Israel

Samaa mieltä. Kyllä tästä tulee sellaiset jälkipelit, että oksat pois. Israel tulee pitämään huolen, että kenellekään ei tule vähään aikaan mieleen tehdä uudestaan mitään vastaavaa.
Kannattaa muistaa 1972 München: viimeiset siihen liittyvät salamurhat Israel teki 1988. Koston käsi ulottuu pitkälle ja kovaa.
Itse itseäni lainaten.

Kaksi vuotta on kulunut ja täytyy myöntää, että jälkipelit mitä uumoilin, oli muutamaa kertaluokkaa rajummat, mitä ennakoin. Yhtäkaikki, Israel petasi itselleen aika tanakan imagon sellaisena valtiona, mitä ei kannata suututtaa. Toisaalta - jää nähtäväksi, minkälainen terroristisukupolvi tästä kaikesta sikiää ja miten Israel sen jälkeen toimii.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä kirjoitus on bongattu israelilaisesta FB:sta

Terrori-isku, jota ei ollut

Jos kysyisin teiltä, mikä oli 1970-luvun verisin terrori-isku, useimmat mainitsisivat Münchenin olympialaisissa tapahtuneen hyökkäyksen, jossa palestiinalaiset terroristit kaappasivat israelilaisia urheilijoita panttivangeiksi. Historiaan perehtyneemmät saattaisivat muistaa Verisen perjantain Belfastissa, jolloin IRA:n taistelijat toteuttivat pommi-iskujen sarjan, tai Japanin punaisen armeijan Lodin israelilaisella lentokentällä toteuttaman verilöylyn. Harva kuitenkaan mainitsisi vuoden 1979 Mekan iskua, jossa islamilaiset terroristit pitivät tuhansia islamilaisia pyhiinvaeltajia panttivankeinaan kahden viikon ajan.

1970-luvun lopun Saudi-Arabia oli ikuinen ristiriita kultaisine vessanpönttöineen ja Koraaneineen. Öljyrahoilla rakennettiin palatseja ja pilvenpiirtäjiä, mutta samalla kasvoi syyllisyydentunne Jumalaa kohtaan. Maan kulttuurissa, jossa kaikki — ajatuksista partojen pituuteen — määrittyi uskonnon mukaan, vauraus oli kuin mato, joka nakersi uskonrunkoa sisältäpäin. Kuningas Khalid koetti pitää tasapainoa läntisten arvojen ja šarian välillä, mutta tasapainoilu muuttui epävarmaksi akrobatian yritykseksi. Tätä horjuvaa perustaa vasten syntyi ajatus puhdistaa islam saastasta ja palauttaa maailma keskiaikaisiin aikoihin.

20. marraskuuta 1979, islamilaisen uuden vuosisadan ensimmäisenä päivänä, Mekassa, jossa miljoonat uskovat aloittivat rukouksensa, kajahtivat automaattiaseiden sarjat. Sadat aseistetut miehet valtasivat Suuren moskeijan, islamin tärkeimmän pyhäkön. Hyökkäyksen johtajana toimi entinen kansalliskaartin korpraali, fanaatikko ja karismaattinen profeettana itseään pitänyt katseeltaan julma Juhayman al-Utaybi. Hän ilmoitti, että heidän joukossaan oli ilmestynyt Mahdi — "Allah’n lähetti", jonka tehtävänä oli puhdistaa maailma synnistä. Tämän nojalla hän vaati Saudi-dynastian syrjäyttämistä, kuninkaallisten palatsien sulkemista ja amerikkalaisten karkottamista maasta. Panttivankeja olivat tuhannet pyhiinvaeltajat — ei “vääräuskoiset”, ei “ristiretkeläiset”, vaan yhtä lailla muslimeja, mutta ei "oikeanlaisia".

Heidän "manifestinsa" oli yksinkertainen: syrjäyttää "mätä" Saudi-dynastia, sulkea maa länsimaisilta vaikutteilta ja palauttaa islam "profeetan aikojen puhtauteen". Ei politiikkaa, ei neuvotteluja — vain täysi varmuus siitä, että veri puhdistaa. He kutsuivat itseään “Allah’n sotureiksi”, mutta toimivat kuin apokalyptiseen maniaansa jähmettyneet lahkolaiset. Mekka ei ollut heille päämäärä, vaan näyttämö. Viimeisen näytöksen teatteri. He halusivat maailman näkevän — islam kuolee ahneuteen, ja vain luodit voivat palauttaa sen paratiisiin.

