Huhta
Greatest Leader
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710192200471383_u0.shtml
Ehrnrooth nautti kai Pervitiniä ja rauhoittavia vuoron perään, mutta oliko kyseessä niinkin yleinen linja kuin väitetään?
Uutuuskirja väittää: Suomen sotia johdettiin tuiterissa - "En ole kuullut koskaan sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies"
Torstai 19.10.2017 klo 13.03
Jos marsalkka Mannerheimin suosiossa olevalla korkealla upseeri oli ongelmia alkoholin kanssa, asiaan ei hevin virallisesti puututtu, tutkija väittää.
- En ole kuullut koskaan sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies, toteaa kenraali Wallenius kirjeessään ylipäällikölle, Marsalkka Mannerheimille 15.9.1941.
- Uutuuskirja käsittelee Suomen sotilasjohdon alkoholinkäyttöä.
- Teoksen mukaan Mäntsälän kapinan kärjistymisen veriseksi esti se, että kenraalit olivat humalassa.
- Marsalkka Mannerheimin lähipiirissä juopoteltiin myös runsaasti.
- Tule tänne. Komentajaa en ole nähnyt päiviin, hän on ollut ryyppäämässä, sanoo eversti Valo Nihtilä puhelimeen hädissään etsiessään esimiestään kenraali Taavetti Laatikaista.
Muun muassa nämä anekdootit ilmenevät FT, dosentti Lasse Laaksosen uudesta kirjasta Viina, hermot ja rangaistukset - sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945 (Docendo 2017).
Hänen mukaansa Marskin johtaminen oli paljolti "pärstäkerroin johtamista". Jos suosiossa olevalla korkealla upseeri oli ongelmia alkoholin kanssa, asiaan ei hevin virallisesti puututtu.
Laaksosen aihe tuntuu sensaatiohakuiselta, mutta sitä se ei ole. Lähdeviittauksia kirjassa on noin 1 200. Ne perustuvat esimerkiksi tuomioistuimien materiaaleihin, rangaistuspäiväkirjoihin sekä virallisiin ja epävirallisiin dokumentteihin.
Tulkinnat on argumentoitu, eivätkä ne perustu huhuihin tai juoruihin. Kenraalien henkilökohtaisia ongelmia ei myöskään arvoteta.
(DOCENDO)">
Kenraaliluutnantti A.F. Airo (vas) oli tunnettu rahvaanomaisesta käyttäytymisestään. Eversti Aladar Paasonen (oik) oli yksilönä miltei Airon vastakohta. (DOCENDO)
Kenraalit humalassa
Lapuan liikkeen aikana tapahtui Suomen ensimmäisen presidentin Ståhlbergin kyyditys.
Jupakka leimasi viinaan menevän kenraalimajuri K.M. Walleniuksen. Armeijasta erottamisen jälkeen hän hakeutui Lapuanliikkeen johtotehtäviin. Mäntsälän kapinassa Walleniuksesta tuli "kapinakenraali".
Kapinan johtajiksi henkilöityneet Wallenius ja Vihtori Kosola olivat alusta loppuun humalassa, vaikka oli kieltolain (1919-1932) aika. Kapina hyytyikin lähinnä hajanaiseksi pullisteluksi ja sen lopputulos oli nähtävissä varsin pian. Samalla Walleniuksen ja Kosolan ryyppääminen kiihtyi.
Walleniusta pidättämään Kellokoskelle saapui Suojeluskuntain päällikkö Lauri Malmberg, joka tunsi Walleniuksen ennestään.
Miehet alkoivat yhdessä ryypätä autossa paluumatkalla Helsinkiin. Helsinkiin saavuttuaan molemmat olivat täydessä humalassa. Wallenius ilmoittautui poliisiasemalla ja Malmberg katosi useiden päivien ajaksi.
Mäntsälän veriseltä loppunäytökseltä oli vältytty humalaisten kenraalien ansiosta.
Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud painoi asian villaisella.
(DOCENDO)">
Eversti Armas Kemppi menestyi talvisodassa, mutta pilasi maineensa kenraalien silmissä holtittomalla alkoholinkäytöllään. (DOCENDO)
"Yhtä juoppo"
Talvisodassa Wallenius oli Lapin ryhmän komentaja. Ylipäällikkö vältti kanssakäymistä hänen kanssaan, ja heikko yhteydenpito hoitui kenraali A.F. Airon avulla.
