Jääkäripataljoonalla taisteluharjoitus vanhassa paperitehtaassa

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 14.11.2012 klo 12:36
Jääkäripataljoonalla taisteluharjoitus vanhassa paperitehtaassa

Vihollinen on päässyt valtaamaan tehtaan ja jääkäripataljoonan on vallattava se takaisin. Harjoituksessa käytetään harjoitusammuksia, panssariajoneuvoja sekä savuheitteitä.

Mistä on kyse?

Kymen jääkäripataljoona pitää parhaillaan taisteluharjoitusta Myllykoskella lakkautetulla paperitehtaalla
Tarkoitus on opettaa varusmiehiä toimimaan oman joukkonsa ja aseistuksensa kanssa haasteellisessa ympäristössä

Kymen jääkäripataljoona järjestää tänä vuonna taisteluharjoituksensa hieman epätavallisessa paikassa, Myllykosken lakkautetulla paperitehtaalla. Torstaina päättyvässä harjoituksessa keskitytään taistelutoimintaan tehdas- ja asuinalueilla. Kymen jääkäripataljoonan komentaja, eversti-luutnantti Petri Olli sanoo, että harjoitusympäristö on pataljoonalle hieman tavallisuudesta poikkeava.

- Yleensä taistelua harjoitellaan metsissä, mutta myös asutuksen lähellä toimiminen kuuluu opetettaviin aiheisiin, Olli sanoo.

Toistaiseksi harjoitus on sujunut komentajan mukaan hyvin. Harjoitustilanteessa vihollinen on päässyt valtaamaan tehdasta ja vastaiskuun tähtääviä taistelukuvioita opetetaan sotilaille parhaillaan. Tarkoitus on opettaa varusmiehiä toimimaan oman joukkonsa ja aseistuksensa kanssa hyvinkin haasteellisessa ympäristössä.

Tehdasalueella on vielä noin sadan miehen osasto. Harjoituksessa käytetään päiväsaikaan harjoitusammuksia, panssariajoneuvoja sekä savuheitteitä.

- Lähialueen asukkaat saattavat kuulla jonkin verran pauketta, mutta muuten toimimme melko näkymättömissä, komentaja kertoo.
 
Back
Top