Saudi-Arabian viranomaiset olivat hämmennyksen vallassa. Pyhässä kaupungissa ei saanut hyökätä tai vuodattaa verta — vaikka sisällä olleet henkilöt kyllä olivat jo uhranneet kymmeniä. Sillä välin kun Riiyad mietti mitä tehdä, muslimimaailmassa alkoi levitä huhuja. Egyptiläiset ja iranilaiset radiokanavat levittivät huhuja, että iskun takana olivat amerikkalaiset ja juutalaiset. Idän salaliittoteoria oli yksinkertainen: jos jotain kauheaa tapahtuu, syyllisiä olivat Yhdysvallat ja Israel.

Tämän seurauksena ympäri maailmaa puhkesi pogromeja — Pakistanissa, Libyassa, Indonesiassa väkijoukot hyökkäsivät amerikkalaisten suurlähetystöjä vastaan, polttivat lippuja ja tappoivat diplomaatteja. Islamabadiin kokoontunut väkijoukko tunkeutui Yhdysvaltain suurlähetystöön, sytytti rakennuksen palamaan ja tappoi kaksi amerikkalaista — merijalkaväen sotilaan ja siviilityöntekijän — sekä kaksi pakistanilaista, jotka yrittivät puolustaa rakennusta. Benghazissa väkijoukko sytytti palamaan amerikkalaisen konsulaatin, ja paikallisia työntekijöitä sai surmansa. Mekan terrori-iskusta, jonka muslimit kohdistivat muihin muslimeihin, tuli jälleen uusi tekosyy antiamerikkalaiselle ja antisemitiselle hulluudelle.

Saudi-Arabian armeija yritti vallata moskeijan, mutta ensimmäiset yritykset epäonnistuivat ja vaativat satoja kuolonuhreja. Lahkolaiset olivat linnoittautuneet maanalaisten käytävien sokkeloihin, varustaneet pesiä tarkka-ampujille ja miinoittaneet lähialueita. Alkoi pitkä piiritys — kaksi viikkoa kestävä helvetti, jossa kaikui rukouskutsun ja automaattiasetulituksen äänet.

Kun lopulta kävi ilmi, että operaatio vaati ulkopuolista apua, viranomaiset joutuivat tekemään päätöksen, josta he myöhemmin puhuisivat vain kuiskaten. Operaatioon kutsuttiin salaa Ranskan GIGN-erikoisjoukot, jotka saapuivat paikan päälle pukeutuneina Pakistanin armeijan univormuihin. Huhujen mukaan pyhään alueeseen pääsyä varten erikoisjoukot olivat joutuneet muodollisesti lausumaan uskontunnustuksen eli shahadan, mutta Ranskan komentajat kiistivät tämän. Kuitenkin riidanhaastaminen saudivirkamiesten ja uskonoppineiden kanssa olisi noina päivinä ollut yhtä järkevää kuin riitely graniittiseinän kanssa.

Ranskalaiset auttoivat moskeijan maanalaisten tasojen puhdistussuunnitelman laatimisessa. Kaasua ja räjähteitä käyttäen he kirjaimellisesti karkottivat terroristit ulos maanalaisten käytävien uumenista. Suuren moskeijan marmorilattian alla käytiin verinen taistelu — pimeyttä, savua, ruumiita, rukouksia, kuolettavaa tulitusta. Kun savut olivat hälvenneet, pylväiden alla makasi satoja kuolleita. Virallisia lukuja ei koskaan julkaistu — eräiden arvioiden mukaan kuolleita oli 200–1000. Elossa olevat, mukaan lukien Juhayman al-Utaybi, pidätettiin ja teloitettiin julkisesti eri puolilla Saudi-Arabiaa. Juhayman al-Utaybi käveli teloitukseen rauhallisesti, kuin olisi palaamassa kotiin.

Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus. Saudi-Arabian viranomaiset tekivät kaikkensa pyyhkiäkseen tämän traagisen tapahtuman pois ihmisten muistoista. Ei valokuvia, ei elokuvia, ei julkisia tutkimuksia. Mekka suljettiin maailman katseilta.

Mutta terrori-iskun varjo jäi. Rauhoittaakseen uskonnollisia johtajia hallitus teki myönnytyksiä salafisteille. Elokuvat, musiikki ja naisten oikeudet kiellettiin, ja uskonnollisen poliisin valtaoikeuksia kasvatettiin entisestään. Mekan painajainen toimi prologina islamilaisen fundamentalismin kaudelle, joka synnytti myöhemmin al-Qaidan ja ideologisen pimeän keskiaikaisen renessanssin, joka tavoitti koko itäisen maailman.

