Kaikuluotain armottoman akustisen häirinnän alaisena

jake-X

Korpraali
BAN
Mitäpä jos joku maa päättäisi suojata rannikkonsa ja merimiinansa julmetulla akustisella häirinnällä ? Veteen upotettu "kirkonkello" tai kemiallinen kohinalähde.

Onko vihollisen laivoilla mitään muita keinoja välttää pohjakosketus tai paikantaa syvyytettyjä miinoja ?

Ruotsihan aikoo tehdä samaa ilmassa, kun eivät usko stealthin voimaan (tai kustannustehokkuuteen).
 
Ei toimi koska valtio häiritsee myös Glonassia ja GPS:ää, ja pitäisi navigoida myös yöllä, ja pilvien takia tähdetkään eivät näy.
Toimii tietenkin. Siirrrytään vaan jokunen vuosi sitten käytössä olleeseen merenkulkurutiiniin jossa veneen sijainti määritetään esim. havaintojen avulla eli suuntimalaitteen optisilla suuntimilla tai vaikka merenkulkututkan avulla mittaamalla etäisyyksiä ja/tai suuntimia tunnettuun tai tunnettuihin kohteisiin. Ellei kohteita ole näkyvissä turvaudutaan merkintälaskuun ja riittävään turvamarginaaliin.

Niillä jotka tota tekee on skilssit tohon hommaan.
 
Ja karttaruutupommilla voi avata väylää, etenkin jos kipparoi sisävesihinaajaa... :D
 
Taittiin sekskanttikin ja taivaankappale mittauskin osata jo joskus 1700-luvun lopulla...
 
Kai sen kohinan lähteenkin paikantaa ja tuhota? Ainut vaihtoehto olisi kylvää näitä häirintäpoijuja jumalaton määrä. Sen lisäksi häirinnän taajuusalueiden pitäisi olla tosi kattavat, koska vesikuuntelu ja kaikuluotaus toimivat useilla eri taajuuksilla. Jos lähetin on riittävän voimakas häiritäkseen se on myös helppo paikantaa.
 
Karttaruutupommi tuli mullekin mieleen ja sisävesijäänmurtajahinaajataistelualushan tästä vielä puuttuu.

Eli olivatko tässä kyseessä ne piirrustuspöydällä suunnittelun loppuvaiheessa olevat taistelujäänmurtajat FNS Malluainen ja FNS Vesikirppu, joissa on kyydissä Norppa- ja Kuutti- luokan betonikuoriset häivevedenalaisdronet konventionaalisemman tykki- ohjus-, miina- ja torpedoaseistuksen lisäksi? Ne ovat kyllä varsin merikelpoisia ja azipodeilla ajellaan mihin suuntaan vaan.
 
Eli olivatko tässä kyseessä ne piirrustuspöydällä suunnittelun loppuvaiheessa olevat taistelujäänmurtajat FNS Malluainen ja FNS Vesikirppu, joissa on kyydissä Norppa- ja Kuutti- luokan betonikuoriset häivevedenalaisdronet konventionaalisemman tykki- ohjus-, miina- ja torpedoaseistuksen lisäksi? Ne ovat kyllä varsin merikelpoisia ja azipodeilla ajellaan mihin suuntaan vaan.
Eikös näiden idea ollut kaapparilaivamaisesti ajella huomaamatta tappituntumalle ja täräyttää törmäämällä vihollisen kyljestä sisälle?
Törmäilyä varten vahvistetun pohjan luulisi auttavan myös pohjakosketuksissa.
 
https://en.wikipedia.org/wiki/Submarine_navigation

Navigational technologies[edit]
Surface and near-surface navigation[edit]
On the surface or at periscope depth, submarines have used these methods to fix their position:

  • Satellite navigation:
  • Terrestrial radio-based navigation systems; largely superseded by satellite systems
    • LORAN—seldom if rarely used anymore.
    • CHAYKA, the Russian counterpart of LORAN
    • OMEGA, the Western counterpart of the Alpha Navigation System, no longer in use
    • Alpha, the Russian counterpart of the Omega Navigation System
  • Celestial navigation using the periscope, or sextant—seldom used anymore due to advancement in technology
  • Radar navigation; radar signals are easily detected so radar is normally only used in friendly waters entering and exiting ports. With the implementation of a more advanced radar system, many new techniques have been implemented in this process.
  • Active sonar; like radar, active sonar systems are readily detected, so active sonar is usually used only entering and exiting ports.
  • Pilotage — in coastal and internal waters, surfaced submarines rely on the standard system of navigational aids (buoys, navigational markers, lighthouses, etc.), utilizing the periscopes for obtaining lines of position to plot a triangulation fix.
  • Voyage Management System—referred to as the VMS, utilizes digital charts with other external sources fed in, to establish the ship's position. Other information may also be entered in manually in establishing a high quality fix or position.
Deep water navigation[edit]
At depths below periscope depth submarines determine their position using:

See also[edit]
 

Kiitos linkistä. Erityisen paha on tuo inertiaalinavigointi tarkoilla (mutta suht edullisilla) laserhyrrillä. Ei tarvita tutkaa, glonassia, kaikua, majakkaa, tähtiä eikä periskooppitähystystä kiintopisteisiin.

Eli kaikuluotaimen häirinnästä on hyötyä kun halutaan estää merimiinojen raivaus, mutta navigointi ei siitä juurikaan vaikeudu ?

Ketjussa on aika paljon tahallista tai tahatonta häirintää tai sekoilua, voisiko moderaattorit puuttua asiaan, kiitos.
 
Taittiin sekskanttikin ja taivaankappale mittauskin osata jo joskus 1700-luvun lopulla...
Jenkkien laivastossa aloitettiin uudelleen näiden opetus jonkun aikaa sitten.
 
Back
Top