Medialukutaito hyvä veli, medialukutaito.Vaan vastahan pari päivää sitten lehdessä luki, että hamas ei raportin mukaan varasta apua. Raportin laatija oli jokin USAIDin alaorganisaatio.![]()
Helsingin Sanomat:
Otsikko:
"Mediat: Hamas ei ryöstä ruoka-apua YK:lta"
Jutun todellisuus:"Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin mukaan Israelin asevoimilla ei ole todisteita siitä, että Gazaan toimitettu humanitaarinen apu olisi päätynyt järjestelmällisesti äärijärjestö Hamasille."
Siis ei ole todisteita, että apu olisi päätynyt järjestelmällisesti Hamasille.
Iso osa ihmisistä vilkaisee otsikot ja siinä sitä ollaan.
Yhdysvaltojen mukaan Israel on toimittanut sodan aikana 94 000 rekkakuormallista ruoka-apua Gazaan, jonka pitäisi riittää 2 miljoonalle hengelle laskennallisesti kahden vuoden ajaksi - ja että Hamas olisi varastanut sitä jälleenmyytäväksi niin, että olisi saanut siitä 500 miljoonan dollarin tuoton.
94 000 rekkakuormaa: Esim 24 tonnin kuormina: On siis yli 2 miljoonaa tonnia, eli rapia tuhannen kiloa / Gazan asukas.
Mistä Hamaz olisi varastanut 500 miljoonan taalan edestä. Esim kaksi taalaa / kg keskihinnalla tuo olisi 250 tuhatta tonnia, eli varastaisivat reilun 10 % avusta. Itselläni ei ole vaikeuksia ostaa Johnsonin väitettä.