Näin tragediasta, jonka muistamista kukaan ei halunnut, tuli lähtölaukaus kaikelle sille, mikä myöhemmin mullisti maailmaa.
1760569887496.webp
1760569944893.webp
 
Tämä kirjoitus on bongattu israelilaisesta FB:sta
Vlad Ashor
Terrori-isku, jota ei ollut

Jos kysyisin teiltä, mikä oli 1970-luvun verisin terrori-isku, useimmat mainitsisivat Münchenin olympialaisissa tapahtuneen hyökkäyksen, jossa palestiinalaiset terroristit kaappasivat israelilaisia urheilijoita panttivangeiksi. Historiaan perehtyneemmät saattaisivat muistaa Verisen perjantain Belfastissa, jolloin IRA:n taistelijat toteuttivat pommi-iskujen sarjan, tai Japanin punaisen armeijan Lodin israelilaisella lentokentällä toteuttaman verilöylyn. Harva kuitenkaan mainitsisi vuoden 1979 Mekan iskua, jossa islamilaiset terroristit pitivät tuhansia islamilaisia pyhiinvaeltajia panttivankeinaan kahden viikon ajan.

1970-luvun lopun Saudi-Arabia oli ikuinen ristiriita kultaisine vessanpönttöineen ja Koraaneineen. Öljyrahoilla rakennettiin palatseja ja pilvenpiirtäjiä, mutta samalla kasvoi syyllisyydentunne Jumalaa kohtaan. Maan kulttuurissa, jossa kaikki — ajatuksista partojen pituuteen — määrittyi uskonnon mukaan, vauraus oli kuin mato, joka nakersi uskonrunkoa sisältäpäin. Kuningas Khalid koetti pitää tasapainoa läntisten arvojen ja šarian välillä, mutta tasapainoilu muuttui epävarmaksi akrobatian yritykseksi. Tätä horjuvaa perustaa vasten syntyi ajatus puhdistaa islam saastasta ja palauttaa maailma keskiaikaisiin aikoihin.

20. marraskuuta 1979, islamilaisen uuden vuosisadan ensimmäisenä päivänä, Mekassa, jossa miljoonat uskovat aloittivat rukouksensa, kajahtivat automaattiaseiden sarjat. Sadat aseistetut miehet valtasivat Suuren moskeijan, islamin tärkeimmän pyhäkön. Hyökkäyksen johtajana toimi entinen kansalliskaartin korpraali, fanaatikko ja karismaattinen profeettana itseään pitänyt katseeltaan julma Juhayman al-Utaybi. Hän ilmoitti, että heidän joukossaan oli ilmestynyt Mahdi — "Allah’n lähetti", jonka tehtävänä oli puhdistaa maailma synnistä. Tämän nojalla hän vaati Saudi-dynastian syrjäyttämistä, kuninkaallisten palatsien sulkemista ja amerikkalaisten karkottamista maasta. Panttivankeja olivat tuhannet pyhiinvaeltajat — ei “vääräuskoiset”, ei “ristiretkeläiset”, vaan yhtä lailla muslimeja, mutta ei "oikeanlaisia".

Heidän "manifestinsa" oli yksinkertainen: syrjäyttää "mätä" Saudi-dynastia, sulkea maa länsimaisilta vaikutteilta ja palauttaa islam "profeetan aikojen puhtauteen". Ei politiikkaa, ei neuvotteluja — vain täysi varmuus siitä, että veri puhdistaa. He kutsuivat itseään “Allah’n sotureiksi”, mutta toimivat kuin apokalyptiseen maniaansa jähmettyneet lahkolaiset. Mekka ei ollut heille päämäärä, vaan näyttämö. Viimeisen näytöksen teatteri. He halusivat maailman näkevän — islam kuolee ahneuteen, ja vain luodit voivat palauttaa sen paratiisiin.

Saudi-Arabian viranomaiset olivat hämmennyksen vallassa. Pyhässä kaupungissa ei saanut hyökätä tai vuodattaa verta — vaikka sisällä olleet henkilöt kyllä olivat jo uhranneet kymmeniä. Sillä välin kun Riiyad mietti mitä tehdä, muslimimaailmassa alkoi levitä huhuja. Egyptiläiset ja iranilaiset radiokanavat levittivät huhuja, että iskun takana olivat amerikkalaiset ja juutalaiset. Idän salaliittoteoria oli yksinkertainen: jos jotain kauheaa tapahtuu, syyllisiä olivat Yhdysvallat ja Israel.

