KELO10 - Taisteluharjoitus

deeq

Kersantti
KELO10-taisteluharjoitus käydään Kainuussa

KELO10 on Pohjois-Suomen sotilasläänin alueellinen taisteluharjoitus, johon osallistuvat kaikki maavoimien Pohjois-Suomen joukot sekä Rajavartioston joukoista Kainuun ja Lapin rajavartiosto sekä Raja- ja Merivartiokoulu. Lapin Lennosto ja Utin Jääkärirykmentti tukee harjoitusta lentotoiminnalla.

Harjoitus pidetään Kainuussa Kajaani-Kuhmo-alueella 14.-19. kesäkuuta ja sen johtaa Kainuun Prikaati. Harjoituksessa ei ole ampumavaihetta, joten siinä ei ammuta ns. kovilla ampumatarvikkeilla.

Harjoitukseen osallistuu noin 3950 henkilöä ja se on edellisvuoden heinäkuussa palvelukseen astuneiden johtajien ja tammikuussa palvelukseen astuneen miehistön viimeinen harjoitus ennen kotiutumista. Lisäksi viikon aikana pidetään useita kertausharjoituksia, joihin osallistuu yhteensä noin 500 reserviläistä.

Tässä harjoituksessa kehitetään joukkojen ja aselajien yhteistoimintaa hyökkäystilanteessa Kainuun olosuhteissa. Joukoille on luotu tilanne, jossa omat joukot, siniset hyökkäävät vastapuolta, keltaista vastaan siirtyen välitavoitteiden kautta Kajaanista kohti Kuhmon Vuosankaa.

Tälle sivustolle lisätään materiaalia - juttuja ja kuvia - harjoituksen aikana kesäkuussa. Yleisötilaisuus pidetään tiistaina 15. kesäkuuta Kontiomäellä kello 16-19. Tervetuloa seuraamaan KELO10:ä!

http://tietokannat.mil.fi/kelo10/index.php?language=fi_FI&page_id=1
 

Liitteet

  • 23.jpeg
    23.jpeg
    138.4 KB · Luettu: 33
  • 1.jpeg
    1.jpeg
    71.8 KB · Luettu: 54
  • 2.jpeg
    2.jpeg
    118.2 KB · Luettu: 48
  • 3.jpeg
    3.jpeg
    108.9 KB · Luettu: 36
  • 4.jpeg
    4.jpeg
    66.7 KB · Luettu: 42
  • 5.jpeg
    5.jpeg
    96.1 KB · Luettu: 41
  • 6.jpeg
    6.jpeg
    131.8 KB · Luettu: 42
  • 7.jpeg
    7.jpeg
    93.1 KB · Luettu: 40
  • 8.jpeg
    8.jpeg
    95.5 KB · Luettu: 48
  • 9.jpeg
    9.jpeg
    87.6 KB · Luettu: 46
  • 10.jpeg
    10.jpeg
    104.8 KB · Luettu: 48
  • 11.jpeg
    11.jpeg
    100.9 KB · Luettu: 39
  • 12.jpeg
    12.jpeg
    126 KB · Luettu: 51
  • 13.jpeg
    13.jpeg
    117 KB · Luettu: 49
  • 14.jpeg
    14.jpeg
    64 KB · Luettu: 34
  • 15.jpeg
    15.jpeg
    98.7 KB · Luettu: 48
  • 16.jpeg
    16.jpeg
    85.4 KB · Luettu: 34
  • 17.jpeg
    17.jpeg
    113.1 KB · Luettu: 39
  • 18.jpeg
    18.jpeg
    101.9 KB · Luettu: 44
  • 19.jpeg
    19.jpeg
    70.6 KB · Luettu: 38
  • 20.jpeg
    20.jpeg
    122 KB · Luettu: 41
  • 21.jpeg
    21.jpeg
    53.8 KB · Luettu: 34
  • 22.jpeg
    22.jpeg
    46.6 KB · Luettu: 41
thumbnail.php


Tätä en ymmärrä...miksi niilä on se rk alaspäin miksei ylöspäin?

Meinaan sitä piipua,nyt kun hän on polvilaan eikö se piipu menee maahan ja paska tulee sisään piipuun??
 
