Israel

Ja ne 20 israelilaista ovat lähinnä satunnaisia siviilejä, jotka Hamas sieppasi, vs 2000 terrorismista tuomittua palestiinalaista, joukossa myös murhista elinkautistaan istuvia.
Eipäs nyt liioitella. Juurihan Yle professorin suulla meille kertoi, että Israel vangitsee mielivaltaisesti länsirantalaisia kertomatta edes syytä vangitsemiselle. Eiköhän nuo vapautettavat 2 000 ole samanlaisia syyttömiä hädänalaisia.

Jopa neljäkymmentä prosenttia Länsirannan miehistä on ollut elämänsä aikana vähintään kerran Israelin vankiloissa, Juusola kertoo. Arviot määrästä vaihtelevat.

He voivat olla vankilassa tuomittuina tai pidätettyinä ilman, että syytä on kerrottu. Monet ovat vangittuina vuosia ilman pääsyä oikeuden eteen.
Naurattaisi jos ei itkettäisi:
Juusolan mukaan palestiinalaisia päätyy vankilaan jatkuvissa aseellisissa yhteenotoissa, joita alueella on. Kyse ei ole siitä, että palestiinalainen hyökkäisi israelilaisen kimppuun.
 
En seuranneena oliko tämä diili,israelin piti lopettaa hamasin pommittaminen,vapauttaa 2000 hamasilaista,hamasin 20 israelilaista,aika diili.
Mutta kun yhden israelilaisen henki on arvokas, ei israelilaiset kuitenkaan tätä "hinta" sanelleet, vaan Hamas terot.
Tuo veritekoja 7.10. 2023 tehnyt USA:sta löytynyt terroristi kerro koko totuuden järkyttävästä villityksestä "free-palestine". Koko Gaza on kupla, ja tuloksena islamisaatio. Ja terrorismi Lännessä.
 
Eipäs nyt liioitella. Juurihan Yle professorin suulla meille kertoi, että Israel vangitsee mielivaltaisesti länsirantalaisia kertomatta edes syytä vangitsemiselle. Eiköhän nuo vapautettavat 2 000 ole samanlaisia syyttömiä hädänalaisia.


Naurattaisi jos ei itkettäisi:
No kun koko Gaza-kupla on yksi horna. Siellä 50% väestä alle 18 vuotiaita, heitä aivopestään jo vauvan ikäisestä, tappokoneeksi ja jonkun absurdin "free-palestine" aatteen takia saivat muutkin kiihottumaan. Mistä vapaaksi he haluavat? Ilmaisesta ruoasta? Israelilaisista vedestä, sähköstä, ja monesta muusta sivilisaation kuuluvasta, jota ei ole monessakaan arabi naapuri maissa?
"Pakolaiset" jo ties kuinka monessa sukupolvessa, ja ikuisesti, kiitos YK ja muiden humanitar.järjestöjen, jossa työskennelleet joko täysi idiootit tai korruptoituneet henkilöt.
Mitä nämä gazalaiset ovat keksineet, missä heidän suuret saavutukset? Ah, niin, ainahan voi selitellä "no mutta koska Israel..". Syyllinen aina itseään ulkopuolella, että tälläinen psykopaattinen ajattelutapaa on viljelty ja kuokittu.
Olen tällä pätkällä katsonut lukuisia videoita, en ehtinyt edes kaikkea tallentaa, kuinka kuvataan kuuluisimmat propagandavideot, on ajat sitten vuotanut ilmi kuinka samoja "lapsiuhreja" kuvataan eri asuisena, eri rooleissa, on ollut otoksia että teatteriin osallistuneet ehtineet nauraakin monesti, ja naurua ei ehditty poistaa. Sitten tämä näyttelijäsakki nauraa ja hyppii ilousena. Oksettava.
Julkisuuteen tulee paljon "gazalaisena" videoina vanhat otokset Syyriasta.
Paljon AI luomuksia.
Mutta Greta laivue ja koko Greta on ehkä kuvottovin koko valheellisuudessa. Tuntuu että kun vihdoin meni perille Venäjän uhka ja tosiasiat putin fashismista, ummistettu molemmat silmät islamisaatiolle.
 