Tämän seurauksena ympäri maailmaa puhkesi pogromeja — Pakistanissa, Libyassa, Indonesiassa väkijoukot hyökkäsivät amerikkalaisten suurlähetystöjä vastaan, polttivat lippuja ja tappoivat diplomaatteja. Islamabadiin kokoontunut väkijoukko tunkeutui Yhdysvaltain suurlähetystöön, sytytti rakennuksen palamaan ja tappoi kaksi amerikkalaista — merijalkaväen sotilaan ja siviilityöntekijän — sekä kaksi pakistanilaista, jotka yrittivät puolustaa rakennusta. Benghazissa väkijoukko sytytti palamaan amerikkalaisen konsulaatin, ja paikallisia työntekijöitä sai surmansa. Mekan terrori-iskusta, jonka muslimit kohdistivat muihin muslimeihin, tuli jälleen uusi tekosyy antiamerikkalaiselle ja antisemitiselle hulluudelle.

Saudi-Arabian armeija yritti vallata moskeijan, mutta ensimmäiset yritykset epäonnistuivat ja vaativat satoja kuolonuhreja. Lahkolaiset olivat linnoittautuneet maanalaisten käytävien sokkeloihin, varustaneet pesiä tarkka-ampujille ja miinoittaneet lähialueita. Alkoi pitkä piiritys — kaksi viikkoa kestävä helvetti, jossa kaikui rukouskutsun ja automaattiasetulituksen äänet.

Kun lopulta kävi ilmi, että operaatio vaati ulkopuolista apua, viranomaiset joutuivat tekemään päätöksen, josta he myöhemmin puhuisivat vain kuiskaten. Operaatioon kutsuttiin salaa Ranskan GIGN-erikoisjoukot, jotka saapuivat paikan päälle pukeutuneina Pakistanin armeijan univormuihin. Huhujen mukaan pyhään alueeseen pääsyä varten erikoisjoukot olivat joutuneet muodollisesti lausumaan uskontunnustuksen eli shahadan, mutta Ranskan komentajat kiistivät tämän. Kuitenkin riidanhaastaminen saudivirkamiesten ja uskonoppineiden kanssa olisi noina päivinä ollut yhtä järkevää kuin riitely graniittiseinän kanssa.

Ranskalaiset auttoivat moskeijan maanalaisten tasojen puhdistussuunnitelman laatimisessa. Kaasua ja räjähteitä käyttäen he kirjaimellisesti karkottivat terroristit ulos maanalaisten käytävien uumenista. Suuren moskeijan marmorilattian alla käytiin verinen taistelu — pimeyttä, savua, ruumiita, rukouksia, kuolettavaa tulitusta. Kun savut olivat hälvenneet, pylväiden alla makasi satoja kuolleita. Virallisia lukuja ei koskaan julkaistu — eräiden arvioiden mukaan kuolleita oli 200–1000. Elossa olevat, mukaan lukien Juhayman al-Utaybi, pidätettiin ja teloitettiin julkisesti eri puolilla Saudi-Arabiaa. Juhayman al-Utaybi käveli teloitukseen rauhallisesti, kuin olisi palaamassa kotiin.

Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus. Saudi-Arabian viranomaiset tekivät kaikkensa pyyhkiäkseen tämän traagisen tapahtuman pois ihmisten muistoista. Ei valokuvia, ei elokuvia, ei julkisia tutkimuksia. Mekka suljettiin maailman katseilta.

Mutta terrori-iskun varjo jäi. Rauhoittaakseen uskonnollisia johtajia hallitus teki myönnytyksiä salafisteille. Elokuvat, musiikki ja naisten oikeudet kiellettiin, ja uskonnollisen poliisin valtaoikeuksia kasvatettiin entisestään. Mekan painajainen toimi prologina islamilaisen fundamentalismin kaudelle, joka synnytti myöhemmin al-Qaidan ja ideologisen pimeän keskiaikaisen renessanssin, joka tavoitti koko itäisen maailman.

Näin tragediasta, jonka muistamista kukaan ei halunnut, tuli lähtölaukaus kaikelle sille, mikä myöhemmin mullisti maailmaa.
Katso liite: 125664
Katso liite: 125665
 
Ennustus:

Israel häviää sodan gazassa strategisella tasolla!!

