Karjalan Lennosto vahvistuu enemmän kuin vuosikymmeniin

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 27.3.2014 klo 12:19
Karjalan Lennosto vahvistuu enemmän kuin vuosikymmeniin
Karjalan Lennosto Rissalassa Siilinjärvellä kasvaa ja muuttuu tänä vuonna eniten sen jälkeen, kun Utista 60-luvun alussa siirtynyt Lennosto rakennettiin Rissalaan. Puolet Satakunnan Lennoston Horneteista lentää Pirkkalasta Rissalaan alkukesällä, ja lennoston henkilökunta lisääntyy huomattavasti. Tukikohdan kasvattamiseen liittyvät rakennusinvestoinnit on saatu jo pääosin valmiiksi.

Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Mistä on kyse?
  • Karjalan Lennosto kasvaa eniten sitten 60-70-luvun
  • Pirkkalasta siirtyy kymmenkunta Hornet-hävittäjää Rissalaan kesän alussa. Lentäjät ja mekaanikot siirtyvät lomien jälkeen. Tukikohdan kasvattamiseen liittyvät rakennusinvestoinnit on pääosin tehty
  • Lennoston toiminnan taso palautuu ensi vuodesta alkaen vuoden 2010 tasolle
Ilmavoimien iso mylläys vahvistaa Karjalan Lennostoa. Hävittäjälentolaivue puolitoistakertaistuu, kun kymmenkunta Hornet-torjuntahävittäjää lentää kesäkuun alussa Pirkkalasta Rissalaan – jäädäkseen.

Turvallisuudeltaan tavallisesta poikkeava laivuerakennus on juuri valmistunut lentäjiä varten. Viisi miljoonaa euroa maksanut rakennus sijaitsee Kuopion lentoaseman läheisyydessä. Ensi kesän jälkeen Karjalan Lennoston palkkalistoilla on noin 70 lentäjää.

Kallein, kymmenen miljoonan euron rakennusurakka on ollut pitkään toivottu hälytyspaikka-alue.

- Voimme päivystää ja lentää sellaisessa varustuksessa ja sellaisella konemäärällä kuin meillä on tarvis, selittää Karjalan Lennoston komentaja, eversti Ossi Sivén.

Hälytyspaikan konehallien suojissa koneissa voi olla aseistus valmiina. Ympärillä on maavalleja vahinkojen varalta.

Tutkien uusiminen ja tutka-asemien muutostyöt ovat loppusuoralla.

Uutta henkilöstöä on jo tullut
Karjalan Lennoston henkilökunnan määrä kasvaa seitsemälläkymmenellä lähes viiteensataan. Varusmiesten saapumiserä puolestaan kasvaa sadasta sataanviiteenkymmeneen.

Pohjois-Karjalan Prikaatista on jo muuttanut noin 30 työntekijää Rissalaan. Pääosan eli neljänkymmenen lentäjän ja mekaanikon on määrä tulla kesälomien jälkeen Satakunnan Lennostosta. Valtaosa heistä joutuu muuttamaan sitoumustensa vuoksi, mutta kaikkien tulo ei ole varmaa, myöntää komentaja Sivén.

- Varaudumme siihen, että ihan kaikki eivät ole tänne tulossa, mutta meidän organisaatio on siten mitoitettu ja on hyvällä terveellä pohjalla, että me pystymme kyllä pienet - voisiko sanoa - taistelutappiotkin sietämään, vaikka niitä ei todellakaan toivota.

Lentotunteja saadaan lisää
Karjalan Lennoston kustannukset nousevat muutosten myötä vajaan kolmanneksen, mutta toiminta lähes tuplaantuu. Lentotunteja saadaan lisää.

- Nyt palautetaan toiminnan taso ilmavoimissa 2010 tasolle ensi vuodesta alkaen. Kun tässä on jouduttu kiristämään vyötä ja toimintamenot eivät ole riittäneet nykyisellä organisaatiolla, niin nyt palautetaan ydintoiminta terveelle ja hyvälle tasolle, määrittelee komentaja Sivén.

Satakunnan Lennoston Horneteista toinen puoli siirtyy Pirkkalasta Lapin Lennostolle Rovaniemelle. Pirkkalasta puolestaan tulee koelentokeskus sekä kuljetuslaivueen kotipaikka. Pirkkalan henkilökunta vähenee noin sadalla.

Lentokenttien yhteiskäyttö säästää
Karjalan Lennoston koneet ja siviililentoliikenne Kuopioon käyttävät samaa kenttää Rissalassa. Lennoston osuus lentokentän ammattimaisesta liikenteestä on noin 60 prosenttia.

- Kustannusten jakaminen kentän kunnossapidon, lennonjohdon ja lennonvarmistuksen suhteen on meille äärimmäisen tärkeää, eikä ole sattumaa, että ilmavoimat on joutunut luopumaan vain sotilaiden ylläpitämistä kentistä. Se että meidän toimintamme täällä kasvaa, kyllä mielestäni tarjoaa hyviä edellytyksiä myös siviililentoliikenteen kehittämiselle, koska me takaamme omalta osaltamme sen, että täällä on 24h palveluja. Ilmatilaan sovimme kyllä, se on mietitty, sanoo Karjalan Lennoston komentaja, eversti Ossi Sivén.
 
Back
Top