoa ilman pahoinvointia.
Ja sitten suomalaisista nuosisi joku, joka vaatisi kunnioitusta heille ja heitä ihaileville faneille..

Joo, kyllä Greta kokosi nyt isommat joukot, rikoksen uusimiseksi, jotta olisi pelottavampi. Vankilassa,johon häntä on laitettu tarkastuksen ajaksi hän kauhisteli että siellä on terroristeja! Kyllä vankiloissa on hamasin terroristeja ja jihadisteja, mutta hetkinen..miksi hän kauhistelee heitä, nehän ovat hänen sieluveljet!? Voi-voi..
 
Viimeksi muokattu:
Ja lakkokin järjestetty..kyllä niitä monia tapoja näköjään ampua oman nilkkaan..

📢 Joukkotapahtumia Israelia vastaan Euroopassa

🔍 Kymmenet tuhannet ihmiset marssivat kaduille Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Irlannissa ja Kreikassa protestoidakseen Gazan sotaa vastaan. Barcelonassa ja Madridissa mielenosoitukset keräsivät kymmeniä tuhansia osanottajia sen jälkeen, kun Israelin viranomaiset pidättivät yli 450 "Sumud-laivueen" aktivistia, mukaan lukien yli 40 Espanjan kansalaista ja Barcelonan entisen pormestarin.

Italiassa perjantaina järjestettiin yhden päivän yleislakko Gazan asukkaiden tukemiseksi, ja siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Roomassa järjestettiin lauantaina marssi, jonka organisoivat palestiinalaisyhteisöt ja ammattiliitot. Lontoossa protesteja kielletyn Palestine Action -liikkeen tueksi järjestettiin huolimatta poliisin kehotuksista pidättäytyä protesteista Manchesterin synagogan lähistöllä tapahtuneen äskettäisen terroriteon jälkeen. Poliisi kertoi pidättäneensä lähes 500 ihmistä ja lisänneensä synagogien ja moskeijoiden vartiointia.

📝 Israelin vastainen protestiaalto Euroopassa ei ole pelkästään tunteellinen reaktio Gazan tapahtumiin. Se on suoraa seurausta Euroopan vuosikausien epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, joka on mahdollistanut suurten radikalisoituneiden yhteisöjen muodostumisen, joissa Israelin vastainen retoriikka on arkipäivää. Tähän on yhdistynyt Israelin heikko informaatiostrategia — maamme häviää taistelun yleisestä mielipiteestä, kun totuuden sijaan pääsee ääneen ne, jotka kaareuttavat tosiasioita. Seurauksena on, että Eurooppa kokoontuu yhä useammin kaduille ei rauhan puolesta, vaan vastustamaan itse maamme olemassaoloa.

Israel Inside 🇮🇱
#Eurooppa #Israel #Gaza #SumudLaivue #Barcelona #Lontoo #Rooma #Protestit #Turvallisuus #Antisemitismi
 
Tietenkin se on julkisuustempaus! Eikä Gretalla ole asiaa alueelle. Eikä hänen reissussaan ole keskeisintä se, kuinka paljon hänen purjeveneessään on ruokaa tai muita tarpeita. Kyse on vain ja ainoastaan yrityksestä osoittaa epäkohtia Israelin toiminnassa. Ja mitä tekee Israel? Vetää homman juuri kuten provosoivat tahot toivovatkin, ja heittää lisää löylyä kiukaalle laittamalla suutelemaan lippuaan! Miten se edistää Israelin asemaa kansainvälisesti arvioiden, tai miten se edistää rauhaa? Miten se vaikuttaa ihmisten näkemyksiin Israelin toimien hyväksyttävyydestä?

Israelin tukeminen, ja esim. lipun kantaminen, mielletään kohta yhtä sivistyneeksi toiminnaksi kuin leijonakorun käyttäminen.
 
Voiko laittaa videon josta tämä ilmenee?
 
Greta on taparikollinen. Häntä viimeksi potkittu maasta, ja laitettu tulokieltoon Istaeliin. Kunniottako hän yhtään mitä? Ei. Hän saapui törkeällä tavalla uudestaan viisumitta ja tietoisena porttikiellosta
Tämä oli luultavasti gretalaisilta virhe. Kun valtiot sopivat asioita, niin sopimusrikkomus on iso haaste ja merkitsee sitä, ettei uutta sopimusta hevin tehdä. Olisi tullut parempi tulos kun Thunberg olisi noudattanut sopimaansa ja tehnyt muuta. Se olisi voinut tehdä hänen liikkeestään valtiollisen tason pelurin! Israel sopi näiden kanssa x ja sitten tapahtui x. Kuka tahansa diplomaatti kykenee työskentelemään näistä lähtökohdista.
 
Tietenkin se on julkisuustempaus! Eikä Gretalla ole asiaa alueelle. Eikä hänen reissussaan ole keskeisintä se, kuinka paljon hänen purjeveneessään on ruokaa tai muita tarpeita. Kyse on vain ja ainoastaan yrityksestä osoittaa epäkohtia Israelin toiminnassa. Ja mitä tekee Israel? Vetää homman juuri kuten provosoivat tahot toivovatkin, ja heittää lisää löylyä kiukaalle laittamalla suutelemaan lippuaan! Miten se edistää Israelin asemaa kansainvälisesti arvioiden, tai miten se edistää rauhaa? Miten se vaikuttaa ihmisten näkemyksiin Israelin toimien hyväksyttävyydestä?

Israelin tukeminen, ja esim. lipun kantaminen, mielletään kohta yhtä sivistyneeksi toiminnaksi kuin leijonakorun käyttäminen.

Sinänsä Gretan oman turvallisuuden vuoksi lienee fiksuinta ettei sitä päästetty Gazaan. Ja toisaalta jos olisi päästetty koska Greta on julkisuuden henkilö, niin olisiko se tarkoittanut sitä, että Gazan saarrosta olisi jatkossa laajemminkin joustettu?
 
Back
Top