Viimeksi muokattu:
Harva tietää, en muista enää olenko täällä maininnut jo, mutta Gretan hahmo ei tullut tyhjästä. Hän kopioinut 12 vuotiasta Severn Cullis-Suzukia, vuosi 1992 kanadalaista eco-aktivistia, jonka vanhemmat olivat myös ekologeja. Mutta hiljaisia. Siksi kukaan ei heistä tiennykään.
Gretasta tehtiin staran, hänen asperger oli plussana, samoihin aikoihin puhuttiin neuro atyypillisista ihmisistä. Mutta Greta nyt pahan asian parissa.
 
Israelissa tilanne jatkuu. Yhdysvallat ja Israel vaativat, että Hamas riisutaan aseista. Tämä oli yksi kohta sopimuksessa. Varsinkin Trump ei hyväksy tilannetta, kun Hamas tappaa palestiinalaisia. Myöskään kuolleita israelilaisia ei kaikkia ole palautettu. Siispä sota jatkuu..

Lisäyksenä vielä, että Jerusalem Post kertoo Hamasin iskeneet israelilaisia joukkoja vastaan panssarintorjuntaohjuksella. Tähän on Israel vastannut.

Tilannetta voi seurata esim. Iltalehdestä:

 
Viimeksi muokattu:
Tässä on osa 2. Dmitryi Tchernyavskyi kirjoitukselle:

**Gazan lapset. Osa 2.**

Yritän esittää oman henkilökohtaisen, amatöörimäisen ja ei-ammattilaisen mielipiteeni. Mutta ensin meidän pitäisi määritellä kriteerit – mitä ongelman ratkaiseminen ylipäätään tarkoittaa? Kuinka tarkalleen määritetään, onko ongelma ratkaistu vai ei?

Minusta tuntuu, että tässä tapauksessa kriteeri voi olla vain yksi: loppuvatko murhat täällä ihmisten keskuudessa vai eivät? Koska nykyään ehdotetut ratkaisut tarkoittavat vain yhtä asiaa – kymmenen vuoden kuluttua sota toistuu. Se ei siis ole ongelman ratkaisu, vaan sen siirtäminen seuraaville sukupolville. Eivät nykyiset juutalaiset ja arabit tule kuolemaan, vaan heidän lapsensa. Ja sitten heidän lastensa lapset ja niin edelleen.

Tällä hetkellä Hamas tekee rikoksia paitsi Israelia vastaan myös omia lapsiaan vastaan, kasvattamalla heitä marttyyreiksi.

Ehdottaisin, että ratkaisu jaettaisiin kolmeen tasoon:

**Lyhyen aikavälin ratkaisut (1–3 vuotta):** Gazan uudelleenrakentaminen, normalisointi, vihan indoktrinoinnin lopettaminen.
**Keskipitkän aikavälin ratkaisut (5–10 vuotta):** uusi sukupolvi, jonka arvot ja elämän näkymät ovat vaihtoehtoisia.
**Pitkän aikavälin ratkaisut (15–25 vuotta):** alueen kulttuurimuutos.

Samalla on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, mistä löytyvät ihmiset, mistä löytyvät lainvalvontavoimat ja mistä saadaan rahoitus.

Gazan ongelman ratkaiseminen täytyy aloittaa kansainvälisellä tasolla.

### 1. **Terrorismin rahoittaminen on rinnastettava terrorismiin.**
Nykyään arabimaat, ennen kaikkea Qatar, maksavat kuukausittaisia avustuksia terroristien perheille.
- Yhden israelilaisen murhaaminen – 400 USD/kuukausi.
- Viiden tai useamman israelilaisen murhaaminen – 3000 USD/kuukausi (tämä on kymmenen kertaa enemmän kuin Gazan keskimääräinen palkka).
- Elinikäinen vankeus Israelissa – maksimikorvaukset.

Tämä vie vuosittain 350 miljoonaa dollaria, mikä on enemmän kuin mitä Palestiinan hallinto (PA) kuluttaa terveydenhuoltoon. Lisäksi länsimaat antavat rahaa PA:lle "humanitaarisena apuna".

