Kasvava Venäjä-riippuvuus Suomen ongelmana

Bushmaster

Greatest Leader
myyttii "puolueettomasta" Suomesta on koetuksella....


http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197413-kasvava-venaja-riippuvuus-suomen-ongelmana

Kasvava Venäjä-riippuvuus Suomen ongelmana

Venäjä on kiihdyttänyt hybridisotaa rajamaissaan Krimin anastuksen jälkeen. Tässä etenkin propaganda, vakoilu, sotilaallinen pelottelu, disinformaatio ja kyberiskut ovat vaikuttamisen välineitä. Nämä menetelmät olivat pääosin käytössä kuitenkin jo kylmässä sodassa. Suomen kansainvälistä asemaa ja suhteita Neuostoliittoon sääteli vuonna 1948 kuitenkin Neuvostoliiton aloitteesta ja käytännössä pakottamana allekirjoitettu YYA- sopimus. Suomen oli taivuttava toimimaan sopimuksen pohjalta. Sopimusta voitiin myös tulkita niin, että se rajasi Neuvostoliiton vaikutuspykimyksiä. Jännite tulkintojen välillä vallitsi koko sopimuskauden vuoteen 1992. YYA-neuvottelujen aikana Neuvostoliitto vaati, että sopimukseen tulisi niin sanottu evoluutiopykälä, joka olisi edellyttänyt suhteden syventämistä esimerkiksi sotilaallisen yhteistyön alalla. Kreml pyrki lukemaan sopimusta usein ikäänkuin se olisi sisältänyt evoluutioklausekkeen. Suomessa tuli vahvistaa ”neuvostomielisyyttä”.

Varsin pian kylmän sodan jälkeen 1995 Suomen kansainvälistä asemaa ja Venäjän suhteita alkoi säädellä kansanäänestyksellä lokakuussa 1994 hyväksytty EU-sopimus. Tosin neuvottelujen alkuvaiheissa eräät asiantuntijat vaativat, että EU-sopimukseen tulisi sisällyttää Venäjän suhteita koskeva ”opting out” -artikla. Tästä onneksi luovuttiin. Krimin anastuksen jälkeen vuodesta 2014 on ollut havaittavissa pyrkimyksiä, että Suomi hoitaisi Venäjän suhteita ikäänkuin Suomella olisi näille suhteille EU-sopimuksessa varattu ”opting out”, toisin sanoen mahdollsuus oman tien kulkemiseen erityisen painavista syistä. Tämä lähestymistapa muistuttaa sitä mallia, miten suhteita hoidettiin YYA-kaudella: oltiin ikäänkuin lännessä, mutta varattiin erityissuhde Neuvostoliitolle. Tämä linja sai ymmärrystä myös lännessä, missä Suomea pidettiinkin ”erityistapauksena”.

Ukrainan tapahtumien jälkeen on palattu monessa suhteessa kylmän sodan aikoihin, vaikka ei varmuudella kylmään sotaan, koska uusi asetelma on monella tavoin turvallisuuspoliittisesti paljon vaikeampi. Tänään ei voida enää hakea vakautta esimerkiksi yksipuolisesti voimatasapainon menetelmillä. Tästä pitää huolen se, että Venäjä on vetäytynyt lähes kaikista aseriisuntasopimuksista yksipuolisesti, mutta myös aseteknologian kehitys. Venäjä uhkailee ydinaseilla, kun se on jäljessä tavanomaisia aseita koskevassa varustelussa. Venäjä on silti läpiviemässä suurta asevoimien uudistusta, josta ei ole tingitty edes talousvaikeuksien keskellä. Edessä on lännen ja Venäjän välinen konfliktuaalisen suhteen aikakausi. Vaihtoehtona on, että Venäjä mukautuisi uudelleen sääntöperäiseen kansainväliseen järjestelmään. Tämä ei ole mahdollista ilman perusteellista poliittista muutosta Venäjällä. Ilman näitä muutoksia tulisi silti pitkällä aikavälillä luoda modus vivendi, siedettävä naapuruus, lännen ja nykyisenkaltaisen Venäjän välille, jolloin tässäkin vaihtoehdossa edessä on vuosia kestävä siirtymäjakso.

