Itsemurha: Hyökkäys Moskovaan ja Kolmen Kannaksen Suomi

RPG83

Soome Majori
Elikkä oli toissapäivänä hieman tylsää, ja minähän päätin ruveta vääntämään.



Hyökkäys Moskovaan

Esitiedot

Kesällä 2012 valtion johtoon nousee äärinationalistinen Johtaja, joka lupaa palauttaa Suomelle kuuluvat alueet.

Johtaja neuvottelee Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kanssa asiasta, etteivät he puutu asiaan, ja puhuu nämä jopa tarjoamaan taloudellista apua. Myös kiinalaisten kanssa keskustellaan, ja sovitaan heidän saavan Uralin itäpuolen itselleen. Nämä neuvottelut käydään kuitenkin suljettujen ovien takana, eikä asian käytännön puolista ole perillä Johtajan ja muutamien muiden valtioiden johdon lisäksi kuin asevoimien johto.

Kuuden vuoden kiivaan varusteluohjelman jälkeen Johtajan armeija on kasvanut 750 000 mieheen ja naiseen, ja noin kymmeneen tuhanteen ulkomaiseen toimijaan, Helsingistä Inariin ylettyvään luolastoon sekä alla lueteltuun kalustoon nykyisen lisäksi.

Kalustolista

Kaikki hyökkäykseen käytettävä materiaali on uutta, pl. Saksasta käytettyinä ostettavat 42 NH90 helikopteria.

KPL LAITE HINTA (miljoonaa euroa) YHT.

Ajoneuvot

3 000 Leopard 2A6 lisäpanssaroinnilla 14 000
3 000 CV90 lisäpanssaroinnilla 12 000
10 000 Patria AMV (.50 ja 40mm aseistuksella) 10 000
3 000 Bronco All Terrain Tracked Carrier 3000

Tykistö

2 000 Panzerhaubitze 2000 10 000
500 HIMARS 15 000
600 AMOS (CV90 ja AMV alustoilla) 3000

Ilmatorjunta

2000 Stinger (laukaisin, 4 ohjusta) 2000
25 Nasams II (patteri) 2000
10 Aster 30 SAMP/T 2750
200 CV9040 AAV 1000
300 Patria AMV AAV (omaa tuotantoa, tykki Skyranger) 3000

Panssarintorjunta

50 000 NLAW 1000
20 000 SPIKE (laukaisin + 4 ohjusta) 1000
150 000 AT-4 (kertasinko) 150

Mieskohtainen varustus

600 UAV (eri malleja, Patrialta, jenkeistä ja Israelista) 400
1 200 000 5,56x45mm rynnäkkökiväärit optiikalla patruunoineen 2500
500 000 Glock 17 2500
1 000 000 M/05 taisteluvarustus (luotiliivi, kypärä, maastopuku, reppu, kaikki) 2500
1 000 000 Gen 3 pimeänäkölaite 2500
50 000 Lämpötähystin 1000

Ilmavoimat

2000 AGM-65 Maverick 125
2000 AMRAAM 120C7 1000
1000 AMRAAM 120D 600
2000 AIM-9X Sidewinder 500
2000 JASSM 1500
3000 Taurus KEPD 350 3000
180 F35 18 000
180 Eurofighter 14 000


Hinta yhteensä: 130 025 000 000€ (lue: satakolmekymmentä miljardia kymmentäviisi miljoonaa euroa), muutaman sadan tuhannen suomalaisen henki tai terveys ja ulkomaisten palkkasoturien palkkakustannukset.

Operaation alku

Johtajan armeijalla on riittävä määrä sissejä ja erikoisjoukkoja, jotka ovat uitettu etukäteen Venäjän maaperälle. Näiden joukkojen tärkein tehtävä on ensisijaisesti ottaa haltuun vihollisen ydinaseet ja toissijaisesti tuhota ne. Toisena tehtävänä on pääministerin, presidentin ja armeijan johdon surmaaminen näiden katsellessa voiton päivän paraatia. Kolmantena on näiden tehtävien suorittamisen jälkeen alkava vihollisen häirintä, ja omien tai kiinalaisten pääjoukkojen saapumisen odottelu.

Välittömästi ensimmäisen ja toisen tehtävän suorittamisen jälkeen alkavat pääjoukot vyöryä yli rajojen niin Suomessa kuin Kiinassa.

Joukot etenevät viikossa Pietariin, ja Moskovaan tulee päästä kuukaudessa.