Kaikkien valtioiden, jotka rahoittavat terrorismia, on joutava erittäin vakavien kansainvälisten sanktioiden kohteeksi. Jos Qatar jatkaa tätä käytäntöä, sen olisi jäädytettävä lännessä olevat rahastojen varat. Palestiinan hallinnon on lopetettava maksut tai menetettävä kansainvälinen apunsa kokonaan. PA:n mahdollinen terrorismin rahoitus tulisi johtaa PA:n johtajien pankkitilien jäädyttämiseen ja kansainvälisten pidätysmääräysten antamiseen (kuten ISIS:n rahoittajille).

### 2. **UNRWA:n (BAPOR) lakkauttaminen.**
Palestiinalaisia pakolaisia auttava YK:n Lähi-idän apuvirasto perustettiin vuonna 1949 väliaikaiseksi organisaatioksi. 75 vuotta myöhemmin BAPOR ylläpitää ongelmaa, luo riippuvuutta avustuksista ja tukee "paluu"-myyttiä. Missään maailmassa ei ole olemassa käsitettä ❗️perinnöllisestä pakolaisstatuksesta. Lapsi, joka syntyy pakolaisille toisessa maassa, ei missään ole pakolainen. Poikkeus on tehty vain palestiinalaisille.❗

❗️Siinä tapauksessa "Paluuoikeus" 5,9 miljoonalle ihmiselle katoaa (he eivät ole koskaan asuneet Palestiinassa) — tämä on suurin este rauhalle. Ei minkäänlaisia avustuksia "sukupolvelta periytyville pakolaisille".❗

Lisäksi haluaisin lisätä, että BAPOR:n työntekijät ovat yhteydessä Hamasin kanssa ja kannattavat antisemitismiä. 12 työntekijää osallistuivat verilöylyyn. Heidän koulujaan käytetään Hamasin aseiden varastointiin.

### 3. **Iran – Hamasin ja Hizbollahin pääasiallinen sponsori**
Iran tarjoaa Hamasille, Hizbollahille ja muille terroristeille vuosittain 700 miljoonaa dollaria. Lisäksi taistelijoiden koulutusta ja aseita (ohjuksia, droneja). Iranin öljynviennin täydellinen saarto on välttämätöntä. SWIFT-järjestelmästä katkaiseminen – kokonaan. Iranin keskuspankin varojen jäädyttäminen.

Lisäksi tämä pysäyttäisi Iranin ydinohjelman.
(Jatkoa tulee)
(Oletan että osa yksi on jo täällä. Punaisella vahvistusmerkilla laittoin asian, josta minulle naurattu rajusti, (hyvä ettei hakattu). Aika vähän näitä ihmisiä, jotka tuntevat tämän, erityisesti nimenomaan äärivasemmalta)
 
Viimeksi muokattu:
(jatkoa edelliselle)

**4. YK:n ja kansainvälisten instituutioiden uudistus**
YK:n antisemistinen ennakkoasenne on tilastollinen tosiasia. YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat vuosina 2015–2022:
– Israelia vastaan: 112 päätöslauselmaa
– Syyriaa vastaan (500 000 kuollutta): 22 päätöslauselmaa
– Muita maailman maita vastaan yhteensä: 67 päätöslauselmaa.

Miksi näin tapahtuu? 57 islamilaista maata äänestää yhtenä blokkina. Tämä johtaa ajoittain naurettaviin tilanteisiin. Esimerkiksi vuonna 2016 YK tuomitsi Israelin "naisten syrjinnästä". Samaan aikaan Saudi-Arabia (naiset eivät saa ajaa autoa) ja Iran (huivi pakollinen) eivät saaneet minkäänlaista tuomiota.

Vuonna 2022 Israel tuomittiin "oikeuksien loukkaamisesta Golanin korkeuksilla". Samaan aikaan, Kiina (uigurit keskitysleireillä) ei saanut minkäänlaista tuomiota. YK on täysin diskreditoitunut. Kiinan ja Venäjän veto-oikeus tekee järjestöstä merkityksettömän. Ehkä olisi tarpeen luoda "demokratioiden liitto", joka koostuisi vain demokraattisesti hallituista maista.