On rehellisyyttä myöntää, että myös Suomessa suhtautumisessa Venäjään vallitsee ulkopoliittisen yhteisymmärryksen pinnan alla suuriakin erimielisyyksiä. Tuoreessa tutkielmassa The Coming Storm Eduard Lucas arvioi yhdeksää ”eturintaman maata”, joihin kuuluvat pohjoismaiden ohella Baltian maat ja Puola. Ne ovat Venäjän voimapolitiikan uusia kohdemaita, vaikka vain marginaallisesti operatiivisten hyökkäyssuunnitelmien kohteina. Yleensä kaikkein stabiileimpana maana näistä yhdeksästä on pidetty Ruotsia. Näin ei enää ole. Ruotsi on ollut Venäjän sotilaallisen ahdistelun kohde viimeiset pari vuotta, jonka seurauksena maassa revisioidaan 2000-luvulla luotua turvallisuuspoliittista ”kansankoti-mallia”.

Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Ruotsissa suhtautuminen Venäjään jakaa sekä asiantuntijayhteisön että poliittisen eliitin. Ruotsin Moskovan lähettiläs (1994-2004) Sven Hirdman on joutunut arvostelun kohteeksi. Hirdman on lähettiläskautensa jälkeen toiminut venäläisyliopiston hallituksessa, jonka puheenjohtajana on ulkoministeri Sergei Lavrov. Poikkeuksellisen merkittävän diplomaattiuran tehnyt Hirdman on tullut tunnetuksi siitä, että hän on sekä ymmärtänyt mutta myös selitellyt Venäjän politiikkaa ikäänkuin Venäjän puolesta. Nordstream-kaasuputken rakentamisen alkuvaiheessa 2006 hän arvioi, että keskustelua putkesta sävyttää ikivanha Venäjän pelko. Krimin anastuksen yhteydessä 2014 hän kylläkin arvosteli Venäjää kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, mutta samalla myös Euoopan unionia siitä, että sen piirissä Putinin arvostelu oli mennyt kohtuuttomuuksiin. Hirdman on tullut kuuluisaksi erityisen kriittisistä puheenvuoroista, joissa Ruotsia varoitetaan liittymästä Naton jäseneksi.

Hirdmanilla on Suomessa paljon samoinajattelevia entisiä lähettiläskolleegoja ja politiikan avainhenkilöitä. Entinen pääministeriPaavo Lipponen (sd.) on ollut Venäjän valtiollisen energiayhtiön Gazpromin arvokas konsultti Georgian sodasta alkaen. Hän on pohjustanut rooliaan ”EU:n ja Venäjän välisen sillan rakentajana” ja varoittanut vuosikausia Suomen Nato-jäsenyydestä. Samoihin aikoihin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) korosti, että kaasuputki ei ole turvallisuuspoliittinen ongelma, vaikka presidentti Vladimir Putin oli julkisesti todennut, että putkea puolustetaan vaikka asevoimalla. Lucas on nyt ottanut tämän näkökohdan esille tutkimuksessaan. Vanhanen on niinikään kuulunut Nato-jäsenyyden vastustajien eturiviin ja välttänyt dramatisoimasta Venäjän voimapoliittisia otteita.

