Joukkojenkuljetusalus Lohi ja Lohm

Turussa merimuseossa on paljon Merivoimien alusten pienoismalleja. Ne ovat ihan mukavia, kun kaikki yksityiskohdat aukeavat ihan uusista kulmista.

Mutta siellä oli myös alus, josta en ole löytänyt juurikaan mitään oikeita kuvia ja tietoja. Onko tuossa jokin BTR:n kaksoiskonekivääritorni kiinni?

 

Aah, Lohi ja Lohm! Koulupoikana pääsin isän mukana Upinniemeen katsomaan taistelunäytöstä, johon osallistui myös Lohi! Vene antoi aika vakuuttavan kuuloisen vaikutelman Sergein ampuessa suorasuuntauksella kovilla ammuksilla sarjaa läheiseen luotoon. Sergeissä ei varmaankaan ollut kunnollista vakainta eli pienessäkin merenkäynnissä sarjat olisivat menneet minne sattuu... Katolla oli tosiaan suoraan BTR-60:stä siirretty asetorni KPVT:llä ja PKMT:llä varustettuna. Aluksen keulassa oli sivuille aukeavat pariovet ja sisällä tilaa noin puolijoukkueelle.

Minulla saattaisi olla skannattuja dioja tästä 1980-luvun taistelunäytöksestä, pitääkin katsoa ja voisin ladata niitä materiaaleihin. Kyseinen taistelunäytös kuitenkin päättyi todella ikävästi: joku varusmies tippui Lohen eteen ja ajautui veneen vesipropulsiojärjestelmään. Varusmiestä ei saatu irrotettua ja hän valitettavasti hukkui elvytysyrityksistä huolimatta.

 

Noita piti kaiketi hankkia enemmänkin nopeakulkuisiksi miehistönkuljetusaluksiksi mutta alustyyppi osoittautui käytännössä hitaaksi ja kömpelöliikkeiseksi ollen lähinnä pettymys. Palvelivat kuitenkin menestyksekkäästi huollon tehtävissä. Epäonnistuneiden hankkeiden kansioon tämä joka tapauksessa kuuluu.

 

Tässä Lohi elokuussa 1985 valmiina aloittamaan taistelunäytöksen. Aika pian Lohen osuuden jälkeen tapahtui mainitsemani ikävä onnettomuus.

 

Merivoimat on tosiaan kunnostautunut näissä epäonnistuneissa hankkeissa: Turunmaa-luokan tykkiveneet, tämä joukkojenkuljetusalus, ilmatyynyalus Tuuli sekä viimeisimpänä Rauma-luokan päivitys ja rungoissa havaitut vauriot...

Onko merivoimissa tunarit ohjaksissa vai omaanko vain ilmavoima-maavoima-sentrisen maailmankuvan, jossa merivoimat tekee kaikki virheet?

 

Jos Ilmavoimat rakennuttaisi suomalaisen hävittäjäkoneen niin virheen mahdollisuus varmaan kasvaisi merkittävästi. Tekevälle sattuu...

Mikäs vika tykkiveneissä muuten oli?

Kyllähän maavoimien puolella tehdyssä tuotekehittelyssäkin joitain helmiä löytyy.

 

Mitä, vai kehtaat sinä arvostella Qualitas Potentia Nostra -puolustushaaraa ja nykyistä PV:n komentajaa!

Too much, too late... Hankittiin 4 tykkitornia, joista osa ei koskaan päässyt aluksiin, ja aluksiin päässeetkin vanhenivat, koska ohjusaikakausi.

Viittaan Old Boyn kirjoitukseen:

http://maanpuolustus.net/threads/merivoimien-kehitysnäkymät.55/page-249#post-335384

Yhtä kalliita?