**5. Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) uudistus**
ICC antoi pidätysmääräyksen Benjamin Netanjahulle (2024) "sotarikoksista" Gazassa. Ennen lokakuun 7. päivää ICC ei kuitenkaan antanut pidätysmääräyksiä Hamasille (vain verilöylyn jälkeen). Ei myöskään määräyksiä Iranin johtajille (terrorismin sponsorit) eikä Putinille ennen vuotta 2023 (huolimatta Krimin miehityksestä vuonna 2014 ja Syyrian tapahtumista).

**6. Narratiivien ja normien muuttaminen**
Esimerkiksi termin "miehitys" määritelmä. Israelia kutsutaan "Gazaa miehittäväksi" vuodesta 2005 alkaen, vaikka Israel vetäytyi Gazasta kokonaan, purki kaikki asutuskeskukset ja luovutti hallinnan palestiinalaisille. Gazalla on rajansa Egyptin kanssa, eikä Israel valvo sitä millään tavoin.

Jokaisen sodan jälkeen Israelia syytetään "ei-suhteellisesta vastauksesta". Esimerkiksi jos sodassa kuolee 100 israelilaista ja 1000 palestiinalaista, tehdään johtopäätös, että "Israel käyttää liiallista voimaa".
Proportionaalisuudella ei kuitenkaan tarkoiteta uhrien tasaista lukumäärää. Proportionaalisuus tarkoittaa tavoitteen oikeasuhtaisuutta.

Hamas käyttää järjestelmällisesti siviilejä ihmiskilpenä. Se pystyttää raketinheittimiä kouluihin, sairaaloihin ja asuinrakennuksiin. Komentokeskuksia sijoitetaan sairaaloiden alle ja sotatunneleita rakennetaan asuinalueiden alle. Kun Israel hyökkää näihin kohteisiin, syy vieritetään Israelille, vaikka vastuu kuuluisi niille, jotka käyttävät siviilejä kilpenä.

**7. Kaikkien arabimaiden pitäisi tunnustaa Israelin oikeus olemassaoloon**
Monet eivät ole vieläkään tehneet niin. Muslimimaiden tulisi lopettaa lasten opettaminen antisemitististen oppikirjojen avulla. Kaikista kehotuksista jihadiin pitäisi seurata kansainvälisiä pakotteita.

Tämä käsitteli Gazan ulkoisia asioita. Seuraava osa keskittyy Gazan sisäisiin ongelmiin.
 
Mitäs muuta te odotitte, kyllä trump on kohta hyvin hyvin vihainen
Ihan käsikirjoituksen mukaan mennään. Ryssä tietysti toivoo rättipäiden rähinöiden nostavan öljyn hintaa ja painavan Ukrainan uutiset taka-alalle. Homma tietysti toimii myös toiseen suuntaan, eli ryssän kätyrit saavat kunnolla dunkkuun, kun ryssä on jumissa Ukrainassa.
 
Lähettäkää Gretalle tämä video. Hän on nähnyt paljon vaivaa heidän takia, kärsinyt israelilaisessa vankilassa kovista pinnoista, paleli yöllä ja kuumakin oli välillä. Mutta tämä umpikiero nuori nainen kuulemma ylimielisesti kieltäytynyt katsomasta dokumentin tapahtumista 7.10.2023 ja varmaankin iloitse että punaisessa kirjassa olevan valaankin nämä raakalaiset pyydisti ja raahasi traktorilla huvin vuoksi. Ruoasta siellä ei ole puutetta.

Tämä sakki sai koko maailman pelkäämään heitä, tottelemaan ja ihailemaan. Huom.Hamas sadistit aina käyttää naamioita. Siksi USAn kampuksilla hyödylliset idiottit ylpeänä laittavat paleväreihin sopivia naamioita. Oikein kudottuja tilaisuuteen. Oksettava näky, ja koko ajan peittävät kasvoja. Ketkä ne ovat, kukaan ei tietää. Todella "rehellinen ja avoin" mielenosoitus..
 