Venäläisten suurhyökkäys Viipurinlahdella aiheutti Walleniuksen siirron paikalle. Wallenius ei enää ollut tehtäviensä tasolla, johtamiskriisi oli ilmeinen ja henkilökohtaisella ongelmalla oli vaikutusta asiaan.
Silti Wallenius ei ole syypää Viipurinlahden katastrofiin. Hän rikkoi kuitenkin lopullisesti välinsä Mannerheimin kanssa.
Sotamarsalkka piti Walleniusta röyhkeänä ja rahvaanomaisena kenraalina, joka käyttäytyi häntä kohtaan kuin "alkuasukas". Wallenius tokaisi Mannerheimille: "Sinä olet yhtä juoppo kuin minä."
Talvisodan jälkeen ylipäällikkö ei enää nähnyt Walleniukselle sijaa armeijassaan. Syyt olivat ennen kaikkea henkilökohtaiset.
Jatkosodan alussa Wallenius yritti päästä rintamalle sotamiehenä, mutta anomus hylättiin sillä perustella ettei kenraali voi olla sotamiehenä rintamalla.
Marski "ylilääkärinä"
Asemasotavaiheen aikana alkoholiongelmat alkoivat lisääntyä.
Talvisodassa kunnostautunut omapäinen eversti Armas Kemppi turhautui asemasodan arjessa. Hänen esimiehensä, kenraalimajuri Martola oli tiedustellut Kempin tekemisiä kahdelta upseeriltaan.
Heidän mukaansa Kemppi oli 31.7.1941 rähjännyt humalassa Vuottaan kylässä muun muassa niittäen tomaatteja ja muita puutarhakasveja viikatteella, valvonut liikennettä autoja pysäytellen ja haukkunut kokoontunutta siviilikansaa "bolsevikeiksi".
Kannaksen ryhmän komentaja katsoi, ettei Kemppi enää voi jatkaa tehtävissään.
Kirjelmässä päämajaan hän esitti Kempin määräämistä kotijoukkoihin, koska häntä vaivaa iskias ja sotien rasittamat hermot tekevät hänet vaikeaksi käsiteltäväksi. Juopumistapaukset olivat erityisen ikäviä.
Kirjelmän marginaaliin Mannerheim kirjoitti käsin: "En suostu, mutta annettava tarvittava hoito ja lepo."
Kun juopottelu toistui, ylipäällikkökin suostui hänen siirtämiseen kotijoukkojen komentajan esikuntaan tarkastajan tehtäviin. Kemppi jätti paikkansa tyylilleen uskollisena: häiriköimällä itsensä ulos omista läksiäisistään.
Näin toistuvasti juopumisrikkomuksiin syyllistyneestä everstistä tuli alkoholiongelmasta kärsineen kenraali Malmbergin alainen.
Historian ironiaa on, että kahdeksan kuukautta myöhemmin Kemppi palasi komentajaksi. Kesäkuussa 1944 Viipuri menetettiin sekasortoisessa tilanteessa lähes taisteluitta. Nyt vastuu langetettiin Kempille, hän joutui sotaylioikeuteen ja sai lopulta tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Pappa Laatikainen
Kenraali Taavetti "Pappa" Laatikainen oli yksi korkeimmista upseereista jolle todistetusti maistui. Hän oli lupsakka, alaistensa pitämä esimies ja Mannerheimin suosikki.
Kenraalimajuri Laatikainen otti vastuun Oeschin armeijakunnasta saavuttuaan IV:n esikuntaan illalla 24. elokuuta 1942. Esikuntapäälliköksi tuli tarmokas, pätevä ja raivoraitis eversti Valo Nihtilä.
Jo 28. elokuuta Nihtilä oli turhaan yrittänyt tavoittaa Laatikaista ja soitti lopulta kenraali Lennart Oeschille. ”Tule ihmeessä tänne, ei tästä mitään tule. Komentajaa en ole erityisiin päiviin nähnyt, hän on ryyppäämässä.”
Kun Nihtilä taas kerran lopulta sai Laatikaisen puhelimen päähän ja pyysi tätä tulemaan paikalle, Laatikainen vastasi: Hoida sinä ne sotahommat. Sehän on sinun alaasi. Minä tulen sitten kun kunniamerkkejä jaetaan.
Sotaväen rikoslain mukaan Nihtilä olisi ollut velvollinen raportoimaan, mutta hän uskoi saavansa jääkärikenraalin "polttamisesta" harmeja. Hän suojeli Laatikaista ja vastasi muun muassa Mannerheimille: Herra sotamarsalkka. Kenraali Laatikainen on juuri käymässä rintamalla eikä häneen voida saada yhteyttä tällä hetkellä.
