Itsenäisyys, kapitalismi eli taloutemme, maanpuolustus

Hannu Rainesto

Alokas
BAN
Asioita joita pidetään itsestään selvinä, mutta jokainen auki abstarahoituna paljastaa välittömästi, ettei asioista oikeasti tiedetä juuri mitään. Luulo, kun ei ole tietoa vaan lähinnä uskoa omiin ja syötettyihin luuloihinsa.
Itsenäisyys paljastuu välittömästi abstrahoinnissa, yksityisen pääoman itsenäisyydeksi saada operoida omalla reviirillä, itsenäisellä maapläntillä nimeltä Suomi. Tätä itsenäistä operointia sanotaan yksityisen pääoman vallaksi valtion avulla eli siis kapitalismiksi. Pysyttekö kärryillä, kysykää, jos jokin ei mielestänne tässä täsmää. Mitä tämä tarkoittaa itsenäisyyden, entä maanpuolustuksen kannalta, entä historiallisesti nähtynä. Historiammehan voidaan katso alkaneen 100 vuotta sitten, kun Suomi sai itsenäisyyden lähinnä Venäjän kommunisteilta, joiden nimi on paperissa, jolla Venäjä irtaantui Suomen autonomiasta. Tämä ei nyt ole kovin oleellista, sillä paljon oleellisempaa on se, kenen hyväksi itsenäisyys annettiin, sen enempää asiaa miettimättä. Itsenäisyys annettiin Suomen silloisille kapitalistielle, maan-, teollisuuden- ja kaupan omistajille operoida alueellaan miten tahtovat ja tätä tahtoa he ovat 100 vuotta sitten meihin työläisiin käyttäneet. Milloin olemme sotineet tämän seikan puolesta, milloin tehneet työtä otsamme hiessä ja milloin olleet työttöminä kortistoissa tai vankeina rintamalta poistumisesta.
Tänään, sata vuotta myöhemmin ollaan jälleen tilanteessa, kun kapitalistien reviirit alkavat horjua, lähinnä heidän pääomiensa keskittymisen vuoksi ulkolaisiin käsiin ja vastaavasti, ulkolaisten pääomien kilpaillessa jo maapallon ehtyvistä luonnonvaroista. Käynnissä on yksityisten pääomavuorien mantereittain jako, joka tarkoittaa läntisten pääomien ja heihin itsensä lukevien reunamaiden kapitalistien samaistumista. Tämän vastapoolina on itäiset pääomavuoret, lähinnä Kiinan ja Venäjän johdolla, kun läntistä keskittymistä johtaa USA. Peli näyttää jotensakin jo pelatulta, koska Ranska on vetänyt takapakkia, havaittuaan olevansa Asian läntisintä kolkkaa ja samoin Norja ja Turkki, kaikki nämä Natomaina. Norja jopa jo kieltäytyi ottamasta vastaan USA:n ilmapuolustusta. Suomi ei ole tässä ajan tasalla, vaan haroo ilmaa, uskoen hävittäjälentokoineisiin, joiden nopeus ei edes riitä Venäjän TU 160 super pommikoneelle 2200km/h. Puhumattakaan nyt Topol M ballistisesta ohjuksesta ja muista aseista, kuten supersonisista aseista ja sukellusveistä. Peli on siis jo pelattu, ennen sen alkamista, joten Suomessa olisi aika tajuta, että pääomamme jotka sitovat meidät länteen, on syytä siirtää ja palauttaa nopeaan takaisin Eurooppaan ja Aasiaan!
Itsenäinen Suomi säilyy vain, jos se on väleissä Venäjän kanssa, kaikki muu pelaaminen, on itsenäisyytemme varmaa lakkauttamista!
Venäjän ja Kiinan ystävyys, joksi sitä pitää sanoa, sitoo yhteen 150 miljoonaisen Venäjän ja 1.1 miljardia kansalaista omaavan Kiinan armeijat ja kansat. Tätä vastaan ei muulla Euroopalla ole muuta mahdollisuutta, kun alkaa pelaamaan yhteistä peliä, jos mielii selvitä itsenäisenä, Aasian mantereen läntisenä reviirinä. Nato on jo mennyttä aikaa, toteavat läntiset asiantuntijat, tämä tulee Suomenkin valtaapitävän porvariston alkaa tajuta, eikä tuhlata enää senttiäkään kansan varallisuutta siihen suuntaan.
 
Fucking kappalejako, hyvä kirjoittaja-henkilö... or whatever
 
Noh ok, tossa teikäläisellä oli kyllä selkeä pointti:

"...joiden nopeus ei edes riitä Venäjän TU 160 super pommikoneelle 2200km/h. Puhumattakaan ny..."
 
Ei kai sen hävittäjän tarviikkaan sitä pommikonetta kiinni saaha, riittää että sen hävittäjän ampuma ohjus saa kiinni, ja jos olen käsittänyt oikein niin siinä naapurin putolevissa on kai jotakuinkin texasin kokoinen tutkaheijaste, vastaan sen ehkä tulevan häivehävittäjän "pikkuisen" pienempi tutkaheijaste, jotenka siellä joutuu iivana kiikarilla ehtimään horisontista tsuhnan lentskaria, kun ei muuten näe, ja oletettavasti hävittäjä lentää pommikonetta vastaan, ei suinkaan jahtaa sitä, tämä näin maallikon järkeilemänä, tietävämmät valistakoon jos olen väärässä.
 
Minkähän sortin työläinen tämä Hannu on? Yleensä kun joku puhuu työläisten puolesta niin kyseessä on työläinen ilman työkokemusta. Itse olen ollut koko elämäni ns. tehdastyöläinen enkä ole törmännyt koskaan töissä venäjää ylistävään kommunistiin. He taitavat viihtyä ihan siellä kotona koneen ääressä.
 
"Kapitalismi" on Marxin ja Engelsin lanseeraama termi. Jos ei tunnusta kommunistista ajatuspohjaa, termi "markkinatalous" on oikeampi.
 
Back
Top