Katainen: Suomi haluaa syventää EU:n yhteistä puolustusta

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Politiikka 24.3.2013 klo 12:09
Katainen: Suomi haluaa syventää EU:n yhteistä puolustusta

Suomi haluaa lisätä yhteistä puolustusmateriaalin hankintaa ja suorituskykyjen yhteiskäyttöä

Eurooppa-neuvosto päättää unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta joulukuussa. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomi on valmis yhteisen puolustuspolitiikan syventämiseen.

- Suomi on kiinnostunut yhteisen ulko ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisesta. Siiitä ei ole riittävästi keskusteltu eikä asetettu kunnianhimoa riittävän korkealle tasolle, Katainen sanoo.

Suomi kehittäisi EU-puolustusta pohjoismaisen yhteistyön rinnalla.

- Konkreettisia päätöksiä ei ole vielä. Varmasti siellä on yhteistyö materiaalihankinnoissa, suorituskykyjen yhteiskäyttö joiltakin osin. Uskon, että jatkossakin joka maa pitää strategiset kyvyt itsellään, sanoo Katainen.

EU joutuu ottamaan jatkossa enemmän vastuusta omasta puolustuksestaan, koska Nato ei ole yhtä kiinnostunut Euroopasta kuin aiemmin.

- Nato vetäytyy Euroopasta hitaasti ja varmasti. Sekä rahoituksen että miehityksen osalta, Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo.

Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskusteltiin Saariselän epävirallisessa EU-ministeritapaamisessa.
 
Katainen haluaa.
 
Tvälups kirjoitti:

Vahvensinko liian vähän vai uppoaako tuo tekstin koko foorumilaisten näköluotaimiin?
 
Mihin se Nato vetäytyy Euroopasta? Tietääkseni Natossa on kaksi Euroopan ulkopuolista jäsenvaltiota. Tarkoittaako Stubb siis, että Yhdysvallat vetäytyy Euroopasta? Eivät muut jäsenvaltiot mihinkään ole karkaamassa.
 
5 artikla
Sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän seurauksena ne sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä harjoittamalla omaa tai yhteistä Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan tunnustamaa itsepuolustusoikeuttaan auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai sopimuspuolia
ryhtymällä välittömästi, yksin tai yhdessä toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi, mukaan lukien aseellisen voiman käytön, tarkoituksenaan palauttaa Pohjois- Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä.
Jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestä ja kaikista toimenpiteistä, joihin sen seurauksena on ryhdytty, on ilmoitettava välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet on lopetettava, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

6 artikla
5 artiklassa aseelliseksi hyökkäykseksi yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan katsotaan aseellinen hyökkäys:
* sopimuspuolen aluetta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, Ranskan Algerian hallinnollisia alueita vastaan (2), sopimuspuolen lainkäyttövallan alaisia alueita tai saaria vastaan Pohjois-Atlantin alueella Ravun kääntöpiiristä pohjoiseen;
*sopimuspuolen asevoimia, aluksia tai lentokalustoa vastaan näiden alueiden sisä- tai yläpuolella tai minkä tahansa Euroopan alueen sisä- tai yläpuolella, jolla sopimuspuolen miehitysjoukkoja oli asemissa sopimuksen voimaantulopäivänä tai Välimerellä tai sen yläpuolella tai Pohjois-Atlantin alueella tai sen yläpuolella Ravun kääntöpiirin pohjoispuolella.

Naton toiminta-alue on Eurooppa ja Amerikka plus vähäiset muut alueet. Veikkaan et Stubbi koitti keräillä vaan irtopisteitä.

Pistin tohon muuten sen 5. artiklan mukaan, onkohan edes puolet palstalaisista lukenut sen?
 
Sotilaallista naurua kolmannella......HAH HAH HAH HAAAA.... siinä Stubingille&Kataiselle. EU-armeija>utopia.
 
Back
Top