Joukkotekstarista 60 minuuttia ja miehet väijyssä

Paljonko on vapaaehtoisia lähtijöitä tosi nopeesti, jos noilla pienpedoilla on kainalossaan AK?

Pakko sanoa tähän se ilmeinen vastaus, kun kukaan ei ole vielä sanonut. Eli innokkaimmat kuulemma on pitänyt köyttää puuhun ;)

No joo, en kyllä itse ole niin rohkea että lähtisin mihinkään ns. vapaaehtoisesti mutta jos käsky kävisi niin sitten. Toisaalta jos olisi johonkin MAAKin tyyppiseen sitoutunut niin olisihan se niin noloa sitten jänistää kun tulisi tositilanne eteen. Eli olisin siinä tapauksessa yhtä pelkuri kuin muutenkin, mutta pelkäisin nöyryytystä enemmän kuin AK:n luotia?

Tästä uskaltamisesta on itse asiassa todella hyvä kuvaus jenkkiläisen (suomensukuisen?) Thunderchief-pilotin Ed Rasimuksen sotalentokirjassa "Ukkosen jyrinää" (Rolling the Thunder). Ei ole sitä perinteistä settiä siitä, miten "kaikkia meitä pelotti, mutta teimme silti mitä piti" vaan kaveri ihan oikeasti on kauhuissaan ja miettii aktiivisesti tapoja jolla voisi livistää menettämättä täysin kasvojaan, mutta loppujen lopuksi ei sitten vaan uskalla jänistää ja kun muutkin vaan jatkavat tekemistä niin menee sitten muiden mukana. Rämäpää rynnäkkölentäjä siitä tulee lopulta, ja erityisesti suojelee rohkeasti pudonneita pilotteja jotta CSAR-tiimi pääsee pelastamaan ne, mutta tätäkään ei minkään sankaruuden piikkiin pistä vaan yksinkertaisesti - myöntää että addiktoitui taistelun aiheuttamista rajuista adrenaliinipiikeistä. Todella naturalistinen ja hyvä kirja, suosittelen kaikille joita vähänkin kiinnostaa.
 
Olisi lapsellisen helppoa jakaa kotiutuville varusmiehille tai kertausharjoituksia päättäville ressuille henkilökohtainen kirjekuori, jossa on hälytysmääräys. Siinä kerrottaisiin koodisana, sekä sisällä olisi suljettu kirjekuori, jossa lukisi sitten paikka, jonne pitäisi kokoontua sekä toimintaohjeet. Tällöin liikekannallepano voitaisiin toteuttaa helposti lähettämällä koodisanoja sisältävä tekstiviesti halutuille tyypeille ja/tai kuuluttamalla koodisanoja vaikka uutisissa tms. Reserviläiset, joilla on pyssyt kotona, voisi näet tämmöisessä systeemissä käyttää huomattavasti tehokkaamminkin etenkin nopeasti alkavissa kriiseissä. Kodinturvajoukot toki olisivat iso parannus asiaan ja niillä voisi kanssa käyttää tätä hyväkseen tavalla tai toisella.

En tiedä vaatisiko se edes lakimuutoksia. Kirjallinen paperihan voidaan lykätä käteen sitten siellä PERKissä tms. jossa asiat virallisesti kerrotaan. Jos lakimuutoksia tarvitaan, ne pitäisi tietenkin tehdä. Liikekannallepanon nopeus ja tarkkuus on ensiarvoisen tärkeää etenkin nykyaikaisen informaatiosodan aikana. Tilanteessa, jossa paperien lähettäminen ja perille tulo voi kestää päiväkausia, ei yksinkertaisesti ole moiseen pelleilyyn aikaa. Homma pitää saada toimimaan idiootinvarmasti ja automaattisesti siitä hetkestä lähtien, kun päätös tehdään. Satojentuhansien reserviläistenkin kutsuminen palvelukseen onnistuisi yksinkertaisesti nappia painamalla. On silkkaa hulluutta, että niin ei tehdä. Israel on hyvä esimerkki maasta, jossa niin tehdään. Me voisimme kehittää tuota systeemiä vieläkin paremmaksi helpostikin.
 
Omat kokemukseni sopimuspalokunnista ovat sellaisia, että tuota hälyttämistä pitäisi harjoitella.
Ilman harjoitusta menee joko hälyttäjältä, tai hälyytettäviltä joku pieleen. Pahimmillaan on mennyt molemmilta.

Harjoittelu tuo myös realismia vasteaikoihin, sekä ongelmiin joita väistämättä löytyy ja syntyy.
 
Rauhantekijä ei tainnut lukea sitä pikkupränttiä jossa kerrottiin, että kyse oli suurpetojahdista.

Kyllä mä sen luin mutta en oikeen osaa odottaa täällä näkeväni metsästysjuttua muuten kuin mielikuvina. Mutta nou hätä, nyt asia ymmärretty.
 
Omat kokemukseni sopimuspalokunnista ovat sellaisia, että tuota hälyttämistä pitäisi harjoitella.
Ilman harjoitusta menee joko hälyttäjältä, tai hälyytettäviltä joku pieleen. Pahimmillaan on mennyt molemmilta.