Ei sitä piippua kurakkoon asti saa päästää. Jos ase olisi selässä toisinpäin, pitäisi remmi pujottaa pään yli asetta käyttöasentoon siirrettäessä. Sen sijaan tuosta asennosta sen saa nopeasti ja vaivattomasti käyttövalmiuteen vetämällä se oikealla kädellä eteen.
 
Ei se piippu tuossa maahan asti osu ja vaikka osuisikin niin siellä on sysäri päässä joka estää sen paskan menon piippuun.
 
viesti-timo kirjoitti:
Ei se piippu tuossa maahan asti osu ja vaikka osuisikin niin siellä on sysäri päässä joka estää sen paskan menon piippuun.

Olen nähny toisessa kuvissa kun se piipu on ollu maasa ja ilman sitä keltaista löysäpatruunajuttua....

Siis sysäri = keltainen juttu piipun edessä?
 
Hejsan kirjoitti:
viesti-timo kirjoitti:
Ei se piippu tuossa maahan asti osu ja vaikka osuisikin niin siellä on sysäri päässä joka estää sen paskan menon piippuun.

Olen nähny toisessa kuvissa kun se piipu on ollu maasa ja ilman sitä keltaista löysäpatruunajuttua....

Siis sysäri = keltainen juttu piipun edessä?
Sysäri eli sysäyksenvahvistin.
 
Ihan sama onko siellä piipun päässä sysäriä vai ei..koiramiehen aseenkäsittely on jokatapauksessa heikkoa harrastelijatasoa..joka ennen oli varsin yleistä, nykyisin onneksi jo voimakkaasti vähentymäänpäin.
Ammattitaitoinen aseenkäsittelija käsittelee asetta täsmälleen samalla tavalla, on siellä lippaassa/patruunapesässä kova patruuna, paukkupatruuna tai ei patruunaa ollenkaan. Sysäyksenvahvistiminen käyttö ei myöskään aiheuta minkäänlaisia "helpotuksia" aseenkäsittelylle. Esim piipun tumppaamiseen maahan on AINA yhtä suuri VIRHE.
Lisäksi sivuhuomio, jota en malta olla ottamatta esille:
Suomalaisilla sotilailla on aina ollut merkillinen tapa taittaa RKN:n perä aina ja kaikkialla, riippumatta siitä onko perän taittaminen tilanne huomioiden missään määrin tarkoituksenmukaista...ihan vain siksi, että sen voi taittaa. Toinen hyvin yleinen tapa on rämpätä sitä perää pitkäksi ja lyhyeksi ilman mitään syytä..ja taas vain siksi, että se perä voidaan taittaa. Varsinkin aiemmin oli varusmiesten keskuudessa myös hyvin yleistä rämpätä vaihdinta, näprätä liipaisinta ja vedellä viritintappia edestakaisin ilman mitään järkevää syytä.
Näkee sitäkin vielä, mutta onneksi todella, TODELLA paljon vähemmän kuin esim 15 vuotta sitten.
 
mikä neitiharjoitus?

ei ammuta kovilla. jokaisen harjoituksen osa pitää olla kovilla ampuminen!
nimimerkki "itse aikoinaan paljolla (rk, suomikp, ss55, naton kertasinko, mustilla, kevyt krh; kaikilla taistelupanoksia) ampunut"

aikoinaan juteltiin Italian armeijan vuoden asevelvollisuuden suorittaneen kaverin kanssa. oli vuoden aikana ampunut 2 kovaa laukausta.

tästä on tosin kymmeniä vuosia, joten älä vedä johtopäätöksiä.

------

muuten olen sitä mieltä että, joka harjoituksessa pitää ampua, kaikilla aseilla !
 
Hejsan kirjoitti:
thumbnail.php


Tätä en ymmärrä...miksi niilä on se rk alaspäin miksei ylöspäin?

Meinaan sitä piipua,nyt kun hän on polvilaan eikö se piipu menee maahan ja paska tulee sisään piipuun??


Mitä veikkaat, onko nopeempi ottaa ase ampuma valmiuteen jos piippu on alaspäin. Itse ainaki omille ryhmäläisilleni velvotin sitä, koko komppaniassa tais sama päteä.:uzi:
 
Back
Top