 

Tykkiveneet olivat oman aikansa tuote eli ikuisuusprojekti jonka viivästymiseen vaikutti enemmän poliitikkojen kuin Pv:n toiminta. Käynnistyessään 60-luvun alussa hanke oli ihan järjellinen. Kun ohjusaseistuksen hankinta tuli mahdolliseksi niin merivoimatkin vaihtoi sujuvasti suuntaa. Yhden tai kahden ylimääräisen tykkitornin hankintaa en jaksa nähdä kovin merkittävä murheena noin niin kuin iankaikkisuuden tasolla. Tuulen osalta pitää lähinnä antaa pisteitä siitä että hankkeesta maltettiin luopua. Iso miinus kuitenkin siitä että alus romutettiin eikä tuotu näytille Forum marinumiin.

Kun epäonnistumisen hinnaksi tulee paitsi varsinaisen kalun myös hankkimatta jäävän suorituskyvyn hinta niin kokonaisuutta on hankala arvioida. Maavoimien murheet ovat olevinaan pieniä mutta isossa kuvassa ne saattavat silti olla paljonkin Merivoimien vastaavia merkittävämpiä. Kyllähän joku 100mm pst-tykkiprojekti 80/90-lukujen taitteessa lyö Merivoimien toilailut laudalta mennen tullen ja vielä lähtiessä. Taas kerran pinnat siitä että joku uskalsi puhaltaa pelin poikki ennen hankintojen käynnistämistä.

Eikä unohdeta sitä että suuri pääosa Pv:n hankkeista on ollut toiminnan poliittiset ja taloudelliset reunaehdot huomioiden järkeviä. Kyllähän tuollaisessa massassa pakosta tulee hutejakin.

 

Tykkiveneet olivat sellaisia kuin olivat koska ohjuksia niihin ei silloin vielä saanut eikä kovin montaa sopivaa mallia olisi edes ollut saatavissa vaikka olisi saanutkin.
Merivoimien noloimpiin projekteihin kuuluu ehkä vuosikymmeniä tuherrettu sähkötorpedo josta ei valmista tullut.

 

Aika varovainen olisin kenenkään ammattitaitoa arvostelemaan. Kun kerran olet noin pätevä, tee suunnitteluspeksit aluksesta, joka voi tukea Suomen rannikon olosuhteissa rannikkojääkärien taistelua.

 

Muutama vuosikymmenhän siinä meni mutta Uisko-linjalta saatiin aikaiseksi lopulta ilmeisen toimiva Jurmo. Ja Jehu on laveasti tulkiten Lohi/Lohm-akselin seuraaja. Nyt ollaan jo lähellä. 80-luvun sisävesille tarkoitetuista tasapohjauiskoista on kuitenkin päästy hyvän matkaa eteenpäin. Ja halvalla. Kadehtien on joutunut vuosien mittaan katsomaan ruotsalaisten kalustoa.

 

Kyllä se ruotsalaisten malli on (oli) tietysti helpompi: paikalliset merivoimat määritti speksit, sen jälkeen annettiin riittävä rahoitus ja tilataan protosarjan jälkeen riittävä alusmäärä, taisi stridsbåt 90:ä olla rivissä parhaimmillaan useampi sata. Olihan stidsbåtistakin prototyypit, ilmeisesti sekin on Huhdan mielestä epäonnistunut. No, nyt odotan, että @Huhta tekee erinomaiset speksit uudesta aluksesta!

 

Kyllähän riittävä rahoitus rasvaa prosesseja kummasti. Ennen Merivoimiin liittymistä ei rannikkojoukkojen venekalustoon yms. meillä todellakaan riittänyt rahaa. Ja melko nirkoisella budjetilla on edetty sen jälkeenkin.

Ja jos ketjun aiheeseen palataan niin Lohihan oli perusajatukseltaan ihan soiva peli. Toteutus hiukan onnahti ja tuotekehittelyyn tai jatkohankintoihin ei ollut paukkuja.

 

Sekin on voinut vaikuttaa, että Merivoimien tulisi ihan itse keksiä ilman tukea (=YYA-aika) maksimaalisen monitoimisia juttuja matalaan saaristoon (=ei muualla, Ruotsikin eri). Ja tämän tulisi tapahtua olemattomilla satsauksilla ja olemattomalla joukolla. Laivanrakennustaitoahan maassa on aina ollut.