Hamasin aseistariisunta ei onnistu, ellei ruuan jakelua saada gazassa toimimaan hamasista riippumatta. Nyt on nähty, että sen voi tehdä vain Israel yksin, mitkään ulkomaalaiset avustusjärjestöt ei tähän voi/aio/halua osallistua.
Kolme avustuspistettä ei riitä yhtään mihinkään jos 2milj. käsiparia pitää täyttää kädestä käteen, siitä ei seuraa kuin nälänhätä.
Nälkään tappaminen on pois keinovalikoimasta, samoin väestön pakkosiirrot, kaasukammiot ja ydinaseet.
Vastustajat ilmoittaa muina terroristeina, että jos valtiota ei tipu niin ei tipu aseetkaan. Minkäs teet?
Mun mielestä pöydällä on kaksi vaihtoehtoa:
1) Paluu sotaa edeltävään kylmään/ kuumaan rauhaan, jatkaa ruokkimista ja pudottaa aina välillä pommi pääteron rotankoloon. Hamas säilyy vallassa ja pyrkii tekemään statusquosta Israelille mahdollisimman kalliin ratkaisun. Paljon voimia pitää laittaa ns. käärmeen pään kimppuun, eli aseiden toimittajia tarvii kylmätä tarvittaessa kaikkialla maailmassa.
2) Kokeilla oikeasti tavoitella sitä kahden valtion mallia. Ulkopoliittinen paine kulkee kohti tätä, sisäpoliittisesti liki mahdoton malli. Oma keppostelu länsirannalla pitäisi lopettaa ja painua vittuun sieltä ainakin jossain määrin. Samalla pitäisi luottaa teron sanaan siitä että gazassa aseet sit tippuis (uskoo ken haluaa). Toisaalta jotain sotaväsymystä saattaa olla hamasissa/ tukevissa osissakin, nyt on nähty että vähänkään konventionaalisissa leikeissä Iipoilta tulee hopeaa käteen kerta kerrasta.
Summa summarum, jos strategisena voittona pidetään gazan tyhjentämistä, tai hamasin aseistariisuntaa/tuhoamista, niin näihin mä en missään määrin enää tavoitteina usko.
Miltä tilanne näyttää tänään? Uskooko joku vielä, että hamas tuo kiväärit kekoon ja luovuttaa hallinnan gazassa? Tai että alue pilkotaan km*km ruutuihin ja tiesulut väliin? Iippojen maine kovana katutappelijana kasvoi, mutta en mä tätä rauhaa saa gazan osalta mitenkään väännettyä strategiseksi voitoksi. Toki isommassa kuvassa shiiamilitioiden saaman selkäsaunan voi helposti laskea sellaiseksi.
 
Eihän sitä oikein tiedä mitä ajattelisi vaikkapa ihmisestä jolla on yhtaikaa kannossa sateenkaarilippu ja Palestiinan lippu. Vaikka heikompien puolustaminen on ajatuksena kaunis, niin sääliksi käy näitä ymmärtämättömiä ja helposti harhaanjohdettavia.
Kyllä itse ainakin omat ajatukseni tiedän ihmisistä jotka sateenkaarta ja pale-lippua samassa torsossa kantavat, eikä sääliä kyllä irtoa ollenkaan näille "harhaanjohdetuille", jotka täällä länsimaissa from river to sea lippua kantaa tai laulua hoilaa.
 
Kyllä itse ainakin omat ajatukseni tiedän ihmisistä jotka sateenkaarta ja pale-lippua samassa torsossa kantavat, eikä sääliä kyllä irtoa ollenkaan näille "harhaanjohdetuille", jotka täällä länsimaissa from river to sea lippua kantaa tai laulua hoilaa.
Ihan sama meininki tässä on kuin aikoinaan kommunismin levityksessä. Yksinkertaisuudessa isovenäläisyys ja islam sopivat laajennusta hakevina ideologioina yhteen. Periaate on luoda kaaosta ja sitäkautta saumaa alueen haltuunottoon. Kaaoksen luonnin osalta kummatkin ideologiat kokevat yhteenkuuluvuutta, lopussa on kuitenkin tappelu saaliista.

Ei ole sattumaa että ryssälä on iso. Kun vertaa sitten maitten kehitystasoa niin muslimimaissa ja ryssälässä näkee yhdenmukaisuuden, kerätään rikkaudet eliitille ja etsitään kokoajan lisää ryöstettävää. Neuvostoliitto onnistui juurruttamaan kommunismia maailmalle joten sieltähän ne löytyvät sitten yllättäen nämä kiivaimmat ympäristö, ihmisoikeus ja palestiina riehujat. Riehunnalla haetaan vain julkisuutta, erityisesti itselle ja tämä takaa hyvän lähtökiidon länsimaisessa poliittisessajärjestelmässä kohti hillotolppapaikkoja.

Laumahan näissä jakautuu juurikin kahtia: älykkäät oman edun tavoittelijat ja sitten ne penaalin ei niin terävät jotka tiettää että ilman omaisuuden uusjakoa saavat jäädäkkin sinne pahnanpohjalle. Kolmas todella pieni osa on sitten näitä ilmasto/ihmisoikeus yms. pahoinvoivia joille rakennellaan pilvilinnoja ja julkisivukulisseja.

Jokainen voi sitten miettiä että onko se päämoskeijan imaamit vai kremlin kaarti joka käyttää toista hyväkseen. Vai mikä noiden kuvio aina onkaan. Taustalla nuo kuitenkin aina on tavalla tai toisella.
 