Suomen entinen Venäjän lähettiläs Rene Nyberg on East Office -yrityksen kautta ollut merkittävä toimija Suomen ja Venäjän kaupan edistämisessä 2000-luvulla. Myös hän on varoittanut vuosikausia askelista, joiden päässä olisi Nato-jäsenyys. Nyberg yritti ainakin vuoden 2012 loppuun perustella linjaansa strategisella kehityksellä, mikä teki turhaksi sotilaallisen varustautumisen ylipäätänsä, kuten hän marraskuussa 2012 esitelmässään Tampereen yliopistolla totesi. Nykyisin entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) johtamana East Office on EU pakotteista huolimatta jatkuvasti korostanut maiden välisen kauppapolitiikan kehittämistä. Tässä ei välttämättä ole mitään ongelmallista, mutta monet East Officen osakkeenomistayhtiöt kuten valtionyhtiö Fortum, on kytketty mukaan Pohjanmaalle suunniteltuun ydinvoimalaan, Fennovoimaan. Ennakkotietoa venäläisen Rosatomin mahdollisesta Fennovoiman omistamisesta ei koskaan annettu. East Office Oy on osakeyhtiö joka sijaitsee poliittisesti harmaalla vyöhykkeellä, kun se toimii läheisessä yhteistyössä valtionyhtiöiden kanssa.

Vähemmälle huomiolle on siten jätetty Suomen ja Venäjän kaupan merkityksen arvio Suomen kansainvälisen aseman ja turvallisuuden näkökulmasta. Kauppapolitiikasta on tullut 2000-luvulla Venäjälle myös poliittinen ase. Suomessa tulisi erityisen hyvin tiedostaa, että kylmässä sodassa idänkauppa oli Kremlille keino vaikuttaa Suomen poliittiseen käyttäytymiseen. Neuvostoliitto näki mahdollisuuden integroida Suomi lähemmäksi Neuvostoliiton poliittista vaikutuspiiriä kauppapoliittisin keinoin. Vielä 1988 Mihail Gorbatshovin vierailua lykättiin, koska Suomen ja Venäjän kauppavaihdossa oli taseongelmia. Suomen oli hankittava 1960-luvulla ydinvoimalat Neuvostoliitosta, kun Kreml äkämystyi pienelle naapurimaalle siitä, että se kohteli suurvaltaa kuin kehitysmaata eikä tuonut Neuvostoliitosta kuin raaka-aineita, ”vaikka meillä on korkean teknologian tuotteita vaikka millä mitalla”, kuten pääsihteeri Leonid Brezhnev jyrisi Urho Kekkoselle kesäkuussa 1968 Moskovassa. Ydinvoimalat tilattiin Neuvostoliitosta eikä uhkaavasta Tshekkoslovakian miehityksestä vaihdettu sanaakaan. Suomen ja Venäjän presidenttien vuoden 2015 kesäkuun tapaamisen jälkeen Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa presidentti Putin palasi maiden välisiin kauppapoliittisiin suhteisiin ja niiden kehittämiseen useamman kerran. Putin korosti kauppapolitiikalla olevan keskeinen osa suhteiden kehittämisessä unohtamalla Ukrainan kriisin, josta vieras olisi halunnut sananvaihtoa. Toistuuko historia?

Suomen Venäjän kanssa harjoittamassa kauppapolitiikassa piilee kasvava poliittinen riski, joka voi kehittyä myös liiketaloudelliseksi riskiksi etenkin investointien yhteydessä. Vanhassa idänkaupassa taloudelliset riskit toteutuivat täysimääräisesti 1990. Yhdessä yössä romahti kymmenen prosenttia ulkomaankaupasta, koska idänkaupan ongelmista ei julkisesti paljoa keskusteltu, eikä vaihtoehtoja poliittisista syistä uskallettu spekuloida. Olennaista on tänäänkin välttää ajautuminen Venäjän kanssa negatiiiviseen riippuvuussuhteeseen, mistä jo presidentti Juho Kusti Paasikivi jatkuvasti varoitteli. Kielteinen Venäjä- riippuvuus vaikeuttaisi varmuudella taloudellisen yhteistyön kehittämistä länsimaisten investoijien ja konsernien kanssa. Erikseen kielteinen Venäjä-riippuvuus lisäisi entisestään myös turvallisuuspoliittista epävakautta Itämeren alueella. Näin lännen ja Venäjän konfliktuaalisen suhteen oloissa EU-Suomen hyvien Venäjä-suhteiden politiikasta tulisi huonojen suhteiden politiikkaa lännessä. Toivottavasti näin ei ole asian laita.