Turunmaa saattoi olla konseptina vanhentunut ja räjähtänyt tykkikin oli ruotsalainen. Jos Merivoimilla oli ylimääräinen 120mm torni niin ei sitä voi törkeänä virheenä nähdä. Kertoo lähinnä resurssien määrästä. Resursseihin nähden miina- ja ohjusaseella kontrolloidaan aivan käsittämättömän kustannustehokkaasti omia rantoja.

Rauman väsymismurtumaa en nyt osaa pitää minään mokana ja jos nyt ei ole ihan normaalia niin ei se nyt mikään suuri moka ole. Eitä ei voi panna mihinkään vääryyteen tai epäonnistumisen piikkiin.

Mutta, listaan kuuluisi ohjusalus Isku joka sittemmin meni Merivoimien koe-instanssille. Lisäksi etäinen muistikuva kertoo Nuolen seuraajaksi suunniteltu Hurjasta, joita taidettiin lopulta valmistaa yksi. Oliko se aikojen muutos vai oliko proto muuten vaan surkea?

Ovatkohan esim. Vinka ja Redigo sitten olleet suuriakin menestystarinoita?

 

Hurjan pääaseeksi piti tulla se surullisen kuuluisa sähkötorpedo. 80-luvulla torpedovene ei ollut enää panostuksen arvoinen hanke. Eikä sitä asettakaan tietysti saatu valmiiksi.

Rauman suhteen voisi ihan perustellusti napista siitä että murtumat havaittiin välittömästi rungon peruskunnostuksen jälkeen. Murtumat sinällään eivät ole mikään maailman ihme tai ainutkertainen tapaus mutta vaikuttaa melkoiselle tunaroinnille ettei ongelmia ole havaittu telakoinnin yhteydessä. Vika voi toki olla myös paperien tasolla. Telakka on tietysti tehnyt vain tilauksen mukaisesti sen mistä sille on maksettu.

Isku oli tosiaan susi. Jossain kirjassa esitettiin syyksi mm. ohjusjärjestelmän kaapeloinnin yllättävän suurta painoa ja ohjuksen laukaisun aiheuttamia kuormia. Runkoa piti em. syistä vahvistaa useammallakin kierroksella jolloin paino kasvoi jolloin nopeus putosi jne jne.

 

Juu sattuu niitä paremmissakin perheissä, saati sitten meillä. Esimerkkinä mainittakoon amerikkalaisten uudet LCS:t jotka rupesivat merivedessä sulamaan. Oli maailman kalleimmat alussuunnittelijat unohtaneet laittaa pohjiin anodit.

Hahaa, olin juuri mainitsemassa myös Iskun, "Suomen laivaston salaisen aseen joka tappaa viholliset nauruun". Ei ollut kokemusta siitä mitä ohjuksien sijoittelu alukseen vaatii ja painotavoite meni 'vähän' pieleen. Iskusta nyt ei ollut tarkoituskaan tehdä muuta kuin yksinkertainen koealus, mutta hyödyllisen taktisen nopeuden puute rajoitti sen SA-käyttöä entisestään.

Hurjaa kalliimpaa pelleilyä taisi olla Nuoli-luokka, jota säädettiin koko ajan ja tuloksena 12 prototyyppiä joiden jälkeen valmistettiin yksi sarjatuotantovene.

No eipä pahemmin. Koneista tuli kalliita kun Valmetilta oli ehtinyt kadota niin paljon tietotaitoa eikä ollut kelvollista valmistuslinjaa alumiinikoneelle (Jukka Raunio kommentoi että Vinkoja ja Redigoja kasatessa Valmetin tuotantolinja oli primitiivisempi kuin 1930-luvulla Curtissin tehdas). Redigoa tuherrettiin eteenpäin vaatimattomilla resursseilla ja seurauksena täysin tarpeettomia kuolonuhreja kehitysvaiheessa.
Vinkan hyvänä puolena voidaan mainita että kone on osoittautunut aika pitkäikäiseksi.

 

Maavoimista jos haluaa etsiä ison luokan koomausta niin priima-esimerkki lienee miehistönkuljetusvaunu VK Juko. Projektin tarkoitus oli selvittää saako halvalla hyvää. Tulos oli että halvalla saatiin kallista ja huonoa.