Viimeksi muokattu:
Luulin että suurin osa tunnelleista/"metrosta" on kaput. Mutta ei ollut,

"📢 Hamas rikkoo jälleen tulitaukoa: IDF avasi vastatulen 🔍 Tänä aamuna Hamasin taistelijat ylittivät "keltainen linja" kahdesti ja lähestyivät IDF:n asemia Gazan itäosassa Sadjaiyan alueella. Armeijan tiedotusosasto vahvisti, että terroristeihin kohdistettiin tulitusta uhan neutraloimiseksi. Tämä oli jo toinen vakava tulitauon rikkomus viimeisen 24 tunnin aikana – edellisenä päivänä raketti-iskussa kuoli IDF:n upseeri ja sotilas.

Puolustusministeri Israel Katz on käskenyt armeijaa välittämään amerikkalaista koordinaatiomekanismia käyttäen selkeän viestin Hamasin johdolle: jokainen taistelija, joka ylittää "keltainen linja", tullaan näkemään välittömänä uhkana, ja jokaiseen välikohtaukseen johtava vastuu kuuluu järjestön johdolle.

Vaikka hyökkäykset ovat jatkuneet, Yhdysvaltain hallinto painottaa, että Israelin tulisi säilyttää maltti ja noudattaa tulitaukosopimusta. Lyhyen humanitaaristen avustusten toimitusten keskeytyksen jälkeen 20. lokakuuta aamulla alkoi jälleen kuorma-autojen liikenne Kerem-Shalomin ja Kisufimin rajanylityspisteillä.

IDF arvioi, että tulitauon rikkomuksia tulee tapahtumaan jatkossakin: monet Hamasin tunnelit ovat edelleen vahingoittumattomia, ja taistelijat käyttävät niitä sabotaasiin Gazan alueella.

📝 Tilanne Gazan tulitauon ympärillä muuttuu yhä hauraammaksi. Israel joutuu reagoimaan jokaiseen rikkomukseen, mutta sen toimet ovat kansainvälisen paineen rajoittamia. Yhdysvaltain hallinto pyrkii kaikin keinoin ylläpitämään herkkää sopimusta, mutta Hamas käyttää tätä varovaisuutta hyväkseen. Jos järjestö jatkaa IDF:n kärsivällisyyden koettelua, Israel saattaa joutua valinnan eteen: joko vastata päättäväisesti, mikä voisi rikkoa tulitauon, tai hyväksyä Hamasin asettamat pelisäännöt."

#Israel #IDF #Gaza #Hamas #Tulitauko #Katz #USA #Turvallisuus #
 
Israelissa arvioidaan edelleen jäljellä 20 000 Hamas terroristia:

Israel inside sivulta:
📢 160 vapautettua terroristia "miljonääreiksi": palestiinalaiset maksut ylittivät 229,5 miljoonaa sekeliä

🔍 Palestinian Media Watch (PMW) -järjestön laskelmien mukaan Israel vapautti tuhansia palestiinalaisvankeja panttivankien vapauttamista koskevan sopimuksen yhteydessä. Tähän joukkoon kuului noin 250 taistelijaa, joiden "kädet ovat veressä" ja jotka olivat aiemmin saaneet ainakin yhden elinkautisen tuomion.

PMW:n mukaan 160 heistä oli vapauttamiseensa mennessä kerännyt varallisuutta, joka ylitti miljoona sekeliä. Laskelmien mukaan viralliset palestiinalaishallinnon maksut näille vangeille olivat yhteensä vähintään 229 523 000 sekeliä (noin 70 miljoonaa dollaria).

Maksujärjestelmä toimii kaavan mukaan: mitä pidempi vankeustuomio, sitä korkeampi kuukausittainen "palkka". Esimerkkejä tasoista:
⏺️ enintään 3 vuotta — ~1 400 sekeliä/kk;
⏺️ 3–5 vuotta — ~2 000 sekeliä/kk;
⏺️ 5–10 vuotta — ~4 000 sekeliä/kk;
⏺️ 10–15 vuotta — ~6 000 sekeliä/kk;
⏺️ 15–20 vuotta — ~7 000 sekeliä/kk;
⏺️ 25–30 vuotta — 8–10 tuhatta sekeliä/kk;
⏺️ yli 30 vuotta — ~12 000 sekeliä/kk.