 
Viimeksi muokattu:
KASVAVA Venäjä-riippuvuus? Merkitys kauppakimppanina ym. on laskemaan päin. Suomesta viedään jo sähköä Venäjälle, öljyä saa muualtakin ja uraania min. 60% kotimaisen Fennovoiman pyttyyn jos sellainen joskus tehdään.
 
Heheee :)

Honcho on joko spyykikko meedio tai nihilisti relaisti......TAI sitten ihan normaali immeinen joka piikkasen aattelloo omilla aeveoillaan .. :)
 
Totta puhuen en pidä Venäjän-kaupan laskua nollaan minään tavoitteena, siellä on ihan tavallisia ihmisiä ja firmoja, joilla ei ole mitään muuta tekemistä Kremlin kanssa kuin sijaintimaa. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan ku viestintätoimisto Ellun kanat.

Mutta esim. Fennovoimassa riippuvuus on yhtäältä myös Venäjän riippuvuutta meistä. Venäjä tarvitsee yltiötiukan STUKin hyväksymän voimalan referenssiksi länsihankkeilleen. Mutta siinä sitten puhutaan jo hyvinkin Kreml-sidonnaisesta jutusta ja tulee pitää tiukka linja ettei STUK anna tuumaakaan periksi kuten ei antanut Arevallekaan. Nyt en kyllä enää antaisi edes 50/50 mahiksia että koko Fennovoiman pyttyä sinne edes syntyy.
 
Honcho on joko spyykikko meedio tai nihilisti relaisti

568990.jpg


:D
 
Ei prkle......OMG .......missä vidussa tällaistakin on olemassa...? aappuva.... helppiä....?

Pekka Siitoinin poika, Paul Siitoin, kertoi televisiodokumentissa Isän valtakunta, että hänen isänsä oli omien sanojensa mukaan adoptoitu vuonna 1944. Pekka Siitoinin oikea isä olisi ollut saksalainen upseeri von Weltheim ja äiti suomalais-venäläinen nainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Siitoin

Hänen myöhempää elämäänsä rasittivat vankeustuomio, perhetragediat ja alkoholin liikakäyttö.

karjala1.jpg


"Minä tunnen sotilaita, fanaattisia tappajia, sissimajureita, ja ne on kamalia juoppoja ja kauheita pukkeja. Kauheita tappajia. Se liittyy jotenkin yhteen. Meidän puolueesta on 90% kovia ottamaan ja kovia pukkeja. Minullakin on viimeisen kymmenen vuoden aikana suhde 800 eri naisen kanssa."

https://fi.wikiquote.org/wiki/Pekka_Siitoin

"Henget ilmoitti minulle, että synnyn seuraavassa elämässäni Yhdysvaltoihin. Minusta tulee seuraavassa elämässäni USA:n presidentti. Näin on ilmoitettu."

qnwuh5dj.png
 
Viimeksi muokattu:
Tänne jatkoksi Alpo Rusin uusin kirjoitus...

http://alporusi2014.puheenvuoro.uus...ko-suomettuminen-suomeen-jo-2000-luvun-alussa

Palasiko suomettuminen Suomeen jo 2000-luvun alussa?

Suomen turvallisuuspoliittista asemaa käsittelevä kansainvälinen keskustelu ei helposti laannu. Esillä on ”suomettuminen”, jota on soviteltu Ukrainalle ja Georgialle. Tähän on vaikuttanut myös se, että Suomessa ei suomettumista ole riittävästi tunnistettu. Mikäli suomalaiset pitävät omaa ulkopolitiikkaansa menestystarinana, ei pitäisi pahastua, jos sitä tarjotaan sitten Ukrainalle ja Georgialle. Molemmat tosin hylkäävät tarjouksen suoralta kädeltä, eikä Helsinki ole tietenkään ajatuksien takana.