Kyllä itse ainakin omat ajatukseni tiedän ihmisistä jotka sateenkaarta ja pale-lippua samassa torsossa kantavat, eikä sääliä kyllä irtoa ollenkaan näille "harhaanjohdetuille", jotka täällä länsimaissa from river to sea lippua kantaa tai laulua hoilaa.
Toisaalta näinkin. Ymmärtämättömyyden kyllä ymmärtää muttei sitä mistä sitä aina vain kumpuaa. Miten niin moni aina vain luopuu omasta ajattelusta ja lähtee jonkun pähkähullun ideologian kelkkaan. Kai se on ihmiselle ominaista laumautumista, tai jotain?
 
Mielestäni Israelin olisi kannattanut valita vähän toisenlainen taktiikka flotillasta kiinni otettujen kohtelussa.

Olisin vienyt heidät vähintään neljän tähden hotelliin, ja pukenut vartijat pikkoloiksi ja ohjeet olla hyvin kohteliaita. Aamupalat ja lounaat vimosen päälle. Koska kuulusteluista noilta vatipäiltä ei mitään merkillistä olisi kuitenkaan saanut, olisi ne hoidettu tyyliin: "Oliko matkanne tänne mukava, kohtasitteko vastoinkäymisiä, haluatteko että järjestämme teams-puhelun läheisillenne?"

Parin päivän jälkeen pikkolot olisivat varmistaneet, että pikkupyykki on hoidettu asianmukaisesti ja ilmoittaneet, että "tilaamanne taksit ovat saapuneet, voimme saattaa teidät lentoasemalle, maa'm."
 
Mielestäni Israelin olisi kannattanut valita vähän toisenlainen taktiikka flotillasta kiinni otettujen kohtelussa.

Olisin vienyt heidät vähintään neljän tähden hotelliin, ja pukenut vartijat pikkoloiksi ja ohjeet olla hyvin kohteliaita. Aamupalat ja lounaat vimosen päälle. Koska kuulusteluista noilta vatipäiltä ei mitään merkillistä olisi kuitenkaan saanut, olisi ne hoidettu tyyliin: "Oliko matkanne tänne mukava, kohtasitteko vastoinkäymisiä, haluatteko että järjestämme teams-puhelun läheisillenne?"

Parin päivän jälkeen pikkolot olisivat varmistaneet, että pikkupyykki on hoidettu asianmukaisesti ja ilmoittaneet, että "tilaamanne taksit ovat saapuneet, voimme ....
No sitten ne aloittaisi säännölliset risteilyt. Jäi epäselväksi, kenelle jäi ne gretan sakin paatit, joilla tulivat..
 
Mutta kirjoittajalla on pale-lippu🙄?
Kirjoittaja saattaa ollakin palestiinalainen, jotkut sanamuodot vähän viittasivat siihen.

Tässäpä se ongelman ydin onkin. Palestiinalaisten edustajat eivät ole olleet aidosti palestiinalaisten puolella. Tavoittelemassa demokraattista, korruptiovapaata ja rauhanomaista kansalaisyhteiskuntaa joka kykenisi hyväksymään tapahtuneet tosiasiat ja rakentamaan tulevaisuutta loputtoman vihan ja katkeruuden hellimisen sijaan. On siellä varmaan pieni vähemmistö joka olisi halunnut tällaista. Kulttuuri ei vaan taivu.
 
Kirjoittaja saattaa ollakin palestiinalainen, jotkut sanamuodot vähän viittasivat siihen.

Tässäpä se ongelman ydin onkin. Palestiinalaisten edustajat eivät ole olleet aidosti palestiinalaisten puolella. Tavoittelemassa demokraattista, korruptiovapaata ja rauhanomaista kansalaisyhteiskuntaa joka kykenisi hyväksymään tapahtuneet tosiasiat ja rakentamaan tulevaisuutta loputtoman vihan ja katkeruuden hellimisen sijaan. On siellä varmaan pieni vähemmistö joka olisi halunnut tällaista. Kulttuuri ei vaan taivu.
Mutta tuskin esim.nyt Italiassa vandaloivat maksulliset freepalestine sakkiin kuuluvat ovat sitä vähemmistöä edustumassa. Järkevät ihmiset eivät aukoo päätä ennen kun varmistavat asioiden oikea laita ja faktoja, mutta kun kuuntelin näitä, jotka ovat siinä sakissa huutamassa ja potkimassa, voi sentään..
Myös Suomessa. Kun kerron etteivät juutalaiset ole kolonialisteja, kuten heitä haukutaan, kerron että Juudeja on se oikea nimi aluelle, jota roomalainen keisari Hadrianus 3000 v sitten vaihtanut alueen Judeasta > Syria-Palaestinaksi, *minulle lähetetään lunki ja "lue wikipedia" teksti. Niin..ja siellä on juuri sama maininta asiasta, josta alunperin kerron.
Mutta kun kuuntelutaitoa ei ole, niin ei sitten ole. Ja miten ylipäänsä voi kuulla toista, kun samalla toistaa vain oman pään orkesteria.
Siinä missä järkevä ihminen ensin kuuntelee argumenttia ja sitten lupaa ottaa selvän, durak ei kuuntele mitään, hän on oikeassa ja piste. Hän on oikeassa, vaikka lähettäkin "todistusaineistoa" jonka sisältönä on juuri se, mitä hän itse asiassa kiistamassa.