Päämaksun lisäksi vangeille maksettiin lisäkorvauksia: 300 sekeliä/kk puolisolle, 50 sekeliä/kk jokaisesta lapsesta. Jerusalemin asukkaat ja Israelin eläkeläiset saivat ylimääräisiä maksuja - vastaavasti 300 ja 500 sekeliä. Kaikki nämä summat maksettiin virallisesti palestiinalaisbudjetista.

📝 Tällaiset luvut eivät ole vain tilastoa, vaan kuvaavat terrorin taloutta. Valtiolliset maksut, jotka riippuvat vankeusvuosista terroriteoista, luovat selviä kannustimia: terroriteko tuo paitsi ideologista "tuottoa" myös taloudellista hyötyä tekijöille ja heidän perheilleen. Tämä on moraalisesti loukkaavaa uhreille ja heidän omaisilleen ja samanaikaisesti muuttaa turvallisuuskysymyksen taloudelliseksi ilmiöksi.

Israelin ja kansainvälisen yhteisön velvollisuutena on vaatia budjettien käytön lopettamista rikollisten palkitsemiseksi: avustuserien jäädyttäminen, taloudellisten virtojen läpinäkyvyys ja maksujen seuranta ovat vähimmäistoimia, joita tulee toteuttaa välittömästi. Ei saa sallia, että valtiolliset resurssit legitimoivat ja kannustavat terroritekoja.

#Israel #Palestiina #PMW #terrorismi #panttivangit #maksut #turvallisuus #oikeus #Gaza #politiikka
 
No, entäs kaikille muille feikille? Niitähän pilvin pimein ja Palewood teki niitä jatkuvasti.
BBC:

"📢 Britannian mediaviranomainen määrää sakot BBC:lle harhaanjohtavasta Gazaa käsittelevästä dokumentista 🔍 Britannian viestintävirasto Ofcom asetti BBC:lle seuraamuksia tarkistettuaan dokumenttielokuvan *"Gaza: How to Survive in a War Zone"* (suom. *Gaza: Kuinka selviytyä sota-alueella*). Viranomainen katsoi, että dokumentti oli "merkittävästi harhaanjohtanut katsojia". Kävi ilmi, että dokumentissa esiintynyt 14-vuotias "sankari", Abdallah Ayman al-Yazouri, esiteltiin yleisölle tavallisena Gazan teinipoikana, mutta jättämättä mainitsematta, että hän on Hamasin korkea-arvoisen virkamiehen, ryhmän hallinnon maatalousministerin Ayman al-Yazourin, poika.

Ofcom tulkitsi tämän tiedon salailun vakavana journalististen standardien rikkomuksena ja määräsi, että BBC:n on julkisesti pyydettävä anteeksi. Lisäksi yhtiön on luettava viranomaisen päätöstä koskeva lausunto suorana lähetyksenä TV-kanavallaan BBC2 kello 21.00, päivä, jonka Ofcom vielä ilmoittaa myöhemmin. BBC on jo poistanut dokumentin iPlayer-alustalta ja myöntänyt tehdyt virheet. Yhtiö on ilmoittanut "hyväksyvänsä Ofcomin johtopäätökset" ja tarkastelevansa ulkopuolisille tuotannoille asetettuja faktojen tarkistusmenettelyjä.

📝 Tämä päätös on voimakas viesti koko Britannian mediasektorille: yritykset herättää myötätuntoa terroristijärjestöjä kohtaan journalistisessa muodossa eivät enää jatkossa jää rankaisematta. BBC:lle tapaus on isku yhtiön maineelle ja muistutus siitä, että objektiivisuusstandardeja ei voi soveltaa valikoivasti. Israelille se taas merkitsee harvinaista tapausta, jossa vielä yksi Gazaa koskeva valhe on paljastettu virallisen tahon toimesta.