Kysymykset:

1. Menestyikö hyökkäys?
2. Mitä teimme valtavalle venäläisvähemmistölle, joka uhkaa omaa olemassaoloamme?
3. Minkä hinnan itse maksoimme veren ja raudan muodossa?




Operaatio Karjalan Palautus Budjettikurilla [OKPB]

Esitiedot

Soinista tulee pääministeri, taustavaikuttajina ovat puolustusministeri Jussi Niinistö ja tiukkaa budjettikuria vaativa valtiovarainministeri Jussi Halla-aho. Perussuomalaisilla on hallituksessa 115 kansanedustajaa.

Eräänä päivänä Teuvo Hakkarainen uhoaa baari-illan jälkeen häntä noutamaan tulleille poliiseille, että "mepäs otetaan pojat Karjala takaisin, ei ehkä tänään mutta ensi vuonna". Valitettavasti ovimies kuulee Hakkaraisen puheet, ja vinkkaa niistä Iltalehdelle. Soini joutuu ikävään tilanteeseen, eikä jatkuva takinkääntö käy hallituspuolueelle (Soini on luvannut, että Hakkarainen ei enää sekoile). Joten, on käytävä sanoista tekoihin.

Kalustolista

Armeijamme suuntaa ostoksille Euroopan ylijäämämarkkinoille. Alla olevat tarttuivat mukaan:

KPL MÄÄRÄ NIMI HINTA (MILJOONISSA) YHT.

Ylijäämäostokset

Saksa

37 Eurofighter Typhoon 3000
100 Tornado 1000
20 Transall C-160 200
6 SAATEG MALE UAV 100

220 Gepard 120

183 Leopard 2 (luultavasti A5 ja A4) 200
1900 Marder 800

67 Panzerhaubitze 2000 280

Yht. 4 700 000 000€

Itävalta

432 Saucer (apc) 100
110 M-109 A5Oe 50
58 Leopard 2A4 30

Yht. 180 000 000€

Sveitsi

150 Leopard 2A4 200

Yht. 200 000 000€

Alankomaat

6 Panzerhaubitze 2000 25

Yht. 25 000 000€

Norja

12 M270 MLRS 20

Yht. 20 000 000€


Ylijäämäostokset yhteensä: 4 845 000 000€


Uudet ostokset

1000 Stinger (laukaisulaite+3 ohjusta) 650
2 Samp/t (patteri) 550
xx Tutkia 500

300 Taurus KEPD 350 300
4000 JDAM-pommi 200
3000 AGM-65 Maverick 300
400 AIM-9X Sidewinder 100
500 Amraam 120-C7 300
500 Amraam 120-D 800

400 000 5,56x45mm Nato -kaliberin rynnäkkökiväärit optiikalla 800
200 000 Glock 17 100
300 000 Gen 3 pimeänäkölaite 600
350 000 M/05 varustus (kypärä, luotiliivi, reppu, kaikki) 700

30 000 NLAW 600
150 000 AT-4 (kertasinko) 150

XY Kaikkea sekalaista (viesti ym.) 605

Uudet ostokset yhteensä:7 155 000 000€


Olemassaolevan ja käytettynä ostetun kaluston päivitykset ja ammukset: 1 000 000 000€


Kaikki kalustoon liittyvä yhteensä:13 000 000 000€


Operaation alku


(Kalusto on pääosin länsimaista, tosin vanhahkoa ja kulunutta. Kestää kuitenkin tällaisen yhden sotaretken, jonka jälkeen voidaan stenata ilman itkua. Modernisointi tehdään esim. M109 telatykkeihin (paikannusvälineet) ja Paseihin. Myös perinteiselle tykistölle hankitaan tykkikohtaiset paikannus ja viestilaitteet hajautusta varten.)


Hakkaraisen puheita ei otettu Kremlissä kovin vakavasti, kalustohankinnoista huolimatta. Suomi järjesti vuoden aikana useamman, yli 100 000 miehen harjoituksen, joiden aikana Venäjä nosti valmiutta. Näitä harjoituksia on pidetty vain yhtä tarkoitusta varten: hyökkäys. Eräällä kerralla Venäjä ottaa jo ihan lunkisti, ja silloin iskemme.

Kaksi panssariprikaatia jylistävät Karjalan kannaksella, Porin prikaatin, Karjalan prikaatin ja mekanisoitujen ja Paseilla moottoroitujen taisteluosastojen tukemana tavoitteenaan Pietari.

Kainuun prikaati, MT-LB kalustolla varustettu taisteluosasto ja yksi jääkäriprikaati lähtevät Sodankylästä kohti Murmanskia.

