Italia esimerkkinä opportunistisesta reaalipolitiikasta

[Vonka]

Ehdin tuossa kupsehtia muutaman kilometrin autolla Pohjois-Italiassa. Huomasin, että ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä on joka kylässä. Toisesta ei ole mitään merkkejä.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli keskusvaltojen liittolainen, mutta oli riippuvainen Iso-Britannian kivihiilestä ja neuvoteltiin liittymään sotaan ympärysvaltojen puolelle lupaamalla muiden muassa osia osmanien valtakunnasta.

Italia hyökkäilikin itävaltalaisia vastaan monen vuoden ajan. Vuoteen 1918 mennessä se olimenttänyt 300 000 miestä kaatuneina, 700 000 oli haavoittunut.

Itävalta-Unkari veti Italiaa täysillä pönttöön niin, että se hädin tuskin säilytti poliittisen yhteiskuntajärjestelmänsä ja rintamankin loppuvaiheessa vain Ranskan ja Britannian tukemana. Italia pelastui Itävalta-Unkarin hajotessa omia aikojaan Saksan hävittyä omalla puolellaan sodan.

 

[VUps]

Itävalta-Unkari veti Italiaa täysillä pönttöön niin, että se hädin tuskin säilytti poliittisen yhteiskuntajärjestelmänsä ja rintamankin loppuvaiheessa vain Ranskan ja Britannian tukemana. Italia pelastui Itävalta-Unkarin hajotessa omia aikojaan Saksan hävittyä omalla puolellaan sodan.

Kyllähän italialaiset Armando Diazin johdolla ensin torjuivat itävaltalaisten hyökkäyksen Piave-joella kesäkuussa 1918 ja sitten lokakuussa antoivat Vittorio Venetossa kuoliniskun. Vuosi 1917 sen sijaan oli Italialle raskas.

 

[Vonka]

Piavejoella juuri Britannia ja Ranska antoivat sen verran apua, että itävaltalais-saksalaiset joukot pysähtyivät 12. marraskuuta 1917. Saksa keskeytti etenemisensä yleistilanteen vuoksi.

Mutta Italia oli pahasti lyöty. Samalla Itävalta-Unkari hajosi, kun monikansallisista tšekit, slovakit, kroaatit ja unkarilaiset lähtivät kotiin huomatessaan maailmantilanteen. Vittorio Veneton taistelussa italialaisilla ei ollut vastassa mitään taistelukykyistä armeijaa. Itävalta-Unkaria ei enää ollut. Kaikki olivat lähteneet himaan.

 

[VUps]

Piavejoella juuri Britannia ja Ranska antoivat sen verran apua, että itävaltalais-saksalaiset joukot pysähtyivät 12. marraskuuta 1917. Saksa keskeytti etenemisensä yleistilanteen vuoksi.

Mutta Italia oli pahasti lyöty. Samalla Itävalta-Unkari hajosi, kun monikansallisista tšekit, slovakit, kroaatit ja unkarilaiset lähtivät kotiin huomatessaan maailmantilanteen. Vittorio Veneton taistelussa italialaisilla ei ollut vastassa mitään taistelukykyistä armeijaa. Itävalta-Unkaria ei enää ollut. Kaikki olivat lähteneet himaan.

Loka-marraskuussa -1917 käyty Caporetton taistelu oli tappio, joka meinasi viedä Italian polvilleen. Caporetton offensiivi oli Hindenburgin ajatus, jonka tarkoituksena oli menestyessään pitää Itävalta mukana sodassa. Itävalta oli siis jo valmiiksi hätää kärsimässä.

Caporettossa saksalaiset olivat mukana merkittävällä panoksella. Erwin Rommelin Jalkaväki Hyökkää -kirjassa on mielenkiintoinen kuvaus Rommelin otteista Wurttembergin vuoristopataljoonan osien päällikkönä: Keskusvaltojen elintarvikepula alkoi tuntua joukkojen huollossa ja Rommelin sotilaille italialaisilta sotasaaliina saadut elintarvikkeet olivat mielialaa kohentavia. Myöskin ilmaherruus oli ilmeisesti Italialla, sillä keskitykset offensiiviin tehtiin pimeydessä ja joukot kätkettiin rakennuksiin päivien ajaksi. Caporetton taistelu siirsi rintaman Slovenian rajalta Piave-joelle, mutta keskusvaltojen huollon kyky tukea hyökkäystä pidemmälle loppui kesken. Marraskuussa 1917 brittien ja ranskalaisten apujoukot oli ryhmitetty Mincio-joelle, eivätkä ne osallistuneet hyökkäyksen pysäyttämiseen Piave-joelle.

Italialaisten Piave-joen torjuntataistelussa kesällä 1918 Ranskalta ja Britannialta saama tuki oli noin 10% taistelujoukoista. Brest-Litovskin rauhan jälkeen Itävallan aseman olisi pitänyt olla vahvempi Italiaa vastaan, mutta hyökkäys epäonnistui. Melkoinen osa itävaltalaisten ongelmista lienee olleen peräisin komentajista ja heidän välisistä ristiriidoista ja toki materiaalisista puutteista. Kesäkuussa 1918 saksalaisten länsirintaman kevät offensiivilta oli jo puhti poissa, Piave-joen aseman kestettyä keskusvaltojen viimeinen mahdollisuus oli menetetty.

Italian ja Itävalta-Unkarin armeijoiden koheesio ei liene ollut ensimmäisessä maailmansodassa kaksinen. Aivan kuten sanoit, Itävalta-Unkarin armeija koostui lukemattomista kansallisuuksista. Molemmissa maissa kansansopetuksen taso lienee ollut heikompaa, kuin Pohjois-Euroopassa. Lukutaidottomuus ja yhteisen kirjakielen puute haittasi käskytystä. Matalampi sivistystaso heijastui varmasti muutoinkin taistelumoraaliin. Esimerkiksi Rommelin kirjoituksessa on useampi kohtaus, joissa suuria italialaisjoukkoja antautuu huomattavasti alivoimaiselle saksalaisosastolle, joka on päässyt yllättämään. Toisaalta se rajaton sinnikkyys, millä taisteluja käytiin vuoristoalueilla, herättää kunnioitusta.