 

Lohi-luokan esikuva oli ruotsalainen Transportbåt Större (TpbS), populärt kallad 200-båt.

Luutnantti Sakari Martimo kirjoittaa Rannikonpuolustaja 3/1985:ssä (sivu 33) Laivastovierailu Härnosandiin

"Vierailuohjelma oli laadittu onnistuneen väljästi. Ensimmäinen vierailu tehtiin ASEA:n tehtaalle klo 13.00, ja sieltä palattuamme pääsimme koeajelulle ruotsalaisella 200-luokan veneellä. Meille alus on tulossa Lohi-luokan nimellä, mutta valitettavasti ruotsalaista alkuperäisversiota epäonnistuneempana. Tämä johtuu Loheen tehdyistä "parannuksista", joita on tehty mm koneeseen ja aseistukseen. Ruotsalaisen 200-veneen ominaisuuksista kertoo esim se, että ajoimme vajaan 15 solmun nopeudella rantaan, ja vaikka vene liukui muutamia metrejä kuivalle maalle, pääsi se taas vaivatta omin voimin irti."

www.rannikonpuolustaja.fi/archive/1985_3.pdf

Rannasta irtautumista lienee ollut mahdollista helpottaa kuvassa näkyvällä peräankkurilla, kunhan sen muisti laskea ennen rantaviivaa.



https://sv.wikipedia.org/wiki/Transportbåt_Större

Taistelunäytös:


Siviili-TpbS:


Pari artikkelia:

https://www.soldf.com/tpbs200.html
www.ka2muldiv.org/reportage/repotage200bat.pdf

200-veneistä on Suomessa ainakin Tpbs 219, joka on Kuopiossa Ahti 219 -nimisenä.



http://www.ahtijahti.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=7&Itemid=8

 

Aika vähän Lohi/Lohm -kaksikosta löytyy infoa mutta jotain kuitenkin.

Täällä mainittiin alusten suurimmaksi ongelmaksi alitehoisuuden tuomat puutteet suorituskyvyssä. Kuljetuskykyä oli joukkueen verran ja aluksissa oli kevyt panssarointi.

Täällä taas kerrottiin että kk-tornia ei aluksille asennettu kuin lyhyttä kokeilua varten. Torni oli lainassa panssarivarikolta. Pääosan alusten käyttöiästä kk-ampujan tila oli varastona.

Molemmat huutokaupattiin 2008.

 

Totta tosiaan, Ruotsilla oli nämä 200-veneet ennen stridsbåteja! On helppo uskoa, että nämä toimivat mallina Lohelle.

On pakko myöntää, että Isku oli epäonnistunut kokeilu. Toisaalta nykypäivänä on hankala ymmärtää 1960- ja 1970-luvun tilannetta. Erään lapsuudenajan kaverini isä teki työuransa rannikkotykistössä ja jäi lopulta eläkkeelle everstiluutnanttina. Hän kertoi jossain vaiheessa eläkkeellä ollessaan kiinnostavia tarinoita uransa alkuvuosilta. Hän oli mm. mukana toteuttamassa MTO-66:n rannikko-ohjusversiota. Ohjus oli olevinaan Neuvostoliitolle niin salainen, ettei mallikappaleiden mukana toimitettu mitään dokumentaatiota. Kaverin isä mm. opiskeli Jane´sin laivakirjasta perustietoa ohjuksesta. Ensimmäinen ammunta maalavetilta meni aivan reisille, kun dokumentaation puuttuessa kukaan ei tiennyt, että ohjuksen laukaisukiskossa oleva lukkopultti oli tarkoitus jättää paikalleen laukaisussa. Tavoite oli, että ohjus keräsi laukaisussa lukkopulttia vasten riittävästi lähtöenergiaa ja energian riittäessä ohjus rikkoi pultin ja lähti hallitusti lentämään. Jos/kun lukkopultin poisti, ohjus lähti kiskoilta liian aikaisin ja ilman riittävää liike-energiaa lensi minne sattui.