Syksyllä 1943 sotaviskaali katsoi toteennäytetyksi, että Laatikainen oli kahden alaisensa upseerin kanssa päihtyneenä Maaselän komentajan tehtävässään. Mannerheim rankaisi Laatikaista vastentahtoisesti kirjallisella muistutuksella.
Rangaistus jäi kuitenkin muodolliseksi ja käytännön vaikutus olemattomaksi.
Kun Mannerheim järjesti johtosuhteita uudelleen, Laatikainen sai muutamaa kuukautta ennen kesän 1944 suurhyökkäyksen alkua johtoonsa tärkeimmän armeijakunnan Karjalan kannaksen pääsotanäyttämöllä.
(DOCENDO)">
Kenraali K. M. Wallenius. Wallenius tuomittiin ainoastaan avunannosta Mäntsälän kapinaan. (DOCENDO)
Airo vs. Paasonen
Suomen marsalkan suosiosta kilpaileminen oli mannerheimiläisen johtamistavan pinttynyt piirre. Ajan myötä kamppailu kiihtyi, kun Marsalkan lähiupseerit pysyivät paikoillaan.
Suhtautumisessa suurhyökkäykseen Airo ja Paasonen olivat toistensa vastakohtia: Airo rempseä, huoleton ja optimistinen, Aladár Paasonen synkkä, hiljainen ja pessimistinen.
Sovinnollinen kenraali Erich Heinrichs oli lähempänä Paasosta. Hän ei pitänyt Airon käyttäytymisestä, ei varsinkaan runsaasta alkoholinkäytöstä.
Marsalkka uskoi lopulta Airoa ja katsoi hänen epäsovinnaista käytöstään ja alkoholin käyttöä läpi sormien. Mannerheim oli täysin riippuvainen päämajoitusmestaristaan.
Vaikka suurhyökkäys yllätti päämajan ja Mannerheim järkyttyi, on hänen psyykkistä reaktiotaan liioiteltu.
Marsalkka ei ollut mikään henkisen tilan horjumisesta kärsinyt vanhus, joka ei olisi hädän hetkellä pystynyt päätöksentekoon. Hän joutui kuitenkin luopumaan pakonomaisesta taipumuksestaan kontrolloida kaikkea ja horjui eri ratkaisujen välillä vaikeimmissa paikoissa.
Tärkeimmät kenraalit hoitivat käytännön johtamisen, varsinkin Oesch, joka sai marsalkan luopumaan vanhakantaisesta jäykästä puolustusajattelusta Karjalan kannaksella.
Ylipäällikkö suosi kenraaleita, jotka säilyttivät rauhallisuutensa. Siksi Airo ja Laatikainen olivat lunastaneet paikkansa Mannerheimin henkilökohtaisessa järjestyksessä jo varhain. Ryyppääminen ei heidän asemaansa horjuttanut.
Mannerheimin oma juomakulttuuri oli alkanut muodostua jo tsaarin armeijassa. Ylipäällikön omat, pinttyneet juomatavat eivät raittiutta päämajassa ainakaan edistäneet.
(DOCENDO)">
Marskin syntymäpäivää juhlitaan päämajassa 4.6.1944. Oik. Kenraali Pappa Laatikaianen, kenraali Airo myöhästyi juhlista nukuttuaan liian myöhään. (DOCENDO)
Ei voi sulkea pois
Dosentti Lasse Laaksonen sanoo, että kirjassaan hän pyrkii selittämään sotilasjohdon historiaa uudesta näkökulmasta. Henkilökohtaiset ongelmat tarjoavat selityksiä eikä niitä voida ikävinä asioina sulkea pois. Laaksonen ei kuitenkaan tuomitse ketään tai mitään vaan pitäytyy tarkasti syy-seuraus suhteiden käsittelyssä.
Laaksonen on ehtinyt saada huomiota ja tunnustusta teoksillaan. Hän sai muun muassa Suomen Mannerheimin Perinnesäätiön ensimmäisen sotahistorian palkinnon.
Laaksonen on onnistunut tutkimuksillaan kajoamaan sotahistorian kipupisteisiin. Samalla hän on rikkonut tulkinnoillaan tabuja ja myyttejä.
JUHA MUURINEN
Ehrnrooth nautti kai Pervitiniä ja rauhoittavia vuoron perään, mutta oliko kyseessä niinkin yleinen linja kuin väitetään?