Kaksi jääkäriprikaatia etenevät kohti Petroskoita, Antti Rokan jalanjäljissä.

Kaikkien edellämainittujen joukkojen perässä tulee tuhansilla kuorma-autoilla alueellisia joukkoja valmiina aloittamaan linnoitustyöt, ja tukemaan operatiivisia joukkoja.

Lopulta Pietari asukkaineen otetaan panttivangiksi, jonka vapauttamiseksi vaaditaan, että Venäjä suostuu ottamaan vallattujen alueiden asukit itselleen ja Suostuu ns. kolmen kannaksen Suomen luomiseen.

Kysymykset:

1. Suostuuko Venäjä ehtoihimme pitäessämme Pietaria asukkaineen panttivankina?
2. Onnistummeko pitämään alueet, ja kuinka kauan?
 
Jossain pohjoisella Jäämerellä yksi sukellusvene nousee laukaisusyvyyteen ja töräyttää taivaalle parven monikärkiohjuksia. Vartissa jokainen öpaut yli 20 000 asukkaan taajama on pimeässä hehkuvaa parkkipaikkaa.

Jos hövelillä päällä ovat, niin varoitus tulee ensin.
 
Olisi mielenkiintoista tietää, onko heillä esim. tuossa "Kolmen Kannaksen Suomi" -jutussa kuitenkaan pokkaa aloittaa ydinsota? Tiedän kyllä, että Venäjä on valmis koviinkin keinoihin, jos kokee olemassaolonsa uhatuksi. Mutta onko tuollainen alueellinen riittävä menetys/uhka ydinsodan aloittamiseen?
 
Itseasiassa rpg83:n aloituksesta uupui selkeästi hyökkäyksen vaihe, jossa tietokonevirus pisti matalaksi koko ydinlaukaisujärjestelmän ratkaisun hetkillä. (Kalvetkaa Tom Clancy ja Ilkka Remes!)
 
RPG83 kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää, onko heillä esim. tuossa "Kolmen Kannaksen Suomi" -jutussa kuitenkaan pokkaa aloittaa ydinsota? Tiedän kyllä, että Venäjä on valmis koviinkin keinoihin, jos kokee olemassaolonsa uhatuksi. Mutta onko tuollainen alueellinen riittävä menetys/uhka ydinsodan aloittamiseen?

Löytyi tämmöinen lyhyt yhteenveto Venäjän viimeisimmästä (2010) strategisesta doktriinista:

http://cns.miis.edu/stories/100205_russian_nuclear_doctrine.htm

Ydinaseiden käyttö olisi mahdollista paitsi yleisessä suursodassa (ts. maailmansodassa), myös alueellisessa sodassa. Yksi ydinaseiden nimenomainen tarkoitus olisi pelotevaikutuksellaan estää myös konventionaaliset hyökkäykset; tälläiseen voitaisiin vastata strategisten aseiden ensi-iskulla.

Veikkaan, että Pietarin saartaminen olisi riittävä kriteeri ehdon "Venäjän olemassaolo on uhattuna" täyttymiseksi; vuosi 1941 on siellä ilmeisesti vieläkin aika hyvässä muistissa. Huomattavaa on sekin, että aikaisempi doktriini olisi sallinut ydinaseiden käytön myös "kansallisen turvallisuuden kannalta kriittisissä" tilanteissa, eli mikä nyt sitten on se todellinen kynnys...

Vähän aikaisemmassa haastattelussa Kremlin turvallisuusneuvoston sihteeri esitti, että ydinaseita voitaisiin käyttää myös paikallisissa konflikteissa hyökkääjän lannistamiseksi:

http://www.wired.com/dangerroom/2009/10/russia-well-nuke-aggressors-first/
 
Käyttääkö Venäjä ydinasetta, jos se joutuu rankan konventionaalisen hyökkäyksen kohteeksi? Armotta käyttää mieluummin kuin ottaa loimeensa. Israel? Jep. Usa? Jep. Kiina? Jep. Jep. Jep. Käyttääkö Usa ydinasetta Venäjää vastaan esim. Suomen tai ja baltian, Puolan tai Turkin takia? No eihän se käytä. Haaveilu seis.
 
Venäjälle moiset panttivangit eivät merkitsisi mitään ja saattaisivat jopa posauttaa ne itse taivaan tuuliin tai sitten myhäilisivät kun suomalaisia joukkoja sitoutuisi panttivankien vartioimiseen ja rauhassa valmistelisivat vastahyökkäystä.
 
Back
Top