baikal kirjoitti:
"minkä tahansa järjestelmän rakentaminen lennokkitiedustelun varaan on vaarallista. Jos vastustaja kykenee estämään omilla toimillaan lennokkien järjestelmällisen käytön, moni järjestelmä makaa sen takia turhakkeena"
ei ole suomalaisesta lähteestä.
Tuskimpa meillä ruvetaan pitämään lennokkeja jonain kotkan silmänä ja ainoana tiedon kerääjänä. Senverran on hankittu ja hankitaan lisää lämpötähystimiä, maatutkia ja muita kannettavia sensoreita että partiotiedustelusta ei varmasti luovuta.
Lennokit täydentävät tiedustelua ja niillä voidaan nopeasti tiedustella syvältä ja laajalta alueelta tilanne joka vaatisi muutoin useiden tiedustelupartioiden läsnä-oloa laajalla alueella.
On myöskin etu että esim. tykistön iskun jälkeen voidaan nopeasti ja tarkasti (UAV+lämpökamera) tiedustella iskun teho ja vihollisen tappiot sekä johtaa/korjata uutta tulta vihulaisen niskaan. UAV ei varmasti ole myöskään hyödytön vihollisen tykistön havaitsemisessa.
Mini-UAV järjestelmä on senverran pieni ja vaikeasti havaittava lennokki että sitä on meidän peitteisestä maastosta vaikea havaita. Lisäksi osuminen siihen on vaikeata muille paitsi ohjuksille. Pikkuinen, melko nopea, kädestä lähetettävä ja matalalla lentävä kone ei juuri tutkassa loista.
Mitä tulee henkilömiinojen tarpeellisuuteen, asiaa pitäisi lähteä setvimään perusteista ja ase-vasta-ase ajattelusta. Sakaramiinat on olleet aluepuolustuksen
tärkeimpiä tekijöitä viimeiset 50 vuotta. Sakaramiinat toimivat hyvin pelotteena vielä 1980-luvulle asti kun vastapuolen massiivinen armeija oli tarkoitus sumputtaa kapeille tie-osuuksille ja suluttaa aukeat ja sekä sivustat suurilla määrillä panssarimiinoja. Raivaaminen tehtiin vaikeaksi ja kalliiksi täydentämällä sulutteita nimenomaan sakaramiinoilla jotka siis pystyvät silpomaan jalkasotilaan jalan/raajan sekä rikkomaan auton renkaan.
Putkimiinat oli tarkoitettu laukaistavaksi tähysteisenä tai passiivisena, ansalangan avulla. Putkimiinahan on sakaraa huomattavasti tuhovoimaisempi ase jonka vaikutusalue on 360 astetta ja useita metrejä sirpaleiden ansioista. Putkimiinaa käytettiin suojaamaan vartiopaikkoja, majoitusalueita ja sissitoiminnan väijytyksissä. Sillä myös rajattiin jalan liikkuvan vihollisen toimintaa ja tuotiin lisätehoa sulutteisiin. Näen itse että sakarasta poiketen tällä aseella olisi edelleen käyttöarvoa.
Miinat ovat kyllä edelleen käyttökelpoisia välineitä joilla voidaan tuottaa jonkin verran tappioita mutta niiden tärkein käyttötarkoitus on ollut vihollisen etenemisen hidastaminen jopa estäminen yhdessä muun puolustuksen kanssa. Tämä on toimiva konsepti silloin kun vihollisella ei ole kuranttia miinanraivauskalustoa riittävästi ja/tai raivaaminen pitää tehdä pää-asiassa miesvoimin.
Kysynkin tässä:
1.Onko vihollisen toimintatapa ja kalusto 2010-luvulla sama kuin 1960-luvulla?
2. Mikä on naapurin raivauskaluston määrä ja laatu?
3. Voidaanko olettaa että naapurin mekanisoituun kalustoon saadaan samanlaista pelotetta tai vaikutusta perus-tellu/sakaramiina-yhdistelmällä?
4. Naapurin omatessa nopeasti mobilisoitavia joukkoja tarvitaan porukkaa ja aikaa asettelemaan niitä miinoja tuhansittain. Onko meillä nykyään enää aikaa ja joukkoja siihen lyhyellä varoitusajalla?
5. Mikä on vihollisen taktiikka ja miten se todennäköisimmin käy hyökkäykseen?
6. Vihollinen on nykyään ja tulevaisuudessa yhä liikkuvampi ja käyttää pienenpiä yksiköitä valtavan sumputtamisen sijaan, luulen ma. Onko naapurilla enemmän kykyä/joustavuutta ohittaa sulutteet?
Siinäpä kysymyksiä joihin minä en vastauksia tiedä. Vaikka henkilömiinakielto on peräisin kansalaisryhmiltä, luulen että suomen miinasodankäynti mallia 1960-luku, ei ole teholtaan enää samaa tasoa mitä se oli viimeisen 40-50 vuoden ajan.