Huhta
Greatest Leader
Ukrainassa on nähty, kuinka alivoimainen puolustaja peräytyy hiljalleen ja pyrkii maksattamaan vihollisella jokaisen edetyn kilometrin. Tämä on varmasti realistinen skenaario myös Suomen tilanteeseen. Todellisia voimanyrkkejä on vähän ja vaihtelevalla jäykkyydellä käytävä puolustustaistelu lienee ylivoimaisesti yleisin taistelun muoto.
Olen usein katsellut kaakonkulmaa, tuota Kymenlaakson Kurskiksikin tituleerattua sotilasmaantieteen ihmettä. Lappeenrannan pohjoispuolella suuret vesistöt muodostavat luontaisia esteen vihollisen etenemiselle kohti länttä ja pakottavat liikkeen kapeille kaistaleille. Kouvola-Lappeenranta-linjan pohjoispuolellakin vesistöt muodostanevat merkittäviä haasteita hyökkääjän etenemiselle, mikäli se lähtisi pyrkimään luoteeseen. Sen sijaan Kouvola-Lappeenranta-linjan eteläpuolella tällaisia suuria vesistöjä ei ole edettäessä rajalta länteen kohti Kymijokea. Kymijoki muodostaa Kouvola-Kotka-linjalle luontaisen esteen, mutta ei kuitenkaan Dneprin veroista sellaista. Sen jälkeen maasto muuttuukin sitten vähintään kohtuulliseksi panssarimaastoksi aina Helsingin porteille saakka.
Kuinka tällaista aluetta voidaan puolustaa? Onko puolustukseen pohjautuvalla strategialla menestyksen edellytyksiä? Voiko menestyksellinen puolustautuminen pohjautua vihollisen kuluttamiseen rajalta alkaen, huoltoyhteyksien katkomiseen kaukovaikutusasein Karjalan kannaksella, jäykkään puolustukseen Kymijoen varrella ja suomalaisten panssarijoukkojen vastahyökkäyksiin Kymijoen mahdollisesti ylittävää vihollista vastaan?
Jos ei, niin mitä se vaatisi? Mitä kykyjä Suomen pitäisi kehittää?
Olen usein katsellut kaakonkulmaa, tuota Kymenlaakson Kurskiksikin tituleerattua sotilasmaantieteen ihmettä. Lappeenrannan pohjoispuolella suuret vesistöt muodostavat luontaisia esteen vihollisen etenemiselle kohti länttä ja pakottavat liikkeen kapeille kaistaleille. Kouvola-Lappeenranta-linjan pohjoispuolellakin vesistöt muodostanevat merkittäviä haasteita hyökkääjän etenemiselle, mikäli se lähtisi pyrkimään luoteeseen. Sen sijaan Kouvola-Lappeenranta-linjan eteläpuolella tällaisia suuria vesistöjä ei ole edettäessä rajalta länteen kohti Kymijokea. Kymijoki muodostaa Kouvola-Kotka-linjalle luontaisen esteen, mutta ei kuitenkaan Dneprin veroista sellaista. Sen jälkeen maasto muuttuukin sitten vähintään kohtuulliseksi panssarimaastoksi aina Helsingin porteille saakka.
Kuinka tällaista aluetta voidaan puolustaa? Onko puolustukseen pohjautuvalla strategialla menestyksen edellytyksiä? Voiko menestyksellinen puolustautuminen pohjautua vihollisen kuluttamiseen rajalta alkaen, huoltoyhteyksien katkomiseen kaukovaikutusasein Karjalan kannaksella, jäykkään puolustukseen Kymijoen varrella ja suomalaisten panssarijoukkojen vastahyökkäyksiin Kymijoen mahdollisesti ylittävää vihollista vastaan?
Jos ei, niin mitä se vaatisi? Mitä kykyjä Suomen pitäisi kehittää?