#BBC #Ofcom #Gaza #Hamas #Media #Israel #Valeuutinen #Journalismi #Lähi-itä #Disinformaatio"
1761133385283.webp
 
On tämä uskomatonta. Ei heille riittää jo olemassa oleva antisemittinen propaganda, jota sponsoroi öljy rikas Qatar, ei massiviset vandaloinnit, jota ne kutsu "mielenosoitukseksi", ja tämä kaikki Hamas terroristien suojelemiseksi!
Tällä tavalla arabimaat alkavat tuhota Länttä, nyt minäkin kallistun tähän ajatteluun. Hyödyllisten idioottien avulla voi tehdä näköjään vaikka mitä.
Heille siellä srminaarissa pitää ehdottaa katsomaan dokumentti 7.10.2023 massacresta. Esittää lukuisat Palewoodin feikki videot. Liikke joka ei sietää yhtään muuta vastaanlausetta kun vain oma illusionsa, vain yhtä totuutta - on kyllä fashistinen liike.
Minä kuulin että Greta Thunberg kieltäytynyt dokumentin katsomisesta, ja itse asiassa ne kaikki muutkin.
 
Viimeksi muokattu:
"The Washington Free Beacon -sivuston mukaan Northwesternin yliopisto kielsi opiskelijoilta, jotka eivät olleet käyneet pakollista antisemitisminvastaista seminaaria, rekisteröitymisen muihin kursseihin. Tämän seurauksena Amerikan-islamilaisten suhteiden neuvosto (CAIR) haastoi Northwestern-yliopiston oikeuteen. Oikeusjuttu nostettiin yliopiston ryhmän "Graduates for Palestine" nimissä. CAIR väittää, että seminaarin pakottaminen opiskelijoille, mukaan lukien pakollinen videomateriaalin katselu, rikkoo vuoden 1964 kansalaisoikeuslakia.

Kanteessa väitetään, että kansalaisoikeuslain kuudes pykälä kieltää kaikkia organisaatioita, jotka saavat liittovaltion rahoitusta, syrjimästä rodun, ihonvärin tai kansallisen alkuperän perusteella. Antisemitisminvastainen seminaari estää "palestiinalaisen identiteetin ilmaisemisen".

Kanteessa sanotaan: "Antisemitismin vastustamisen varjolla vastaaja, Northwesternin yliopisto, on ottanut käyttöön politiikan ja käytänteet, jotka kieltävät palestiinalaisen identiteetin, kulttuurin ja itsemääräämisoikeuden puolustamisen. Lisäksi se vaientaa niitä, mukaan lukien juutalaiset opiskelijat, jotka ilmaisevat solidaarisuutta palestiinalaisten kanssa tai suhtautuvat kriittisesti akateemiseen vuorovaikutukseen sionismin kanssa."

Keskiössä on koulutusvideo, jonka on valmistanut Juutalainen Yhteinen Rahasto (Jewish United Fund), ja jossa esitetään Ku Klux Klanin johtajan David Duken sekä Israelin vastaisia aktivisteja siteerattavan korostaen, ettei "erotusta voi huomata".

CAIR väittää, että video "tasoittaa sionismia kohtaan esitetyn kriittisen näkemyksen Ku Klux Klanin antisemiittisiin lausumiin" syrjien "palestiinalaisia ja muita arabitaustaisia opiskelijoita yliopistossa, leimaten heidän etnisen ja uskonnollisen identiteettinsä, kulttuurinsa sekä oikeuksien puolustamisen kansallisten ryhmien puolesta antisemiittisiksi ja kurinpitotoimia vaativiksi".

Valituksessa todetaan, että "koulutusohjelma on täynnä poliittista kommentointia, joka vaikeuttaa opiskelijoiden mahdollisuuksia puhua Palestiinan vapauttamisesta, tasa-arvoisista oikeuksista, apartheidin lopettamisesta Palestiinassa sekä palestiinalaisten alkuperäiskansojen (juutalaisten ja ei-juutalaisten) oikeuksista."