Uusin kansainvälinen suomettumiskeskustelu on tietenkin seuraus Itämeren alueen muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta asetelmasta Venäjän Ukrainassa aloittaman sotilaallisen aggression seurauksena. Suomen turvallisuuspolitiikkaa tehdään ”laajan turvallisuuden”, ei strategisten tosiseikkojen pohjalta. ”Laaja turvallisuus” tarkoittaa, että Suomi panostaa kestävään kehitykseen, ihmisoikeuksien toteuttamiseeen ja sotilaalliseen yhteistyöhön rauhan ja vakauden varmistamiseksi. Sotilaallisten uhkakuvien identifiointia ei mielellään tuoda esille julkisuudessa, mikä on ehkä merkki siitä, että jonkinlainen itsesensuuri tekee paluuta. Presidentti Sauli Niinistö on puheenvuoroissaan toivonut turvallisuuskeskustelun rauhoittamista. Vastaavaa korkealta taholta vaadittua niukanlaisenkin keskustelun rauhoittamista tuskin muualla EU:n piirissä on havaittu.

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomi olisi huolehtinut suhteellisen hyvin kansallista sotilaallista puolustuskykyään. Ruotsi ei ole tässä ollut Suomen esimerkkinä, vaan ehkä traditio ,usko, että olemme tuomittu puolustautumaan yksin. On niinikään selvä, että ”kestävä kehitys” ja YK:n vuosituhattavoitteet ovat tietenkin ja perustellusti Suomen ulkopolitiikan prioriteetteja, mikäli strateginen turvallisuustilanne ja taloudelliset voimavarat sen sallivat. On silti vaikeampaa edistää Afrikassa paikan päällä pakolaiskriisiä, jos sotilaallinen turvallisuusympäristö on Pohjois-Euroopassa samaan aikaan epävakaa ja talous sakkaa. Syyrian sodan analysoinnissa ei edes EU:ssa kyetty identifioimaan syy-seuraussuhteita ajoissa väkivallan patoamiseksi. Tämä oli seurausta osin ainakin siitä, että ”laaja turvallisuus”-ajattelu esti Syyrian kriisin strategisen tarkastelun. Näkemys on, että kaikki kriisit tulee ratkaista diplomatialla. Näin pitäisi olla, mutta aina näin ei ole. Suomen ulkoministeriössä saattaa olla vakava strategisen osaamisen vaje 2000-luvun seurauksena.

Suomen on nyt hoidettava turvallisuusympäristön muutoksien seurausvaikutuksia hieman kuin selkä seinää vasten. Viron ulkopoliittisen instituutin apulaisjohtaja, professori Anders Kasekamp kommentoi presidentti Niinistön suurlähettiläspäivillä esittämiä näkemyksiä, joiden mukaan Suomi ei tule Baltian maiden avuksi ”Venäjän aggression takia”. Miksi Niinistö nyt otti tämän kannan on erikoista, koska se ei ole aivan sopusoinnussa EU:n solidaarisuusperiaatteen kanssa, jota presidentti on aiemmin pitänyt arvossa. Kasekamp aivan oikein huomauttaa, että Suomi joutuisi silti nostamaan aggression seurauksena valmiuttaan ”dramaattisesti”. Kasekampin loppuhuomautus on realistinen. Venäjän aggression seuraukset olisivat hyvin kielteiset myös maan taloudelle, sekä strategiselle asemalle. Viron Suojelupoliisin agentin kaappaus Viron maaperältä kaksi päivää presidentti Barack Obaman vierailun jälkeen oli vihamielinen teko, mikä voidaan tulkita myös hybridisodan uuden vaiheen valmistelutoimeksi. Suomi jäisi Venäjän aggression seurauksena ”loukkuun”, mikä johtaisi Kasekampin mukaan suomettumisen paluuseen.