Harjoittelu tuo myös realismia vasteaikoihin, sekä ongelmiin joita väistämättä löytyy ja syntyy.

Tietokatkos on hämmentävä kokemus sopivassa kohtaa. Ne on pikkujuttuja, jotka menevät pieleen, kun on vain mahdollista mennä pieleen.
 
Tästä uskaltamisesta on itse asiassa todella hyvä kuvaus jenkkiläisen (suomensukuisen?) Thunderchief-pilotin Ed Rasimuksen sotalentokirjassa "Ukkosen jyrinää" (Rolling the Thunder). Ei ole sitä perinteistä settiä siitä, miten "kaikkia meitä pelotti, mutta teimme silti mitä piti" vaan kaveri ihan oikeasti on kauhuissaan ja miettii aktiivisesti tapoja jolla voisi livistää menettämättä täysin kasvojaan, mutta loppujen lopuksi ei sitten vaan uskalla jänistää ja kun muutkin vaan jatkavat tekemistä niin menee sitten muiden mukana. Rämäpää rynnäkkölentäjä siitä tulee lopulta, ja erityisesti suojelee rohkeasti pudonneita pilotteja jotta CSAR-tiimi pääsee pelastamaan ne, mutta tätäkään ei minkään sankaruuden piikkiin pistä vaan yksinkertaisesti - myöntää että addiktoitui taistelun aiheuttamista rajuista adrenaliinipiikeistä. Todella naturalistinen ja hyvä kirja, suosittelen kaikille joita vähänkin kiinnostaa.

Joo. Veikkaan että toi muitten mukana meneminen on justiinsa tässä se juttu, ei sitä vaan kehtaa jäädä poiskaan.

Mun oma kokemus ei ole tosiaankaan edes likimain edes viimeaikain (saati sitten viime sotien) pahimmista paikoista mutta kuulostaa silti tutulta. Eka kerralla vähänkään jännemmässä paikassa - eikä ollut edes paha paikka - meinasi yhtä aikaa oksettaa ja tulla paskat housuun, lipas eikä kypärän hihna ei meinannut mennä paikalleen, töppäsin suunnilleen joka asian radiotrafiikista alkaen, ja olisin ollut mieluusti ihan missä tahansa muualla, mutta siinäpä sitä Pasissa könöttää muiden seurassa eikä kauas pääse kuitenkaan. Joten aivot narikkaan vaan ja autopilotilla ulos vaunusta, liikkuvat taakse, jne. Sitten jossain vaiheessa se oli jopa hauskaa.

Pitää varmaan lukea toi kirja, sitä on kehuttu muutenkin.
 
.. myöntää että addiktoitui taistelun aiheuttamista rajuista adrenaliinipiikeistä..
Ei vain taisteluista tule nuita "piikkejä" vaan myös muusta vaarasta ja uhkatilanteesta. Vaaran tunne väistyy adrenaliinin vaikutuksesta, vaikka sen tiedostaisikkin järjellä ajateltuna. Adrenaliinipiikki tulee erityisen voimakkaana, kun "ottaa osuman kroppaan" ja kun kokee ettei se estä toimintaa eikä ole uhkaksi muille, toiminta jopa tehostuu/paranee/nopeutuu :)
 
Kyllä mä sen luin mutta en oikeen osaa odottaa täällä näkeväni metsästysjuttua muuten kuin mielikuvina. Mutta nou hätä, nyt asia ymmärretty.

No joo olihan se tarkoituksella kirjoitettu niin, ettei heti tajua metsästykseksi.

Tarinan oli tarkoitus a) ihmetellä, että samat reserviläiset pääsee metälle tunnissa, mutta sotaan ei edes viikoissa b)herätellä keskustelua nopeista reserviläisjoukoista c) tuoda Salonius-Pasternakalle lisää eväitä (tää viimeinen vähän kieli poskella)
 
Kai sitä ny ennen metälle kun sotaan, paitsi tietty osa pohjalaasista...
Em. perustuu vapaaehtosuuteen ...
 
Jos meidän kylillä tiedettäisiin tai edes epäiltäisiin olevan kaksijalkaista suurriistaa, niin aika helkkarin kova intressi olisi kitkeä ne ennen kuin pesiytyvät aiheuttamaan vakavaa haittaa.
 
Ainakin veh-kutsuja on joillekin tullut pelkässä oraalisessa muodossa ilman papereita.

Kutsu PERKiin onkin sitten sen anaalinen muuoto.. :D (en voinut vastustaa..) :D
 
Meillä oli puhelinrinki jo n. 20 vuotta sitten pienen (alle 30 henkeä) ressuporukan kesken. Silloin ei kaikilla ollut mobiilia laitetta aina mukana, joten myös työ- ja kotinumerot oli listalla.
Kyllähän tällaisia eri muodoissaan on ollut iät ajat (vrt VPK- PEPA- yms. porukat edellä). Viestinnän tekniikka on tietysti kehittynyt ja helpottanut ja nopeuttanut tällaista toimintaa.
 
Back
Top