Jatkosodan aikaisten koulutuskeskusten kouluttajat - kovia rintamajermuja vai ihan jotakin muuta?

Erityisesti asemasodan aikana rintamalta lähetettiin kouluttajia koulutuskeskuksiin. Vähän lähteestä riippuen nämä olivat joko helvetin hyviä sotilaita, tai sitten rintamalla epäonnistuneita. Yleensä kai upseeristo oli mielletty tällaiseksi epäonnistuneeksi tai sopimattomaksi, mutta miten esim. aliupseeristo?
 
Erityisesti asemasodan aikana rintamalta lähetettiin kouluttajia koulutuskeskuksiin. Vähän lähteestä riippuen nämä olivat joko helvetin hyviä sotilaita, tai sitten rintamalla epäonnistuneita. Yleensä kai upseeristo oli mielletty tällaiseksi epäonnistuneeksi tai sopimattomaksi, mutta miten esim. aliupseeristo?

Mielenkiintoinen kysymys.

Yleensä peruskoulutustehtäviä on pidetty uran kannalta heikkona asiana ainakin upseeristossa. Ei tule mitaleita ja nauhoja jos ei veri lennä.

Toki se ei tarkoita että henkilö olisi huono kouluttaja. Ja varmaan aliupseereilla asia voi olla erilainenkin. Mutta tuskin olennaisesti.

Mikä taisteluyksikkö lähettäisi vapaaehtoisesti parhaita miehiään körrejä kouluttamaan?
 
Jos rintamalla olevan joukko joutuu lähettämään upseereitaan ja aliupseereitaan koulutuskeskukseen, niin haluaisinpa nähdä sen komentajan, joka lähettää sinne parhaat miehensä. Rintamapalvelukseen huonosti sopivien ja esimiesten vihoihin joutuneiden lisäksi lähetettiin tietystikin haavoittuneita ja muita toipilaita. Jonkin verran rintamajoukkoja myös määrättiin lähettämään aivan nimeltä joku tietty tekijämies, yleensä jonkun erikoisalan osaaja.
 
Toisaalta, kumpi on tärkeämpää: yksi etevä sotilas etulinjassa, vai sama etevä sotilas kouluttamassa monta uutta etevää sotilasta?

Toki asia on paljon monisyisempi; esim sen rintamalla olevan supersotilaan tuottama moraalin kasvu. Tai toisaalta se itseluottamuksen kasvaminen niissä koulutettavissa, jotka saavat oppinsa tältä supersotilaalta. Ja toisaalta, supersotilaitakin piti kai kierrättää pois etulinjasta jolloin voisi hyvin lähettää vähäksi aikaa koulutuskeskukseen.

Lisäksi on syytä muistaa, että hyvä tekijä ei välttämättä ole hyvä kouluttaja. Vaikka henkilö olisi maailman paras jossain asiassa mutta ei osaa kouluttaa sitä eteenpäin, niin eihän siitä mitään tule. Paljon parempi on, että kouluttaja on kohtuullisen hyvä siinä mitä kouluttaa, ja kouluttajana hyvä niin että pystyy siirtämään oppinsa eteenpäin.
 
Jossain oli vasta juttua että ”koulutuskeskukset”, olivat lähinnä ”rangaistusleirejä”.


Joihin lähetettiin pinnarit, hullut, mutta myös toipilaat.
Tarkoituksena oli luoda olot, joissa rintamalla olo on olisi helpompi vaihto ehto.
Tämä aiheutti syvää katkeruutta varsikin toipilaiden keskuudessa.
Tarkoitin tässä yhteydessä niitä koulutuskeskuksia, joissa alokkaat saivat peruskoulutuksensa sodan aikana. Nuo toiset "koulutuskeskukset" ovat sitten asia erikseen. Niihin lienee hakeutunut hommiin paljon luonnevikaisia ym. roskasakkia.
 
Toisaalta, kumpi on tärkeämpää: yksi etevä sotilas etulinjassa, vai sama etevä sotilas kouluttamassa monta uutta etevää sotilasta?
Noinhan se on, mutta rintamakomentajat katsoivat asiaa yleensä lähinnä oman joukkonsa vinkkelistä ja halusivat pitää parhaan aineksen itsellään ja päästä eroon heikoimmasta.
 
Noinhan se on, mutta rintamakomentajat katsoivat asiaa yleensä lähinnä oman joukkonsa vinkkelistä ja halusivat pitää parhaan aineksen itsellään ja päästä eroon heikoimmasta.
Wolf Halsti sivusi asiaa muistelmissaan sen verran, että totesi ainakin Siilasvuon erikseen varmistaneen, että koulutuskeskuksiin lähetettiin taisteluissa kunnostautunutta porukkaa. Muuten hän taisi kuitenkin olla sitä mieltä, että tämä oli poikkeuksellista ja että komentajat ja päälliköt antoivat heikommat johtajansa mielellään pois. Liekö tuolla kuitenkaan ollut suurta merkitystä kokonaiskuvassa, koska varmaan koulutuskeskuksissa on hinkattu aika perusjuttuja eikä mitään erityistaitoja vaativia hommia. Kai ne käännökset, kivääriotteet ja maahanlyöttämiset on vähän heikompikin alikessu osannut komentaa. Rintamalle siirryttyä taidot on sitten "syventyneet" sen paremman aineksen ohjauksessa.
 
Mainitaan se itsestään selvyys, että Väinö Linna oli kouluttajana hyökkäysvaiheen jälkeen. Arvo Kotilaisen Arvon jatkosota-teoksen ja Pylkäksen kirjan perusteella Linna vaikuttaa olleen normaali ryhmänjohtaja. Likaisuus on jäänyt molemmille kirjoittajille mieleen.

Eräs koulutettu mainitsi Linnan olleen tiukka mutta asiallinen kouluttaja.
 
Linna tosiaan siirtyi kouluttajaksi muistaakseni 1943. Syitä sille en tiedä, mutta Jaakko Syrjän Linna-muistelmissa joku koulutettava muisteli Linnan olleen hyvä ja mielikuvituksellinen (!) kouluttaja. Sillä tavalla en ehkä kaikille Pylkäksen puheille antaisi arvoa, koska tämä oli aika itsekeskeinen ja taipumus värittelyynkin oli olemassa. Muistaakseni hän alkoi puhua Linnastakin paskaa jossakin vaiheessa. Tällä en tarkoita vähätellä Pylkäksen tekoja tai arvoa soturina.
 
Yksi sk-taustainen sukulaisylikersantti siirrettiin koulutuskeskuspalvelukseen haavoittumisensa jälkeen. Liekö muuten ollut miten yleistä, luulen, että yleistä. Tämäkin sai reiän rintaansa ja toisesta korvasta oli kuulo käsittääkseni vek.

Voisi kuvitella, että hyökkäysvaiheen jälkeen tätä vähintään kertaalleen haavoittunutta aliupseeristoa on ollut -tarpeeksi-. Paljon oli myös sairastelua, oli kuumetauteja ja punatautia...joiden jäljiltä oli ehkä toivotonta palauttaa takaisin rintamapalvelukseen.

Oulun läänin? alueella oli veteraanikerronnan mukaan koulutuskeskus, jossa osa kouluttajista oli enemmän tai vähemmän kajahtaneita.
 
Back
Top