Suomessa on merkittäviä poliittisia toimijoita, joiden mielestä mitään suomettumista ei koskaan ole edes tapahtunut. Suomi selvisi kylmästä sodasta, mikä on riittävä selitys. Ne jotka tekivät yhteistyötä kulisseissa Moskovan kanssa, tekivät näin isänmaaallisista motiiveista. SKP:n Moskovasta tapahtunut rahoittaminen, ja rahanpesu, sallittiin, koska sen esto olisi heikentänyt Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, että merkittävän rahoituksen salliminen hyödytti vasemmistoa poliittisesti ja heikensi oikeusvaltiota. Eikö tämä ole suomettumista? Ensimmäisen atomivoimalan tilaaminen Neuvostoliitosta tapahtui ilman kilpailua. Eikö kyse ollut suomettumisesta? Neuvostoliiton julkinen arvostelu esti etenemisen politiikassa ja valtionhallinnossa. Oliko kyse suomettumisesta?

Suomen valtioeliitti luki heikosti Euroopan turvallisuuspoliittisen muutoksen 1980-luvun lopussa. Tänään voidaan todeta, että se oli seurausta suomettumisesta, ”menestystarinasta”. Kun Neuvostoliiton ihmisoikeuskriisiä ei voitu julkisesti arvostella, alkoi muodostua käsitys ettei kriisiä ollut tai sitä lännessä liioiteltiin. Suomessa osattiin arvioida kriisiä realistisemmin. Suomessa tuettiin tämän realismin seurauksena loppuun saakka Euroopan status quota, toisin sanoen myös sosialistista järjestelmää, koska muutos koettiin uhkana turvallisuuspoliittisesti ja vasemmiston, ja ensin laajemmin kansanrintaman ja myöhemmin sinipunankin, kannalta myös sisäpoliittisesti. Näin arvio neuvostosysteemin kestävyydestä oli kohtalokkaalla tavalla virheellinen. 1990-luvulla lama oli osin seurausta tästä virhepäätelmästä, mutta lamasta irtipääsy oli seurausta Euroopan integraation nopeutumisesta ja globalisaatiosta: irtaantumisesta Venäjän holhouksesta. Suomi sentään kykeni sopeutuman muutokseen, vaikka kansanäänestyksessä EU-jäsenyydestä 1994 saattoi lukea, että yli 40% suomalaisista olisi halunnut valita paluun suomettumiseen.

Olin toivonut 2000-luvun alussa, että Suomi olisi jatkanut avautumista ja vahvistanut yhteyttä läntiseen puolustusyhteisöön, Natoon. Se olisi tuonut Suomeen enemmän investointeja lännestä ja vakauttanut pysyvästi turvallisuuspoliittista asemaa. Samalla ehkä Venäjä olisi hakeutunut aktiivisemmin länsi-integraatioon. Suomessa tapahtui kuitenkin merkillinen henkinen täyskäännös, paluu menneisyysnostalgiaan, jonka seurauksena muutosta vastustettiin ei vain Nokiassa, vaan myös valtioinstituutioissa. Suhteita Venäjään ryhdyttiin korostamaan kylmän sodan kauden sanavalinnoilla. Näin suomettuminen saattoi palata Suomeen jo 2000-luvun alussa. Nord Stream -kaasuputki oli sitten 2008 Georgian sodan yhteydessä Suomen tarjoama rauhan silta Venäjän ja EU:n välille. On todennäköistä, että kansainvälisesti huomattu suomettumisen avoin paluu tarkoittaisi vuonna 2016 Suomen talousvaikeuksien pahenemista, sisäpoliittista epävakautta ja Venäjä-riippuvuuden kasvua EU-yhteyden kustannuksella
 
Kun valtio laatii näkemystä niin sen pitäisi perustua monipuoliseen otantaan vakavia ihmisiä.

Luulen, että Suomessa ei lueta heikosti virtauksia vaan omaa agendaa ajetaan kaikista nähtävissä olevista tapahtumista huolimatta.

Jos on tietty poliittinen kanta tai näkemys niin sehän on vaikka tapahtuisi mitä tahansa.

Ja sitten näiden pitää katsoa ennustuspalloon, jossa he tietenkin näkevät oman agendansa mukaisia asioita edistyvän riemukkaalla tavalla.

Onhan se monta kertaa nähty, että omaa agendaa ajetaan olevaa todellisuutta vastaan.