*
Roomalainen keisari, joka antoi nimen "Syria Palaestina" Juudean tilalle, oli **Hadrianus** (Publius Aelius Hadrianus). Tämä tapahtui toisen juutalaiskapinan (132–136 jaa.), eli Bar Kokhba -kapinan, jälkeen, kun Hadrianus pyrki tukahduttamaan juutalaisten kansallistunteen ja estämään uusia kapinoita.

Hadrianus murskasi kapinan julmasti, ja seurauksena juutalaisväestöä tapettiin tai karkotettiin laajalti alueelta. Juudean provinssin nimi muutettiin "Syria Palaestina" -nimeksi historialliseksi ja symboliseksi eleeksi, jolla pyrittiin vähentämään Juudean sidettä juutalaiskansaan. Palaestina-nimi viittasi muinaiseen filistealaisten kansaan, joka aikanaan asui rannikko alueella.
Mutta silloin kun Hadrianus teki nimen muutosta, ei sitä kansasta enää ollut jälkeäkään. Eikä geneettisin testein todettu että nykyiset alueella asuvat arabit saati juutalaiset kantavat filistealaisia geeneja. Se oli todennäköisesti meriteitse tullut joku pieni ryhmä Välimerenrannikolta. Sen kulttuuri hävisi nopeasti jälkiä jättämättä.
 
Viimeksi muokattu:

Tässä vain kaksi teini terroristia, jotka vetoavat hyvänsydämellisiin ihmisiin, heitä löytyy toista tuhatta, sanasta sanaan toistavat tätä sama tekstia, naamat vain vaihutuu, mutta teksti pysyy samana. Eihän tätä turhaan kutsuta Palewoodiksi.
Itse, kuten bloggeri Maija, kutsun koko Gaza tästä lähtien Gaza-bubble. Gaza-kupla.
Tätä propaganda valmistettu kaikessa rauhassa pitkään, israelilaisilla vain ei ollut aikaa, ne vain kävi töissä ja opiskelivät. Eikä kukaan heistä keksinyt että pitää urakalla levittää valheita..
 
Viimeksi muokattu:
Vanhoilla haravoilla – Garik Mazor:

Rauhan aloitteet – uuden sodan prologi (16.10.2025)

Israelin ja Egyptin välillä Yhdysvaltojen välityksellä vuonna 1978 Camp Davidissa solmittua sopimusta pidetään läpimurtona arabien ja israelilaisten konfliktissa. Egyptistä tuli ensimmäinen arabimaa, joka virallisesti tunnusti Israelin ja loi diplomaattisuhteet juutalaisvaltion kanssa. Tämä on yleisesti hyväksytty näkemys, eikä se ole perusteeton. Siitä huolimatta Egyptin kanssa solmittu sopimus ei ratkaissut arabien ja israelilaisten välisen konfliktin solmua, vaan synnytti pelkästään illuusioita, joita sopimusten pääarkkitehdit Valkoisessa talossa kipeästi tarvitsivat. Todellisuudessa Camp Davidin sopimukset olivat harkittu askel Israelin voiton devalvoimiseksi vuoden 1973 sodassa. Lisäksi Camp David laillisti "palestiinalaiskysymyksen" keskeiseksi osaksi Israelin tulevaa politiikkaa. Tämä oli aikapommi, joka levittää myrkyllisiä höyryjä edelleen.

Mutta tärkein asia on tämä: juuri Camp Davidissa Israel toteutti ensimmäistä kertaa periaatetta "alueita rauhaa vastaan" luovuttamalla Egyptille Siinain niemimaan, jonka Israel oli saanut takaisin rajoihinsa vuoden 1967 sodan voiton seurauksena. Lisäksi Egyptin puoli esitti vaatimuksen: Gaza jää sopimusten ulkopuolelle. Beginin johtamalla Israelin hallituksella ei ollut riittävästi kestävyyttä vaatia Gazan liittämistä sopimukseen ja sen luovutusta Egyptille Siinain mukana. Niinpä se, mitä kutsutaan Camp Davidissa allekirjoitetuksi "rauhaksi", ei ollutkaan historiallinen voitto vaan Israelin strateginen tappio – perusta mukautuvuudelle, joka on siitä lähtien määritellyt Israelin politiikkaa.

