Rykmentti järkyttyi aika pahasti, mutta jäi henkiin. Sen taisteluarvo kylläkin katosi päiväkausiksi. Täysi myytti on, että se olisi "jauhautunut tykkitulessa taivaan tuuliin". Kerrotaanpa, miltä se erään toisen yksikön silmin katsottuna näytti.
Veikko Pystynen, esikunnan radisti, kertoi muutamia vuosia sitten teoksessaan, että Viljanen ainakin tuli ihan kävellen sieltä, kuten radioryhmäkin. Lisäksi hän kertoi, että irtautuneen rykmentin takana idässä käytiin taistelua koko päivän. Hän kertoi, että oli tullut huhu Laguksen panssareista, mutta että vastaan Rajajoelle tuli polkupyöräjono. Nuoria miehiä armeijan pyörillä, keltaiset kauluslaatat. Nuoret olivat nauraneet JR1:n miehille, kun nämä olivat peränneet panssareita, että "myö ollaan sellaiset panssarit, että ryssä ei tule tuon sillan yli kuin vainajana". Jalkaväkirykmentin järkyttyneet miehet olivat kauhuissaan moisesta ylimielisyydestä ja Pystynen mietti vielä 2000-luvulla, miten heille oikein kävi. Hän ajatteli, että siistit puhtaissa univormuissa olleet nuorukaiset olivat aivan kokemattomia.
Ihan hyvin heille kävi, eivätkä he olleet kokemattomia, nuoria kylläkin. RvPr:n Jääkäripataljoona 1 saapui Rajajoelle 10.6.1944 viivyttämään. Kärjessä tullut luutnantti Eino Laihiala kertoi, että mitään selvää kuvaa tehtävästä lähtiessä ei ollut, mutta Jäppilän sillalla hän tapasi everstiluutnantti Viljasen, joka yritti muutaman upseerin avustamana pidätellä taaksepäin ryntääviä miehiään. Laihiala sanoi, että olihan se näky, kun miehiä juoksi ja isännättömiä hevosia, kuormia ja kamaa, takana suuren sodan jymy.
Majuri Vetre otti johdon käsiinsä ja Viljanen lähti divisioonaan tekemään selkoa. JP 1 oli jo kaivanut poteroita mutta Vetre käski edetä jalan kohti vihollista. Idea oli, että Viljanen keräisi upseereineen rykmenttinsä takaisin Rajajoelle puolustukseen. Kaivaminen jäi.
500 metrin päässä sillalta on kuuluisa Mainilan kyläaukea. 1. K meni tien pohjoispuolta, 2.K ja 3.K sekä Vetre itse eteläpuolta. Konekiväärikomppania ja kranaatinheittimet olivat vasta tulossa Rajajoelle, sillä he olivat marssineet tilannetta tuntematta yksikköjärjestyksessä. Nyt 1. K:n eteen työntämä joukkue sai kosketuksen viholliseen ja muut liittyivät leikkiin.
Paljon puhutaan, että "kaikki yhteydet olivat poikki". Mutta majuri Vetre sai yhteyden divisioonaan, kun eräs viestimies kiipesi kirkasjohtopaaluun ja heitti kokeeksi tapsit. Johdot eivät olleetkaan katkenneet. Kenraali Jussi Sihvo kiitti Vetreä ja käski jatkaa viivytystä.
1. K oli pienissä vaikeuksissa, koska tiellä oli kymmenen taisteluvaunun kärki. Venäläiset istuivat rohkeasti kansilla, joten ne tyhjennettiin. Panssarit ajoivat tietä pitkin ohi ja niiden oli annettavakin mennä, koska pst-aseistusta ei ollut. Jääkärit kiittelivät, kun ne eivät halunneet tulla tien sivuun vaikka maasto oli aika avointa. Lisää panssareita ajoi uralla pataljoonan läpi ja "kansimiehille" kävi taas huonosti. Nyt jalkaväki tuli haluttomaksi. Panssarit palasivat hakemaan hyökkääjiä lisää, mutta ei maistunut. Paha kyllä 1.K huomasi lähettitoiminnallaan olevansa motissa, sillä vihollinen oli kuitenkin mahtunut myös tien eteläpuolella väliin. 1. K ei muuta keksinyt kuin varmistaa joka suuntaan ja pitää asemansa tilapääkuopissaan. Jääkärit katselivat, kun panssarit ammuskelivat kylän taloja tuleen.
1. K ei tiennyt, että Vetre oli määrännyt jo vetäytymisen Rajajoen taakse ja komentoryhmä etsi heihin yhteyttä. Kaksi komppanianpäällikköä oli haavoittunut. Vihollisia oli jo niin paljon, että yhteyspartioilla oli vaikeaa. Yksi tien eteläpuolelta lähetetty 7-miehinen partio tapasi kohtalonsa vihollisen keskellä. Yksi jääkäri pelastui kertomaan onnettoman matkan tarinan.
Näistä 1.K ei tiennyt mitään. Luutnantti Laihiala totesi, että tien suunnan vihollinen ei uskalla irtautua panssareista heidän tulensa tähden, mutta vihollisia lappaa eteläpuolitse koko ajan taakse. Lisäksi patruunat alkavat loppua. Kello 14.30 pataljoonankomentaja Vetre löysi Laihialan ja antoi irtautumiskäskyn. Tuossa vaiheessa konepistoolimiehillä oli enää puoli lipasta jäljellä. Tien pohjoispuolelta pääsi sillalle pienin tappioin mutta panssarit olivat sulkeneet sillan. Jalkaväkeäkin oli joenpenkereessä. Komppania ampui tietään jokivartta pitkin Kivennavan suuntaan ja kun tuli hiljaisempaa, ui yli.
Koska JR 1 ei ollut siinä kunnossa, että se olisi voinut miehittää jokilinjaa Jäppilässä, menettivät ykkösen jääkärit pyöränsä. Se kismitti.
Aikavoitto tuon tien suunnassa Rajajoella: kuusi tuntia taaempana tapahtuviin järjestelyihin.
Illalla 10.6 Jääkäripataljoona 1 oli taistelujärjestyksessä, 4. komppania ja krh-joukkue mukana, ja se tapasi pääjoukkonsa kadottaneen tykkijoukkueen. Tykkimiehet liittyivät jääkäreihin, ja he torjuivat monta hyökkäystä Joutselkä-Kivennapa-tien suunnassa. Tykkijullit tuhosivat jo panssareita pst-tykeillään. Iltayöstä vihollinen väsyi.
Seuraavana päivänä JP 1 sai vetäytymiskäskyn ohi Kivennavan ja Voipialan. Tuolloin pataljoona oli yksinään 10 kilometrin kiilassa etenevien vihollisrivistöjen välissä. Mutta järjestyksessä.
Että sellaisia kokemattomia puhtoisia poikia.