Kyse on siis siitä millaisen maailman toivotaan olevan, siksi ei omista toiveista johtuen haluta nähdäkään niitä asioita rehellisesti vaan ne esitetään omaa agendaa suuresti asioiden sekaan painottaen.

Voin sanoa, etten minä todellakaan ole kykenevä näkemään asioita rehellisesti vaan kyllä siinä on aimo silaus omaa näkemystäni siitä mikä olisi se toivottava kehitys.
 
Viimeksi muokattu:
Jos asiaa tutkii ruusunpunaisten silmälasien läpi, niin voisi arvella, että Suomen ideana on osoittaa Venäjälle rauhan aikaisen yhteistyön olevan on niin hyvää ettei miltään osin parempaa voisi saada väkivalloin. Päinvastoin sekin vähä hyvä häviäisi.
Itsepäisyydestä tarpeen tullen on vielä aika tuoreet näytöt.

Todellisuus todennäköisesti kuitenkin on, ettei ole mitään tuollaista suurempaa ajatusta. Oma etu ja lyhytnäköisyys vallitsevat.
Sillä jos esimerkiksi katsotaan Venäjän todellisia aseita niin energia-ase vaikuttaa ainoalta todella käyttökelpoiselta. Minkä annetaan meillä vahvistua avoimesti.
 
Pekka Siitoinin poika, Paul Siitoin, kertoi televisiodokumentissa Isän valtakunta, että hänen isänsä oli omien sanojensa mukaan adoptoitu vuonna 1944. Pekka Siitoinin oikea isä olisi ollut saksalainen upseeri von Weltheim ja äiti suomalais-venäläinen nainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Siitoin

Hänen myöhempää elämäänsä rasittivat vankeustuomio, perhetragediat ja alkoholin liikakäyttö.

karjala1.jpg


"Minä tunnen sotilaita, fanaattisia tappajia, sissimajureita, ja ne on kamalia juoppoja ja kauheita pukkeja. Kauheita tappajia. Se liittyy jotenkin yhteen. Meidän puolueesta on 90% kovia ottamaan ja kovia pukkeja. Minullakin on viimeisen kymmenen vuoden aikana suhde 800 eri naisen kanssa."

https://fi.wikiquote.org/wiki/Pekka_Siitoin

"Henget ilmoitti minulle, että synnyn seuraavassa elämässäni Yhdysvaltoihin. Minusta tulee seuraavassa elämässäni USA:n presidentti. Näin on ilmoitettu."

qnwuh5dj.png
Uusnatsit ovat kyllä usein 1930 luvun natseja karmivampaa porukkaa. Vielä 1960 luvulla rasismi oli laillista Yhdysvalloissa ja sääntö enemmän kuin poikkeus 1930 luvun maailmassa. Lisäksi 1930 luvun Natsit tekivät valtavasti hyvää keskiverto kansalaisille ennen sotaa. Sen lisäksi monet uusnatsit eivät tiedä pätkääkään millaisia 1930 luvun natsit olivat vaan olettavat että Heil Hitlerin huutaminen jokaisessa kadunkulmassa ei-valkoisia lyödessä on kaikki kaikessa.
Se on kyllä mielenkiintoista että jotenkin natsit nähdään rasisteina vaikka se oli suorastaan normi siihen aikaan. Voittajat toki kirjoittavat historiaa joten en sitä pitempään ihmettele.
 
Uusnatsit ovat kyllä usein 1930 luvun natseja karmivampaa porukkaa. Vielä 1960 luvulla rasismi oli laillista Yhdysvalloissa ja sääntö enemmän kuin poikkeus 1930 luvun maailmassa. Lisäksi 1930 luvun Natsit tekivät valtavasti hyvää keskiverto kansalaisille ennen sotaa. Sen lisäksi monet uusnatsit eivät tiedä pätkääkään millaisia 1930 luvun natsit olivat vaan olettavat että Heil Hitlerin huutaminen jokaisessa kadunkulmassa ei-valkoisia lyödessä on kaikki kaikessa.
Se on kyllä mielenkiintoista että jotenkin natsit nähdään rasisteina vaikka se oli suorastaan normi siihen aikaan. Voittajat toki kirjoittavat historiaa joten en sitä pitempään ihmettele.

Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole. En nyt saa päähäni mitään muuta porukkaa, joka olisi alkanut vastaaviin tekoihin ihan vain rasistisin perustein.

Stalin teki toki vieläkin kamalampia tekoja, ja vielä järjettömimmistä syistä.
 
Ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole. En nyt saa päähäni mitään muuta porukkaa, joka olisi alkanut vastaaviin tekoihin ihan vain rasistisin perustein.

Niin, toki rasismi oli tuolloin ihan eri tavalla läsnä kaikissa maissa, mutta kyllä natsit vetivät sen pajatson niin pohjiaan myöten tyhjäksi, ettei muille olisi sillä tasolla tullut mieleenkään. Tietysti esim. Ottomaaniturkki näytti kansanmurhaamisen mallia Armenialaisten kanssa, mikä itse asiassa olikin yksi holokaustin esikuvista.

Stalin teki toki vieläkin kamalampia tekoja, ja vielä järjettömimmistä syistä.

Stalinin vainot olivat "poliittisia", ei niin väliä rodulla ym. mutta jos joku oli eri mieltä tai olisi edes teoriassa saattanut olla eri mieltä niin leireille tai kuula niskaan. Eikä mitään väliä vaikka samalla menisi 10 muutakin, ihmiset olivat Stalinille kuin puutarhan rikkaruohot, niitä sietää karsia X kpl, kyllä niitä taas syntyy lisää ja enemmän aivopestyinä. Toki Stalikka vainosi oikein erityisesti vähemmistökansoja, piti niitä yleisesti epäluotettavampina nationalististen tendenssien vuoksi, vaikka oli itsekin Georgian alueelta kotoisin.
 
Stalin oli venäläinen johtaja. Jos nyt 30-40 miljoonaa ihmistä kuoli kun vähän roiskittiin, niin väliäkös tuolla. Venäläisten mielestä Stalin oli hyvä jätkä...paljon parempi kun Vladimir Putin joka on oikeastaan aika nössö :D

20130303_inq_stalin02-b.JPG


Saksa oli ennen Hitleriä hyvinkin suvaitsevainen maa...paljon suvaitsevaisempi kun USA silloin ja nykyään. Ei siihen paljon vaadita, mutta kuitenkin.

Kalloja tämä ihmiskunta on mittaillut aina ja aina se oma "rotu" on paras "rotu" ja muut saa haistaa pitkän paskan, kun ne on jotenkin omituisia ja niillä on kummallisia tapoja.

LKS%20Jussi%20Halla-aho%2015.9.2012


Ja tähän loppuun Lemmy Kilmister...

- Ihmiskunta on vitun tyhmä. En voi pitää ihmiskunnasta, koska siihen kuuluu liikaa huonotapaisia sikoja. Yksilöistä voin kuitenkin tykätä.


Nazi13.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Viimepäivinä alkanut pyörimään sellainen ajatus päässä ja tiedän että särähtää,mutta pakko se on nyt purkautua kun vaimokin juuri synnyttänyt eikä muuta paikkaa ole.

Eli tämä jatkuva Putlerin, Assadin yms haukkuminen. Se on ollut niin helppoa. Meidän erinomaisuudessamme ja kaikkea. Ollut hyvä olla. Nyt se alkaa kongretisoitumaan miljoonan pakolaisen voimin. Eikä riitä kun afrikka innostuu. Näin kuvan hymyilevästä Hitleristä tekstillä :Jokos alkaa olla ikävä?
Ei sentäs Aatua, mutta saattaisi pieni realistisuuteen palaaminen olla paikallaan. Tämä nimittäin on ollut aikasmoista liihottamista nyt kun sitä katsoo. Hyvinvointivaltion kansalaisen kaksinaismoralisuutta ei voita mikään paitsi reaali maailmanpolitiikka.
 
Back
Top