Vuosi 1991: jälleen kerran "rauha"
Tällä kertaa kyseessä ei ollut erillissopimus Jerusalemin ja Kairon välillä. Lokakuun lopulla 1991 avattiin Madridissa globaali Lähi-idän konferenssi, johon osallistuivat kaikki alueen arabimaat sekä Iso-Britannia ja viimeisiä järjestäviä hengenvetoja ottava Neuvostoliitto. Madridin konferenssissa Israelin delegaatio istui ensimmäistä kertaa neuvottelupöytään OOP:n terroristien ja henkilökohtaisesti Arafatin kanssa. Kuten aiemminkin, uusi "rauha" kääntyi Israelin poliittiseksi tappioksi: Arafatin legitimointi neuvottelukumppanina; Neuvottelujen aloittaminen palestiinalaisautonomian luomisesta, mikä olisi ensimmäinen askel kohti palestiinalaisvaltion muodostamista ja edellyttäisi Israelin alueellisia myönnytyksiä.

Vuosi 1993: Oslo – "rauha" nro 3
Camp Davidin ja Madridin seuraus oli Oslossa Israelin ja Arafatin Yhdysvaltojen välityksellä solmimat sopimukset. Israel luovutti OOP:lle Juudean ja Samarian alueita ja hyväksyi palestiinalaisautonomian luomisen. Jälleen kerran "rauha" kääntyi strategiseksi tappioksi. Oslon rauha oli prologi toiselle intifadalle, jonka Arafat aloitti vuonna 2000.
 
Jatkoa ns rauhasta. Ja samalle haravalle astumasta.
**Vuosi 1996: Uusi aloite – uudet myönnytykset**
Yhdysvaltain hallinto esitti uuden rauhansuunnitelman, jonka seurauksena Israel vetäytyi jälleen uudesta alueesta. Yli 80 % historiallisen Hebronin alueesta luovutettiin Arafatille.

**Vuosi 2005: "Tiekaartti"**
Uusi Yhdysvaltojen aloite päättyi Israelin täydelliseen vetäytymiseen Gazasta. Vastineeksi Israel sai Gazaan Hamasin vallan ja 20 vuotta sotaa.

**Vuosi 2025: ja jälleen "rauhaa"**
Uusi Lähi-idän konferenssi noudattaa vuoden 1991 Madridin kokouksen kaavaa – mutta ilman Moskovan osallistumista. Juhlallinen kansainvälinen tapahtuma lukuisine vieraineen ja todistajineen, mutta ilman "sulhasta" ja "morsiusneitoa". Mitä seuraava "rauha" Sharm el-Sheikhissä tuo Israelille? Yhden pahan – Hamasin – tilalle Israel saa Gazaan kokonaisen koalition vihollisiaan. Turkki, Qatar, Indonesia – maat, jotka avoimesti suhtautuvat vihamielisesti Israeliin – tuovat Gazaan omat sotilaskonttingenttinsa. Aiemmin Israel pelkäsi Turkin sotilaallista läsnäoloa Syyriassa, aivan rajojensa tuntumassa. Indonesia oli kaukana. Nyt "rauha" toi Turkin armeijan Gazaan, vain muutaman kilometrin päähän Israelin kaupungeista, ja samalla myös "kaukaisen" Indonesian – Gazaan yhdessä Turkin ja Qatarin kanssa.

Kuten asiat osoittavat, yksikään rauhanaloite ei ole tuonut Israelille rauhaa. Niistä on tullut uusia sotia ja uusia alueellisia myönnytyksiä edeltäviä tapahtumia. Ehkä tällä kertaa todellakin saavutetaan rauha ja vauraus – kuten aloitteentekijät lupaavat. Mutta rauhaa ja vaurautta on luvattu aina. Rauhanaloitteet lupaavat, kuten aina, eivätkä uutta sotaa, vaan vanhojen loppumista. Aina luvataan. Ja nytkin luvataan. Haluaa uskoa. Mutta kuten tiedetään, fakta on itsepäinen asia.

Garik Mazor
 
En seuranneena oliko tämä diili,israelin piti lopettaa hamasin pommittaminen,vapauttaa 2000 hamasilaista,hamasin 20 israelilaista,aika diili.
 
Back
Top