Kanteessa on myös mukana vastalause yliopiston alueella 25. huhtikuuta - 1. toukokuuta 2024 järjestetyn telttojen protestileirin tuhoamisesta, jota kuvataan "väkivallattomana protestina, johon kuului viestien näyttäminen, puheiden pitäminen, tanssia, rukouksia… sekä yhteisön rakentamista."

CAIR:n mukaan tämä on tilanne.
Mitä oikeasti tapahtuu? Israelin vastaiset aktivistit Northwestern-yliopistossa kirjoittivat yliopiston holokaustikeskuksen rakennuksen seinään kommentteja kuten "Kuolema Israelille", "Intifada nyt" sekä Hamasin symboleita. Yliopiston "Students for Justice in Palestine" -järjestön piirissä pidettiin seminaari, jossa käytettiin terroristiryhmä Palestiinan kansan vapautusrintaman materiaaleja, jotka kehottivat opiskelijoita aloittamaan intifadan ja tuhoamaan Amerikan.

Leirin aktivistit loukkasivat ohikulkevia juutalaisia opiskelijoita kutsumalla heitä "likaisiksi juutalaisiksi" ja "sionistisiksi sioiksi". Yhdysvaltain edustajainhuoneen koulutus- ja työvoimakomitean mukaan yhdelle opiskelijalle huudettiin "palaa takaisin Saksaan ja myrkytä itsesi kaasulla", kun taas aktivistinaamiota ja Hamas-kuvioista takkia kantava henkilö vaati toista opiskelijaa tunnustamaan, puhuuko tämä hepreaa. Lisäksi yksi aktivisti hyökkäsi opiskelijan kimppuun tämän yrittäessä kuvata protestileiriä videolle.

Aktivistit asettivat esille julisteen, jossa entinen yliopiston rehtori Michael Schill, joka on etnisesti juutalainen, oli kuvattu veripisaroiduin paholaisensarvin. Toisessa julisteessa oli yliviivattu Daavidin tähti. Yliopistoa uhkaa myös oikeudenkäynti opiskelijalta, joka väittää, että protestoija lähestyi hänen ystäväänsä julisteen kanssa, kun taas muut huusivat "palakaa helvetissä" ja ajoivat ystävää takaa leirin alueella.

Kanneoikeudenkäynti edustaa jyrkkää käännettä CAIR:n ja Northwestern-yliopiston suhteissa. Aiemmin tänä vuonna yliopistoa kritisoitiin yhteistyöstä CAIR:n kanssa osana antidiskriminaatiokoulutusseminaaria. Seminaarissa käytettiin erillisiä tietokantoja osoittamaan antisemitismin ja islamofobian rikoksia. Antisemitismin osalta käytettiin FBI:n virallisia tietoja, kun taas muslimivastaisia rikoksia koskevia lukuja otettiin CAIR:ltä ilman lähdetietoja. Tämä loi harhaanjohtavaa vaikutelmaa, että muslimien vastaisia hyökkäyksiä oli viisi kertaa enemmän kuin juutalaisia vastaan.

CAIR:n johtajan Nihad Awadin, joka juhli 7.10.2023, puolustama organisaatio on tärkeä Hamasin julkinen kasvot, joka kerää rahaa sen militanttitoimintaan hyväntekeväisyyden verholla.

Mutta Northwesternia vastaan nostettu kanne paljasti mielenkiintoisen vivahteen: Äärimmäisyysantisemitismin vastustaminen on ilmeisesti palestiinalaisen identiteetin loukkaamista. Tämä tarkoittaa, että palestiinalaisen identiteetin keskeinen osa on antisemitismi. Jos Israelin juutalaisia ei olisi olemassa, ei olisi palestiinalaisiakaan. Tämä ei ole minun väitteeni, vaan CAIR:n."
OM Kromer

1761160206004.webp
 
On kyllä touhua. Poika oppinut kahta asia laajasta historiasta "Israel on occupant, lapsia kuolee". Tälläisiä "ajatusten jättäitäisiä" varmaan 95% näissä mellakoissa.
Vanha mies tiivisti hyvin, Iranista kotoisin, varmasti tietää mistä puhuu
 
Back
Top